Tietääkö kukaan, kuinka toimivat vojan -01 uudempi, sähköllä sivuun taittuvat sivupeilit. Meinaan , että mikähän voisi olla, kun toisen puolen peili ei käänny(vähän yrittää). Toinenkin puoli kääntyy napista muutaman kerran hyvin edestakaisin, ja hyytyy sitten. Vähän aikaa huilittuaan jaksaa taas kääntyä.??
vojan sivupeilit
pav
3399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oisko tuo jumissa, ruosteessa tai likainen. Sitten voi olla, että sitä on kolhittu tai sieltä on jotain rikki.
Valiste noista.
mulla ainaski oli mekaanisesti jumi..peili auki ja vähä rasvaa!
Mulla oli ostettaessa samoja oireita. Avasin peilin ja puhdistin ja sain toimimaan. Ota luukku auki alapuolelta ja sieltä löytyy ruuveja, joilla peiliä saa irroitettua. Itse otin peilin kokonaan irti autosta, mutta en muista onko se välttämätöntä? Peilin irrottamiseksi on irroitettava peilin kohdalla ovessa oleva kolmiolevy. Muistan että kolmiolevyn irrotus oli hiukan kanstikas.
Ensin voisit katsoa, ottaako peilissä oleva kumitiiviste kiinni kääntyessään.