Olen reippaan pikkumiehen kummitäti. Kun suostuin kummiksi, sanoin lapsen vanhemmille, että en ole mikään kovin kristillinen ihminen enkä aio mitään "oppeja" kummipojalle satuilla ja he olivat ihan ok asiasta. Lähinnä olenkin käynyt kyläilemässä, leikkimässä, lähettänyt kortteja, vienyt paketteja ja kutsunut itse kyläilijöitä. Tyypillinen kummitäti siis... :)
Olen sittemmin eronnut kirkosta, mutta en ole kertonut asiasta kummipojan äidille, jonka kanssa enimmäkseen olen tekemisissä (isä asuu toisaalla). Hän itse tulee melko uskonnollisesta perheestä, mutta ei ole silti mikään kiihkomielinen. Meillä on hyvät välit, minkä takia hiukan pelottaa, että mitä tapahtuu, jos joskus kerron eroamisestani!
Mitä mieltä olette? Katoaako kummeus, kun kummi eroaa kirkosta? Pitäisikö asia ottaa kummiperheen kanssa puheeksi..?
Hyviä kommentteja kaipailen! :)
Olen sittemmin eronnut kirkosta, mutta en ole kertonut asiasta kummipojan äidille, jonka kanssa enimmäkseen olen tekemisissä (isä asuu toisaalla). Hän itse tulee melko uskonnollisesta perheestä, mutta ei ole silti mikään kiihkomielinen. Meillä on hyvät välit, minkä takia hiukan pelottaa, että mitä tapahtuu, jos joskus kerron eroamisestani!
Mitä mieltä olette? Katoaako kummeus, kun kummi eroaa kirkosta? Pitäisikö asia ottaa kummiperheen kanssa puheeksi..?
Hyviä kommentteja kaipailen! :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kummi sisareni pojalle. Pojan ollessa noin 4-vuotias erosin kirkosta. Asia on tiedossa, eikä sitä ole sen koommin ihmetelty tai kummasteltu. Ainakin omassa perhepiirissämme olen edelleen tuon nykyään nuoren miehen kummi. Muiden mielipiteille annan palttua.
seurakunnan näkemys asiasta on että kummius on elinikäinen tehtävä eikä siis lopu kirkon jäsenyyden loppuessa vaikka siihen pääsy edellyttää siihen kuulumista..
Ainakin omasta mielestäni sinun pitäisi voida puhua asiasta. Luulisin, että ystäväsi tuntee sinuakin sen verran, ettei kuvittele sinun olevan harras uskovainen.
Kirkkoon kuuluminen sinänsä ei kerro mitään ihmisen uskonnollisesta vakaumuksesta. Eikö uskosi (sen puute?) ole pysynyt samana siitä huolimatta, että olet eronnut kirkosta? Eli sinä olet pysynyt omana itsenäsi, joten ystäväsi kyllä pitäisi hyväksyä sinut - vaikka kirkosta eronneena.
Asian turha salailu voi hankaloittaa tilannetta, joskus hän voi saada asian selville ja loukkaantua, mikset ole hänelle kertonut.
Rehellinen keskustelu ja avoimuus ystävien välillä on ihan mielettömän hieno juttu!
Teethän niinkuin sydän sanoo. Mitä muista!
Kiitos kaikille vastauksista!
Luultavasti otan asian puheeksi, mutta "haistelen" vielä ilmapiiriä jonkun aikaa. Olen itsekin miettinut tuota, että olisi kurjaa, jos jotain muuta kautta selviäisi, etten kuulukaan enää kirkkoon ja se olisikin kummiperheelle tärkeä ja vakava juttu...
Hauskaa loppukesää kaikille kummi-ihmisille! :)
Nykyisin ristiäisissä painotetaan olemaan aikuinen ystävä lapselle. Ja juuri sitähän sinä olet ollut. Ja siitähän kummilapsesi sinut muistaa ei mistään kristillisestä kasvatuksesta.
Kummeus ei katoa.
Jatka samaa rataa kummilapsesi kanssa. Eroaminen on ihan henkilökohtainen asia, tuskin sinun ajatusmaailmasi kummilasta kohtaan on muuttunut=)