Kävin seuroissa.

Olipa virkitävää käydä taas seuroissa. Ei luonnollinenkaan ihminen pysy kauan elossa, jos ei saa ruokaa.
Siinä on se syy, että me ahkeroimme käydä seuroissa. "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee", sanotaan Raamatussa.
161961
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

elossa nyt jo yli kymmenen vuotta käymättä seuroissa. Jätin silloin lahkonne. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.=)

Äänestä
  • useat sanoo...Se ei kuitenkaan ole oikean uskon hedelmää olla yksikseen...

    Äänestä

Kuuntelin tuossa päivällä Ranuan seuroja netistä, harkitsin kotia jäämistä. Lähdin kuitenkin vaikka tuli seuramatkaa lähimmälle ry:lle 110km suuntaansa. Oli hyvä mieli ajella seuroihin ja kyllä siellä sanan kuulossa kannattaa käydä. Vahvisti taas. Kaipaisi vain muitakin uskovia tälle paikkakunnalle.. Ei kai sitä auta kuin rukoilla että Jumala jotenkin senkin asian hoitaa.

Äänestä
  • Matkasin Ranualle perjantaina ja olin seurat loppuun asti. Kun saavuin perjantaina iltapäivällä, ei pelloilla ollut vielä yhtään autoa, vaan pääsin varsinaiselle opiston pihamaalle majoittumaan.
    En ole joutanut käymään koko kesänä seuroissa, joten seurahaluissani lähdin Ranualle.
    Maksoin 30 euroa leiriytymismaksua, sillä kun levitimme kaikki rojut, tarvitsimme paljon tilaa.

    Lauantaiaamuna varhain kävelin innoissani opiston suihkuun, sillä olin hikeentynyt eilispäivän helteisestä matkasta ja leirin pystytyksestä.
    Maksoin 5 euroa suihkumaksua ja painelin saunan puolelle. Pari vanhaa äijää oli vaan minun lisäkseni, joten kaikki näytti menevän harmittomasti.
    Avaan suihkuhanan, kun samalla totean, että vesihän on viileää. Ei auta, vaikka kuinka väännän hanaa kuumalle, hanasta ei tule kuin viileää. Sitten menen saunaan, ja totean, että saunahan on kylmä. Mieleni synkistyy ja palaa mieleen suviseurojen tippuvat vesihanat. On se nyt ihme ja kumma, että kun ollaan oikean rakennuksen suojissa, ei vesihuolto pelaa.
    Lisäksi Ranuan opisto oli uusinut lämpölaitoksen ja ei vaan silti tule lämmintä vettä.
    Syy on varmaankin, että halutaan pitää veden tuloa säästöliekillä. Ei riitä kustannuksia peittämään edes viiden euron suihkumaksu.
    Palattuani suihkusta sanon maksujen perijälle, että tehkää heti ilmoitus tekniselle toimelle, ettei suihkuihin tule lämmintä vettä.
    No, eihän ne maksujen perijät taida muuta tehdä kuin periä maksuja. Samaan aikaan tulee naisten puolelta henkilö, jolta vanhempi nainen kysyy, että oliko siellä vesi viileää, kuin varmistaakseen, että puhunko totta. Nainen toteaa vain, että kyllä siellä tarkeni.
    Seuraavana päivänä sunnuntaina menen taas aamulla suihkuun ja aijon ensin käydä ja maksaa vasta sitten, jos vesi on lämmintä,
    Totean kuitenkin, ettei koko suihku ole edes auki.
    Ajattelen,että jos tällainen väkimäärä alkaisi käydä suihkussa, homma karkaisi käsistä.

    Sää on ihanteellinen, Lämmmintä ei ole kuin 20 astetta, mutta sunnuntaita vasten yöllä oli vain 4 lämpöä ulkona. Perheen nuoriväki on kömpinyt yöllä teltoista sisälle vaunuun, kun on tullut kylmä. Aamulla vasta hoksaan, mistä johtuu ahtauden tunne vaunun peteillä.

    Sanaa yritän kuunnella, mutta ei siitä tule mitään. Väkiä lappaa yhtenään leirissämme, mikä onkin mukavaa. Tosin puhumisesta ei tahdo tulla mitään, kun vieressä oleva kaijutin pauhaa niin, ettei toisen puheesta tahdo saada selvää.
    Myöskään lukemisesta ei tule mitään. Ainoastaan lyhyiden taukojen aikana ehtii keskittyä lukemiseen ja seurusteluun vieraiden kanssa, kun kaijutin pysyy vaiti.
    Unohdin tarkistaa tullessani, onko kaijutin kohdallani, kun oli justiin silloin hiljaista ja kun sain hyvän paikan.
    Opiston nurmikenttä on kuivaa ja soratie pölisee. Onnekseen tien ja meidän leirissä on välissä yksi vaunukunta, johon ohikulkevan tien pölyt jäävät.

    Tiellä rittää liikettä ja pärinää. Mönkijät ajaa tuon tuostakin roskakuormineen ja pikkupoijat kyydissään.
    Aina kun tietä saapuu uusi vaunuyhdistelmä, nostattaa se kovan pölyn, joka peittää tienvieren asukkaiden leirin pölyllään.

    Kaijuttimesta kuulutetaan tuon tuostakin palovaarasta kuivuuden vuoksi. Tupakointi on ehdottomasti maastossa kielletty.
    Lastenvaunuja työntäviä ja tupakki suussa matkaavia isiä näkee, joka saa mielen murheelliseksi. En lopussakaa malta olla huomauttelematta näille holtittomille isille. On siinäki isä, joka näyttää lapsillee huonoa esimerkkiä. Lopeta hyvä ihminen tuon röökin vetäminen. Tupakin poltto ei ole niin silmiinpistävän räikeää, kuin suviseuroissa, sillä aika vähän ihan nuoria näkee rööki hampaissa. Kymmenvuotiaita en tavannut yhtään, vaikka yritin katsella, jotta olisin käynyt ottamassa tupakat pois alaikäisiltä aivankuin poliisi korjaa pois kaljapullot lapsilta.

    Istumme ulkosalla ja katselemme ison teltan vieritse kulkevaa ihmislaumaa.
    Opistoseurat ovat niin pienimuotoiset, että täällä näkee kaikki tutut. Huomioni kiinnittyy siihen, että odottavia, raskaana olevia äitejä on runsaasti joukossa. Jotkut odottavat äidit ovat niin estottomasti pukeutuneet, että mahan pyöreys näkyy selvääkin selvemmin.
    Kellään ei ole ns. suojaavia äitiysvaatetuksia, vaan pömpöttävä potkupallo näkyy selvästi.

    Myös kehitysvammaisia seuravieraita on monia joukossa. He ovat välittömiä ja saavat hymyn heitä seuratessaan.
    Istuessani vaunun sivuteltassa sinne ilmestyi nuori kehitysvammainen poika.
    Poika kertoi kotipaikaikseen Muhoksen.
    Juttelimme ja kun ohitse käveli kaksi laukkumyyjää, vinkkasin heidät ostaakseni jäätelöt itselle ja tuolle hauskalle pojalle.

    Maksoin 20,n euron setelillä tuutti jäätelöt. Myyjinä oli kaksi arviolta 10 - 12 ikäistä tyttöä.
    Sain epämääräisen paljon rahaa takaisin ja päätin laskea vaihtorahat.
    Laskiessani huomasin, että olin saanut saman verran takaisin, kuin olin antanutkin.
    Riensin tuota pikaa laukkumyyjien perään, sillä asia oli oikaistava tuota pikaa.
    Toinen pikkutytöistä sanoi, että ei se tuo Anu osaa vielä kunnolla laskea.
    Jäinkin miettimään, kuinka nuoria oikein pannaankaan noin vastuulliseen työhon.

    Annoin sitten toisen tuutin Muhoksen pojalle ja parin nuolaisun jälkeen hän antoi sen minulle takaisin sanoen, ettei voi syödä, koska tulee maha kipeäksi. Silloin tajusin, että hänhän on maitoallergikko.
    Sama poika sitten myöhemmin näkyi vierailevan muillakin vaunuilla juttelemassa tuntemattomien kanssa.
    Seurapuheista en saanut mitään irti, vaikka joskus yritinkin kuunnella.
    Nuorillekkin osoitettiin puheissa, kuinka pitää valvoa kaveripiirissä, onko siellä toisilla asiat kunnossa.
    Puheessa nuorille viitattiin kevytmieliseen musiikkin, baareissa istumiseen ja kaljapullojen kilinään, mutta tupakan paheesta ei puhuttu sanallakaan. Joissakin puheissa muistutettiin, että lapset on herran lahja ja kuinka Jumala antaa voimia jaksamiseen, kun vain jaksaa uskoa.
    Uskominen onkin kaikki kaikessa ja muuta ei elämässä tarvitakkaan.

    Mietin, kuinka moni jaksaa uskoa asiat näin helposti. Minulle tuo uskominen ei ole koskaan helppoa ollut, miten sen nyt sanoisi,ilman kriittisyyttä. Kävelen aamulla varhain opiston pihamaalla, koska silloin kenttä on hiljainen ja rauhallinen. Toisin on iltaisin, silloin siellä saa talsia roskien seassa ja maa on kirjavanaan tupakin tumppeja, joita keppikerääjät ei pysty noukkimaan maasta. Nyt pihamalla käy hyörinä ja pyörinä, kun roskien kerääjät ovat täydessä touhussa. Minua ei koskaan heitä kummeksuttamasta, miksi pitää aina ne syljet ja tupakin tumpit viskoa maahan. Ei näillä nikotiinin orjilla ole sen vertaa älyä, että laittaisivat jätöksensä kauniisti roskikseen, vaan nakellaan ne kuin pahaiset kakarat ympärilleen.
    On todella epämiellyttävää olla suviseuroissa ja maakunnallisissa seuroissa iltaisin keskusaukiolla, kun siellä nämä roskaajat riehuu.

    Sunnuntaina on väkeä kuin vilkkilässä kissoja. Minnekkään ei kannata mennä, kun on aina jono.
    On mukavaa, kun itsellä on kaikki tykötarpeet vaunulla, niin ei tarvitse lähteä puolen tunnin jonoon seisomaan saadakseen vaikka litran lihakeittoa. Lihakeitto onkin ainoa, mitä vanhempi väki tykkä syödä. Toteamme appiukkoni kanssa yhdestä suusta, että spaghetti on aivan liian tulista ja ärmeän mausteista.

    Anoppi kertoo eräästä sedästä, joka oli mennyt amerikkaan. Kielitaidottomana hän ei osannut valita oikeaa ruokaa listasta, vaan vertaillut listassa, mikä olis halvinta.
    Halvin ruokalaji oli osoittautunut varsin tuliseksi ja mausteiseksi.
    Joka lusikallisen jälkeen oli amerikan kävijämme ryypännyt vesilasista huikat, jottei suu palaisi.

    Hän oli vaan todennut sitten, että kaitpa se oli syötäväksi tarkoitettua.
    Seurakentän laidalta lähtee kuntopolku, jonka käyn seurojen aikaan pari kertaa kiertämässä. Mustikat ovat jo täysin kypsiä, mutta eivät kuivuuden vuoksi tunnu kovin mehukkailta.
    Kuntopolulla on kulkijoita. Seurakentän kaijuttimien äänet kuuluvat silti syvälle metsään.

    Ranuanjärveen tekis mieli uimaan, mutta järvi on kuulu sinileväisyydestään. Opiston kohdalla ranta on aika huonoa, mutta henkilökunnan asuntojen paikkeilla ranta on rakennettu kunnolliseksi.

    Mutta kaiken kaikkijaan seurat käy nyt lomasta, jota en ole koko kuluvana kesänä joutanut yhtään pitämään, siis lepäämään.
    Niinpä otan rennosti ja istuskelen paljon etuteltan suojissa kahvikuppi kädessä ja nautin sen hitaasti ja nautiskellen.
    Tosin puoliso hätistelee tämän tästä kentälle kävelemään ja istummepa peräti kaksi puhetta ison teltan suojissa. Yhden puheen pitäjä on ylirajavartija Vesa Turpeinen, josta minulle ei kuitenkaan jäänyt mitään mieleen, koska melkein nukuin penkissä kyynärpäät polviin ja leukoihin tuettuina. Ehtoolliselle kävelemme muina miehinä ilman jonottamista, kun taas toiset jonottaa pii...tkässä jonossa kauas ulos asti.

    Ja synnit uskomme anteeksi jo hyvissä ajoin ja säästämme näin pappeja joka kerta lausumasta synninpäästösanoja joka ikiselle erikseen.
    Mietin, eikö tässäkin tilanteessa jokainen voi uskoa yleisestä saarnasta syntejä anteeksi, niinkuin seuroissakin tehdään, vaan tarvitsee kuulla nuo vapauttavat sanat henk.kohtaisesti.
    Säästettäis näin pappien voimavaroja ja aikaa, niin ehtoollisen jonokin kulkis nopeampaa.
    Ajattelen, että kyse ei ole muusta kuin vakiintuneesta tavasta.
    Edessäni seisoo nuoria, jotka tuntuvat ottavan ehtoollisen tosissaan. He halailevat niinkuin rakastuneet toisiaan ja taputtelevat selkään ja kyynelehtivät. Mietin taas, kuuluuko tämä jotenkin ehtoollisen rituaaleihin,

    Minulle on sanottu monta kertaa, että älä sinä välitä muista mittää, En välittäsikkään, ellei se kuulusi luonteen ominaisuuksiini.
    Toisaalta sanotaan, että uskonveljistään ja sisaristaan pitää pitää huolta, jos nämä jotenkin vikoihin menee.
    Tupakan poltto on sellaista, johon ei saisi puuttua, eikä valistaa, koska se ei millään lailla liity uskonelämään.
    Tupakoivat nuoret ovat kuitenkin jo toinen jalka maailmassa, sillä tuo paha tapa heillä on niin räikeän näköistä. Ei sovi unohtaa, että näin myös paljon hyvää Ranuan opistoseuroissa.
    Paljon seurustelevia ja hyvin käyttäytyviä nuorisoporukoita, jotka imeskeli jäätelöä tai muita karkkiherkkuja.
    Omatkin lapset ovat saaneet paljon kavereita ja he käyttäytyvät hyvin ja mallikelpoisesti.

    Iloitsin koko sydämestäni, kun lastemme kaveriporukkaa kokoontui tämän tästä etutelttamme suojiin seurustelemaan ja juttelemaan.
    Siinä oli tyttöä ja poikaa, eikä ketään tupakoivaa joukossa.
    Lasten kasvatus on onnistunut, he pärjäävät hyvin niin kouluissa kuin kaveriporukoissakin.
    Mesetys on nykynuorten tapa pitää yhteyttä, kun minun nuoruudessani ei ollut minkään sortin puhelima käytössä.
    Seuroissa käytiin 2 - 3 kertaa vuodessa, mutta silti säilyttiin uskomassa.

    Havahdun sunnuntai-iltana siihen, kun olemme melkein yksin pellon laidalla ja ympärillämme olevat naapurit ovat kadonneet.
    Alkaa kotiinpaluu ruuhka. Vaikka en aikonut ruuhkaan lähteä, huomaan silti olevani autoruuhkassa yksi joukossa. Mitä pidemmälle Ranuan opisto jää, sitä vauhdikkaamin jono alkaa liikkua. Käännyn kohti etelää ja Oulua, jonne saavutaan klo. 21.00 aikoihin

    Äänestä

  • Oulun vl kirjoitti:

    Matkasin Ranualle perjantaina ja olin seurat loppuun asti. Kun saavuin perjantaina iltapäivällä, ei pelloilla ollut vielä yhtään autoa, vaan pääsin varsinaiselle opiston pihamaalle majoittumaan.

    itse reinhard tyylistä päätellen

    Äänestä

  • viela pitempi matka. Nelja kertaa vuodesa on talla paikkakunnalla seurat. Luultavasti Ranuan seurat eivat kuulu kaikkialla. Suviseurat kuuluivat internetin kautta, osa puheista myos seurojen jalkeen.

    Äänestä

  • Hieman laskentaa: 220 km, hiilidioksidipäästöt arvioiden 0,2 kg/km eli tuotit kasvihuonekaasua tuolla reissulla sementtisäkillisen verran. Typen oksideja ja muuta saastaa tuli myös kohtuullisesti.

    Hauska eläväntuntuinen kirjoitus.

    Mutta voisihan se "oulun vl" rekisteröidä nimimerkkinsä.

    Äänestä

  • Huomioitsija kirjoitti:

    Hauska eläväntuntuinen kirjoitus.

    Mitä hauskaa on siinä, että jollakin on se nimi, että elää, mutta on uskossaan kuollut.

    Äänestä

  • oulun vl kirjoitti:

    Mutta voisihan se "oulun vl" rekisteröidä nimimerkkinsä.

    Eikö teille muutamille riitä, että on joku nimimerkki. Mikä ihmeen tarve on ruotia jonkun henkilöllisyyttä. Täällä voi kirjoittaa millä nimimerkillä hyvänsä, vaikka joka kerta eri merkillä, mutta mikä tarve teillä on siis utteerata jonkun kirjoittajan alkuperää. Kysyn vaan, vastatkaapa.

    Äänestä

  • oulun vl kirjoitti:

    Mutta voisihan se "oulun vl" rekisteröidä nimimerkkinsä.

    Taannoin oulun vl ilmoitti, että muuttaa nimimerkkinsä toiseksi, koska muutkin sitä käyttivät.
    Nyt hän kuitenkin on taas kärttynä, kun joku muukin käyttää samaa.
    Mutta mitä tässä nyt haluan sanoa, on se, että on typerää kinastella, kuka minkäkin nimimerkin takana on. Eikö se ole ihan yks lysti, miksi siis jatkuvasti kinastelette, onko se reinhard.
    reinhard ei ole täällä enää vanhalla nimimerkillään, miksi palata enää muistelemaan vanhoja. Lopettakaa arvuuttelu leikki. Mitä hyödytte siitä.

    Äänestä

  • kkk... kirjoitti:

    Mitä hauskaa on siinä, että jollakin on se nimi, että elää, mutta on uskossaan kuollut.

    Olipa jyrkästi sanottu. Miten perustelet kirjoittajan uskon olevan kuollutta?
    Me emme voi sanoa kenenkään uskon elävyydestä mitään, paitsi tietysti te lestadiolaiset, jotka sanotte elävän uskon olevan vain teidän hengellisyydessänne.
    Kirjoitus oli elävästi kerrottu ilman korulauseita, sekö tekee uskosta kuolleen?

    Äänestä

  • luulet olevasi kirjoitti:

    ...uskovainen heti huomaa että ei toi uskovaisen puhetta ole.

    Äänestä

kun pysyy elossa ilman, että tarvitsee käydä harhaoppisia saarnoja kuuntelemassa.

Äänestä

Korjaus aloitusviestiini, olipa virkistävää..., ei virkitävää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ulosottoakseli kirjoitti:

Olipa virkitävää käydä taas seuroissa. Ei luonnollinenkaan ihminen pysy kauan elossa, jos ei saa ruokaa.
Siinä on se syy, että me ahkeroimme käydä seuroissa. "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee", sanotaan Raamatussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu