"No Synthetisizers"

örkkisota

Mitä tarkoittaa kyseinen lause? The Game-levyhän on ensimmäinen joka ei kanna tätä legendaa.. onko kellään lisätietoja tästä?

13

1081

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soul Brother

      Se tarkoittaa juuri sitä, mitä siinä lukee. Ei syntetisaattoreita, vaan kaikki ääniefektit ja koko rikas soundimaailma on saatu aikaiseksi Brianin kitarasta (ja bändin laulajien äänijänteistä).

      Kyseinen teksti ilmestyi alun perin ensimmäisen levyn takakanteen siksi, että joku musiikkikriitikko oli Keep Yourself Alive -sinkun arvostelussaan kirjoittanut, että biisissä on kivat syntikkasoundit. Tästä närkästyneenä bändi päätti tehdä kerralla selväksi, että heidän levyillään ei syntikoita ole käytetty, vaan kaikki omituisimmatkin soundit on saatu aikaiseksi kitaralla. Ajan myötä kyseisestä tekstistä tulikin Queenin tavaramerkki, joka löytyy kaikilta 70-luvun albumeiltä.

      • Sammy who was low

        Noin lukee siis Queenin ja Queen IIsen kansissa. Jälkimmäisessä plätyssä vieläpä suluissa (again).

        Sheer Heart Attackissa, A Night At The Operassa ja A Day At The Racesissa lukee vain No synthesizers tai No synths.

        New Of The Worldissa, Jazzissa ja Live Killereissa ei tuota tekstiä lue, vaikka noissa levyissä ei syntikoita ookkaan. The Gamessa mainitaan juhlallisesti levyn olevan ensimmäinen, jolla synat on käytössä.

      • Jazz...
        Sammy who was low kirjoitti:

        "New Of The Worldissa, Jazzissa ja Live Killereissa ei tuota tekstiä lue, vaikka noissa levyissä ei syntikoita ookkaan. The Gamessa mainitaan juhlallisesti levyn olevan ensimmäinen, jolla synat on käytössä."

        Täytyi oikein tarkistaa kyseisistä albumeista. Ja eihän niissä toden totta lue mitään syntikkajutusta. Mulla on kyllä jenkkiversiot eli Elektran julkaisemat NOTW ja Jazz älppärit.
        Onko sinun älpyt EMI:n julkaisemia?

      • Sammy who was low
        Jazz... kirjoitti:

        Itseasiassa mun 70-luvun levyt oli kaikki ceedeinä. Joten enpä tullut LP-osiosta asiaa tsiigattua. Mut ihmettelen suuresti jos näiden levyjen kohdalla on tehty poikkeus ja vain viidessä vanhimmassa tiedot kerrottu kuten ne alunperinkin olivat.

        NOTW:hen asti luki kaikissa levyissä luki soittajien nimet ja instrumentit, Jazz-cd-versiossa ei näin enää ole, sen jälkeen ne on olleet vain satunnaisesti muutamissa levyissä, esim. Flash Gordonissa. Kai pojat oli jo silloin sen verta tunnettuja ettei tarvinnut :D

      • Sammy who was low
        Sammy who was low kirjoitti:

        Noin lukee siis Queenin ja Queen IIsen kansissa. Jälkimmäisessä plätyssä vieläpä suluissa (again).

        Sheer Heart Attackissa, A Night At The Operassa ja A Day At The Racesissa lukee vain No synthesizers tai No synths.

        New Of The Worldissa, Jazzissa ja Live Killereissa ei tuota tekstiä lue, vaikka noissa levyissä ei syntikoita ookkaan. The Gamessa mainitaan juhlallisesti levyn olevan ensimmäinen, jolla synat on käytössä.

        Syntikoista puheenollen, on jännä juttu, että Queen ei (ainakaan minun mielestäni) käyttänyt jousia tai jousikonetta ennen vuotta 1986 (One year of love). Tämän jälkeen jousia kuullaan muutamassa The Miracle-albumin biiseissä.

        Ensimmäiset "ulkopuoliset" livetaustasyntikat tulivat Hot Space-kiertueille 1982. Tämä on toisaalta ymmärrettävää kun ajatellaan minkä tyylistä kamaa Hot Space sisältää. Tästä ei näköjään kuitenkaan paljoa puhuta, koska ensimmäiset taustasynistit jäivät aikas matalalle profiilille. Aluksi Euroopan-kiertueella soitti Morgan Fisher, Amerikan-kiertueella Fred Mandel. Jotkut huhut kertovat lentopelosta kärsineen Fisherin kieltäytyneen tämän vuoksi jatkamasta Jenkkeihin, toiset taas sanovat että hänellä ja Queenin-pojilla ei muuten vaan synkannut. Fred Mandel puolestaan oli liian kiireinen jatkaakseen kiertueilla, mutta hän on tehnyt tämän jälkeenkin Queenin poikien kanssa yhteistyötä (Star Fleet Project, Man On The Prowl, I Want To Break Free, Mr. Bad Guy).

        Spike Edney onkin sitten aivan eri juttu, hän tuli vuonna 1984 jäädäkseen. Hän on soittanut tuon jälkeen myös Rogerin The Corss-bändissä ja jäsenten soolokiertueilla sekä tottakai Queenissa Paul Rodgersissa. Freddien muistokonsertissa Brian puhui hänestä Queeniin liittyen lähes yhtä lämpimästi mitä Freddiestä. Jos nyt halutaan ajatella että Queen on edelleen olemassa Q PL:n muodossa, voisi Edneyn minusta aivan hyvin "ylentää" samanarvoiseksi jäseneksi Brianin, Rogerin ja Paulin kanssa. Niin hyvän työn hän on saanut aikaiseksi.

      • Soul Brother
        Sammy who was low kirjoitti:

        Noin lukee siis Queenin ja Queen IIsen kansissa. Jälkimmäisessä plätyssä vieläpä suluissa (again).

        Sheer Heart Attackissa, A Night At The Operassa ja A Day At The Racesissa lukee vain No synthesizers tai No synths.

        New Of The Worldissa, Jazzissa ja Live Killereissa ei tuota tekstiä lue, vaikka noissa levyissä ei syntikoita ookkaan. The Gamessa mainitaan juhlallisesti levyn olevan ensimmäinen, jolla synat on käytössä.

        Oiva tarkennus, Sammy! Olin itsekin jo aivan unohtanut, ettei noilla 70-luvun lopun lätyillä enää eksplisiittisesti asiaa kerrottu. Kenties siinä vaiheessa oli tullut jo itsestäänselvyydeksi, ettei bändi käytä syntikoita, ja turha itsekorostus voitiin unohtaa.

        Ja onhan NOTW ja Jazz soundimaailmaltaankin aivan erilaisia kuin aiemmat levyt. Punkin nousun myötä Queenkin joutui vähän nöyrtymään, ja tekemään levyjä, jotka ovat lähempänä perusrokkia. Jazzia kuunnellessa tuskin kellekään tulee mieleen kysyä että "kukahan tässä soittaa syntikoita". NOTW:lla tosin on Get Down Make Love, jonka väliosiossa on sen verran eteeriset soundit, että "No Syths!"-tarkennus olisi voinut olla ihan paikallaan tämänkin levyn kannessa.

      • Soul Brother
        Sammy who was low kirjoitti:

        Itseasiassa mun 70-luvun levyt oli kaikki ceedeinä. Joten enpä tullut LP-osiosta asiaa tsiigattua. Mut ihmettelen suuresti jos näiden levyjen kohdalla on tehty poikkeus ja vain viidessä vanhimmassa tiedot kerrottu kuten ne alunperinkin olivat.

        NOTW:hen asti luki kaikissa levyissä luki soittajien nimet ja instrumentit, Jazz-cd-versiossa ei näin enää ole, sen jälkeen ne on olleet vain satunnaisesti muutamissa levyissä, esim. Flash Gordonissa. Kai pojat oli jo silloin sen verta tunnettuja ettei tarvinnut :D

        Häpeäkseni joudun tunnustamaan, ettei mullakaan ole originaalina UK painoksena NOTW-LP:tä, mutta Jazz on, ja tuolla painoksella ei ole "no synths!"-kommenttia. NOTW:sta mulla on kaksikin myöhempää painosta, eikä kummallakaan ole ko. tekstiä. On siis aika varmaa, ettei "No syths!"-tekstiä löydy näiltä levyiltä miltään painokselta.

      • örkkisota
        Soul Brother kirjoitti:

        Oiva tarkennus, Sammy! Olin itsekin jo aivan unohtanut, ettei noilla 70-luvun lopun lätyillä enää eksplisiittisesti asiaa kerrottu. Kenties siinä vaiheessa oli tullut jo itsestäänselvyydeksi, ettei bändi käytä syntikoita, ja turha itsekorostus voitiin unohtaa.

        Ja onhan NOTW ja Jazz soundimaailmaltaankin aivan erilaisia kuin aiemmat levyt. Punkin nousun myötä Queenkin joutui vähän nöyrtymään, ja tekemään levyjä, jotka ovat lähempänä perusrokkia. Jazzia kuunnellessa tuskin kellekään tulee mieleen kysyä että "kukahan tässä soittaa syntikoita". NOTW:lla tosin on Get Down Make Love, jonka väliosiossa on sen verran eteeriset soundit, että "No Syths!"-tarkennus olisi voinut olla ihan paikallaan tämänkin levyn kannessa.

        Itseasiassa tätä biisiä kuunneltuani aloitin tämän keskustelun... Rupesi vaan hämäämään kun pitkästä aikaa NOTW-levyä kuunnellessa tuli nää ihmeäänet biisissä..

      • Sammy who was low
        Soul Brother kirjoitti:

        Oiva tarkennus, Sammy! Olin itsekin jo aivan unohtanut, ettei noilla 70-luvun lopun lätyillä enää eksplisiittisesti asiaa kerrottu. Kenties siinä vaiheessa oli tullut jo itsestäänselvyydeksi, ettei bändi käytä syntikoita, ja turha itsekorostus voitiin unohtaa.

        Ja onhan NOTW ja Jazz soundimaailmaltaankin aivan erilaisia kuin aiemmat levyt. Punkin nousun myötä Queenkin joutui vähän nöyrtymään, ja tekemään levyjä, jotka ovat lähempänä perusrokkia. Jazzia kuunnellessa tuskin kellekään tulee mieleen kysyä että "kukahan tässä soittaa syntikoita". NOTW:lla tosin on Get Down Make Love, jonka väliosiossa on sen verran eteeriset soundit, että "No Syths!"-tarkennus olisi voinut olla ihan paikallaan tämänkin levyn kannessa.

        Käsittääkseni syntikoiden mukaantulemisesta puhuttaessa ei sovi unohtaa 80-luvun alussa tuottajana toiminutta Reinhold Mackia.

        Sitä en sitten tiedä tarjosiko hän niitä bändille poikien ymmärtäessä (kenties levy-yhtiöiden painostuksesta), että musiikki ilman syntikoita ei enää olisi kovin kauaa muodissa.

        Vai halusivatko pojat itse laajentaa musiikkiaan entistäkin kokeilevanpaan suuntaan pyytäen hänet sen vuoksi mukaan?

        Vai kenties "joku muu, mikä"?

      • Jazz...
        Sammy who was low kirjoitti:

        Itseasiassa mun 70-luvun levyt oli kaikki ceedeinä. Joten enpä tullut LP-osiosta asiaa tsiigattua. Mut ihmettelen suuresti jos näiden levyjen kohdalla on tehty poikkeus ja vain viidessä vanhimmassa tiedot kerrottu kuten ne alunperinkin olivat.

        NOTW:hen asti luki kaikissa levyissä luki soittajien nimet ja instrumentit, Jazz-cd-versiossa ei näin enää ole, sen jälkeen ne on olleet vain satunnaisesti muutamissa levyissä, esim. Flash Gordonissa. Kai pojat oli jo silloin sen verta tunnettuja ettei tarvinnut :D

        "Itseasiassa mun 70-luvun levyt oli kaikki ceedeinä. Joten enpä tullut LP-osiosta asiaa tsiigattua."

        Ei löydy mainintaa CD:stä eikä LP:stä.

        "NOTW:hen asti luki kaikissa levyissä luki soittajien nimet ja instrumentit, Jazz-cd-versiossa ei näin enää ole"

        Jazzin Elektran (jenkki) LP:n versiossa on sisäpussissa soittajat, biisien nimet ja säveltäjät. Toisella puolella on bändistä mustavalkokuva varustelaatikoiden päällä. Sama kuva on CD versiossa sisäsivuilla. Laulujen sanoja ei ole. CD:ssä tuo puute on korjattu.

      • Soul Brother
        Sammy who was low kirjoitti:

        Käsittääkseni syntikoiden mukaantulemisesta puhuttaessa ei sovi unohtaa 80-luvun alussa tuottajana toiminutta Reinhold Mackia.

        Sitä en sitten tiedä tarjosiko hän niitä bändille poikien ymmärtäessä (kenties levy-yhtiöiden painostuksesta), että musiikki ilman syntikoita ei enää olisi kovin kauaa muodissa.

        Vai halusivatko pojat itse laajentaa musiikkiaan entistäkin kokeilevanpaan suuntaan pyytäen hänet sen vuoksi mukaan?

        Vai kenties "joku muu, mikä"?

        Mackin vaikutuksesta en tiedä, mutta Roger oli kyllä suuri taustapiru syntetisaattoreiden käyttöönotossa. Roger nimittäin hommasi itselleen tuon Oberheim OBX-syntikan ja raahasi sen mukanaan studioon. Rogerhan oli bändissä muutenkin se, joka eniten seurasi musiikkitrendejä ja oli aina ns. "ajan hermolla". Tästä osoituksena esim. sellaiset biisit kuin Sheer Heart Attack ja The Invisible Man.

        tuotti ainakin Magnumin "Vigilante" levyn David Richardsin kanssa 1986. Levyllä on jonkin verran samanlaista syntikkasaundia kuin Rogerin "Strange Frontiers" levyllä. En muista tuottiko hän muille artisteille 80-luvulla ?

        Brian tuotti 1984 Heavy Pettinin "Lettin Loose" levyn. Muistaako muut Brianilta muita tuottajan töitä ?

        Freddiellä ja Brianilla oli 70-luvulla tietenkin se Eddie Howell sinkku tuotettavana, mutta Freddieltä en muista tuottajantöitä muille artisteille 1980-luvulta ? Ellei sitten Billy Squieria tuottanut jokin kappaleen ?

        Kukapa voisi unohtaa Brianin tuottamaa Bad Newsin versiota Bohemian Rhapsodysta?? (ei kukaan, vaikka miten yrittäisi:)

        Brian sävelsi ja tuotti materiaalia myös Minako Hondalle ja Anita Dobsonille 80-luvulla.

        Freddie (ja Roy Thomas Baker) olivat mukana tuottamassa jotain Peter Strakerin levyä (en kyllä muista levyn nimeä, muistaako joku muu?)

        Minäkin muistelisin, että Freddie oli tuottajana Billy Squierille 80-luvun puolivälissä. Lady With The Sax Tenor tulee ekana mieleen. Ehkä jotain muutakin oli...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      523
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe