Koko lopun fuksi-illan jurnutin pienessä porukassa vanhempien opiskelijakavereitteni kanssa. En mennyt lähellekään fukseja, vaikka monet vanhemmat opiskelijat kävivät illan mittaan tilanteen rentouduttua hieromassa tuttavuutta ei-enää-niin-pelokkaiden fuksien kanssa. Alkoholi oli jälleen kerran vapauttanut ujot suomalaiset. Onnistuin voittamaan pari tieteellistä väittelyä juuri lukemani Durkheimin ”Sosiologian metodisääntöjen” avulla. Se nosti arvoani Kontaktin hikipinkojen parissa, mutta ei kohottanut mielialaani.
Vilkuilin tietysti salaa Danielia. Soimasin samalla heikkoa tahtoani, mutta muutakaan en voinut, jätkä vain oli liian seksikäs. Pojan ympärillä oli koko ajan iso rinki muita fukseja ja vanhempia opiskelijoita. Daniel selvästi nautti saamastaan huomiosta, koska hän nauroi paljon tasainen hammasrivi välkehtien. Minä sen sijaan kiehuin raivosta. Sinetti kurjalle illalle oli törmääminen Danieliin vessaan mennessäni. Tungin väkisin hänen ohitseen äkättyämme molemmat samaan aikaan tyhjän wc-kopin. Katsoin poikaa kiukkuisesti. Tämä rypisti hieman ärsyyntyneesti kulmiaan, mutta täräytti sitten rennolla äänellä ”Sulla taitaa olla kuset housuissa, mee vaan ensin” ja vielä hieman hymyillen! En viitsinyt vastata mitään, sen sijaan läimäytin kopin oven kiinni kovan äänen saattelemana. Hengitin syvään ja koetin saada itseni rauhoittumaan. Vessasta tullessani Daniel oli hävinnyt oven edestä, arvatenkin toinen wc oli vapautunut. Sen jälkeen en enää vilkaissutkaan poikaa, vaan lähdin pääkipua valitellen talsimaan kotia kohti.
Tuosta fuksi-illasta on nyt kulunut kaksi viikkoa. Danieliin en ole törmännyt sen jälkeen, vaikka olen notkunut kavereiden kanssa kaiket päivät valtsikan kirjaston legendaariselle kahviautomaatilla, joka tunnetaan nimellä Klix. Siellä istun nytkin, kun on luppoaikaa luentojen välissä. Samassa rakennuksessa muuten sijaitsee Sosiologian laitos.
Olen todella epävarma tunteistani. Siis, minä Juuso, kovista kovin, epävarma! Olen samaa aikaa raivoissani Danielille nolaamisestani ja samalla toinen puolisko minua haluaa ahmia häntä silmilläni. Perhanan perhana, minua ei mikään mulattiäpärä hyppyytä! Ja heti päässäni soi toinen ajatus, joka huutaa minua kaatamaan Danielin sänkyyn ja naimaan häntä niin maan perkeleesti.
Tietenkään en näytä tätä mieleni sekasotkua muille. Olen ulospäin entinen rento ja itsevarma Juuso, jota mikään asia maailmassa ei voi järkyttää. Läpänheittotaitoni on vain parantunut keväästä ja nyt Pave, Ansku, Jarno ja Milla pärskyvät imitoituani erään luennoitsijan puhevikaa ja typeriä maneereita. Olen niin pirun taitava olemaan hauska. Joskus ihmettelen miten muut eivät pysty vastaavaan. Ja viime vuodesta huimasti parantunut tietomääräni antaa kaltaiselleni terävälle sanankäyttäjälle mahdollisuuden haastaa luennoitsijat nokkelilla päätelmilläni. Oikein odotan miten pääsen antamaan takaisin sille yhdelle muka pätevälle dosentille, joka kehtasi antaa minulle arvosanan 3 siitä tentistä [arvosteluasteikko on 1-5]. Minä nimittäin olen tottunut saamaan vähintään nelosia.
Äkisti ajatukseni katkeaa. Näen lasi-ikkunasta fuksiporukan kävelevän kohti kirjastoa ja aulaa, jossa istumme. Erotan hetkessä Danielin neljän fuksin ryhmästä. Mitä tuo typerä blondityttö oikein höpöttää Danielille! Nyt Pave ja kumppanitkin katselevat fukseja, jotka astuvat sisään. Tuutorin ominaisuudessa Milla tietysti huikkaa tervehdyksen fukseille. Niin tekevät muutkin kaverini. Olen vaiti ja tuijotan suu viivana fukseja. Hetkeksi Danielin silmät kohtaavat omani. En osaa lukea niistä mitään. Fuksit häipyvät rakennuksen uumeniin. ”Mikäs sulle tuli, kun näytät noin oudolta”, Jarno kysäisee minulta. Pudistan vain päätäni samalla kun kokoan taas itseni Danielin näkemisen jälkeen. ”Juuso taitaa olla vieläkin käärmeissään fuksi-illasta”, Pave möläyttää ja kuvittelee tietysti olevansa hyvinkin nokkela. ”Kita kiinni”, sanon kyllästyneellä äänellä. Milla, joka ei käsitä mistä on kyse lausahtaa pääasiassa Anskulle, ”On muuten tosi hyvännäköinen poika toi fuksi-Daniel”. Ansku myöntää asian olevan niin ja katsoo jostain kumman syystä samalla minua. Mitä hiivattia tuo nainen on tietävinään, kalmanväristys kulkee läpi ruumiini. Onnistun vilkaisemaan Anskua takaisin erittäin välinpitämättömän näköisenä.
Tuosta päivästä on nyt kulunut puolisentoista viikkoa. Olen nähnyt Danielin useita kertoja, kirjastossa, Unicafessa [yliopiston ruokala] ja yliopiston käytävillä. Kerran kävelin yksikseni opiskelijakirjaston käytävää sylissä pino esseetä varten tarvitsemiani kirjoja. Kirjahyllyjen lomasta suoraan eteeni pöllähti kukapas muu kuin Daniel. Katseemme kohtasivat. Se oli pitkä katseenvaihto. Daniel selvästi odotti minun tekevän aloitteen tervehtimisen suhteen, mutta en tehnyt sitä. Painoin katseeni ja kävelin pois. Turha sen typeryksen on kerjätä minulta ystävyyttä. Mitä hittoa minä tekisin fuksin kaveruudella? Ei fukseilla ole minulle mitään annettavaa, ei tietoa tai tärkeitä kontakteja tulevan huippu-urani kannalta. Näen jo itseni arvostettuna kansliapäällikkönä, korkeapalkkaisena EU-diplomaattina tai kansanedustajan avustajana. Sivuaineiksi olen ottanut poliittista historiaa ja yleistä valtio-oppia, myöhemmin ehkä vielä viestintääkin, ihan tulevaisuutta silmälläpitäen. Ulkonäköä, älyä ja ihmissuhdetaitoja minulla riittää, joten miksi en nousisi korkealle?
Nyt olen kotona. Asun Töölössä. Minulla on iso kahden huoneen ja keittiön vuokra-asunto. Eikä todellakaan mikään paska-HOASin [Helsingin opiskelijasäätiö] nuhjuinen solukämppä niin kuin suurimmalla osalla opiskelukavereistani. Vaari nimittäin maksaa vuokrani. Hänellä oli aikoinaan menestyvä jälleenmyyntifirma, jonka sitten pisti myyntiin ja tienasi kaupalla miljoonia. Vaari aina sanoo miten ylpeä on pojanpojastaan, kun tämä opiskelee yliopistolla ja on muutenkin niin fiksu. Olen aina osannut kietoa Vaarin ja Mummin pikkusormeni ympärille. Vanhoja ihmisiä on niin helppo miellyttää. Kunhan vain soittaa kerran viikossa ja muistaa aina väläyttää Mummille suloisimman hymyn ja antaa halauksen niin ne ovat myytyjä. Vaikka kyllä minä niistä ihan oikeasti pidän, Vaarin rahat vain ovat kiva lisäbonus.
Tulin juuri kuntosalilta. Olen aika tarkka, että kroppa pysyy hyvässä kuosissa. Laiskat ja veltot lihapullat ovat oksettavia. Esimerkiksi Pave saisi tehdä itselleen jotain, jos joskus haluaa menestyä naismaailmassa. No, ei Pave ole oksettava, en minä sillä, ihan hyvä kaveri, mutta jos vertaa vaikka Danielin vartaloon…Mitä hittoja! Mistä se kundi taas putkahti mieleeni? Minun täytyy saada itseni kuriin, näin ei voi enää jatkua. Se viimeöinen juttu oli jo niin häpeällistä. Näin nimittäin unta Danielista. Inhottaa näin jälkeenpäin koko asia. Unessa olin valtsikan kirjaston yläkerran lukusalissa aivan yksin. Sitten kuulin oven käyvän takanani ja Daniel marssi sisään. Hän astui suoraan eteeni ja nousin seisomaan. Suutelimme ja Daniel alkoi hieroa etumustani ja minä hänen. Sitten laukesin unessa housujeni sisään…Samassa heräsin yölliseen siemensyöksyyn kuin murrosikäinen poika. Kiroillen nousin vaihtamaan bokserit kuiviin. Kesti pitkään ennen kuin sain unen silmään uudelleen. Hittolainen, kuka hullu siinä lukusalissa edes harrastaisi seksiä, kun siellä on lasiseinät!
Parin päivän päästä edessä olisi fuksien syksyn kohokohta, fuksiaiset. Me vanhemmat opiskelijat laitamme fuksit tekemään ryhmissä erilaisia tehtäviä, totta kai huumorin kyllästäminä. Olen itse ollut kehittelemässä fuksiaisten ohjelmaa ja hauskaa on fukseille luvassa rasteilla aina eukonkannosta mattinykäs-imitaatioon. Ja alkoholin osuutta juhlintaa ei tietenkään sovi unohtaa.
Istun Tuomiokirkon portailla vodkapullo kädessä ja mehutölkki toisessa ja annostelen fukseille pikku paukkuja näin fuksiaistehtävien lomassa. Olen huolehtinut aika paljosta tämänkin tilaisuuden järjestelyissä. Oikeastaan olen oikein tyytyväinen, että olen nytkin vastaamassa illan viihdytyspuolesta ja katson että homma toimii. Nimittäin samalla pääsen tutustumaan fukseihin…ei vaan fuksiin paremmin. Hitto vieköön, jouduin tunnustamaan itselleni, että tunnen jotain vetoa tuota Danielia kohtaan. Ei helkkari, Juuso tunteilemassa! Viimeksi tuntui tällaiselta joskus lukiossa…ei sitä juttua en missään nimessä halua muistella, niin paska olo minulla ei ole ollut koskaan…siispä tähän päivään, Danieliin… Jotain hiivatin puoleensavetävää siinä jannussa vain on, muutakin kuin se ulkonäkö. Tänään olen huomannut taas lisää puolia Danielista. Hän on selvästi pidetty kaveri fuksiporukassa. Vaikuttaa olevan koko ajan hyvällä tuulella ja kannustaa muita. Jumaliste, haluan tuon pojan itselleni. Olen tottunut samaan kaiken mitä haluan: neljä laudaturia, kersantin natsat intissä, opiskelupaikka ensimmäisellä yrittämällä…Tämä haaste on kuitenkin aivan erilainen. Eihän ole edes mitään näyttöä, että pojat kiinnostaisivat Danielia! Karkotan mieleeni lipuvan epätoivon oitis ja jatkan juomien kaatamista. Kas noin, yhteen muovimukiin valahtaa tarkoituksella tuntuvasti enemmän vodkaa kuin toisiin…
....
Siinä kakkososa. Tiedän, että tässä ei tapahtunut juurikaan mitään ja että monet odottavat enemmän säpinää novellilta. No, eiköhän sitä vielä tule jatkossa.
Vilkuilin tietysti salaa Danielia. Soimasin samalla heikkoa tahtoani, mutta muutakaan en voinut, jätkä vain oli liian seksikäs. Pojan ympärillä oli koko ajan iso rinki muita fukseja ja vanhempia opiskelijoita. Daniel selvästi nautti saamastaan huomiosta, koska hän nauroi paljon tasainen hammasrivi välkehtien. Minä sen sijaan kiehuin raivosta. Sinetti kurjalle illalle oli törmääminen Danieliin vessaan mennessäni. Tungin väkisin hänen ohitseen äkättyämme molemmat samaan aikaan tyhjän wc-kopin. Katsoin poikaa kiukkuisesti. Tämä rypisti hieman ärsyyntyneesti kulmiaan, mutta täräytti sitten rennolla äänellä ”Sulla taitaa olla kuset housuissa, mee vaan ensin” ja vielä hieman hymyillen! En viitsinyt vastata mitään, sen sijaan läimäytin kopin oven kiinni kovan äänen saattelemana. Hengitin syvään ja koetin saada itseni rauhoittumaan. Vessasta tullessani Daniel oli hävinnyt oven edestä, arvatenkin toinen wc oli vapautunut. Sen jälkeen en enää vilkaissutkaan poikaa, vaan lähdin pääkipua valitellen talsimaan kotia kohti.
Tuosta fuksi-illasta on nyt kulunut kaksi viikkoa. Danieliin en ole törmännyt sen jälkeen, vaikka olen notkunut kavereiden kanssa kaiket päivät valtsikan kirjaston legendaariselle kahviautomaatilla, joka tunnetaan nimellä Klix. Siellä istun nytkin, kun on luppoaikaa luentojen välissä. Samassa rakennuksessa muuten sijaitsee Sosiologian laitos.
Olen todella epävarma tunteistani. Siis, minä Juuso, kovista kovin, epävarma! Olen samaa aikaa raivoissani Danielille nolaamisestani ja samalla toinen puolisko minua haluaa ahmia häntä silmilläni. Perhanan perhana, minua ei mikään mulattiäpärä hyppyytä! Ja heti päässäni soi toinen ajatus, joka huutaa minua kaatamaan Danielin sänkyyn ja naimaan häntä niin maan perkeleesti.
Tietenkään en näytä tätä mieleni sekasotkua muille. Olen ulospäin entinen rento ja itsevarma Juuso, jota mikään asia maailmassa ei voi järkyttää. Läpänheittotaitoni on vain parantunut keväästä ja nyt Pave, Ansku, Jarno ja Milla pärskyvät imitoituani erään luennoitsijan puhevikaa ja typeriä maneereita. Olen niin pirun taitava olemaan hauska. Joskus ihmettelen miten muut eivät pysty vastaavaan. Ja viime vuodesta huimasti parantunut tietomääräni antaa kaltaiselleni terävälle sanankäyttäjälle mahdollisuuden haastaa luennoitsijat nokkelilla päätelmilläni. Oikein odotan miten pääsen antamaan takaisin sille yhdelle muka pätevälle dosentille, joka kehtasi antaa minulle arvosanan 3 siitä tentistä [arvosteluasteikko on 1-5]. Minä nimittäin olen tottunut saamaan vähintään nelosia.
Äkisti ajatukseni katkeaa. Näen lasi-ikkunasta fuksiporukan kävelevän kohti kirjastoa ja aulaa, jossa istumme. Erotan hetkessä Danielin neljän fuksin ryhmästä. Mitä tuo typerä blondityttö oikein höpöttää Danielille! Nyt Pave ja kumppanitkin katselevat fukseja, jotka astuvat sisään. Tuutorin ominaisuudessa Milla tietysti huikkaa tervehdyksen fukseille. Niin tekevät muutkin kaverini. Olen vaiti ja tuijotan suu viivana fukseja. Hetkeksi Danielin silmät kohtaavat omani. En osaa lukea niistä mitään. Fuksit häipyvät rakennuksen uumeniin. ”Mikäs sulle tuli, kun näytät noin oudolta”, Jarno kysäisee minulta. Pudistan vain päätäni samalla kun kokoan taas itseni Danielin näkemisen jälkeen. ”Juuso taitaa olla vieläkin käärmeissään fuksi-illasta”, Pave möläyttää ja kuvittelee tietysti olevansa hyvinkin nokkela. ”Kita kiinni”, sanon kyllästyneellä äänellä. Milla, joka ei käsitä mistä on kyse lausahtaa pääasiassa Anskulle, ”On muuten tosi hyvännäköinen poika toi fuksi-Daniel”. Ansku myöntää asian olevan niin ja katsoo jostain kumman syystä samalla minua. Mitä hiivattia tuo nainen on tietävinään, kalmanväristys kulkee läpi ruumiini. Onnistun vilkaisemaan Anskua takaisin erittäin välinpitämättömän näköisenä.
Tuosta päivästä on nyt kulunut puolisentoista viikkoa. Olen nähnyt Danielin useita kertoja, kirjastossa, Unicafessa [yliopiston ruokala] ja yliopiston käytävillä. Kerran kävelin yksikseni opiskelijakirjaston käytävää sylissä pino esseetä varten tarvitsemiani kirjoja. Kirjahyllyjen lomasta suoraan eteeni pöllähti kukapas muu kuin Daniel. Katseemme kohtasivat. Se oli pitkä katseenvaihto. Daniel selvästi odotti minun tekevän aloitteen tervehtimisen suhteen, mutta en tehnyt sitä. Painoin katseeni ja kävelin pois. Turha sen typeryksen on kerjätä minulta ystävyyttä. Mitä hittoa minä tekisin fuksin kaveruudella? Ei fukseilla ole minulle mitään annettavaa, ei tietoa tai tärkeitä kontakteja tulevan huippu-urani kannalta. Näen jo itseni arvostettuna kansliapäällikkönä, korkeapalkkaisena EU-diplomaattina tai kansanedustajan avustajana. Sivuaineiksi olen ottanut poliittista historiaa ja yleistä valtio-oppia, myöhemmin ehkä vielä viestintääkin, ihan tulevaisuutta silmälläpitäen. Ulkonäköä, älyä ja ihmissuhdetaitoja minulla riittää, joten miksi en nousisi korkealle?
Nyt olen kotona. Asun Töölössä. Minulla on iso kahden huoneen ja keittiön vuokra-asunto. Eikä todellakaan mikään paska-HOASin [Helsingin opiskelijasäätiö] nuhjuinen solukämppä niin kuin suurimmalla osalla opiskelukavereistani. Vaari nimittäin maksaa vuokrani. Hänellä oli aikoinaan menestyvä jälleenmyyntifirma, jonka sitten pisti myyntiin ja tienasi kaupalla miljoonia. Vaari aina sanoo miten ylpeä on pojanpojastaan, kun tämä opiskelee yliopistolla ja on muutenkin niin fiksu. Olen aina osannut kietoa Vaarin ja Mummin pikkusormeni ympärille. Vanhoja ihmisiä on niin helppo miellyttää. Kunhan vain soittaa kerran viikossa ja muistaa aina väläyttää Mummille suloisimman hymyn ja antaa halauksen niin ne ovat myytyjä. Vaikka kyllä minä niistä ihan oikeasti pidän, Vaarin rahat vain ovat kiva lisäbonus.
Tulin juuri kuntosalilta. Olen aika tarkka, että kroppa pysyy hyvässä kuosissa. Laiskat ja veltot lihapullat ovat oksettavia. Esimerkiksi Pave saisi tehdä itselleen jotain, jos joskus haluaa menestyä naismaailmassa. No, ei Pave ole oksettava, en minä sillä, ihan hyvä kaveri, mutta jos vertaa vaikka Danielin vartaloon…Mitä hittoja! Mistä se kundi taas putkahti mieleeni? Minun täytyy saada itseni kuriin, näin ei voi enää jatkua. Se viimeöinen juttu oli jo niin häpeällistä. Näin nimittäin unta Danielista. Inhottaa näin jälkeenpäin koko asia. Unessa olin valtsikan kirjaston yläkerran lukusalissa aivan yksin. Sitten kuulin oven käyvän takanani ja Daniel marssi sisään. Hän astui suoraan eteeni ja nousin seisomaan. Suutelimme ja Daniel alkoi hieroa etumustani ja minä hänen. Sitten laukesin unessa housujeni sisään…Samassa heräsin yölliseen siemensyöksyyn kuin murrosikäinen poika. Kiroillen nousin vaihtamaan bokserit kuiviin. Kesti pitkään ennen kuin sain unen silmään uudelleen. Hittolainen, kuka hullu siinä lukusalissa edes harrastaisi seksiä, kun siellä on lasiseinät!
Parin päivän päästä edessä olisi fuksien syksyn kohokohta, fuksiaiset. Me vanhemmat opiskelijat laitamme fuksit tekemään ryhmissä erilaisia tehtäviä, totta kai huumorin kyllästäminä. Olen itse ollut kehittelemässä fuksiaisten ohjelmaa ja hauskaa on fukseille luvassa rasteilla aina eukonkannosta mattinykäs-imitaatioon. Ja alkoholin osuutta juhlintaa ei tietenkään sovi unohtaa.
Istun Tuomiokirkon portailla vodkapullo kädessä ja mehutölkki toisessa ja annostelen fukseille pikku paukkuja näin fuksiaistehtävien lomassa. Olen huolehtinut aika paljosta tämänkin tilaisuuden järjestelyissä. Oikeastaan olen oikein tyytyväinen, että olen nytkin vastaamassa illan viihdytyspuolesta ja katson että homma toimii. Nimittäin samalla pääsen tutustumaan fukseihin…ei vaan fuksiin paremmin. Hitto vieköön, jouduin tunnustamaan itselleni, että tunnen jotain vetoa tuota Danielia kohtaan. Ei helkkari, Juuso tunteilemassa! Viimeksi tuntui tällaiselta joskus lukiossa…ei sitä juttua en missään nimessä halua muistella, niin paska olo minulla ei ole ollut koskaan…siispä tähän päivään, Danieliin… Jotain hiivatin puoleensavetävää siinä jannussa vain on, muutakin kuin se ulkonäkö. Tänään olen huomannut taas lisää puolia Danielista. Hän on selvästi pidetty kaveri fuksiporukassa. Vaikuttaa olevan koko ajan hyvällä tuulella ja kannustaa muita. Jumaliste, haluan tuon pojan itselleni. Olen tottunut samaan kaiken mitä haluan: neljä laudaturia, kersantin natsat intissä, opiskelupaikka ensimmäisellä yrittämällä…Tämä haaste on kuitenkin aivan erilainen. Eihän ole edes mitään näyttöä, että pojat kiinnostaisivat Danielia! Karkotan mieleeni lipuvan epätoivon oitis ja jatkan juomien kaatamista. Kas noin, yhteen muovimukiin valahtaa tarkoituksella tuntuvasti enemmän vodkaa kuin toisiin…
....
Siinä kakkososa. Tiedän, että tässä ei tapahtunut juurikaan mitään ja että monet odottavat enemmän säpinää novellilta. No, eiköhän sitä vielä tule jatkossa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oi tämä on kyllä hyvän tarinan alku, itse ainakin viihdyn =) Janoan jo nyt lisää! No niin, pitää vaan kärsivällisesti odotella jatkoa.
Pidän tavastasi kertoa pitkiä tarinoita, joissa seksi on seassa, ei pääoassa. Silloin varsinaiset seksikohtauksetkin tuntuvat elävemmiltä, kun henkilöillä on tausta ja tunteet. Jatkoa odotellaan :)