ISO!

Moikka En tiedä onko oikea palsta kirjottaa mutta vaikutti ehkä vaivaani parhaiten sopivalta. Miten on kun olen 15,5 vuotias poika ja pituutta tullut 211cm ja painoakin jo 115kg. Viimeisen vuoden aikan olen kasvanut 10cm lisää ja saanut kiloja ainakin saman verran. En ole kuitenkaan yhtään läski. Äitini on viennyt minua lääkärillä monta kertaa mutta kokeissa ei ole löydety mitään syytä isoon kokooni. Äiti normaalikokoinen ja isäkin alle 190 senttinen. Missään en ole vielä kokoiseeni poikaan törmännyt. Pituuskasvu ei ole vielä edes pysähtymässä vaan kasvan edelleen. Sen verran hidas olen johtuen varmaan kovasta kasvusta että koripalloakaan en oikeen pysty kunnolla pelaamaan. Lääkärin mukaan voi odottaa että kasvu pysähtyy varmaan jonnekin 215-225 sentin välille mutta sekään ei ole kuulemma varma. Onko kellään muulla vastaavaa vaivaa. Kenkiäkin alkaa olla vaikea saada 53 numeron jalkaani joka sekin kasvaa vielä. Vuosi sitten meni vielä 51 ja 52 numeron kengät. Ja tumput on äiti aina neulonut kun ei kaupasta enää saa kokoja.
1241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moi, ja kunnioittava katse sinne ylöspäin.
Kun luin tarinaasi ajattelin että näillä pitkillä pojilla/tytöillähän on oman yhdistys, niinkuin lyhytkasvuisillakin. Mutta en hitsi löydä sitä netistä, kun en muista millä nimellä he itseään kutsuvat.
Osaisiko kukaan toinen neuvoa, sillä kuvittelisin että heillä voisi olla joku paremmin sinulle sopiva sivusto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poika/mies kirjoitti:

Moikka En tiedä onko oikea palsta kirjottaa mutta vaikutti ehkä vaivaani parhaiten sopivalta. Miten on kun olen 15,5 vuotias poika ja pituutta tullut 211cm ja painoakin jo 115kg. Viimeisen vuoden aikan olen kasvanut 10cm lisää ja saanut kiloja ainakin saman verran. En ole kuitenkaan yhtään läski. Äitini on viennyt minua lääkärillä monta kertaa mutta kokeissa ei ole löydety mitään syytä isoon kokooni. Äiti normaalikokoinen ja isäkin alle 190 senttinen. Missään en ole vielä kokoiseeni poikaan törmännyt. Pituuskasvu ei ole vielä edes pysähtymässä vaan kasvan edelleen. Sen verran hidas olen johtuen varmaan kovasta kasvusta että koripalloakaan en oikeen pysty kunnolla pelaamaan. Lääkärin mukaan voi odottaa että kasvu pysähtyy varmaan jonnekin 215-225 sentin välille mutta sekään ei ole kuulemma varma. Onko kellään muulla vastaavaa vaivaa. Kenkiäkin alkaa olla vaikea saada 53 numeron jalkaani joka sekin kasvaa vielä. Vuosi sitten meni vielä 51 ja 52 numeron kengät. Ja tumput on äiti aina neulonut kun ei kaupasta enää saa kokoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu