koiran nisäkasvain

epätietonen

Onko kenelläkään kokemusta koiran äkillisestä nisäkasvaimesta? Meidän rakkaalle 11-vuotiaalle saksanpaimenkoiralle kasvoi valtava patti muutamassa päivässä. Lääkäri antoi elinaikaa max. viikon ja suositteli nukutusta. Siitä on nyt yli kuukausi ja koiran vointi on ennallaan. Takajalka on turvonnut ja liikkuminen hieman hankalampaa, mutta muuten ei vaikuta sairaalta. Selvää on,että kun tila heikkenee, koira on vietävä lopetettavaksi. Olen käynyt muutamalla eri lääkärillä ja kaikki samaa mieltä, että mitään ei ole tehtävissä enää. Olisi helpompi hyväksyä se, jos koira edes vaikuttaisi sairaalta.

4

4584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemuksia.

      Tuntuu vähän oudolta, että lääkäri antaa viikon elinaikaa pelkän nisäkasvaimen perusteella. Tutkittiinko nisäkasvain, otettiinko siitä näyte ja todettiinko se pahanlaatuiseksi? Todettiinko kasvaimen levinneen muuallekin? Meidän edesmenneeltä koiralta leikeltiin muutaman kerran nisäkasvaimet pois. Vanhemmalla iällä niitä ei enää leikelty. Koira eli vielä monta monta vuotta nisäkasvaimineen ja lopetettiin 14-vuotiaana ihan toisen syyn vuoksi.

      Tsemppiä teille. Toivottavasti saatte elää koiranne kanssa vielä. Kun aika on, osatkaa luopua siitä.

    • koira leikattiin

      ja hyvin voi...
      kasvain ei valtava.
      miksei sitä voi leikata?
      kysy jonku muun lääkärin mielipidettä..

      • epätietonen

        Kasvaimen alue on niin tulehtunut, ettei sitä voi leikata. Kaksi antibiootikuuria on takana, mutta eivät tehoa. Keuhkot on kuvattu, etäpesäkkeitä ei ole, veriarvot ovat normaalit, mutta joku on pahasti vialla. En halua koirani kärsivän, mutta jos jotain on tehtävissä, haluan yrittää. Nyt olemme menossa taas lääkäriin..ehkä viimeiselle reissullemme, olen varautunut myös siihen, että on aika luovuttaa, jos mitään apua ei ole saatavilla. Päätös vain on niin vaikea eikä surun määrää ei voi sanoin kuvailla.


      • on sitten
        epätietonen kirjoitti:

        Kasvaimen alue on niin tulehtunut, ettei sitä voi leikata. Kaksi antibiootikuuria on takana, mutta eivät tehoa. Keuhkot on kuvattu, etäpesäkkeitä ei ole, veriarvot ovat normaalit, mutta joku on pahasti vialla. En halua koirani kärsivän, mutta jos jotain on tehtävissä, haluan yrittää. Nyt olemme menossa taas lääkäriin..ehkä viimeiselle reissullemme, olen varautunut myös siihen, että on aika luovuttaa, jos mitään apua ei ole saatavilla. Päätös vain on niin vaikea eikä surun määrää ei voi sanoin kuvailla.

        parempi..
        ei ole helppo päätös.
        miehen perheellä oli sydäntautinen koira jota pitivät hengissä turhaan vaik monta kertaa sanoin et parempi lopettaa (koira oli mulle kans tosi rakas). Lopulta saivat vietyä koiran lääkäriin ja viime hetkellä oli jo tosi pahas kunnos.
        mutta toivon parasta ja voimia jos muuta mahdollisuutta ei ole :(


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6605
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2275
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1857
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      84
      1245
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1032
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      82
      927
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      830
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      757
    Aihe