Paniikkisten työpaikkoja

tosin lääkkeiden avulla. Mihinkään asiakaspalveluun en kyllä menisi. Eikös tykkärissä ole sellainen "syvennytty" työvoimaneuvoja ja psykologeja joiden luokse voisit ajan varata? Kyllä toisinaan tuo paniikki meinaa iskeä kesken työpäivän, varsinkin jos väsynyt olo. Olen onneksi sellaisessa työssä missä mahdollisuus käydä vaik ulkona happea haukkaamassa ja tsempata itseään ja voihan sitä vaik työpaikalla kertoa onegelmasta jos rohkeus riittää. En sitten tiedä miten ihmiset reagois, itse olenkertonut ahdistus/masennus ongelmista ja ihan myönteistä palautetta saanut. Tosin tuo voipi olla aika riski homma, ainakin isommilla työpaikoilla? Jotkut ihmiset elää viel keski-ajal ja pelkää, että minun ja Sinun ongelmat ovat tarttuvaa kun rutto! Joten kannattaa olla varovainen kelle mitäkin kertoo itsestään. Toivon, että tuolta työkkäristä se paras neuvo/apu Sulle tulee. Sillä kait Sulla jonkinlainen hoitosuhde ammatti auttajaan jo on? Rohkeutta vaan ja aikaa varaamaan!

Teen päivittäin eritäin paljon tarkkuutta vaativaa työtä. Työni on tiimityötä. Paikka on sairaala. Hyvin olen pärjännyt, yhden kerran kahden viikon sairaslomalla kun aloitin lääkityksen. Lähimmäinen esimieheni tietää jotain sairaudestani mutta en ole suoraan kertonut diagnoosia. Työtovereilleneni en ole ajatellut kertoa. On helpompi olla töissä kun on ns. "normaali normaalien joukossa". Minulla on oireita päivittäin mutta itse voin kaikista parhaiten töissä. Töissä en ehdi tutkiskelemaan itseäni ja miettimään sairauttani. Työni olen valinnut ennen sairastumistani.

Kohta valmistun sairaanhoitajaks, hoitoalan töitä oon tehny. Syön Cipralexia (syönyt yli 2v.). Töissä ei oo paniikeista haittaa ollut, ja lääke on tehonnut tosi hyvin! Psykiatrisella puolella ainakin tuntui, että ymmärsin paremmin potilaita, kun oli itse kokenut paniikkia/masennusta(?).

Oli oireita, olin sairaslomalla, palasin työhön, paranin ja työ on ihanaa!!! Avuksi sain terapiaa, lääkettä ja tukea perheeltä, sekä e-epa ja karnosiini.

Olen sairastanut paniikkihäiriötä 12 vuotta.Ilman lääkkeitä olen ollut vain ollessani raskaana.Mulla on kolme lasta.Olen asiakaspalvelutyössa ollut viimeiset kuusi vuotta ja kohtauksia ei juurikaan ole tullut,koska työ on niin kiireistä,ettei paljon ehdi omaa oloaan ajatella.Keväisin olen huomannut oireiden lisääntyvän,mutta näin kesällä olo tasaantuu.Nyt olen avioerotilanteessa ja vähän jännittää pitääkö citalopram homman hanskassa.Käytän lisäksi propralia jos olen menossa johonkin tilanteeseen jossa tiedän että sydän alkaa hakata tuhatta ja sataa.Olen jo asennoitunut siihen että tulen mahdollisesti käyttämääm lääkkeitä lopun ikääni,mutta niiden avulla kykenen normaaliin elämään,niin en edes halua lopettaa jos ei ole aivan pakko. =)

välillä oli tosi paha olla. nyt kun ajattelee taakseppäin ni huh huijaa... ei mikään ihme että energiat oli nollissa kun piti tsempata koko ajan ettei muut huomaa. ja tietysti suomalainen ei apua tarvitse ennen ku toinen jalka on haudassa. mut sit ku oli niin pohjal ettei jaksanu enää ni sit oli pakko kertoo eka yhelle, sit toiselle ja sitten lopuille, ja kappas löyty heti 4 muuta kellä oli samoja oireita tai syönyt aikasemmin lääkitystä. oli niin paha olla että luulin että kuolen alle kolmikymppisenä johonki sydänkohtaukseen. vetelin vaan kamomilla teetä ja kävin modernissa vyöhyketerapiassa ja kerta kerran jälkeen alko olo helpottaa ja helpottaa ja helpottaa... :) nyt on jo niin hyvä olo että puhtia on tullu sen verran lisää että nyt menee asunnot ja työpaikat uusiks. eikä mitään ahdistavaa pakkopullaa enää, kiitos!

välillä oli tosi paha olla. nyt kun ajattelee taakseppäin ni huh huijaa... ei mikään ihme että energiat oli nollissa kun piti tsempata koko ajan ettei muut huomaa. ja tietysti suomalainen ei apua tarvitse ennen ku toinen jalka on haudassa. mut sit ku oli niin pohjal ettei jaksanu enää ni sit oli pakko kertoo eka yhelle, sit toiselle ja sitten lopuille, ja kappas löyty heti 4 muuta kellä oli samoja oireita tai syönyt aikasemmin lääkitystä. oli niin paha olla että luulin että kuolen alle kolmikymppisenä johonki sydänkohtaukseen. vetelin vaan kamomilla teetä ja kävin modernissa vyöhyketerapiassa ja kerta kerran jälkeen alko olo helpottaa ja helpottaa ja helpottaa... :) nyt on jo niin hyvä olo että puhtia on tullu sen verran lisää että nyt menee asunnot ja työpaikat uusiks. eikä mitään ahdistavaa pakkopullaa enää, kiitos!

työhön hakeutumiseen vaikutti työttömyys josta halusin eroon hinnalla millä hyvänsä. Taisi tulla vain aika kalliiksi sillä nyt on paniikin lisäksi masennus ja työuupumus. Itse paniikkiin ei työ vaikuta kuin korkeintaan ehkäisevästi sillä kiire on niin valtava että sitä ei yksinkertaisesti ehdi ajatella ehkä siinä asian hyvä puoli muuten alan olla sillä rajalla että harkitsen erästä hyvin peruuttamaton vaihtoehtoa.. sorry että ei sen mukavampaa kerrottavaa sillä fiilis on vähän maassa

kokemuksianne. Nyt useat ovat käyneet lukemassa, mutta eivät ole vastanneet mitään.Laittakaahan näppäimistö napsumaan.

siinäpä se vastaus olikin. olen ollut terveyskeskuksessa ja nyt työskentelen hoitokodissa. paniikkeja on välillä tullut, mutta ne eivät ole niin kovasti haitanneet, ettenkö olisi pystynyt töissä käymään. cipralexia olen syönyt n. 1,5 vuotta ja tässä olen koko ajan annosta vähennellyt, tarkoituksena lopettaa lääkitys. Saa nähdä miten käy!:) Oikein mukavaa syksynjatkoa kaikille1

Olen perhepäivähoitaja. Tuskin olisin tätä ammattia valinnut jos en olisi paniikkihäiriöinen. Olen siis jumissa tässä ammatissa vaikka en haluaisi tätä enää jatkaakaan. Työttömyystukea kun ei saa jos ei käy henk. koht. työvoimatoimistossa. Eikä se auta vaikka sanoo että ei vain yksinkertaisesti pysty tulemaan.

Olen sairaalassa tutkijoita avustavissa tehtävissä, ihan oman alan töissä. Pidän vaihtelevasta työkentästäni eikä paniikkihäiriö juuri haittaa - ei minulla ole kyllä moneen vuoteen ollut enää oireita. Ainoa ikävä asia on tietokoneen ääressä jököttäminen, jota on paljon - selkä ja niskat ovat koetuksella, mutta harrastan liikuntaa. Enemmän haittaavat unihäiriöt, jolloin nuppi ei meinaa toimia tarpeeksi tehokkaasti :) Opiskelijana olin paljon kassalla ja muissa asiakaspalvelutehtävissä töissä.

Olen kärsinyt ahdistuneisuudesta/paniikkihäiriöstä jo vuosia ja ollut lääkkeiden varassa yli viisi vuotta. Työelämässä olen kuitenkin pärjännyt lääkkeillä hyvin. Tällä hetkellä otan Efexor (depot)75mg/aamuisin. En ole kuitenkaan ollut kovin tyytyväinen tuohon lääkkeeseen. Lääke vaihdettiin keväällä ja tänään menen lääkäriin juttelemaan saisinko toisen lääkkeen . Olen joskus ihmetellyt miksi olen valinnut ammatin, jossa olen paljon esillä...kaipa tämä luonteeni vaan on siihen "syynä".Ajattelen ,että se mikä ei tapa, vahvistaa... Haluaisin päästä kokonaan lääkkeistä, mutta ei ole vielä ainakaan onnistunut. Toisinaan olen pystynyt vähentämään lääkeen määrää, ja kun oireet ovat taas tulleet takaisin, olen päättänyt, että "syön" lääkkeitä vaikka koko elämäni. Se koettelee omaa nöyryyttä. Hyvää syksyä kaikille !

viidettä vuotta. menee hyvin kun mukava ja toimiva tiimi. jos ei tarvi liikaa esiintyä tai olla ylisosiaalinen niin kaikki sujuu ja toivottomuus ja pelot pysyvät poissa. väsymystä yritän välttää koska se aiheuttaa niskan ja hartioiden jäykkyyttä, päänsärkyä ja mahd. paniikin muodustumista (kohtaukseton olen ollut ainakin 2 v). suosin liikuntaa ja normaalia sosiaalista elämään työn ulkopuolella varsinkin. TSEMPPIÄ KAIKILLE -