Erittäin vaikea

vaivannut minua jo 2-vuotiaasta lähtien, tällä hetkellä olen 26v. Olin kuitenkin niin tyhmä, että altistin itseäni usein eläin pölylle varsinkin murrosiässä. Oireina minulla ovat silmien vuoto ja kutiaminen, aivastelu, tukkoisuus ja mieletön hengen ahdistus. Tarpeeksi kauan kun olin itseäni altistanut eläimille puhkesi minulla astma, jota en hoitanut aivan ohjeiden mukaan ja tietysti se sitten paheni. Nykyään kun olen alkanut hoitaa astmaani oikein ja kun menen paikkaan missä on eläimiä, riittää minulla yksi allergialääke ja pärjään eläinten kanssa vallan mainiosti sen aikaa mitä niiden kanssa samassa paikassa pitää olla.
1381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla on kanssa todella paha eläinallergia. Tuntuu että pahenisi koko ajan vain lisää... Pienenä minulla oli astma, mutta oireet hävisivät n.10 vuotiaana. Nyt tuntuu että olisivat tulleet taas takaisin, sillä aina kun olen eläinten kanssa, oireet ovat juuri tavallisten silmien kutinan yms. lisäksi hirvee pihinä ja henkeä ahdistaa.

Harmittaa todella koska avomieheni vanhemmilla, joilla usen käymme, on älyttömästi eläimiä. Joudun aina pihisemään siellä=). Ilman eläimiä olo on ihan normaali. Pitäisi varmaan minunkin mennä uudelleen astmatesteihin, että saisin jotain avaavaa lääkettä pihinääni ja hengen ahdistukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläin allergia kirjoitti:

vaivannut minua jo 2-vuotiaasta lähtien, tällä hetkellä olen 26v. Olin kuitenkin niin tyhmä, että altistin itseäni usein eläin pölylle varsinkin murrosiässä. Oireina minulla ovat silmien vuoto ja kutiaminen, aivastelu, tukkoisuus ja mieletön hengen ahdistus. Tarpeeksi kauan kun olin itseäni altistanut eläimille puhkesi minulla astma, jota en hoitanut aivan ohjeiden mukaan ja tietysti se sitten paheni. Nykyään kun olen alkanut hoitaa astmaani oikein ja kun menen paikkaan missä on eläimiä, riittää minulla yksi allergialääke ja pärjään eläinten kanssa vallan mainiosti sen aikaa mitä niiden kanssa samassa paikassa pitää olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu