DBTL tapettava!

Kaupunkifestivaalit ja taiteiden yöt ynnä muut vastaavat tapahtumat ovat kulkeneet kaupungissamme tiensä päähän.

En käsitä, miksi kaupungin keskusta pitää antaa täysin oksentelevien, tappelevien ja ympäriinsä kuseskelevien pahasti humalaisten nuorten hallintaan. DBTL:n tarkoitus lienee ollut joskus musiikin kuunteleminen ja hauskan pito. Nyt on pelkästään kännääminen. Miksi siihen on luovutettava kaupunki?

Kävelin eilen illalla pitkin Turun katuja. Jo illalla kahdeksan maissa kadut olivat täynnä kaikkea paperiroskaa (ilmeisesti pikku kullannuppujen äitsykät eivät olleet siivoamassa mussukoiden jälkiä), jonka seassa makaili sammuneita nuoria. Kioskeihin oli kymmenien metrien mittaiset jonot, koska nuoriso haki sieltä kaljaa ja siideriä.

Kolmisen tuntia myöhemmin tilanne oli yhä pahentunut. Jalkakäytävät olivat oksennusten ja urean peitossa. siellä täällä aggressiiviseen humalaan päässeet kansakuntamme toivot tappelivat. Ne, jotka eivät olleet vielä löytäneet hakattavaa, yrittivät haastaa riitaa ohikulkijoiden kanssa törmäilemällä heihin. Suomalainenhan ei kykene väistämään jalkakäytävällä, kun ei metsässäkään ollut vastaantulijoita. Poliiseja ei tietenkään näkynyt keskustan alueella lainkaan. alue oli jätetty humalaisen nuorison hallintaan.

En käsitä lainkaan, mitä tarkoitusta palvelee kaupungin luovuttaminen kännäävän nuorison temmellyskentäksi? Ei se palvele nuorisoa, muista puhumattakaan. Ei noiden nykyisten tappelu- ja oksennusjuhlien kunniakas menneisyys ole mikään syy niiden jatkamiseen. Kaupungin on katsottava totuutta suoraan silmiin: Nuorison oksentelu- ja kusemisfestivaalien pitäminen keskellä kaupunkia on järjetöntä!
192321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä! Kiitos kirjoituksestasi!

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jo arkipäivänäkin kaupunkimme on todella siivottoman näköinen. Etenkin torin osalta. Oksennusta ja vaikka mitä muuta, virtsaa, ulostetta, ja lukematon listä muita kuvottavuuksia lainehtii pitkin katuja.

Ja paitsi, että DBTL:n tyyliset tapahtumat aiheuttavat sotkua ja nuorten örvellystä, ne tukkivat liikenteen täysin. Autolla oli ihan turha kuvitellakaan liikkuvansa keskustan paikkeilla silloin. Itäinen rantakatu oli tukittu liikenteeltä kokonaan, ja se on sentään aika tärkeä katu autoliikenteellekin, busseista puhumattakaan.

Alkoholin käyttö julkisella paikalla on laissa kielletty. Silti järjestetään näitä kännäysjuhlia. Tuntuu kuin päättäjillä olisi vastuuntunto täysin hukassa. Ja koskapa suomalaiseen kulttuurin tuo juominen ja tappeleminen kuuluu, se olisi kyllä ehdottomasti pidettävä seinien sisäpuolella mahdollisimman tiukasti. Tämä johtaa pian siihen, ettei ulkona uskalla festareiden ja muiden aikana liikkua laisinkaan.

Asiaa kirjoitit, propsit sinulle.

Äänestä
  • En voi olla kommentoimatta että tuollaisessa tapahtumassa poliisi sekä näkyy että ei näy... Siviilipartioita liikkui useita alueella....

    Äänestä

  • Kommentti vaan kirjoitti:

    En voi olla kommentoimatta että tuollaisessa tapahtumassa poliisi sekä näkyy että ei näy... Siviilipartioita liikkui useita alueella....

    Mielestäni en puhunut kirjoituksessani poliiseista. Lienet tarkoittanut osoittaa viestisi ketjun aloittajalle :)

    Äänestä

  • Kommentti vaan kirjoitti:

    En voi olla kommentoimatta että tuollaisessa tapahtumassa poliisi sekä näkyy että ei näy... Siviilipartioita liikkui useita alueella....

    Näin se varmaan on, mutta tällä kertaa tuossa tapahtumassa Torin, Eerikinkadun, Yliopistonkadun ja Linnankadun ja Humalistonkadun seuduilla ei näkynyt. Liekö sitten useat siviilipartiot tarkkailleet keskelle jalkakäytäviä sammuneita, kadulle oksentelevia, keskellä katua virtsaavia ja tappelevia ihmisiä?

    Vakavasti puhuen, minua ei kiinnosta maksaa verovaroista poliisia, joka siviilipartioissa tarkkailee kaikkien mahdollisten kaupungin järjestyssääntöjen rikkomuksia, muttei puutu niihin.

    Toivon, että olet väärässä, ja kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei poliiseja ole tarpeeksi. Sellaista poliisia ei tarvita, joka ei tee mitään, liikkuu vain "naamioituneena" keskellä täydellistä sekamelskaa.

    Äänestä

  • Kyllästynyt ihminen kirjoitti:

    Näkyvyys on kuitenkin se, mitä tavallinen kadunkulkija kaipaa. Ymmärrän siviilipartiot, jotka varmaan hakevat vakavampia rikoksia, kuten huumeidenvälitystä, mutta myös näkyvyyttä kaivataan. Helppo tapa lisätä näkyvyyttä olisi käyttää TÄPO:a tällaisissa tapauksissa. Yksi vakinainen, kymmenen täydennyspoliisia ja pari maijaa partioksi putsaamaan katuja. Vaatisi TÄPO:n koulutustason nostoa, eli käytännössä rekrytoinnin järkeistämistä niin, että mukaan pääsee vain vartijan ammattitutkinnolla tai sotilaspoliisin koulutuksella.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ei ollenkaan hassumpi idea muuten.

    Äänestä

  • Kyllästynyt ihminen kirjoitti:

    Näin se varmaan on, mutta tällä kertaa tuossa tapahtumassa Torin, Eerikinkadun, Yliopistonkadun ja Linnankadun ja Humalistonkadun seuduilla ei näkynyt. Liekö sitten useat siviilipartiot tarkkailleet keskelle jalkakäytäviä sammuneita, kadulle oksentelevia, keskellä katua virtsaavia ja tappelevia ihmisiä?

    Vakavasti puhuen, minua ei kiinnosta maksaa verovaroista poliisia, joka siviilipartioissa tarkkailee kaikkien mahdollisten kaupungin järjestyssääntöjen rikkomuksia, muttei puutu niihin.

    Toivon, että olet väärässä, ja kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei poliiseja ole tarpeeksi. Sellaista poliisia ei tarvita, joka ei tee mitään, liikkuu vain "naamioituneena" keskellä täydellistä sekamelskaa.

    näin kaikilla em. kaduilla useasti poliisit.

    Äänestä

  • koska itse kirjoitti:

    näin kaikilla em. kaduilla useasti poliisit.

    Jeps, alkuperäiselle tarkoitin.
    Olishan se kivaa jos tuollaisenkin tapahtuman aikana poliisi pystyis puuttumaan niihin kusijoihin ja oksentelijoihin... siellä saisi vaan olla pataljoona poliiseja jos nuo pitäis kitkeä! Poliisilla on kai oikeitakin töitä.. henkeäuhkaavat tilanteet menee aina noiden edelle. Resursseja ei ole kun ei ole määrärahoja!! On varaa maksaa vankeinhoidosta monta sataa € per vanki per päivä muttei ole varaa palkata riittävästi poliiseja! Suotta haukutte niitä jotka töissä ovat, varmasti tekevät mitättömän palkkansa eteen enemmän kuin moni muu valtion leipää syövä.

    Tämä on kyllä valitettavan totta.

    Mielestäni jokaiselle poliisille pitää nostaa hattua. He vaarantavat henkensä TEIDÄN turvallisuutenne takia! Ja vielä aivan naurettavan halvalla!

    Ja on totta että poliiseja on aivan liian vähän valvomaan kaikkea. Suomen valtio voisi tarkastaa virkamiesten palkkoja ja siirtää siitä sopivan osan poliisin määrärahojen suuntaan.

    Äänestä

En keksi DBTL:stä mitää pahaa sanottavaa muuta kuin turhan masiiviset aitarakennelmat. Se ei ole keskellä kaupunkia kivaa.

Mutta ehkä ne aidat on pakko pystyttää, jotta nämä ainaiset valittajat ja päivittelijät pysyvät poissa sieltä missä bandit esiintyvät.

Tänä vuonna sai kuulla tosi mahtavia keikkoja. Lippurahalle tuli tosiaan vastinetta.

Sitä en tiedä oliko alle 18 v tarpeeksi ohjelmaa. Ehkä osa päätti jäädä aitojen ulkopuolelle kun alueet oli varattu täysikäisten kalja-alueeksi. Ehkä nuorisolle tarkoitettu alue pitäisi olla ilmainen niin kadut rauhoittuisivat.

Ensi vuonna uudelleen!!!

Äänestä
  • Keikat, hmm... no makunsa tietty jokaisella.

    Sen sijaan oli yllättynyt siitä ilmiöstä, että järkkärit poistivat osalta porukkaa oluet ja muut alkoholipitoiset juomat, mutta olsalta eivät. Itse kuulimme, kun vieressämme istuneille jopa sanottiin, että pistäkää niitä juomianne vähän piiloon (siis järkkärit sanoivat) ja toisten juomat kaadettiin maahan. Taisi olla niin, että järkkäreiden kaverit saivat pitää juomansa, muut eivät. Eli ei kovin ammattitaitoisia järkkäreitä.

    Muutenkin oli kyllä pettynyt. Ensi vuonna en viitsi ostaa lippua, vaan hengailen muuten vaan rannassa.

    Äänestä

  • tiedä kirjoitti:

    Keikat, hmm... no makunsa tietty jokaisella.

    että oli silmiinpistävää,

    kuinka osa heistä keskittyi "vain" juttelemaan

    keskenään (n.7 hlö.), kun noin 10-15 metrin

    päässä heistä kaksi nuorta miestä kuseskeli

    kaikessa rauhassa pitkin jäätelönmyyntikojun

    seinämää kaiken kansan katsottavana.

    Mielestäni tuollainen valvonta kuuluu

    järjestysmiehille.

    Kuinka yllättävää että joku taas haukkuu järkkärien ammattitaitoa. Luultavasti joku sellainen joka ei ole tuntiakaan tehnyt järkkärin töitä.

    Harvoin järkkärit positiivista palautetta saavatkaan. Silloinkaan kun esim. jonkun hengen pelastavat tai muuten auttavat jossakin tilanteessa. Palkka on usein vittuilua ja haistattelua!

    Voinko tulla työpaikallesi arvostelemaan sinun ammattitaitoasi?

    Terveisin,

    Järjestyksenvalvoja!

    ps. Eihän DBTL alueelle saanut viedä omia juotavia. Joten jos jv päätti ne kaataa pois, niin silloin se on oma moka. Mitäs nautit omia juotavia alueella!

    Äänestä

  • sen verran kirjoitti:

    Vai kaksi nuorta kuseksi pitkin jäätelönmyyntikojun seinämää. Olisikohan kyseiset nuorison edustajat pitänyt ottaa kiinni ja toimittaa poliisin huostaan? Tai ehkä poistaa alueelta? Järkkärit kyllä valvovat tuollaistakin käytöstä mutta se on melkein jopa turhaa. Ja kun tuhannet ihmiset harrastavat samaa kyseisessä paikassa, niin heiden rankaisemisensa on liian työlästä ja agressioita kasvattavaa.

    Kaduille kusemisen estäminen pitäisi olla jokaisen
    oma asia.

    Poliisikaan ei jaksa valvoa kyseistä toimintaa 100%:sti. Poliiseilla on usein tärkeämpääkin tekemistä.

    Ehkä olisit voinut käydä huomauttamassa järkkäriporukalle että tuolla on 2 miestä jotka kusevat pitkin seiniä.

    Äääh! Sanottavaa olis vaikka kuinka paljon, mutta en jaksa vaivautua...

    Äänestä

  • järkkäri kirjoitti:

    Kuinka yllättävää että joku taas haukkuu järkkärien ammattitaitoa. Luultavasti joku sellainen joka ei ole tuntiakaan tehnyt järkkärin töitä.

    Harvoin järkkärit positiivista palautetta saavatkaan. Silloinkaan kun esim. jonkun hengen pelastavat tai muuten auttavat jossakin tilanteessa. Palkka on usein vittuilua ja haistattelua!

    Voinko tulla työpaikallesi arvostelemaan sinun ammattitaitoasi?

    Terveisin,

    Järjestyksenvalvoja!

    ps. Eihän DBTL alueelle saanut viedä omia juotavia. Joten jos jv päätti ne kaataa pois, niin silloin se on oma moka. Mitäs nautit omia juotavia alueella!

    Joo, niinkuin sanoin järkkärit kaatoivat osan alkoholijuomat pois ja osalle (ilmeisesti kavereilleen) vain sanoivat, että pitäkää juomat piilossa.

    Eli jos tuo on sinusta tasapuolista asiakkaiden kohtelua, niin sitten ollaan tosiaan hieman erimieltä tästä järkkäreiden toiminnasta.

    Äänestä

  • järkkäri kirjoitti:

    Kuinka yllättävää että joku taas haukkuu järkkärien ammattitaitoa. Luultavasti joku sellainen joka ei ole tuntiakaan tehnyt järkkärin töitä.

    Harvoin järkkärit positiivista palautetta saavatkaan. Silloinkaan kun esim. jonkun hengen pelastavat tai muuten auttavat jossakin tilanteessa. Palkka on usein vittuilua ja haistattelua!

    Voinko tulla työpaikallesi arvostelemaan sinun ammattitaitoasi?

    Terveisin,

    Järjestyksenvalvoja!

    ps. Eihän DBTL alueelle saanut viedä omia juotavia. Joten jos jv päätti ne kaataa pois, niin silloin se on oma moka. Mitäs nautit omia juotavia alueella!

    Tultiin juuri DPTL:sta. Mieheni heitettiin ulos, kun sponsorin edustaja kesken 69 yesin konsertin teltassa alkoi purkaa telineitään ja töni niillä miestäni siirtäessään niitä. Mieheni sanoi ei väistävänsä (etupuolella oli tilaa vaikka kuinka paljon siirtää telineet, jos ne nyt kesken hyvän konsertin oli siirrettävä). Myös ystävälliset sanat: Anteeksi, voisitteko väistää olisivat auttaneet asiaa. Olimmehan sentään maksaneita asiakkaita. Sponsorin pikkusieluinen edustaja, jok a halusi ilmeisesti näyttää valtaansa, käski paikalle järkkärit ja ulos jouduttiin.
    Vähän ennen tätä tapausta mieheni ystävällisesti auttoi erästä "liikuttuneessa tilassa" olevaa, kaatunutta naista ylös ja oli huolissaan hänen kohtalostaan. Tämä kertonee mieheni luonteesta.
    Järkkärit siis uskoivat sponsorin edustajaa. Raha ratkaisee!Se siitä ammattitaidosta.
    Asiakas ei siis merkitse mitään. Tuli tosi paha mieli, olisin voinut jäädä, mutta en halunnut yksin. En mene enää ikänä DBTL:iin enkä osta kyseistä energiajuomaa ja kerron kaikille kavereilleni ja tuttavilleni tapauksesta.

    Äänestä

tässä yksi syy minkä takia muutin 36vuoden jälkeen pois turusta en halua että verorahojani käytetään edellä mainittuihin kekkereihin,mutta onnittelut turkulaisille että pääsette kulttuuripääkaupungiksi sinne menee verorahoja mukavasti noin22miljoonaa euroa,olisiko sillekin rahalle ollut parempaa käyttöä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllästynyt ihminen kirjoitti:

Kaupunkifestivaalit ja taiteiden yöt ynnä muut vastaavat tapahtumat ovat kulkeneet kaupungissamme tiensä päähän.

En käsitä, miksi kaupungin keskusta pitää antaa täysin oksentelevien, tappelevien ja ympäriinsä kuseskelevien pahasti humalaisten nuorten hallintaan. DBTL:n tarkoitus lienee ollut joskus musiikin kuunteleminen ja hauskan pito. Nyt on pelkästään kännääminen. Miksi siihen on luovutettava kaupunki?

Kävelin eilen illalla pitkin Turun katuja. Jo illalla kahdeksan maissa kadut olivat täynnä kaikkea paperiroskaa (ilmeisesti pikku kullannuppujen äitsykät eivät olleet siivoamassa mussukoiden jälkiä), jonka seassa makaili sammuneita nuoria. Kioskeihin oli kymmenien metrien mittaiset jonot, koska nuoriso haki sieltä kaljaa ja siideriä.

Kolmisen tuntia myöhemmin tilanne oli yhä pahentunut. Jalkakäytävät olivat oksennusten ja urean peitossa. siellä täällä aggressiiviseen humalaan päässeet kansakuntamme toivot tappelivat. Ne, jotka eivät olleet vielä löytäneet hakattavaa, yrittivät haastaa riitaa ohikulkijoiden kanssa törmäilemällä heihin. Suomalainenhan ei kykene väistämään jalkakäytävällä, kun ei metsässäkään ollut vastaantulijoita. Poliiseja ei tietenkään näkynyt keskustan alueella lainkaan. alue oli jätetty humalaisen nuorison hallintaan.

En käsitä lainkaan, mitä tarkoitusta palvelee kaupungin luovuttaminen kännäävän nuorison temmellyskentäksi? Ei se palvele nuorisoa, muista puhumattakaan. Ei noiden nykyisten tappelu- ja oksennusjuhlien kunniakas menneisyys ole mikään syy niiden jatkamiseen. Kaupungin on katsottava totuutta suoraan silmiin: Nuorison oksentelu- ja kusemisfestivaalien pitäminen keskellä kaupunkia on järjetöntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu