Tulipa mieleeni nyt kirjoittaa tänne yksinäisten palstalle, lähinnä omia kokemuksiani. Mulla on nyt varmaan lähemmäs kymmenen vuotta (eli puolet elämästäni) ollut ongelmana heikko itsetunto ja epävarmuus. Nyt tuntuu että olen alkanut voittamaan tuon ongelman pikkuhiljaa. Syinä huonoon itsetuntoon ja epävarmuuteen saattaa olla koulukiusaaminen ala-asteella ja ehkä isä, joka mielestäni on ollut aika huono kasvattaja luonteensa puolesta. Aloitin vuosi sitten opiskelut uudella paikkakunnalla, kaupungissa josta löysin pitkästä aikaa hyviä kavereita. Kavereista huolimatta kärsin huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta opiskelujen alettua.
Oikeastaan syy, miksi kirjoitan tänne tätä stooriani, on se että omasta mielestäni olen huomannut erään todella hyvän keinon kasvattaa sitä ulkoista itsevarmuutta. Sain vinkin eräältä kaveriltani, eikä se ole sen kummempi kuin että bongaa jostain lähiympäristöstä jonkun oikeasti itsevarman (ja todennäköisesti hyvällä itsetunnolla varustetun) ihmisen joka tulee hyvin toimeen toisten kanssa ja katsoo miten tämä toimii. Sitten sitä matkimalla voi itse harjoitella tuota ulkoista itsevarmuutta ja kun huomaa, että hommahan luonnistuu, sitä vain jotenkin avaa silmänsä ja tajuaa miten helppoa onkin olla itsevarma ihminen. Siitä se itsetuntokin alkaa pikkuhiljaa kasvaa kun ihmiset kiinnostuvat itsevarmoista luonteenpiirteistäsi.
Itse olen ainakin havainnut, että ihmisillä on taipumus kiinnostua itsevarman oloisista tyypeistä ja sellaisen ihmisen kanssa tuntee olonsa turvalliseksi/hyväksytyksi. Itse olen melko ujo luonteeltani, mutta pikkuhiljaa tuon ymmärrettyäni olen alkanut "itsevarmaksi" erilaisissa tilanteissa, ollut kohtelias ja samalla määrätietoinen omista valinnoistani ja mielipiteistäni. Selvästi ihmiset kunnioittavat eri tavalla minua ja jopa nauttivat seurastani kun en olekaan se vaivautunut ujostelija kuten ennen. Siitä tulee hyvä mieli ja sellainen oravanpyörä ja uskallusta olla itsevarma seuraavankin puolitutun/tuntemattoman ihmisen seurassa jonka tapaa. Tähän kuitenkin tarvitaan vähintään se yksi kohtuullisen hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen, jolla on hieman ihmissuhdetaitojakin tallella, jota matkia.
Toivottavasti en loukannut ketään yksinäisiä ihmisiä, tiedän että kynnys on todella suuri ujolle ihmiselle eikä sellaista muutosta voi yhdessä yössä tehdäkään että muuttuisi itsevarmaksi ja viehättäväksi persoonaksi. Tai edes pystyisi sellaista esittämään. Minulla se ainakin vaati kuukausien miettimisen ja sellaisen "hautomisajan" ennenkuin uskalsin ryhtyä toimeen, piti sisäistää se tilanne ensin omassa mielessään. Itse ainakin tajusin ettei tilanteessani ole enää mitään menetettävää, päinvastoin, siitä tilanteesta olisi kenties helppokin nousta asteittain parempaan suuntaan. Pienet onnistumiset alussa motivoivat sitten yhä parempiin saavutuksiin ja nyt ei olo tunnu enää yhtään niin avuttomalta ja yksinäiseltä kuin ennen. Tajusin että ainoastaan minä itse voin vaikuttaa omaan itsetuntooni ja siihen varmuuteen, jolla esiinnyn muiden seurassa, enkä halunnut enää kärsiä yksinäisyydestä ja rypeä siinä itsesäälissä. Toivon että kirjoitukseni saisi ihmiset edes vähän ajattelemaan tilannettaan ja rohkaisisi muitakin ujoja yrittämään vielä kerran.
Oikeastaan syy, miksi kirjoitan tänne tätä stooriani, on se että omasta mielestäni olen huomannut erään todella hyvän keinon kasvattaa sitä ulkoista itsevarmuutta. Sain vinkin eräältä kaveriltani, eikä se ole sen kummempi kuin että bongaa jostain lähiympäristöstä jonkun oikeasti itsevarman (ja todennäköisesti hyvällä itsetunnolla varustetun) ihmisen joka tulee hyvin toimeen toisten kanssa ja katsoo miten tämä toimii. Sitten sitä matkimalla voi itse harjoitella tuota ulkoista itsevarmuutta ja kun huomaa, että hommahan luonnistuu, sitä vain jotenkin avaa silmänsä ja tajuaa miten helppoa onkin olla itsevarma ihminen. Siitä se itsetuntokin alkaa pikkuhiljaa kasvaa kun ihmiset kiinnostuvat itsevarmoista luonteenpiirteistäsi.
Itse olen ainakin havainnut, että ihmisillä on taipumus kiinnostua itsevarman oloisista tyypeistä ja sellaisen ihmisen kanssa tuntee olonsa turvalliseksi/hyväksytyksi. Itse olen melko ujo luonteeltani, mutta pikkuhiljaa tuon ymmärrettyäni olen alkanut "itsevarmaksi" erilaisissa tilanteissa, ollut kohtelias ja samalla määrätietoinen omista valinnoistani ja mielipiteistäni. Selvästi ihmiset kunnioittavat eri tavalla minua ja jopa nauttivat seurastani kun en olekaan se vaivautunut ujostelija kuten ennen. Siitä tulee hyvä mieli ja sellainen oravanpyörä ja uskallusta olla itsevarma seuraavankin puolitutun/tuntemattoman ihmisen seurassa jonka tapaa. Tähän kuitenkin tarvitaan vähintään se yksi kohtuullisen hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen, jolla on hieman ihmissuhdetaitojakin tallella, jota matkia.
Toivottavasti en loukannut ketään yksinäisiä ihmisiä, tiedän että kynnys on todella suuri ujolle ihmiselle eikä sellaista muutosta voi yhdessä yössä tehdäkään että muuttuisi itsevarmaksi ja viehättäväksi persoonaksi. Tai edes pystyisi sellaista esittämään. Minulla se ainakin vaati kuukausien miettimisen ja sellaisen "hautomisajan" ennenkuin uskalsin ryhtyä toimeen, piti sisäistää se tilanne ensin omassa mielessään. Itse ainakin tajusin ettei tilanteessani ole enää mitään menetettävää, päinvastoin, siitä tilanteesta olisi kenties helppokin nousta asteittain parempaan suuntaan. Pienet onnistumiset alussa motivoivat sitten yhä parempiin saavutuksiin ja nyt ei olo tunnu enää yhtään niin avuttomalta ja yksinäiseltä kuin ennen. Tajusin että ainoastaan minä itse voin vaikuttaa omaan itsetuntooni ja siihen varmuuteen, jolla esiinnyn muiden seurassa, enkä halunnut enää kärsiä yksinäisyydestä ja rypeä siinä itsesäälissä. Toivon että kirjoitukseni saisi ihmiset edes vähän ajattelemaan tilannettaan ja rohkaisisi muitakin ujoja yrittämään vielä kerran.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luulenpa, että ihmiset pitävät henkilöä ihan yhtä viehättävänä persoonana riippumatta ollenkaan siitä, onko itsevarma vai ei. Persoonan viehättävyys tulee jostakin muualta kuin itsevarmuudesta. Se tulee jostakin sellaisesta, mikä henkilökohtaisesti miellyttää toista. Mutta itsevarma ihminen sen sijaan suhtautuu itseensä hyväksyvästi, katsoen muiden ihmisten reagointeja positiivisten "linssien" läpi. Hän ajattelee, että hänestä pidetään sellaisenaan. Mutta niin pidetään myös jostakin ujosta ihmisestä! Ujo ihminen ei ole vain tietoinen asiasta.
Tämähän on vain minun näkemykseni asiasta, joten voi olla että valtaosan kohdalla pitääkin paikkaansa tuo itsevarma=puoleensavetävä kaava. Mutta minä näen asian niin, ettei itsevarmuus ja itsensä esilletuominen vaikuta hitustakaan ihmisen kiinnostavuuteen tai miellyttävyyteen. Joko pidän jostakin ihmisestä sellaisenaan tai sitten en. Eivät puheenmäärä tai katsekontaktien paljous vaikuta asiaan! Tiedän molemmista ihmisryhmistä kiehtovia henkilöitä, niin ujoista kuin itsevarmoista. Ne ihmiset, jotka ovat itsevarmoja ja mielestäni ei-kiinnostavia, ovat juuri sellaisia itsestäänselvyyksistä höpöttöjiä. P*skanjauhajia toisin sanoen. Enkä voi tuntea oloni miksikään muuksi kuin vaivautuneeksi, kun sellainen henkilö sattuu äkkäämään minut (Voi ei, kuinka kauan joudun vielä kuunnella tuollaista lässytystä?)
Lähinnä itsensä häpeily on pahasta. Jos koko ajan antaa sellaisen kuvan itsestään että "pyytelee itseään anteeksi", alkavat ihmiset yleensä kaikota ympäriltä.
"Mutta itsevarma ihminen sen sijaan suhtautuu itseensä hyväksyvästi, katsoen muiden ihmisten reagointeja positiivisten "linssien" läpi. Hän ajattelee, että hänestä pidetään sellaisenaan."
Tämä teoriasi on mielestäni oikein. Vaikka olisi millainen tyyppi tahansa, pitää olla ylpeä itsestään. Silloin on erittäin hyvät pohjat kehittyä.
Olet kyllä ihan oikeassa, että sellainen paskanjauhaja-moottoriturpa on todella luotaantyöntävä ihminen. Minusta sellaisella ei ole taas mitään tekemistä hyvän itsetunnon kanssa. Itsevarma&hyvän itsetunnon omaava ihminen osaa ja uskaltaa olla vaiti oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta uskaltaa myös olla aito ja ilmaista tunteitaan aidosti. Mielestäni aidot ihmiset koetaan hyvin usein puoleensavetävinä persoonallisuuksina. Ujokin voi tietysti olla aito, mutta minusta ujolla on ongelmana se (ainakin siis niillä ujoilla jotka kokevat jäävänsä usein yksin), ettei välttämättä riitä itsevarmuutta/-luottamusta tuoda riittävän vahvasti esille omia tunteitaan. Se kuitenkin taitaa olla iso osa ihmisten välistä vuorovaikutusta ja siihen ainakin minulla on tähdännyt se itsevarmuuden harjoittelu.
Pelkästään itsevarmasti käyttäytyvä henkilö ilman hyvää itsetuntoa on usein sellainen turhanpäiväinen höpöttäjä/rasittava tyyppi. Hyvä itsetunto taas on sitä että tietää omat rajansa, kykynsä ja heikkoutensa ja osaa ottaa muut huomioon sopivalla tavalla. Ja jotta ujokin ihminen voisi nauttia täysillä siitä itsetunnosta mikä hänellä on, tarvitaan sitä itsevarmuutta. Kuten vanha sanonta kuuluu, ei kannata pitää kynttilää vakan alla.
huono itsetunto voi joillakin ihmisillä rajoittaa puhumista siten, ettei mistään kaikkein turhanpäiväisimmistä asioista puhu. Kun sen sijaan joku hyväitsetuntoinen voisi lässyttää sydämensä kyllyydestä kaikkea sontaa (ei tarvetta miellyttää muita, uskaltaa olla tylsäkin)
Sitä siis tarkoitin. Osa itsevarmoista ihmisistä ovat tylsiä eivätkä mitään niin puoleensavetäviä.
ujolla ihmisellä voi olla todella hyvä itsetunto, vastaavasti ekstrovertillä huono. Tästä löytyy paljon esimerkkejä työpaikoiltakin ;) Ihmiset usein ajattelevat automaattisesti ujouden ja huonon itsetunnon liittyvän yhteen, vaikkei asia ole näin.