Hei! Taas otan kantaa kasvissyöntiin. Itse olen kasvissyöjä, ja haluaisin vain huomauttaa niille Henkilöille jotka ovat kasvisyöntiä vastaan ja sitä haukkuvat; IHMINEN OLI ALUNPERIN KASVISYÖJÄ. KASVISSYÖNTI ALKOI 500 eKr.
Vegetarismi&Vegaanit
_Lisko
9624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mitä kaikkee syöt ja juot kun kerran olet kasvissyöjä?
vaikka kivensyöjä. Ketä kiinnostaa?
kiinnostais, aika mielenkiintonen tapaus semmonen
Milläpä ihmeen perusteella tuollaista väität? Et millään!
Ihmisapinatkin syö sekaravintoa. Et voi mitenkään väittää, etteikö ihminen olisi kehityksensä alkuvaiheessa pistellyt poskeensa vaikkapa toukkia yms. Ei, ei veliseni, kyllä ihminen on aina ollut ja on edelleen sekaruuan syöjä. Pelkkä kasvisravinto ihmiselle on luonnon vastaista. Se on vain pelkkä urbanisoitunut hurahdus ja erikoisuuden tavoittelua.
alkoi noin 2500 v vuotta sitten niin mitäs immeinen (homo sapiens) söi sitä ennen arviolta sen 150 000 vuotta, heh.
On aivan varma asia, että ihminen on aina ollut sekaruuan syöjä eli osannut aina käyttää monipuolisesti hyväkseen kaikki luonnon tarjoamia antimia. Jos ihminen olisi rajoittunut vain jonkin tietyn ravinnon käyttäjäksi, hän ei olisi mitenkään voinut kehittyä näin pitkälle eikä levittäytyä elämään ympäri maapalloa. Sitä paitsi eläinravinnon syönti on ollut ehdoton edellytys älykkäiden aivojen kehitykselle.
Perusteluja kaipaan; miten tämä liittyy luonnon suojelemiseen?
Kasvissönti on luonnonsuojelua?! :O Jos ei ymmärrä vegaaneita/vegetaristeja niin paha on silloin tulla siitä väittelemäänkään,ihmiset rakkaat. Ja kivensyöjä minua ainakin kiinnostaa! :D
Ihminen on lajina levinyt monenlaisiin ympäristöihin. Ekoloogista on hankkia ravintonsa läheltä ja alunperin ruuansaanti on ihmistäkin ohjannut. Kait jossain voisi elää vegaanikin luonnon ehdoilla. Useimmiten kumminkin pelkästään lähialueen kasvikset ei riitä ja joudutaan hyödyntämään siirtomaatavaroita ainakin täällä pohjoisessa. Kärjistetysti voisi miettiä vegaanieskimon tai ostjakin veganismin eettisyyttä. En pidä veganismia luonnonmukaisena elämänmuotona. Vaan kyllä kolkuttaa, kun ostan pääsiäisenä savupäkättiä, joka lie toisella puolella maapalloa kasvanut ja pakastettuna tänne tuotu.