Tähän väliin voisi ainaisen valituksen sijasta tuupata ketjun aloituksen johon koottaisiin nuo taidot jota pyörällä liikkuja tarvitsee.
1. Ajaminen suoraan kun katsoo sivuille/taakse.
2. Turvallinen jarruttaminen myös liukkailla.
3. Etu- ja takapyörän keventäminen, jotta töyssyt eivät hajota pyörää.
4. Äkkijarrutus, jalka maassa.
5. Tyypillisten vaaranpaikkojen tiedostaminen ja välttäminen kuten:
- omissa touhuissaan olevat lapset
- bussista nousevat matkustajat
- pysäköityjen autojen mahdollisesti aukeavat ovet
- kuljetusautojen lastausalueet
- bussien takaa kadulle kiiruhtavat kävelijät
- autot, jotka eivät ole pysähtyneet ja joiden reitti mahdollisesti risteää oman reitin kanssa (katsekontakti kuskiin jos mahdollista)
- kävelijät joiden kulkusuunnasta ei ole varmuutta (ohi selän puolelta).
- bussia toisesta suunnasta odottavat ihmiset.
- vastaantulevat pyöräilijät väärällä puolella eli vasemmalla
- 'pimeät kulmat' esim. alikulkujen kohdalla
- kaikki liukkaat kohdat (vaihtuvat säätilan ja vuodenajan mukaan)
- kääntyminen/pysähtyminen äkillisesti (peräänajovaara)
- korkeat jalkakäytäväreunukset joihin poljin ottaa kiinni
- Ahtaiden väylien reunassa olevat aidat ja tolpat joihin ohjaustanko voi osua.
Äyyh, tästä tulee niin pitkä jos jatkaa, että ei jaksa kirjoittaa. Varsinaisia liikennesääntöjä ei kumminkaan ollut ajatuksena kasata tähän.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mihinkäs unohtui koirat?
Ohoh, niinpäs kävikin. ei ole vähän aikaan käynyt täpäriä hihnojen kanssa, ja tykkään koirista yleensä. Lisäänpä vielä takaa ohi singahtavat viritetyt mopot, tai voi ne olla normaalejakin. Autoliikenteen seassa on lisäksi aina kaistaa vaihtaessa varmistettava että auton kuski on huomannut käsimerkin.
- bussista nousevat matkustajat
- pysäköityjen autojen mahdollisesti aukeavat ovet
- bussien takaa kadulle kiiruhtavat kävelijät
- autot, jotka eivät ole pysähtyneet ja joiden reitti mahdollisesti risteää oman reitin kanssa (katsekontakti kuskiin jos mahdollista)
- kävelijät joiden kulkusuunnasta ei ole varmuutta (ohi selän puolelta).
- bussia toisesta suunnasta odottavat ihmiset.
- vastaantulevat pyöräilijät väärällä puolella eli vasemmalla
Eivätkö nämä ole sen vastapuolen otettava huomioon?
...vastuu siirtyy aina toiselle.
Henkisiä savolaisia ainakin pääkaupunkiseudulla on paljon.
Baskervillen koira on sellainen iso ja metallinen eikä tiedä että kääntyessä sen pitää väistää pyöräilijää. Kun koira työntää nuuskunenänsä aivan liian pitkälle pyöräilijän tielle ja pyöräilijä ohittaa Baskervillen edestä niin saattaapa metallikoira nuuskaista nilkasta.
Tänään yksi jopa haukkui minulle.
Eikös tuollainen pitäisi olla kytkettynä tai jotain?
Juu, pyörä on siitä hassu väline, että jos käy onnettomuus, yleensä sattuu, riippumatta oikeuksista. Ja yleensä sitä kovempaa mitä kovempaa mennään, vaikkakaan ei aina.
PYÖRÄILYKYPÄRÄ !!!
www.cyclehelmets.org
Kypärä ei suojele oikein miltään.
Kasvaisin horsmaa, jos en olisi käyttänyt kypärää pari vuotta sitten. Kypärä halki, kallo säilyi ehjänä.
Kypärä myös usein johtaa tiedostamattomaan riskinottoon.
Olen polkenut ympäri Itä-Suomea ja Uuttamaata ja vain kerran olen kypärää tarvinnut maastoajossa ja silloinkin epäilen että olisin mahtunut oksan alta ellei minulla olisi ollut kypärä päässä.
No, autolla ajaessani en jatkossa käytä turvavyötä, koska se innostaa hurjasteluun. Niin, ja jätän aivot lopullisesti narikkaan, turha miettiminen halkaisee pään.
Kyllä itse nuo kriteerit täytän vaikka ikääkin vasta
13vuotta. AINA katson mikä auto vilkuttaa ja mikä ei
ja pyrin olemaan hurjastelematta. Esimerkiksi
tuo sora joka asvaltilla on vaarallista esim
mutkassa.NUO alikulkutunnelit ovat tosi vaarallisia
varsinkin jos niissä ei ole sitä laajakulma peiliä.
Etu vannetta kevennän aina jos tarvitsee....