Olen vasta nyt tajunnut, mistä vuosikaudet jatkunut mässäily on johtunut. Olen lukenut naisista (ja miksei miehistäkin) joilla mässäily on tunnepohjaista. Joten aina kun tunnen oloni masentuneeksi, alan kaivella salaa kaappeja. Mikä tahansa hyvä kelpaa, keksit, murot, kinkut, jäätelö ja jopa taloussuklaa. Olen kärsinyt tästä jo lapsesta asti. Joskus en mässäile lähes lainkaan, mutta joskus taas syön koko ajan.
Ja usein tuntuu ettei siitä tule loppua... "Vielä yksi jäätelö, vielä yksi keksi, vielä lisää karkkia vaikken saisi ottaa..." Ja lopulta tulee entistä surkeampi olo, niin kuin olisi tehnyt jotain väärin, varsinkin jos syö jotain luvatta.
Tästä syystä myös ihoni kärsii. Liikakiloja ei (ihme ja kumma) ole, koska olen perinyt itetyn vartalonmallin. En siis liho millään, mutta henkinen minäni kyllä kärsii.
Karkinhimo muuttuu sietämättömäksi jos en ole sitä viikkoon saanut, ja kun pussin saan käsiini, se menee hetkessä.
Masennukseni on nyt jatkunut yli vuoden, lääkitystä ei ole, en käy terapeutilla tai muulla ammattiauttajalla. Syitä masennukseni alkuun oli varmaan ala-asteella aikoinaan ollut kiusaaminen ja hyljeksintä. Olen aina tuntenut oloni hiukan ulkopuoliseksi ja väärinymmärretyksi. Ja yläasteellakin sain kokea vuoden kiusaamista, joka teki elämästäni helvettiä. Kun kiusaus alkoi, sain kuulla äitini syövästä. Sitten sain näpeilleni rakkaudessa, ja syksyllä eräs tuttuni kuoli. Tällä hetkellä pahin syy masennukseen on luultavasti kehno iho, joka ei osoittanut minkään laisia parantumisen merkkejä määrätyistä lääkkeistä huolimatta.
Kesäloma on ollut raskasta aikaa. Olen ollut yksinäinen ja alakuloinen. Ja nyt syksyllä alkava lukiokin ahdistaa. Ja kaikkein pahin asia tässä tilanteessani on se, että olen huomannut jotain aika kamalaa. Olen alkanut kuvitella kaikkeita kamalia asioita, joita voisi tapahtua. Ja joskus suorastaan tuntuu, että toivon jotain tapahtuvan, niin kuin tahtoisin olla masentunut... En todellakaan tiedä että mitä tehdä. Olen muuttunut aivan eri ihmiseksi masennuksen jälkeen. Itsetuntoni on surkea, olen arka ja epäileväinen, en luota ihmisiin (vaikken ole koskaan oikein kunnolla luottanutkaan... kiitos ala-asteen kiusaamisen). Saa nähdä jaksoiko kukaan lukea tätä.... Anteeksi pitkä ruikutukseni joka söi taas paljon tilaa netistä....
Ja usein tuntuu ettei siitä tule loppua... "Vielä yksi jäätelö, vielä yksi keksi, vielä lisää karkkia vaikken saisi ottaa..." Ja lopulta tulee entistä surkeampi olo, niin kuin olisi tehnyt jotain väärin, varsinkin jos syö jotain luvatta.
Tästä syystä myös ihoni kärsii. Liikakiloja ei (ihme ja kumma) ole, koska olen perinyt itetyn vartalonmallin. En siis liho millään, mutta henkinen minäni kyllä kärsii.
Karkinhimo muuttuu sietämättömäksi jos en ole sitä viikkoon saanut, ja kun pussin saan käsiini, se menee hetkessä.
Masennukseni on nyt jatkunut yli vuoden, lääkitystä ei ole, en käy terapeutilla tai muulla ammattiauttajalla. Syitä masennukseni alkuun oli varmaan ala-asteella aikoinaan ollut kiusaaminen ja hyljeksintä. Olen aina tuntenut oloni hiukan ulkopuoliseksi ja väärinymmärretyksi. Ja yläasteellakin sain kokea vuoden kiusaamista, joka teki elämästäni helvettiä. Kun kiusaus alkoi, sain kuulla äitini syövästä. Sitten sain näpeilleni rakkaudessa, ja syksyllä eräs tuttuni kuoli. Tällä hetkellä pahin syy masennukseen on luultavasti kehno iho, joka ei osoittanut minkään laisia parantumisen merkkejä määrätyistä lääkkeistä huolimatta.
Kesäloma on ollut raskasta aikaa. Olen ollut yksinäinen ja alakuloinen. Ja nyt syksyllä alkava lukiokin ahdistaa. Ja kaikkein pahin asia tässä tilanteessani on se, että olen huomannut jotain aika kamalaa. Olen alkanut kuvitella kaikkeita kamalia asioita, joita voisi tapahtua. Ja joskus suorastaan tuntuu, että toivon jotain tapahtuvan, niin kuin tahtoisin olla masentunut... En todellakaan tiedä että mitä tehdä. Olen muuttunut aivan eri ihmiseksi masennuksen jälkeen. Itsetuntoni on surkea, olen arka ja epäileväinen, en luota ihmisiin (vaikken ole koskaan oikein kunnolla luottanutkaan... kiitos ala-asteen kiusaamisen). Saa nähdä jaksoiko kukaan lukea tätä.... Anteeksi pitkä ruikutukseni joka söi taas paljon tilaa netistä....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsensä syyttely ja vähättely voi olla masennuksen oireita, kannattas käydä lääkäris tai soitella mielenterveystoimistoon.
Hyviä jatkoja!
Olen sinun ikäinen tyttö ja ollut masentunut koko ylä asteen.Minua ei ole kiusattu mut masennukseni johtuu vanhempieni erosta josta en meinaa päästä yli.
Olen rampannut äitini kanssa perheneuvolassa ja koulupsykologilla ja turhaan,kaipaan isääni todella paljon.
Näen häntä pari kertaa kuussa ja sen jälkeen olen todella masentunut.
Syön kamalasti karkkia ja kaikkia herkkuja ja minun iho varmaan on sen takia karmea,ehkä suklaasta.Ainakin lääkäri niin sano ja kai se on murkku iästäkin kiinni.
En oksentele herkkujen jälkeen vaikka on tosi paha olla,en tiedä mikä auttaisi.
Lukioon meno se on mullakin edessä ja toivon et se piristäisi minua.Iho on ehkä nyt vähän parempi äiti osti mulle kunnon ihon hoito aineita.
Hyvää jatkoa sulle.
Kiitos että jotkut vaivautuivat viestini lukemaan ja sitä kommentoimaan.
ole olemassa ihan lääkitystä; se yleensä on masennuslääkitystä, joka tähtää paitsi masennuksen ym. tuskan kärjen katkaisemiseen myös pakko-oireisiin juttuihin. Kun ihminen on ahdistunut, sen tarvii purkaa siten johonkin ja syöminen on yksi niistä; lohdutusta etsii, tuskaa lievittää, kun syö. Se on mitä tavallisinta. Bulimia on siitä sitten pahempaa kuviota. Mutta tosiaan pyydä lääkitystä tähän kokonaisuuteen. Ruokahaluasi voinee hillitä ja oloasi kohentaa. Olisihan se tärkeää, että jaksat paremmin toimia elämässäsi ja sitten koulussa. Älä mieti tätä yksin, jatka avun etsintää. Älä päästä itseäsi liian lihavaksi, se vasta taas masentaa ja, voih, 'ruokkii' sua. Kaikkea hyvää Sinulle toivon eli parempaa syksyn myötä!