En todellakaan tahdo suututtaa ketään!!!
Eikö olisi mitenkään mahdollista sellainen, että jos joku kärsii lapsettomuudesta (esim. minä ja mieheni), ja toinen taas on tahtomattaan raskaana, niin ei tarvitsisi tehdä aborttia, vaan antaisi lapsen sellaista toivovalle. Eli adoptio, mutta jotenkin inhimillisemmällä tavalla. Voisiko kukaan aborttia harkitseva tai siihen jo päätynyt kertoa ajatuksiaan tällaisesta? Tai onko joillakin kokemuksia?
Eikö olisi mitenkään mahdollista sellainen, että jos joku kärsii lapsettomuudesta (esim. minä ja mieheni), ja toinen taas on tahtomattaan raskaana, niin ei tarvitsisi tehdä aborttia, vaan antaisi lapsen sellaista toivovalle. Eli adoptio, mutta jotenkin inhimillisemmällä tavalla. Voisiko kukaan aborttia harkitseva tai siihen jo päätynyt kertoa ajatuksiaan tällaisesta? Tai onko joillakin kokemuksia?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Siinä vaiheessa kun nainen on käynyt läpi 9kk raskauden ja saanut syliinsä oman pienokaisensa, ei lapsesta noin vain enää luovutakaan vaan aletaan rakentaa elämää, johon oma lapsi kuuluu mukaan.
se ei aina vaan niin ole..jos olisit nainen niin ehkä käsittäisit asian vähän eritavalla. kun se raskaus ei aina ole kaikille toivottu (esim.raiskaus)niin voi olla vaikeaa rakastaa ja kiintyä lapseen.
Ne, jotka varta vasten kokevat haluavansa lapsesta luopua, päätyvät Suomessa useimmiten aborttiin. On vaikea kuvitella, kuinka moni nainen on kiinnostunut kylläkin kantamaan lastaan 9 kuukautta kohdussa, mutta sitten hylkäävät tämän välittömästi huostaanotettavaksi heti synnytyksestä tai jonkin aikaa sen jälkeen. Yleensä tällöin ovat taustalla hyvin vaikeat raskauden loppupuolella ilmenneet henkiset ongelmat.
Mitä tulee sellaisiin naisiin, jotka erityisen elämää kunnioittavasta vakaumuksesta tai abortin todellisuudesta pelästyneinä ovat päättäneet välttää abortin ja tehdä suunnitelman lapsen antamiseksi adoptioon, tulevat lähes 100% varmuudella muuttamaan tätä suunnitelmaansa perusteellisesti sitten kun lapsi todellakin parkaisee ensimmäisen kerran ja tulee syliin.
Pyyntö siitä, että etukäteen katsotut tai muuten kuvioon tulleet adoptiovanhemmuusehdokkaat pääsisivät mukaan synnytysosastolle, suurella todennäköisyydellä evätään 2000-luvun Suomessa oikopäätä.
synnyttävät jotka eivät itse halua tehdä aborttia vaan antaa mahdollisuuden viattomalle lapselle elää, mutta heillä on ehkäpä niin kamalat muistot esim.juuri raiskauksesta etteivät voi pitää lasta siksi että se muistuttaa heitä tapahtuneesta.sinun on ehkä vaikea ymmärtää vastaavaa tilannetta kun et ole vastaavassa tilanteessa ollut. Mielestäni ei ole yhtään pahempi jos lapsi saakin paikan adoptio perheessä. Ei se tee lapsista hirviöitä ja joissain tapauksissa on parempikin että lapsi otetaan huostaan. Vai jättäisitkö sinä lapsen esim.huumeiden käyttäjälle jos olisit sosiaali henkilö?
Tässä näette, että aborttia ei todellakaan kannata tehdä ainakaan parisuhteessa!
Kotimaista adoptiota haluavat pariskunnat olisivat mielellään liimautumassa jo etukäteen sellaisten ei-suunnitellusti raskaana olevien naisten kylkeen (käymällä tiheään vierailulla masua taputtelemassa jne.) jotka adoptiota edes vähänkään harkitsevat, mutta niin Suomen kuin useiden muidenkin rikkaiden länsimaiden lainsäädännöt ovat jyrkän kielteisiä yksityisesti sovittaville adoptioskeemoille. Suomen osalta voi erityisesti huomata _ehdottoman_ kiellon ottaa vastaan palkkioita adoptiosta (tällaisen ilmeneminen mitätöi kyseiset sopimukset) ja sen, ettei biologisella äidillä ole viimesijaista päätösvaltaa lapsensa sijoittamis- tai adoptiopaikoistaan, jos niihin johdutaan. Nämä kaikki ovat tarkoitetut ensisijaisesti lasten, toissijaisesti mutta kuitenkin korkea-asemaisesti biologisten vanhempien parhaaksi. On esimerkiksi ymmärrettävä, että kun nainen synnyttää lapsen, se lapsi on _hänen_ ja lapsen siittäneen miehen ja/tai naisen aviomiehen, riippuen tilanteesta. Vaikka tämä nainen olisi köyhä ja yksinäinen 14-vuotias ja lasta olisi kärkkymässä adoptioon rikas 30-44-vuotias pariskunta, lapsi olisi siitä huolimatta ensinmainitun osapuolen, eikä hänellä olisi mitään pakkoa tai velvoitetta eikä useimmissa tapauksessa edes oikeutta antaa lasta jälkimmäisille, vaikkakin nämä olisivat olleet pohtimassa adoptiojärjestelyjä etukäteenkin.
sinulle kertoa,ettäkun on käynyt raskausajan läpi pahoinvointeineen ja selkäsärkyineen ja saatannalliset synnytyskivyút,niin ei siinä ensimmäisenä halua luopua lapsestaan jonka on todellakin kivulla synnyttänyt.
Jo loppuraskaudessa alkaa sellainen hoivaamisja pesänrakennusvietti ihan todenteolla.
Mielestäni ajatuksesi on itsekäs,sillä tuskin sinua lapsen saatuasi kiinnostaa kuinka tämä äiti voi ja kärsiikö hän mahdollisesta raskaudenjälkeisestä masennuksesta ihan yksin jossain.
Ei nämä asiat ole ihan yksinkertaisia ja onhan se kurjaa jos ei voi omia lapsia saada,mutta kannattaa hakeutua ihan ulkomaiseen adobtiojonoon jos adobtoida haluaa.
Ystäväni sai 2,4vuoden odotuksella 2kk vanhan suomalaisen tytön.
miltä tuon 2 kk vanhan suomalaisen tytön ÄIDISTÄ tuntuu nyt, muutaman kuukauden kuluttua ja sitten vuosien kuluttua?
Hän saattaa traumatisoitua eliniäkseen, koska tajuaa kaipuunsa ja sen, että hänen lapsensa on ELÄVÄNÄ jossakin? Lapsi on jonkun näköinen? Pieni, iso? Missä asuu? Miten voi?
Eikä lapsi jätä juuriaan selvittämättä. Se on tosi kun vesi!
Viimeistään murrosiässä tämä tarve nousee esiin ja sitten vähän aikuisempana lapsi etsii OIKEAN vanhempansa.
Eräs mies sai kolmekymppisenä vasta tietää, että oikea isä ei olekaan perheen sisältä.
Mies etsi niin kauan, että lopulta oikea ISÄ löytyi Kanadasta. Nyt tuo nuorukainen asuu itsekin Kanadassa.
Lapsen adoptio on järkiperäinen vain silloin, jos vanhemmat ovat hänet totaalisesti hylänneet tai heitä ei ole elossa!!
Kaikki muut tavat ovat lapsenryöstöjä, mielestäni. Samoin toisen ihmisen hädänalaisen tilan hyväksikäyttämistä!
Mistä nyt aloitan?
Olen saanut 2 keskenmenoa, se on yksinkertaisesti niin että sikiöt olivat niin epämuodustuneita että luonto teki tehtävänsä.
No, kuitenkin tiedät kantani Aborttiin.
On todella sääli , niin kuin sinä ja miehesi ette voi saada lasta.
Ja sitten puolustellaan Aborttia!
Olen varma että jos joku vaikka 14v. ikä mikä hyvään kunhan ei ole Narkki eikä Alkkis tulee vahingossa raskaaksi.
Tekee Abortin, Suomen laki sallii sen.
Vaikka on todella paljon pariskuntia jotka olisivat synnytyksessä mukana ja saisivat vauvan.
Jos todella lapsen haluat, sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa!
1. Ota ulkomaalainen lapsi jostain lastenkodista, johon hänet on hylätty. Elikkä, hänellä ei tavallaan "ole vanhempia". Silloin ja vain silloin voit ottaa toisen äidin synnyttämän lapsen!!!
2. Vaihda miestä. Ota sellainen, jolla on soluja.
Kai jotenkin ajoin takaa sitä, että miksi adoptoida ulkomailta jonottamalla, jos jostakin tuntuu pahalta tehdä abortti ja voisi adoptoida sen lapsen. Ja raskaanaoloaikana voisi olla tukena ja mukana "odottamassa" lasta. Tai vaikka ihan anonyymisti, abortin sijaan raskaanaolevat voisivat ilmoittautua johonkin järjestelmään ja viranomaiset toimisivat välikätenä.
Vähän ärsyttävä ohje toi miehen vaihtaminen...
"Ota lapsi jostain lastenkodista" ??!
Sori mutta nauran täällä näyttö räässä. Luuletko että oikea adoptioprosessi todellakin on noin peace of cake?
Tyttö21
se on adoptiojono kotimaiseen adoptioon! Raskaana oleva joka ei halua pitää lastaan taas ilmoittaa omaa reittiään asiasta.
Ilmeisesti haluat tästä välistä pois jonkin portaan, mutta miksi? Haluat lapsen nopeammin? Haluat tukea äitiä vaikka taloudellisestikkin odotusaikana? Mitäs jos toinen muuttaa mieltään?
Ajatuksesi on aika lähellä kohdunvuokrausta vaikka lähtökohta onkin jo valmiiksi raskaana oleva nainen.
Mieleen tulee myös amerikan malli jossa voi parhaimmillaan valita lapselleen haluamansa vanhemmat adoptiossa. Aiheesta tuli keväällä dokkarikin ja sen faktoina mm se että aika moni joutuu pettymään kun ei tule valituksi vanhemmiksi tai todelal äiti pitääkin vauvansa itse.. Sitäkö haluaisit että petyt kerta toisensa jälkeen kun viime hetkellä liki vuoden odottelun jälkeen jäätkin ilman? Kenen etua ajattelet?
Mielestäni on todella ärsyttävää yrittää puhua ihmisiä tekemään lapsia adoptioon, vaikka maailma on täynnä lapsia ilman vanhempia. Kuinka itsekäs ihminen on jos ei voi hyväksyä lapsekseen muuta kuin vain suomalaisen lapsen. Ärsyynny vain itsestäsi!
Onko lukutaito katoava luonnonvara vai tekstinymmärtäminen??? Jos jostakusta tuntuu vaikealta ja väärältä tehdä abortti, siihen hain ratkaisua, mutta tottakai leimataan oman edun tavoittelijaksi. Mutta antaa olla, eihän täällä voi saada asiallista keskustelua aikaan.
Kuka nainen haluaisi käydä läpi 9 kuukauden raskauden ja synnytyksen antaakseen joillekin tuntemattomille ihmisille jotain mitä he kipeästi haluavat? Liikaa vaadittu minun mielestäni!
Ja minusta se olisi lapsen kantajan välineellistämistä; nainen olisi vain väline, jolla saadaan se mitä itse halutaan, pysytään kyllä tukena raskauden aikana, mutta entäs sen jälkeen? Tunkiolle vaan kun on tehtävänsä täyttänyt, ja itse saatu se mitä haluttiinkin!
Ja mitä lapsen kantaja tästä tuskin niin ihanasta kokemuksesta saisi irti? Olisiko Äiti Teresakaan niin altruistinen, että auttaisi tuntemattomia ihmisiä jopa oman etunsa vastaisesti?
jos TODELLA tahtoo saada lapsen, siis adoption kautta niin siinä vaiheessa ei lapsen syntymä maalla pitäisi olla minkään laista merkitystä.
ja kyllä, suomessa tehdään varmasti paljon abortteja ns. teini äitien taholta, sekä myös vanhempien äitien. mutta miksi useammissa viesteissä, puhe on kuitenkin vain teini äideistä?
vaikka se 14v tyttö tuleekin raskaaksi, niin on hänelläkin tunteet. hän tuntee ihan samalla tavalla sen pahoinvoinnin ja muut raskauden oireet.
jos Hän päättää pitää lapsen ainakin synnytykseen asti, hän tuntee sen liikeet ihan yhtälailla kuin kolmekympinen äitikin. ja saattaa päättää pitää kaikesta huolimatta lapsensa sen raskaus ajan jälkeen.
se mitä tässä siis ihmettelen on se että onko ne alaikäiset äidti jotakin lapsenteko koneita?
oletetaanko että heidän pitäisi käydä läpi se mikä monelle vanhemmallekin naiselle voi olla kova kokemus ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä aivan kuin sitä n.9kk pätkää elämässä ei olisi ollutkaan?
jos suomen laki sallii abortin siihen on hyvä syy.
katsokaa vaikka englantilaisia nuoria. ne on suurin piirtein 16 vuotiaina jo äitejä sen takia että siellä mielummin synnytetään kuin abortoidaan ja siellä se adoptio käytäntö toimiikin, ei suomi ole tuota käytäntöä vailla,me ollaan liian pieni maa sitä varten.
teiniäitiydestä voin sanoa ihan omin silmin nähneenä että se ei AINA ole huono paikka. siskoni sai 16 vuotiaana ensimmäisen lapsensa, 18 vuotiaana tuli kaksoset,äitiys sopii hänelle hyvin ja lapset ovat ihan samanlaisia kuin muidenkin.
jos siis saatte suomesta adoptoitua lapsen, hyvä ja onneksi olkoon, mutta älkää vain toivoko sitä. katsokaa myös muihin suuntiin ja eläkää sen mukaan. tässä maailmasssa on niin monta maata josta saatte itsenne näköisen ja värisen lapsen jos sillä on jotakin merkitystä.
enkä sano tätä sen takia että väittäisin teidän olevan rasisteja.
kaverini on adoptoitu intiasta ja on siis tummaihoinen hän on joutunut kokemaan suomessa rasismia, vaikka onkin täysin suomalainen. hän tuli suomeen 3kk iässä joten ei tiedä muusta.joten ymmärrän sen että voi olla vaikean tuntuista adoptoida lapsi esim intiasta tai kiinasta, koska väistämättä se lapsi joutuu jossakin vaiheessa kokemaan rasisimia suomessa ja näin ollen vanhemmat saavat siitä osansa.
kaikesta sydämestäni toivotan kuitenkin onnea adoptio yrityksellenne, kaikki jotka haluavat lapsen sen todella ansaitsevat!
Minunkin mielestäni ne "oikeasti" vanhemmiksi haluavat ovat sitten valmiita adoptoimaan myös ulkomailta.
Tietenkin jos asuu jossain pienellä, ahdasmielisellä paikkakunnalla, voi olla vaara että lapsi joutuu isona kokemaan rasismia tai muuta - siinä mielessä ymmärrän tämän, että haluaisi mahdollisimman valtaväestöön sulautuvan lapsen, Suomi kun on täynnä näitä juntti-rasisteja.
Toisaalta jos Suomen kansainvälistyminen jatkuu tätä vauhtia niin ehkä tulevaisuuden katukuva on värikkäämpi eikä erinäköisiä lapsia enää kiusata, ainakaan niin paljoa. Jos itse olisin adoptoimassa lasta, minulle kyllä kelpaisi ihan mikä vain homo sapiens- lajin edustaja, joka olisi vielä siinä iässä missä perheeseen sopeutuu. Tietääköhän joku, mikä ikä se lapsilla on?
Tulin raskaaksi 16 vuotiaana miehelle joka pahoinpiteli ja raiskasi minua melkein vuoden ajan, ennen kuin uskalsin karata hänen luotaan. En halunnut Synnytin lapsen hädin tuskin 17 vuotiaana ja koitin hoitaa ja kasvattaa häntä aluksi niin hyvin kuin osasin.Epätoivo ja jokin sisällä kuristava tunne ajoi minut luopumaan lapsesta tämän ollessa melkein vuoden ikäinen. Minulla kuitenkin on ollut mahdollisuus koko lapsen tähän astisen elämän(useita vuosia jo) olla mukana hänen elämässään ja nähdä lapseni kasvavan ja oppivan tuntemaan minut äitinään. Nyt elämäni näyttää siltä että kykenisin(jos lapseni haluaa)kasvattamaan lapseni itse. Tämäkään ei ole niin yksinkertaista...Kaikki nämä vuodet jotka ovat kuluneet minun tietäen että olen luopunut lapsestani minua on painanut syyllisyys ja paha olo...samalla olen pelännyt kasvattaa lastani yksin. Pelko ja epätoivo ovat pakottaneet minut tukahduttamaan kaikki tunteeni ja vasta nyt uskallan tuntea sitä rakkautta lastani kohtaan, mutta se koskee silti...olen muuttanut lastani lähemmäksi, lapsella on minun ja mieheni luona oma huone ja vietän lapseni kanssa aikaa enemmän kuin koskaan....En ole koskaan halunnut satuttaa ketään ja minua kalvaa että tein sen omalle lapselleni...lapseni isä ei muuten ole halunnut olla tekemisissä lapsen kanssa.
Voisitko kuvitella, että antaisit lapsen biologisen äidin tavata lastaan lapsen syntymän jälkeen, jos tämä äiti haluaisi? Antaisit sekä lapselle ja äidille mahdollisuuden saada tuntea toisensa ja mahdollisesti lapsen äiti päättää haluta lapsen jonakin päivänä itselleen, kun tämän oma elämän tilanne on toinen...näinhän ei välttämättä käy, mutta jos käykin...
En pidä itseäni kypsäksi alkamaan äidiksi, koska minun lapseni tarvitsee sitten syntyessään täydellisen tulevaisuuden, täytyy minun olla sen syntyessä täydellisesti omistautunut äidiksi. Koska minä olen ainut joka tietää millainen on se täydellinen tulevaisuus, jonka minun lapseni tarvitsee pidän vain itseäni sellaisena, joka sen voisi tarjota. En tunne ketään muuta, kuin oman äitini, jonka voisin hyväksyä oman lapseni kasvattajaksi ja koska tiedän, että äitini ei lapsia enää halua, täytyy minun ja lapsen vain odottaa, että olen joskus mahdollisesti valmis...
Saatahan olla vaikka miten ihana ihminen jne., mutta kyse on minun lapsestani ja minun kriteereistäni millainen sen minun lapseni elämä tulee olemaan.
Olethan harkinnut kehitysmaa adotiota? Siellä on paljon lapsia joiden vanhemmat ovat tyytyväisiä eivätkä edes kysele millaiset vanhemmat lapselleen tulee, kunhan lapset pääsisivät turvaan ja onneen kehittyneisiimpiin maihin...
että lapsen luovuttanut nainen saisi pitää lapseen yhteyttä kuten tavallaan eronneetkin yleensä isät?..ja lapsen äiti saisi olla lapsen kanssa niin usein kuin haluaisi vaikkei päähuoltaja olisikaa..silloin voisin aatella etten tekisi aborttia mutta muuten mieluummin kyllä jos itse en siitä mitään saisi...en voi kuvitella että antaisin lapsen kokonaan pois jos olen lapsen eloa kohdussani seurannut ja kivulla hänet synnyttänyt.
halunnut minulta hekityshäiriöisen lapsen jolla oli toinen käsi kokonaan kehittymättä eikä olisi kehittynytkään.Sitä se teettää kun syö lääkkeitä ja huomaa olevansa raskaana vasta gynegologilla koska kuukautisetkin olivat tulleet normaalisti.
Oliko abortin tekeminen vaikeaa/ylitsepääsemättömän vaikeaa siinä tilanteessa? Ja kaikille muillekin tiesdoksi: pärjään kyllä tässä elämässä varmaan ilman lastakin, olenhan tähänkin asti pärjännyt. Kun kyse ei ole pelkästään minusta, vaan myös henkilöstä, joka ei pysty aborttiin.