Bed-oireyhtymä

Aattelin kirjoittaa vähän tälläisestä aiheesta, kun tuntuu että siitä niin vähän puhutaan.. ehkä liiankin vähän..
Itse sairastan kyseistä tautia. en kohdannut sitä vasta kuin nyt viime keväänä ja se on minulla ollut jo nelisen vuotta. haaveilen pääseväni siitä yli ja haaveilen normaalista itsestäni mutta kun ahmin niin sille ei tule looppua ennen kuin tulee niin täyteen että morkkis iskee ja sitten ei auta kuin itkeä ja potea huonoa omaa tuntoa. oksentelua ei tautiin kuulu.
Onko täällä kanssa ihmisiä? haluisin perustaa oulun alueelle vertaistuki ryhmän jossa pohdittaisiin ja toimittaisiin ryhmänä. jos toisten kokemuksista ym olisi joitain hyötyä.

kiitos jo etukäteen.

olisi tietenkin mukava saada postia myös muilta jotka kokevat asiaan olevan jotain sanottavaa...

:)
82217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

oma sairauteni diagnosoitiin 2,5 v sitten, hoitona on ollut lääkitys ja terapia, itse asiassa kaksikin erilaista terapiaa, kognitiivinen ja hypnoositerapia, viimeksi mainitusta sain apua, tosin apu ei tietystikään ollut pysyvä.

Millaista hoitoa sinä olet saanut/saat omaan sairauteesi?

Äänestä
  • Hei, minkänimistä lääkettä olette saaneet BED:hen? Mie oon tosi tosi varma et miulla on kyseinen häiriö. Itse aloitin nyt syömään seronil nimistä lääkettä. Sitä kait käytetään ainakin bulimian hoidossa. Mutta buliumiaa miulla ei kylläkään ole...

    Äänestä

  • neiti -84 kirjoitti:

    Hei, minkänimistä lääkettä olette saaneet BED:hen? Mie oon tosi tosi varma et miulla on kyseinen häiriö. Itse aloitin nyt syömään seronil nimistä lääkettä. Sitä kait käytetään ainakin bulimian hoidossa. Mutta buliumiaa miulla ei kylläkään ole...

    lääkettä söin minäkin, fluoxetiinia (eri kauppanimiä itse söin Seromexiä, Seronil on ihan samaa lääkettä), se kun on todettu parhaaksi antidepr.syömishäiriöissä.
    Annoksen pitää sitten olla kyllä syömishäiriöitä hoidettaessa tarpeeksi korkea, itse söin ylläpitoannoksella 80mg/vrk.
    Esim. jossain paniikkihäiriössä tms. sen annos on yleensä 20-40 mg.
    Lääkitys tietysti aloitettiin matalalla annoksella, nostetttiin, pidettiin aikansa siellä 80mg:ssa ja sitten asteittain lääkitys purettiin.'
    Efexor on yksi jota myös käytetään, itse asiassa siitä piti aikoinaan kehittääkin laihdutuslääke.

    Äänestä

  • Hoitona minullakin on ollut terapia.. nyt on paussilla ja lääkitys on ollut mutta jätin sen.. tyhmä minä.. nyt kuitenkin eilen aloitin sen uudelleen kun en olisi enää pärjännyt.

    Millainen tuo hypnoositerapia oikein on??

    Äänestä

  • neiti -84 kirjoitti:

    Hei, minkänimistä lääkettä olette saaneet BED:hen? Mie oon tosi tosi varma et miulla on kyseinen häiriö. Itse aloitin nyt syömään seronil nimistä lääkettä. Sitä kait käytetään ainakin bulimian hoidossa. Mutta buliumiaa miulla ei kylläkään ole...

    SEronil lääkettä minäkin syön.. 60mg päivässä.. toivottavasti siitä on sinulle apua.. on tämä tauti kyllä niin kauhea..

    Äänestä

  • mariska82 kirjoitti:

    Hoitona minullakin on ollut terapia.. nyt on paussilla ja lääkitys on ollut mutta jätin sen.. tyhmä minä.. nyt kuitenkin eilen aloitin sen uudelleen kun en olisi enää pärjännyt.

    Millainen tuo hypnoositerapia oikein on??

    Mitä kautta voisin päästä sellaseen terapiaan? yths:n siis ylioppilaiden terv.huoltosäätiön kautta kävin pari kertaa jollain hiton terapeutilla, mut se oli ihan tyhmä, eikä tienny mistään mitään.

    mullon kanssa sama ongelma, aiemmin kärsin lievästä anoreksiasta ja nyt tämä käänty tämmöseks:/ on niin masentavaa vaan...

    Äänestä

  • pääsen kirjoitti:

    Heip!

    Sun täytyy sinnikkäästi yrittää löytää hyvä terapeutti. Minäkin käyn yksityisellä ja maksan itse omat kulut.. tuleehan se kalliiksi mutta niin tulee se syöminenkin...

    JA terveyskeskuksen kautta saat lääkkeet ja terapian ilmaseksi.. paitsi lääkkeet.. mutta ei ne kalliita ole..

    Äänestä

myöskin minä kärsin tästä samasta bed-oireyhtymästä.. olen pystynyt tunnustamaan asian itselleni vasta vähän aikaa sitten ja yritän selvitä omin voimin..

en tiedä onnistunko mutta yritän kumminkin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mariska 82 kirjoitti:

Aattelin kirjoittaa vähän tälläisestä aiheesta, kun tuntuu että siitä niin vähän puhutaan.. ehkä liiankin vähän..
Itse sairastan kyseistä tautia. en kohdannut sitä vasta kuin nyt viime keväänä ja se on minulla ollut jo nelisen vuotta. haaveilen pääseväni siitä yli ja haaveilen normaalista itsestäni mutta kun ahmin niin sille ei tule looppua ennen kuin tulee niin täyteen että morkkis iskee ja sitten ei auta kuin itkeä ja potea huonoa omaa tuntoa. oksentelua ei tautiin kuulu.
Onko täällä kanssa ihmisiä? haluisin perustaa oulun alueelle vertaistuki ryhmän jossa pohdittaisiin ja toimittaisiin ryhmänä. jos toisten kokemuksista ym olisi joitain hyötyä.

kiitos jo etukäteen.

olisi tietenkin mukava saada postia myös muilta jotka kokevat asiaan olevan jotain sanottavaa...

:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu