Joku aika sitten kun otin iltapäivällä nokosia niin näin unta että kaverin entinen tyttöytävä tuli luokseni ja itki hysteerisenä että kaveri oli kuollut. Seuraavana päivänä sain tietää että kamu oli tappanut itsensä edellisenä yönä. Noin viikkoa myöhemmin näin unta että kaveri tuli halaamaan minua ja jättämään hyvästejä. Herätessäni huomasin että olin myöhässä hänen hautajaisistaan enkä niihin enää ehtisi. Sattumaa vai ei? Niin ja mun suvussa on elänyt 1800-luvulla ennustaja/parantaja jonka luokse tuli ihmisiä ympäri suomea. Itse ainakin uskon että enneunet ovat mahdollsia.
enneunet
-snake-
6467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Enteet ja selvänäkeminen ovat todellisia ja luonnollisia ilmiöitä ja sinuna olisin onnellinen tuollaisesta "lahjasta". Älä anna sen vaivata tai hämmentää koska et voi mitenkään hallita ilmiötä ja sen ymmärtäminenkin on usein vaikeaa.
Ilmiöt ovat todellisia, mutta varoitan että nämä S24 ennustajat, selvänäkijät ja tulkitsijat eivät ole aitoja ja rehellisiä.
ei kukaan voi nähä enneunia !!!!!!!!!!!!!!!
nähdä enneunia ja jopa näkyjä hereillä ollessaan. Tiedän niin monta vakuuttavaa tapausta, että uskon, vaikka itse en niitä näekään. Näen kyllä sellaisia unia, joissa alitajuntani unen kautta antaa minulle toimintaohjeita joissakin vaikeissa elämäntilanteissa, ja pyrin näitä ohjeita hyödyntämään, sikäli kun ymmärrän unen sisältämän viestin oikein. Ap.lle: Ole kiitollinen lahjastasi, vaikka joskus varmaan toivoisitkin, ettet näkisi ihan kaikkea.
Mun mamma ja hänen tyttärensä ja nyt minä ollaan kaikki nähty enneunia.Juuri viime viikolla näin unta yhdestä perhetutusta,että toi meidän pihalle talveksi polttopuita,ja unessa ihmettelin miehelle,että mitä ihmettä tämä mies touhuilee? Tänään kuulin,että kyseinen mies on sairastunut ihosyöpään.Valitettavaa,eikä tämä ole ainoa uni,joka on toteutunut,olen oman melkein kuolemankin nähnyt,ja äitini näki samaan aikaan saman unen.
Itse näen enneunia, kuten läheisen ihmisem kuolema. Joskus niitä osaa vasta jälkeenpäin tulkita. Miehelleni ilmoitin hänen isänsä kuolemasta kolme viikkoa etukäteen (oli kyllä sairas ja tiedossa oli tuleva kuolema lähikuukausina), sillä näin unta, että sairaalassa sanottiin meille, ettei kannata lähteä vierailulta, sillä tämä mies kuolee kohta. Näin peräkkäisinä öinä unta, toisena yönä kerrottiin ajankohta, vaikken sitä silloin ymmärtänyt, vasta jälkikäteen.
Kukaan ei ehtinyt saattamaan häntä viimeiselle matkalle, sillä ketään ei saatu kiinni, kun puhelimet oli poissa seinästä ukkosen vuoksi.
Pelkään yhden tutun kuolemaa, kun keväällä näin unta, että minulle tultiin rannalle ilmoittamaan hänen kuolemastaan. Toivottavasti tämä ei ollut enneuni. Muutamalle olen tämän kertonut, mutten hänelle itselleen tietenkään.
Tavallisten ja enneunien erottaminen toisistaan ei ole helppoa ja monesti ne selviävätkin jälkikäteen, ainakin minulla.
Enneunet on totta, on sitte niitä tonkkia jotka ei niihin todellakaan usko, mutta ne on totta. ite en oo kyllä mitään vaikuttavia unia nähny, mutta ne pienet vaivaset unet on kyllä vaikuttanu muhun suuresti. toteutumalla. mailata saa ossaan: [email protected]