miten arvotatte

torin/palvelut ja toimivuuden?
4976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun tulin torille perjantai iltapäivällä, tyrmistyin,koska torilla ei ollut mitään mainittavaa, esim. tapahtumia, myyjiä tms. mitä torilla olettaisi olevan, esim. verrattuna Kuopion toriin. No hörppäsin siinä Paulig -kahviaitauksessa mukin, ihmettelin, kun yhtäkkiä noin klo. 15 pöydistä ruettiin ottamaan pois auringonvarjoja ja sulkemaan paikkaa. Ajattelinpa, että köyhät on Iisalmen torin tapahtumat ja palvelualttius.

Äänestä
  • Aatelkaapa sitä että meiltä puuttu noin satatuhatta ihmistä kaupungin väkiluvusta.Iisalmi on niin pieni ja ihmiset hajallaan suurella alueella.Ei itkemälläkään niitä vähiä saa torille koottua usein niin paljon että siellä kannattais järjestää jatkuvia tapahtumia.

    Äänestä

Iisalmen torilla on monta ongelmaa. Ensinnäkään tori ei rajoitu rantaan, puistoon tai esimerkiksi julkisen rakennuksen aukioon. Siinä ei siis ole rauhallista ja vihreää ilmettä antavaa ympäristöä. Sellainen on vaikkapa Oulun torilla, helsingin kauppatorilla tai Savonlinnan satamatorilla. Mikkelin toria reunustaa useampi kaunis rakennus, jota antavat ryhtiä alueelle. Iisalmen toria reunustavat marketit ja ruma päihdehörhöjen vaivaama linja-auto-asema, joka pitäisi pikaisesti siirtää pois Raatihuoneen ja torin välistä. Torin oikea paikka olisi Kauppahallin ja raatihuoneen välissä.

Palveluthan oat joka päivä erilaisia. Kauppahallia käuytän enemmän, kun siellä on kunnon lihakauppa.

Torilta pitäisi saada maailmanlopun huuhanterit pois. Torille pitää voida mennä lasten kanssa ja vanhustenkin pitää voida siellä liikkua turvallisesti.

Äänestä
  • vuan olipa tänään tori ihan täysi ja hauskoo oli, sai vedet silmis nauroo. Eli kyl Iisalmes tapahtumiakin on, että semmosta.. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iisalmen kirjoitti:

torin/palvelut ja toimivuuden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu