maksa

Laiton tän jo tuonne väärään paikkaan.. Eli mulla on nyt muutaman viikon ajan tuntunut lievää kipua/tuntemusta oikealla kylkikaaren alla. Lisäksi ylävatsa "turpoaa" hyvin helposti vähänkin reilummasta syömisestä. Samalla hengittäminen käy hyvin vaivalloiseksi ja raskaaksi. Luulin sen johtuvan lomalla kertyneistä liikakiloista. Alkoholia voisin käyttää vähemmänkin.. Voimakkaan väsymyksen vuoksi olen ollut tutkimuksissa, eikä syytä ole löytynyt. Maksa-arvo oli ½ vuotta sitten kunnossa, keltaisuutta, laihtumista, närästystä tms. ei ole. Olen 35 vuotias nainen. Kipu on lähinnä tuntemusta, ei kovaa. Vastauksista kiitollinen.
2545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hei
vaivasi voisi olla kyllä vatsaan ja suolistoonkin liittyvää.
Tosin en kyllä tietenkään ala arvailla mitään...

itselläni oli hyvin laiskasti toimiva suoli vatsan alueen leikkausten jäljiltä. Yhtäkkiä vaan jämähti, ei enää ruokamassa liikkunut suolistossa riittävästi. Yhtenä oireena oli jo pitkään se, että ruokailun jälkeen tuntui vatsa olevan tosi turvoksissa ja ikäänkuin keräänntyy sellaista nestepöhötystä. Ja ulostaminen vaikeaa ja harvakseltaan, lopulta vähemmän ja vähemmän ja sitten vatsastoppi eli ennenpitkää ei mikään pysynyt sisällä, vesikään.

Ehkä sulla on tulossa jotain samanlaista? Juotko paljon kahvia, se kuluttaa nestettä elimistöstä, samoin alkoholi. Ruoansulatuselimistö tarvii riittävästi nestettä noin 2 l pv (ei alkoholia) sekä kuitupitoista ruokaa.

kaipa sun kannattaa kipaista uudelleen lekuriin, ja miksi juot runsaasti jos epäilet maksan vauriota.
Mitkään asiat eivät parane elämässä viinan tai viinin parissa, tiedän kokemuksesta. Yritä vaan pysyä kohtuuspuolella. Tsemppiä sulle!

Äänestä

Sopisi tietty sappivaivoihinkin, joko kiviin tai toiminnalliseen. Alkaako oire heti syönnin jälkeen vai vasta hetken kuluttua? Ylävatsan UÄ voi tuoda valoa vaivaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oireilee? kirjoitti:

Laiton tän jo tuonne väärään paikkaan.. Eli mulla on nyt muutaman viikon ajan tuntunut lievää kipua/tuntemusta oikealla kylkikaaren alla. Lisäksi ylävatsa "turpoaa" hyvin helposti vähänkin reilummasta syömisestä. Samalla hengittäminen käy hyvin vaivalloiseksi ja raskaaksi. Luulin sen johtuvan lomalla kertyneistä liikakiloista. Alkoholia voisin käyttää vähemmänkin.. Voimakkaan väsymyksen vuoksi olen ollut tutkimuksissa, eikä syytä ole löytynyt. Maksa-arvo oli ½ vuotta sitten kunnossa, keltaisuutta, laihtumista, närästystä tms. ei ole. Olen 35 vuotias nainen. Kipu on lähinnä tuntemusta, ei kovaa. Vastauksista kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu