Täällä on paljon spelukoiutu sitä, että mitä tapahtuisi jos SRK tunnustaisi olleensa väärässä 70-luvulla ja opettaneensa väärin? Tämähän on ongelmallista ennen kaikkea vl-uskon kiivailijoille, jotka opettavat ettei piiruakaan väärän opetuksen ja opin kanssa voi vahingossakaan pelastua.
Kuitenkin samaan aikaan fiksut vl:t kertovat että mitä sillä on merkitystä jos ennen on opetettu jossain asioissa toisin. Pääasiahan on se, että nykyisin opetettaisiin Raamatun mukaan. Tämä on aivan oikea tulkinta. Tällöin pitää kuitenkin rehellisesti heittää pois katteeton mainos, että näin olisi aina uskottu.
Lestadiolaisuuden suuresta kokouksesta lokakuussa v. 1909 tehtiin vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä selkeä linjanveto että seurakuntakin voi joskus erehtyä. Vuonna 1934 silloiset vanhoillislestadiolaiset johtajat puolestaan hajottivat seurakunnan koska sen neuvoille ei oltu kuuliaisia, eikä johtajien määräyksiä pidetty samanarvoisina tai korkeammalla kuin Raamatun kehotusta mennä saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Otettiin siis Raamatun rinnalla seurakunnan määräykset autuuden ehdoksi vastoin 1909 linjanvetoa.
1970-luvulla seurakunnan opetettiin olevan ”Erehtymätön Jumalan valtakunta”, jonka valtuuttamien hoitomiesten hoitamisia ei saanut epäillä vääränlaisiksi, koska ”Erehtymätön Jumalan valtakunta” oli hoitomiehet valinnut, niin myös nämä olivat tällöin erehtymättömiä tuomioissaan.
Nyt myöhemmin SRK on yrittänyt paeta vastuutaan tuosta opetuksesta vedoten siihen että hoitokokoukissa saattoi sattua myös inhimillisiä ylilyöntejä ja että nämä olivatkin ”vain” ihmisten lankeemuksia. Mihin unohtui SRK:n 70-luvun virallinen opetus siitä etteivät nämä hoitomiehet voineet erehtyä?
On aivan oikein ajatella että pääasia on että uskoo oikein juuri tällä hetkellä. Tällöin ei kuitenkaan voi kiivailla sillä, että uskon opetuksen täytyy olla pilkulleen oikea tai muutoin ei olisi pelastuksen tilassa. Olemme kaikki erehtyväisiä, niin yksittäisinä ihmisinä kuin suurempanakin seurakunnaksi kutsuttuna joukkona. Tuomitessaan vähänkin eritavoin ajattelevat toiset uskovaiset, vl-uskon kanssa kiivailevat tuomitsevat tällä tavoin itsensä ja oman joukkonsa, sillä saman logiikan mukaan vl-liike on itse menettänyt oman uskonsa opettaessaan aiemmin toisin kuin nykyisin.
Gandhi kommentoi aikoinaan mielipiteiden vaihtamisesta ja erehdysten tunnustamisesta mielestäni viisaasti:
"Kuten olen usein sanonut, johdonmukaisuus ei ole ehdoton hyve. Jos tiedän jostain asiasta tänään toista kuin eilen, onko epäjohdonmukaista, että muutan suuntaa?
Olen silloin epäjohdonmukainen menneisyyttäni kohtaan, mutta johdonmukainen totuutta kohtaan. (...) Johdonmukaisuus tarkoittaa, että ihminen noudattaa sitä, minkä hän kulloinkin käsittää totuudeksi." (Gandhi´s view of life)
Vahvan ja totuuteen pyrkivän ihmisen sekä yhteisön tunnusmerkki on, että voi muuttaa mielipidettään, kun huomaa siihen olevan aihetta. Tällä tavoin saa myös muiden kunnioitusta osakseen kun löytyy rohkeutta tunnustaa että aiemmin on oltu väärässä ja toiminut väärin.
Saa nähdä löytyykö SRK:lta tällaista todellista vahvuutta ja totuuteen pyrkimystä koskaan? Tällä hetkellä tähän mennessä sitä ei ole vielä 70-luvun osalta löytynyt.
Kuitenkin samaan aikaan fiksut vl:t kertovat että mitä sillä on merkitystä jos ennen on opetettu jossain asioissa toisin. Pääasiahan on se, että nykyisin opetettaisiin Raamatun mukaan. Tämä on aivan oikea tulkinta. Tällöin pitää kuitenkin rehellisesti heittää pois katteeton mainos, että näin olisi aina uskottu.
Lestadiolaisuuden suuresta kokouksesta lokakuussa v. 1909 tehtiin vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä selkeä linjanveto että seurakuntakin voi joskus erehtyä. Vuonna 1934 silloiset vanhoillislestadiolaiset johtajat puolestaan hajottivat seurakunnan koska sen neuvoille ei oltu kuuliaisia, eikä johtajien määräyksiä pidetty samanarvoisina tai korkeammalla kuin Raamatun kehotusta mennä saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Otettiin siis Raamatun rinnalla seurakunnan määräykset autuuden ehdoksi vastoin 1909 linjanvetoa.
1970-luvulla seurakunnan opetettiin olevan ”Erehtymätön Jumalan valtakunta”, jonka valtuuttamien hoitomiesten hoitamisia ei saanut epäillä vääränlaisiksi, koska ”Erehtymätön Jumalan valtakunta” oli hoitomiehet valinnut, niin myös nämä olivat tällöin erehtymättömiä tuomioissaan.
Nyt myöhemmin SRK on yrittänyt paeta vastuutaan tuosta opetuksesta vedoten siihen että hoitokokoukissa saattoi sattua myös inhimillisiä ylilyöntejä ja että nämä olivatkin ”vain” ihmisten lankeemuksia. Mihin unohtui SRK:n 70-luvun virallinen opetus siitä etteivät nämä hoitomiehet voineet erehtyä?
On aivan oikein ajatella että pääasia on että uskoo oikein juuri tällä hetkellä. Tällöin ei kuitenkaan voi kiivailla sillä, että uskon opetuksen täytyy olla pilkulleen oikea tai muutoin ei olisi pelastuksen tilassa. Olemme kaikki erehtyväisiä, niin yksittäisinä ihmisinä kuin suurempanakin seurakunnaksi kutsuttuna joukkona. Tuomitessaan vähänkin eritavoin ajattelevat toiset uskovaiset, vl-uskon kanssa kiivailevat tuomitsevat tällä tavoin itsensä ja oman joukkonsa, sillä saman logiikan mukaan vl-liike on itse menettänyt oman uskonsa opettaessaan aiemmin toisin kuin nykyisin.
Gandhi kommentoi aikoinaan mielipiteiden vaihtamisesta ja erehdysten tunnustamisesta mielestäni viisaasti:
"Kuten olen usein sanonut, johdonmukaisuus ei ole ehdoton hyve. Jos tiedän jostain asiasta tänään toista kuin eilen, onko epäjohdonmukaista, että muutan suuntaa?
Olen silloin epäjohdonmukainen menneisyyttäni kohtaan, mutta johdonmukainen totuutta kohtaan. (...) Johdonmukaisuus tarkoittaa, että ihminen noudattaa sitä, minkä hän kulloinkin käsittää totuudeksi." (Gandhi´s view of life)
Vahvan ja totuuteen pyrkivän ihmisen sekä yhteisön tunnusmerkki on, että voi muuttaa mielipidettään, kun huomaa siihen olevan aihetta. Tällä tavoin saa myös muiden kunnioitusta osakseen kun löytyy rohkeutta tunnustaa että aiemmin on oltu väärässä ja toiminut väärin.
Saa nähdä löytyykö SRK:lta tällaista todellista vahvuutta ja totuuteen pyrkimystä koskaan? Tällä hetkellä tähän mennessä sitä ei ole vielä 70-luvun osalta löytynyt.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun ajatellaan kristilliyyttä, rehellisyys ja suoraselkäinen rohkeus on aina kuulunut siihen. Hoitokokouksien suhteen Erkki reinikainen toimi silloin johdonmukaisesti, kun hänelle oli kirkastunut, että ne olivat vääriä menettelyjä.
Hän piti alustuksen vl-papeille tapahtuneesta ja kuvasi missä tehtiin väärin.
SRK:n johdolta ei riittänyt uskoa eikä rohkeutta julkistaa tätä silloin eikä nyt. Reinikaisen ajatukset jäivät vain pappien tietoon.
Papeilta on puuttunut rohkeutta johdomuksisesti viedä eteenpäin tätä parantavaa viestiä, joka olisi voinut lähteä liikkeelle Reinikaisen lausunnosta.
pitänyt pappien puutua.koska he olivat kirkonvirassa ja heitä sitovat pappisvala ja
kirkkolain säädökset sieluinhoidollisista
menettelyistä.Oulussa on ollut näissä asioissa
heikko piispa,hän on uhrannut ihmisiä joita hänen
esi-paimenvirassaa olisi tullut suojella KOSKA MYÖS on kysymys kirkon jäsenistä,joita hoitokokoukset vahingoitti .
Tiedossa on, ettei Oulun piispa välittänyt puuttua, mutta arkkipiispa Mikko Juva otti aikoinaan tämän painostuksen esille ev.lut.-kirkossa.
Jos ei muusta, niin ainakin terapeuttiselta kannalta olisi tärkeää myöntää hoitokokousten olleen väärin. Moni ihminen vammautui niihin aikoihin psyykkisesti. Jotkut ehkä oireilevat niistä koko ikänsä, tarvitsevat ehkä psykiatrista apua, psykoterapiaa, mielialalääkkeitä tms. Ihan normaalia ihmiselle, jolla on syviä traumoja.
Menneitä ei saa tekemättömäksi. Mutta jos edes myönnetään syyllisyys, uhrit voisivat saada pientä helpotusta. Niinhän se on muillekin trauman uhreille. Esim. lapsensa henkirikoksen vuoksi menettänyt sanoi, että kun syyllinen saataisiin selville, se helpottaisi, vaikka ei saa tehtyä tekemättömäksi.
Joten psyykkiseltä näkökulmalta virheiden tunnustaminen olisi käden ojennus uhreille.
SRK:ssa. Aivan kuten hoitokokousaikana, ei ole muuttunut yhtään. Luuletko, että johtotehtäviin nostettuja maanviljelijäsaarnaajia yhtään kiinnostaa ihmisen psyyke? Heitä kiinnostaa ainoastaan omasta valta-asemasta kiinni pitäminen. Onhan tämä nähty ja Kotimaa-lehdestäkin luettu..
Mikä tai kuka tarvitsee terapiaa?
>> Jos ei muusta, niin ainakin terapeuttiselta kannalta olisi tärkeää myöntää hoitokokousten olleen väärin.
Miten vl-yhteisö aikoo toimia luotettavana yhteistyökumppanina tässä suomalaisesssa yhteiskunnassa jos se hyväksyy jäsentensä sorron ja mielivaltaisen johdon menettelyn?
Miten se voi olla kenenkään silmissä luotettu ja hyvämainenen kumppani?
Toisin sanoen, ainakin kahdesta syystä täytyy menneisyys käsitellä ja väärintekoja pahoitella.
Ensiksi: voidakseen hyvisttää uhreille heidän aiheettomat käsrimyksnesä.
Toiseksi: jotta SRK voi saada takaisin asemansa yhteiskunnassa luotettuna yhteisönä jolla ei ole mitään salattavaa ja joka pyrkii toimimaan oik4in ja reilulla tavalla kaikissa tilanteissa.
Milloin kristikansalta kuulee myönnytyksen, että Raamatun jutut ovat lähi-idän myyttejä, joita ovat editoineet useat eri intressipiirit.
Erehtymättömän seurakunnan päätöksiä ei saa epäillä ja arvostella, koska päätökset ovat tehty seurakunnassa raamattuun perustuen Pyhän Hengen seurakunnalle avamana.
Pyhän Hengen töiden arvostelu saarnataan synniksi.
Näin opetettin 70-luvun rippileirillä.
Pyhä Henki valjastettiin vallankäytön välineeksi ja siten seurakunnan päätökset kaiken arvostelun ulkopuolelle.