Onko

oinas ei kovin helposti anna anteeksi?
51021
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse en ole mitenkään pitkävihainen tyyppi, että kyllä annan anteeksi, riippuen tietty asiasta mitä anteeksianto koskee. Onpa käynyt niinkin, että en ole pystynyt antamaan anteeksi henkilölle joka on siis itse tahallaan aiheuttanut kismaa välillemme, ja asian suhteen siis olen ollut täysin oikeessa.

Äänestä
  • omalta kohdalta; joidenkin asioiden kohdalla annan helposti anteeksi. On joskus kuin myrsky pyyhkäisi ylitse ja sen hälvettyä aurinkopaistaa ja ilma on puhtaampaa ja kirkaampaa. Joidenkin asioiden kohdalla en anna todellakaan helposti anteeksi ja "vihaisuutta" saattaa kestää vuosia. Jos tunnen, että minua on loukattu aiheettomasti, siis siten, etten tunne olevani siitä vastuussa syvällisen itsetutkiskeluni jälkeen, niin silloin aiheuttaja on minulle "kuin ilmaa" määräämättömän ajan (vaikka koko loppuelämäni)elämässäni.

    Äänestä

  • itsekin oinas kirjoitti:

    omalta kohdalta; joidenkin asioiden kohdalla annan helposti anteeksi. On joskus kuin myrsky pyyhkäisi ylitse ja sen hälvettyä aurinkopaistaa ja ilma on puhtaampaa ja kirkaampaa. Joidenkin asioiden kohdalla en anna todellakaan helposti anteeksi ja "vihaisuutta" saattaa kestää vuosia. Jos tunnen, että minua on loukattu aiheettomasti, siis siten, etten tunne olevani siitä vastuussa syvällisen itsetutkiskeluni jälkeen, niin silloin aiheuttaja on minulle "kuin ilmaa" määräämättömän ajan (vaikka koko loppuelämäni)elämässäni.

    Edellinen viesti kuvasi hyvin oinasta. Ne voivat todellakin olla loukkaantneita jostain asiasta "vaikka koko loppuikänsä". Mikä on minusta tavattoman epäloogista, mutta minkäs teet. Loukkaajan kannattaa pyytää anteeksi, oinas kyllä kuuntelee järkeä, mutta on kovin ylpeä eikä itse sovittele mielellään.

    Äänestä

Itse voin oinaana sanoa, ei anna.
Riippuu tietysti osaltaan mitä olet tehnyt....
Näennäisesti voi antaa anteeksi, mutta unohda ei milloinkaan. Sitten sopivan tilaisuuden tullen muistuttaa kyllä asiasta, tahtoi tai ei.

Äänestä
  • anteeksiantamisesta on sellainen, että yritän funtsata minua loukanneen ihmisen vaikuttimia. Miksi hän teki kuten teki? Ts. voin ymmärtää ja unohtaa, mutta muuten olen armoton. Se armottomuus sitten ilmenee niin, että pyyhkäisen kyseisen henkilön pois elämästäni. Mitään kostotoimia en virittele.

    Läheisiltäni ja rakkailtani kestän kyllä lähes mitä vain, joten näiden ihmisten suhteen ei tarvitse edes miettiä sitä anteeksiantoa - sen he ovat saaneet jo ennenkuin ovat mitään loukkaavaa tehneetkään. Pieni sana "anteeks/sori" riittää näissä tapauksissa mulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se totta, että kirjoitti:

oinas ei kovin helposti anna anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu