http://www.share.fi/esittely/main.php
Jeesus Nasaretilainen ja Kristus eivät itse asiassa ole sama henkilö. Tämä on monille kristityille kaikkein vaikein seikka omaksua Maitreyan, Maailmanopettajan, yhteydessä. Asiaa on siksi syytä selostaa hiukan tarkemmin.
Itse asiassa sana Kristus ei viittaa ollenkaan kehenkään yksittäiseen henkilöön. Se on tehtävänimike yhdelle Henkisen Hierarkian toimelle, siis sen ryhmän kehittyneitä olentoja, jotka ohjaavat ihmiskunnankin kehitystä. Kuka sitten sattuukin olemaan Hierarkian johdossa on myös automaattisesti Maailmanopettaja, jota idän kulttureissa kutsutaan Bodhisattvaksi ja kristityssä kulttuurissa hän on Kristus koko kautensa ajan.
Maitreya, joka ilmentää Kristusperiaatetta, Kristusenergiaa, on ollut kyseisen viran haltija jo kahden tuhannen vuoden ajan. Palestiinassa hän manifestoi itsensä Kristuksena aloittaakseen silloin alkavan kalojen aikakauden. Hän käytti tuolloin henkistä varjostusta menetelmänä, jolla hänen tietoisuutensa ohjasi hänen oppilaansa, Jeesuksen, tekoja. Jeesuksen ympärillä olleet ovat sen vuoksi itse asiassa kokeneet Maitreyan, Kristuksen, tietoisuuden.
Jeesuksen elämän tapahtumia ja hänen sanojaan on karkeasti tulkittu väärin, koska tätä yhteyttä hänen työn ja Maitreyan, Kristuksen välillä ei ole ymmärretty. Tästä on myös syntynyt Kristittyjen iänikuinen kiistakapula siitä, oliko Jeesus Jumala vai ihminen, vaiko ehkä molempia. Vastaus on, että Jeesus oli ihminen, josta kehityksen kautta tuli Jumalan poika, aivan kuten meistä kaikista lopulta. Monet ovat kulkeneet tuota polkua ennen Jeesusta ja monet ovat tehneet niin Jeesuksen jälkeenkin.
Jeesus, joka oli oppilas vielä 2.000 vuotta sitten, on nykyään yksi Hierarkian korkeimpia viran haltijoita, Mestari Jeesus. Suuren osan nykyajasta hän on asunut Palestiinassa, mutta on vuonna 1984 muuttanut Roomaan. Suunnitelma on, että hän yrittää nostaa Kristityt kirkot niiden nykyisestä hajaannuksen ja riitelyn tilasta ja jos häntä pyydetään, hän ottaa vastaa täten uudestaan yhdistyneen kirkon johtajuuden. Näin tekemällä, hän toivoo voivansa korjata niitä väärinkäsityksiä ja ristiriitaisuuksia, joita vuosisatojen saatossa on ilmennyt hänen historiallisesta roolistaan ja niistä opetuksista, joita hän jakoi Maitreyan edustajana.
Maitreyan tulon myötä, Jeesus on jo toisen kerran tärkeässä roolissa. Heidän julkinen yhteistyö tulee lopettamaan kaikki epäilykset koskien heidän välistä suhdettaan: Maitreya, Kristus opettajana ja Mestari Jeesus oppilaana.
Täten, ensituntumalla paradoksaaliselta kuulostava väite, etteivät Kristus ja Jeesus ole sama henkilö, onkin täysin järkeenkäypä. Ne kristityt, joiden mielestä on mahdotonta hyväksyä, ettei heidän opettajansa olekaan ihmiskunnan korkein johtaja, voivat lohduttautua ajatuksella siitä, että itse asiassa toinenkin paradoksaalinen asia on totta: Jeesus ja Maitreya Kristus olivat (ja ovat) yksi, siinä mielessä, että molemmat toimivat, omalla tasollaan, täydessä yhteisymmärryksessä yhteisen jumalallisen suunnitelman toteuttamiseksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tälläiset hörhöjutut sovi yhtään kristillisille foorumeille. Kuinka sinulle yleensä tuli mieleen laittaa se tänne?
T: Tiinaliina
Huh huh.