Nukkumaijatar

Kamalan unen näin.

Kaksi naista (kodinhoitajia tms.): nuori likka ja keski-ikäinen (vaalea) tulivat vanhempieni asuntoon. Vanhempani makasivat vaatteissaan parisängyllä, kyljillään peiton päällä. Naiset komensivat (!) heidät laittamaan muut vaatteet ylleen ja lähtemään jonnekin. Huusin naisille vastaan (etteivät saa komentaa vanhempiani) !

Isäni ajoi autoa (pelkäsin, miten pärjää), mutta äiti ei ollut hänen kyydissään. Äiti meni kai jossain toisessa autossa. Itsekään en kai ollut kyydissä, mutta seurasin isän ajoa.

En muista, mikä se paikka oli, mutta isä kaarsi auton kadulta vasemmalle jonkin talon (ehkä joku liike) pihaan. Siellä sitten samat komentavat naiset tulivat vanhempieni kimppuun. He olivat myyneet vanhempieni hyvän auton ja tilalla oli tummanpunainen kauppakassi-auto, joka seisoi pihalla muutamien autojen rivissä oikealla.

Muistelen, naiset pakottivat vanhempani ottamaan jotain lääkkeitä ja silloinkin huusin vastaan !

Loppua en oikein muista, mutta naiset olivat inhottavia koko ajan.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kova on syyttävä ja komentava ääni sisälläsi. Se ei anna edes lepoon rauhaa. Ole itsellesi armollisempi. Olet jo niellyt kitkerän lääkkeen, nyt on vapautumisen aika.

Äänestä
  • Kai minä olenkin liian ankara itselleni :)
    Mutta minkäs luonteelleen mahtaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Komentavat naiset kirjoitti:

Kamalan unen näin.

Kaksi naista (kodinhoitajia tms.): nuori likka ja keski-ikäinen (vaalea) tulivat vanhempieni asuntoon. Vanhempani makasivat vaatteissaan parisängyllä, kyljillään peiton päällä. Naiset komensivat (!) heidät laittamaan muut vaatteet ylleen ja lähtemään jonnekin. Huusin naisille vastaan (etteivät saa komentaa vanhempiani) !

Isäni ajoi autoa (pelkäsin, miten pärjää), mutta äiti ei ollut hänen kyydissään. Äiti meni kai jossain toisessa autossa. Itsekään en kai ollut kyydissä, mutta seurasin isän ajoa.

En muista, mikä se paikka oli, mutta isä kaarsi auton kadulta vasemmalle jonkin talon (ehkä joku liike) pihaan. Siellä sitten samat komentavat naiset tulivat vanhempieni kimppuun. He olivat myyneet vanhempieni hyvän auton ja tilalla oli tummanpunainen kauppakassi-auto, joka seisoi pihalla muutamien autojen rivissä oikealla.

Muistelen, naiset pakottivat vanhempani ottamaan jotain lääkkeitä ja silloinkin huusin vastaan !

Loppua en oikein muista, mutta naiset olivat inhottavia koko ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu