Naispappeus-vääryyttä

Perehdyin (pieneen määrään) netistä saatavaan materiaaliin koskien naispappeuden vääryyttä/oikeudellisuutta. Naispappeuden vastustajat perustelevat käsityksiään etupäässä kahdella Raamatun kohdalla:

1. Kor. 14:34-35
Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa

1. Tim. 2:11-14
Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.

Esimerkiksi ensimmäisen jakeen mukaan naisen tulee olla hiljaa seurakunnassa. Hän ei siis saa puhua. Kuitenkin muissa kohdissa Paavali kirjoittaa, että naiset saavat rukoilla ja profetoida seurakunnan kokouksissa (1. Kor. 11:5) Jos jaetta, jossa sanotaan, että naisen tulee olla hiljaa seurakunnassa, noudatetaan kirjaimellisesti, niin myöskään profetoiminen tai rukoileminen ei voisi olisi sallittua. Tällainen ristiriita ei kuitenkaan ole mahdollinen. Eräällä nettisivulla lausetta selvennetään näin: "Kirjoittaja lainaa jotakin toista käännöstä, joka hänen mielestään ilmaisee ongelmallisen jakeen sisällön hyvin. Käännettynä se kuuluu suurin piirtein: "Naiset eivät saa häiritä palvontaa puhumalla silloin kuin heidän pitäisi kuunnella ja tekemällä kysymyksiä, jotka olisi parempi kysyä heidän aviomiehiltään kotona. Jumalan lain kirja ohjaa tapojamme tässä. Naisilla ei ole oikeutta käyttää palvontaan varattua aikaa lörpöttelyyn."

Heräsikin kysymys, että miten naispappeuden vastustajat tulkitsevat, että esim. 1. kor-kohta kieltää juuri naispappeuden, mutta sallii muunlaisen puhumista vaativan työn seurakunnassa?

Raamatussa myös mainitaan Junia-niminen naisapostoli (room. 16:7). Miten tämä on vastustajien mielestä mahdollista?

Itse en tiedä mikä tässä asiassa on lopullinen totuus. Mielestäni asia ei kuitenkaan ole ihan niin kuin saarnaajat sanovat. Toivoisinkin, että joku selventäisi asiaa. Esimerkiksi noiden kahden kohdan pohjalta ei mielestäni voi kieltää naispappeutta, koska kohdat voidaan tulkita moneen suuntaan.

Mietin myös ihan perusasioita, eli miksi Jeesus vastustaisi sitä, että nainen vie Jumalan sanaa eteenpäin. Eikö pappeus ole sitä pohjimmiltaan? Tässä taas tullaan "virka-asioihin". Millaisista viroista Raamattu puhuu? Kieltääkö se juuri naispappeuden vai saisiko nainen olla maallikkosaarnaaja. Mitä eroa niillä on? Mikä taas on profetoija?

Esitän varmaan typeriä kysymyksiä, mutta asia askarruttaa minua. Onko täällä ketään naispappeuteen perehtynyttä? Olisin kiinnostunut kuulemaan myös Admatan mielipiteen asiasta. Olen välillä ollut järkyttynytkin kirjoituksistasi, mutta perustelet asiat hyvin eikä niitä voi oikein kumotakaan. Ehkä asiat eivät ole aina niin kuin on sanottu. Joka tapauksessa toivoisin monenlaisia ja perusteltuja kommentteja asiasta! :)
3296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olen ajatellut asiaa niin että tämä ajattelu on jossain määrin sidoksissa perinteisiin mihen ja naisen roolimalleihin. Mies tekee työtä ja nainen hoitaa kodin ja lapset.

Voi olla että juoruamista on aina pidetty yhtenä naisten helmasyntinä. Tai sitten tämä on mennyt niin että kun nainen on hotanut lapsia ja kotia hänellä ei ole ollut aikaa opiskella Jumalan sanaa siinä määrin kuin miehillä yleensä -> ja ei ole soveliasta kysellä kun sen voi kysä miheltä kotona.

Toisaalta papilla on asetettu sukupuolivaatimus ainakin maallisesti ajateltuna ja Pyhän Hengen pappeus, sille taas ei ole asetettu mitään rajoituksia vaan se on annettu jokaiselle uskovalle.

Toisaalta vl naisten suusta kuulunut useamminkin - parempi näin ei sitä puhujan paikalle perheellinen nainen repeäisikään. Mikä on ihan totta kun usein on niin että lapset ovat äidin helmoissa pyörivää lajia.

Äänestä

7 Terveisiä Andronikokselle ja Junialle*, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua. [Toisen lukutavan mukaan kysymys ei ole naisennimestä Junia vaan miehennimestä Junias.]

Äänestä
  • katsoin tiedon eräältä nettisuvulta, jossa perusteellisesti tarkasteltiin naispappeutta. Kukahan sitten on oikeassa, en tiedä. :) Olen myös kuullut ja lukenut (lukion uskonnon kirja), että Paavali itse työskenteli paljon naisten kanssa ja alkukirkon aikana naisia toimi seurakunnissa puhujina jne. Tilanne olisi kuitenkin muuttunut alun jälkeen, josta todisteena nämä Paavalin nimissä kirjoitetut jakeet naispappeutta vastaan. Paavalin nimissä on kirjoitettu paljon kirjeitä, koska ne saivat näin suuremman painoarvon. Nämä kirjeet, joita on Raamatussa, ovat ns. jälkipaavalisia kirjeitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todellako? kirjoitti:

Perehdyin (pieneen määrään) netistä saatavaan materiaaliin koskien naispappeuden vääryyttä/oikeudellisuutta. Naispappeuden vastustajat perustelevat käsityksiään etupäässä kahdella Raamatun kohdalla:

1. Kor. 14:34-35
Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa

1. Tim. 2:11-14
Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti. Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva, eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn.

Esimerkiksi ensimmäisen jakeen mukaan naisen tulee olla hiljaa seurakunnassa. Hän ei siis saa puhua. Kuitenkin muissa kohdissa Paavali kirjoittaa, että naiset saavat rukoilla ja profetoida seurakunnan kokouksissa (1. Kor. 11:5) Jos jaetta, jossa sanotaan, että naisen tulee olla hiljaa seurakunnassa, noudatetaan kirjaimellisesti, niin myöskään profetoiminen tai rukoileminen ei voisi olisi sallittua. Tällainen ristiriita ei kuitenkaan ole mahdollinen. Eräällä nettisivulla lausetta selvennetään näin: "Kirjoittaja lainaa jotakin toista käännöstä, joka hänen mielestään ilmaisee ongelmallisen jakeen sisällön hyvin. Käännettynä se kuuluu suurin piirtein: "Naiset eivät saa häiritä palvontaa puhumalla silloin kuin heidän pitäisi kuunnella ja tekemällä kysymyksiä, jotka olisi parempi kysyä heidän aviomiehiltään kotona. Jumalan lain kirja ohjaa tapojamme tässä. Naisilla ei ole oikeutta käyttää palvontaan varattua aikaa lörpöttelyyn."

Heräsikin kysymys, että miten naispappeuden vastustajat tulkitsevat, että esim. 1. kor-kohta kieltää juuri naispappeuden, mutta sallii muunlaisen puhumista vaativan työn seurakunnassa?

Raamatussa myös mainitaan Junia-niminen naisapostoli (room. 16:7). Miten tämä on vastustajien mielestä mahdollista?

Itse en tiedä mikä tässä asiassa on lopullinen totuus. Mielestäni asia ei kuitenkaan ole ihan niin kuin saarnaajat sanovat. Toivoisinkin, että joku selventäisi asiaa. Esimerkiksi noiden kahden kohdan pohjalta ei mielestäni voi kieltää naispappeutta, koska kohdat voidaan tulkita moneen suuntaan.

Mietin myös ihan perusasioita, eli miksi Jeesus vastustaisi sitä, että nainen vie Jumalan sanaa eteenpäin. Eikö pappeus ole sitä pohjimmiltaan? Tässä taas tullaan "virka-asioihin". Millaisista viroista Raamattu puhuu? Kieltääkö se juuri naispappeuden vai saisiko nainen olla maallikkosaarnaaja. Mitä eroa niillä on? Mikä taas on profetoija?

Esitän varmaan typeriä kysymyksiä, mutta asia askarruttaa minua. Onko täällä ketään naispappeuteen perehtynyttä? Olisin kiinnostunut kuulemaan myös Admatan mielipiteen asiasta. Olen välillä ollut järkyttynytkin kirjoituksistasi, mutta perustelet asiat hyvin eikä niitä voi oikein kumotakaan. Ehkä asiat eivät ole aina niin kuin on sanottu. Joka tapauksessa toivoisin monenlaisia ja perusteltuja kommentteja asiasta! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu