Khianäh eli

Kiitos suurasta.
Te, jotka uskotte! Noustessanne rukoilemaan peskää kasvonne ja kätenne kyynärpäätä myöten.. Maaidä,6

Q9:7. "Miten voisi Jumalaa ja Hänen lähettilästään sitoa sopimus pakanain kanssa?"

Aina kun Muhammad oli lähdössä sotaretkelle, hänellä oli tapana sanoa: "Sota on petosta."


Book 14, Number 2631:

Narrated Ka'b ibn Malik:

When the Prophet (peace_be_upon_him) intended to go on an expedition, he always pretended to be going somewhere else, and he would say: War is deception.

http://www.usc.edu/dept/MSA/fundamentals/hadithsunnah/abudawud/014.sat.html#014.2631


    Taqiyyah = valehtelu islamin hyväksi


Koraani 3.28

"Uskovaiset älkööt ottako uskottomia ystävikseen
uskovaisten sijasta; ja kuka tahansa tekee näin,
hänellä ei tule olemaan mitään turvaa Allaahista;
paitsi, joka tekee näin turvatoimena, jotta voisitte
varustautua heitä vastaan. Mutta Allaah muistuttaa
teitä muistamasta vain Häntä, sillä lopullinen
määränpää on Hänen luoksensa." [Yusufali & Pickthal 3:28]
****************************************

Tätä Koraanin jaetta käyttivät perusteenaan Muhammadin
lähettämät muslimit, kun he lähtivät tappamaan juutalaista
runoilijaa. He tekeytyivät juutalaisen Kabin ystäviksi, he
kertoivat, kuinka Muhammadista oli heille harmia ja olivat
juonittelevinaan Muhammadia vastaan – pelkästään
voittaakseen juutalaisen luottamuksen ja iskeäkseen
silloin, kun tämä ei osannut sitä odottaa.

Tätä samaa perustetta käyttävät muutamat muslimit
nykypäivänäkin. Madridin pommi-iskujen tekijät
olivat kuin mitä tahansa kafiireja, he joivat
alkoholia, kävivät diskoissa ja sulautuivat
kafiirimaan kulttuuriin.

Seuraava kertomus Jaakko Hämeen-Anttilan suomentamasta
Profeetta Muhammadin elämäkerrasta valottaa meille islamin
doktriinien mukaista petollisuutta.

***********
Ka'b ibn al-Ashrafista taas kerrotaan seuraavaa tarinaa. Kun
Badrin taistelu oli käyty, Jumalan lähettiläs lähetti Zaid ibn
Harithan ja Abdallah ibn Rawahan viemään ilosanomaa
Medinaan siitä, kuinka Jumala oli antanut muslimeille
voiton ja surmannut monijumalaisia.

Kun tieto tästä ylsi Ka'b ibn al-Ashrafille, jonka äiti kuului
Nadir-heimoon, hän kysyi: "Onko tuo totta? Luuletteko te
todella, että Muhammad on surmannut kaikki näiden kahden
luettelemat miehet?" – Hän tarkoitti Zaidia ja Abdallahia. –
"Nämähän ovat arabien ylhäisimpiä miehiä ja ihmisten
kuninkaita! Kautta Jumalan, jos Muhammad tosiaan on
surmannut nämä miehet, on parempi uinua maan povessa
kuin kulkea sen päällä!"

Kun tuo Jumalan vihollinen varmistui tiedosta, hän lähti
Mekkaan ja ryhtyi kiihottamaan runoillaan ihmisiä Jumalan
lähettilästä vastaan. Hän itki kaivoon heitettyjä, Badrissa
kaatuneita quraihilaisia ja sepitti heistä useita runoja.

Lopulta hän palasi Medinaan ja ahdisti siellä musliminaisia
rakkausrunoillaan. Jumalan lähettiläs kysyi: "Kuka hoitaa
minun puolestani Ibn al-Ashrafin? "Muhammad ibn Maslama
vastasi: "Minä teen sen, Jumalan lähettiläs, minä tapan hänet."
"Tee niin, jos vain pystyt", sanoi Jumalan lähettiläs.

Muhammad ibn Maslama lähti pois. Kolmeen päivään hän ei
syönyt eikä juonut muuta kuin henkensä pitimiksi. Kun tästä
kerrottiin Jumalan lähettiläälle, hän kysyi Muhammad ibn
Maslamalta: "Miksi olet jättänyt syömisen ja juomisen?"
Muhammad ibn Maslama vastasi: "Jumalan lähettiläs, minä
lupasin sinulle sellaista, josta en tiedä, pystynkö siihen!"
Jumalan lähettiläs vastasi: "Ainakin sinun on yritettävä!"
Muhammad ibn Maslama sanoi vielä: "Jumalan lähettiläs,
meidän on ainakin valehdeltava!" " Sanokaa mitä tahdotte",
vastasi Jumalan lähettiläs, " te saatte siihen luvan!"

Silloin Muhammad ibn Maslama sopi Ka'bin surmaamisesta
muutaman miehen kanssa. Nämä olivat: Abu Na'ila Silkan
ibn Salama, Abbad ibn Bishr, al-Harith ibn Aus ja
Abu Abs ibn Jabr.

He lähettivät Jumalan vihollisen, Ka'b ibn al-Ashrafin,
luo Silkan ibn Salaman. Tämä meni Ka'bin luo, jutteli
tovin ja lausui runoja hänen kanssaan – hän näet oli
itsekin runoilija. Sitten hän sanoi: "Voi sinua Ibn
al-Ashraf! Tulin luoksesi puhuakseni eräästä asiasta,
mutta lupaa minulle olla kertomatta sitä eteenpäin!"

Ka'b lupasi, ja Silkan jatkoi: "Tuon miehen saapuminen
on ollut meille yhtä kärsimystä! Nyt kaikki arabit ovat
vihollisiamme ja käyvät meidän kimppuumme yksissä
tuumin. Hänen takiaan meidän tiemme ovat tukossa ja
meidän toimeentulomme uhattuna! Me ja perheemme
olemme vaarassa joutua ahtaalle!"

Ka'b ibn al-Ashraf vastasi: "Minähän sanoin sinulle,
Ibn Salama, että asia kehittyisi tähän!" Silkan sanoi:
"Minä toivon, että antaisit meille ruokaa velaksi; me
kyllä annamme sinulle pantin! Tekisit meille
palveluksen!" Ka'b kysyi: "Annatteko te minulle
pantiksi poikanne?" Silkan vastasi: "Tahdotko sinä
saattaa meidät häpeään? Minulla on samanmielisiä
tovereita; olisin halunnut tuoda heidät luoksesi, jotta
myisit meille kaikille ruokaa ja tekisit meille
palveluksen. Me voimme antaa sinulle aseita
riittämiin pantiksi." Silkan näet halusi, ettei Ka'b
ihmettelisi heidän aseitaan, kun he tulisivat hänen
luokseen. "Se riittää", vastasi Ka'b.

Silkan palasi tovereidensa luo ja kertoi, mitä oli
tapahtunut. Hän käski heidän ottaa aseensa mukaan.
Sitten he lähtivät yhdessä Jumalan lähettilään luo.
Ibn Hisham lisää: Kerrotaan, että Ka'b kysyi ensiksi:
"Annattekote minulle pantiksi naisenne?" ja Silkan
vastasi: "Kuinka me voisimme antaa sinulle pantiksi
naisemme, olethan sinä koko Yathribin lemmekkäin
ja parfymoiduin mies!" Silloin Ka'b kysyi:
"Annatteko te minulle pantiksi poikanne?"

Jumalan lähettiläs kulki heidän mukanaan Baqi'
al-Gharqadiin asti. Sieltä hän lähetti heidät eteenpäin
sanoen: "Menkää Jumalan nimessä! Jumala, auta heitä!"
Sitten hän palasi talolleen.

Oli kuudanyö. Silkan ja toiset jatkoivat matkaa Ka'bin
talolle. Silkan huusi nimeltä Ka'bia, joka oli vastikään
mennyt naimisiin, mutta hänen vaimonsa tarttui huovan
reunaan ja sanoi: "Sinulla on paljon vihollisia! Ei mies,
jolla on vihollisia, lähde tähän aikaan ulos." Ka'b vastasi
hänelle: "Se on vain Abu Na'ila. Ei hän olisi herättänyt
minua, jos olisi tiennyt minun jo nukkuvan!" Hänen
vaimonsa sanoi: "Kautta Jumalan, minä aavistan hänen
äänessään pahaa!" Ka'b kuitenkin vastasi: "Urhea mies
vastaa, vaikka häntä kutsuttaisiin pistettäväksi!"

Ka'b meni ulos ja puheli tovin heidän kanssaan, mutta
sitten Silkan ja toiset ehdottivat: "Kuulehan, Ibn al-Ashraf,
emmekö kävelisi Ajuzin solatielle ja puhelisi siellä
lopun yötä?" "Jos tahdotte", vastasi Ka'b.
Niin he lähtivät kävelemään.

Kun he olivat kävelleet hetken aikaa, Abu Na'ila liu'utti
kättään Ka'bin palmikolla ja haistoi sitten kättään ja sanoi:
"Enpä ole konsanaan haistanut näin hyvää parfyymia!"
Kun he olivat kävelleet taas hiukan eteenpäin, Abu Na'ila
teki jälleen samoin, niin että Ka'b tottui tähän.

Sitten he kävelivät jälleen eteenpäin, kunnes Abu Na'ila
teki taas samoin. Tällä kertaa hän tarttui palmikoista
tukevasti kiinni ja huusi: "Tappakaa Jumalan vihollinen!"
Toiset löivät Ka'bia, mutta heidän miekkansa eivät
läpäisseet hänen panssariaan.

…
Muhammad ibn Maslama on itse kertonut:
Kun näin, etteivät miekkamme läpäisseet hänen
panssariaan, muistin ohuen pistomiekan miekkani
kahvassa. Minä tartuin siihen. Tuo Jumalan vihollinen
oli jo huutanut kaikki talot hereille: jokaisesta
ikkunasta näkyi valoa.

Minä painoin pistomiekan häne alavatsaansa kiinni
ja survaisin se voimalla alaspäin ja Jumalan vihollinen
kaatui. Al-Harith ibn Aus oli saanut osuman omista
miekoistamme, joko päähän tai jalkaan. Me lähdimme
liikkeelle ja kuljimme Umayya ibn Zaid –heimon
alueen halki ohittaen Quraizan ja Bu'athin, kunnes
pääsimme Uraidin laavakentälle.

Haavoittunut toverimme al-Harith jäi meistä jälkeen.
Hän oli menettänyt paljon verta ja meidän täytyi
pysähtyä odottamaan häntä hetkeksi. Hän kulki meidän
jälkiemme mukaan ja sai meidät pian kiinni. Lopun
matkaa me kannoimme häntä ja saavuimme näin
Jumalan lähettilään luo aamuyöstä.

Jumalan lähettiläs oli rukoilemassa, kun me saavuimme.
Me tervehdimme häntä, ja hän tuli ulos luoksemme.
Kerroimme, että olimme surmanneet Jumalan vihollisen,
ja hän sylki al-Harithin haavaan parantaakseen sen.
Sitten menimme kukin kotiimme.

Aamulla juutalaiset olivat peloissaan, koska olimme
saaneet Jumalan vihollisen: jokainen juutalainen
kaupungissa pelkäsi henkensä edestä.
(s. 249-253)

*****