Olen lukenut tämän palstan juttuja ja lähes kaikilla, jotka ovat pahasti masentuneita, omaavat kaamean lapsuuden ja muuta traagista.
Minulla ei taas ole mitään vastaavaa, mutta silti terkkari ja koulupsykologi ovat minulle vakavan masennuksen diagnosoineet.
Itse olen siis 16vuotias. Olen ollut masentunut reilut 4 vuotta. Harvemmin siitä kenellekkään puhuin. Eräänä päivänä kuitenkin marssin terkkarille joka muutaman juttelukerran jälkeen antoi lähetteen psykologille. (Kutsua ei ole tosin koskaan kuulunut).
Minulla on ollut parempiakin kausia. Ne olivat outoja, kun mieltä ei varjostanut mitään ja jaksoin tehdä asioita.
Olen yrittänyt itsemurhaa useasti yläasteikäisenä, saman ikäisenä viillellyt ja sairastanut bulimiaa.
Minulla on äärettömän paljon univelkaa, en oikein saa taas nukutuksi. Väsyttää kokoajan.
En saa asioita tehdyksi, en varsinkaan kun olen lomalla. Kun olin töissä, jaksoin paremmin. Heti kun on liikaa aikaa olla tekemättä mitään ja vain ajatella, masennun samantien reippaasti.
Olen jutellut netissä kavereiden kanssa.. kai se jonkin verran auttaa, hetkellisesti. Mutta en oikein tykkää puhua asioistani. Kaikki kehottavat harrastamaan liikuntaa - kyllä se auttoikin, hyvinä päivinä. Mutta nyt taas lenkkeilyni ovat menneet siihen, taas kerran, että alan vain vääntämään tuskasta itkua kesken lenkin. En saa mitään aikaiseksi koko päivänä sitten.
Ja olen huomannut, että jos en harrasta rasittavaa liikuntaa päivisin, en pysty nukkumaan oikeastana ollenkaan.
Jos syön, syön liikaa, liian nopeasti ja liikaa makeaa. Tämän takia yritän välttää syömistä, koska etenkin huonoina aikoina syömiseni putoaa bulimian tasolle lähes välittömästi.
En taas jaksa enää. Sitäpaitsi, tunnen olevani typerä piipittävä teini muiden joukossa, koska muilla on oikeasti syytä olla masentunut (Kuten selitin alussa). Minä olen tämän kaiken vain itse kehittänyt. En vaan jaksa enää. Haluan tämän olon pois. Miksi itsetuntoni on niin huono? Miksen jaksa olla? Miksi muut jaksavat.
Minulla ei taas ole mitään vastaavaa, mutta silti terkkari ja koulupsykologi ovat minulle vakavan masennuksen diagnosoineet.
Itse olen siis 16vuotias. Olen ollut masentunut reilut 4 vuotta. Harvemmin siitä kenellekkään puhuin. Eräänä päivänä kuitenkin marssin terkkarille joka muutaman juttelukerran jälkeen antoi lähetteen psykologille. (Kutsua ei ole tosin koskaan kuulunut).
Minulla on ollut parempiakin kausia. Ne olivat outoja, kun mieltä ei varjostanut mitään ja jaksoin tehdä asioita.
Olen yrittänyt itsemurhaa useasti yläasteikäisenä, saman ikäisenä viillellyt ja sairastanut bulimiaa.
Minulla on äärettömän paljon univelkaa, en oikein saa taas nukutuksi. Väsyttää kokoajan.
En saa asioita tehdyksi, en varsinkaan kun olen lomalla. Kun olin töissä, jaksoin paremmin. Heti kun on liikaa aikaa olla tekemättä mitään ja vain ajatella, masennun samantien reippaasti.
Olen jutellut netissä kavereiden kanssa.. kai se jonkin verran auttaa, hetkellisesti. Mutta en oikein tykkää puhua asioistani. Kaikki kehottavat harrastamaan liikuntaa - kyllä se auttoikin, hyvinä päivinä. Mutta nyt taas lenkkeilyni ovat menneet siihen, taas kerran, että alan vain vääntämään tuskasta itkua kesken lenkin. En saa mitään aikaiseksi koko päivänä sitten.
Ja olen huomannut, että jos en harrasta rasittavaa liikuntaa päivisin, en pysty nukkumaan oikeastana ollenkaan.
Jos syön, syön liikaa, liian nopeasti ja liikaa makeaa. Tämän takia yritän välttää syömistä, koska etenkin huonoina aikoina syömiseni putoaa bulimian tasolle lähes välittömästi.
En taas jaksa enää. Sitäpaitsi, tunnen olevani typerä piipittävä teini muiden joukossa, koska muilla on oikeasti syytä olla masentunut (Kuten selitin alussa). Minä olen tämän kaiken vain itse kehittänyt. En vaan jaksa enää. Haluan tämän olon pois. Miksi itsetuntoni on niin huono? Miksen jaksa olla? Miksi muut jaksavat.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Käypä Tukiasemalla surffailemassa www.tukiasema.net
On jotenkin terapeuttista lukea toisten juttuja ja samaistua niihin. Sieltä jos jostain löytyy vertaistukea..
olet aivan kamalan nuori ja siksi keskenkasvuinen psyykeltäsi.
Toiseksi, joku syy sinunkin masennukseesi on.
Onko suvussasi taipumusta masennukseen, sillä tälläiset sisäsyntyiset masennukset, joihin ei selkeää syytä löydy, voivat olla geeniperäisiä.
Itselläni oli sukurasitteena masennus nuoruudessani. Oli se kyllä muutenkin sillä olevat olosuhteet, joissa nuoruuteni vietin laukaisivat aivan vängelläkin masentuneen ajattelutavan.
Olen ollut pikään aivan täysin vapaa masennuksesta ja se johtuu siitä, että sain lahjaksi uskon Jeesukseen ja positiivisen tavan ajatella.
Älä menetä toivoasi, jonakin päivänä sinäkin olet kasvanut jo vahvemmaksi ja nyt jo voit hiljalleen opetella ajattelemaan valoisasti.
Silloin, kun ajatuksesi alkavat virrata tuotteella, että olen tyhmä ja saamaton, anna vastaisku, eli ajattele, että olen hieno ihminen ja aivan omanlainen.
Ihmisen psyyke taipuu hiljalleen ja saattaa viedä aikaa ennen kuin huomaat saaneesi uuden tavan ajatella, mutta älä menetä toivoasi, vaan jatka myönteistä ajattelua, tuntui mille tuntuikin.
On ihmeellistä, kun oppii ajattelemaan positiivisesti ja vapautuu raskaista ja taakoittavista tunteista.
Siunausta sinulle ja muista, että ihminen on sitä mitä hän suullansa tunnustaa, siksipä tunnusta aina vain hyvää.
Masennus on vaikea ja elämää vahvasti rajoittava olotila. Mutta hyvät harrastukset ja oman elämän uudelleen arvioiminen ovat avainasemassa masennuksen "hoidossa". Ihmissuhteeet ovat tärkeitä ja mm. tanssiharrastus antaa uusia näköaloja ja kokemuksia ihan itsessään. Uskonnolla sinällään voi olla päinvastainen vaikutus, paitsi ihmissuhteiden lisäämisellä ja kenties hyvän, luotettavan kaverin löytämisellä voi auttaa elämäänsä paljon.Tosin jos odottaa liikoja suhteelta, myös pettymään joutuu herkemmin.Ikinä ei lääkitys poista perussyytä masennukseen vaan ns. normaali elämä iloineen ja suruineen, vuodenajoista nauttiminen ja pienet ilot ovat auttamassa. Ei se vaadi muuta kuin että pikkuhiljaa alkaa nähdä asioita itsessään ja ympäristöstään, jotka ovat hyvin, ja joita voi kehittää paremmaksi. Ja aina itse on viimekädessä vastuussa elämästään ja sen suunnasta mihin se kulkee, taikka mihin haluaa sen kulkevan...
Koita jaksaa treenata punttia ja käydä lenkillä vaikka kofeiini taplettien voimalla jos et muuten jaksa.Luulis että noin vakavassa tapauksessa jostain mielialalääkkeistä olis jotain hyötyä.Kuuntele amy diamondin kappale shooting star,aivan mahtava.
Hei, liikunta on ihan oikea lääke sinulle, ja sen päättelen siitä että kerroit tämän:
"En saa asioita tehdyksi, en varsinkaan kun olen lomalla. Kun olin töissä, jaksoin paremmin. Heti kun on liikaa aikaa olla tekemättä mitään ja vain ajatella, masennun samantien reippaasti. "
Uskoisin että mikä tahansa tekeminen auttaa, ihan totta. En jaksa edes muistella mitä kaikkea minä kävin läpi sinun ikäisenäsi, mutta tutulta kuullostaa. Sen muistan että minkä tahansa asian tekeminen tai sellaiseen keskittyminen auttoi. Tee vaikka pienoismalleja tulitikuista jos et muuta keksi, tai et keksi paikkaa mihin mennä tekemään. Et ehkä nuku yhtään paremmin noin pienestä aktiviteetista, mutta aivan varmasti olo helpottaa kun huomaat luoneesi jotain uutta ja omaa.
Liikunnan mainitsin erityisesti siksi että
a) se antaa kunnon unet
b) siitä saa endorfiinia elimistöön ;) (masennuslääkkeistä tehokkain)
c) ilo siitä että päihitit itsesi ja lähdit ulos vaikka miten harmaalta päivä olisi tuntunut
Suosittelen myös tosi lämpimästi Omega-3 kapseleita. Niiden hyötyjä en myöskään rupea listaamaan, kannattaa ihan itse googlata niin saa muutenkin paremman ja monipuolisemman kuvan.
Tsemppiä, rohkeutta ja voimaa :)
Mäkin olen 16-vuotias. Sairastin masennusta viime vuonna ja sen takia jouduin laitokseen. Olen myös itsekin sairastanut bulimiaa pahimpina aikoina. Mulle lomat on hyviä aikoja, koska silloin ei ole koulua, eikä paineita. Mä uskon, että kun koulut alkaa taas, masennun uudelleen. Itsemurhaakin olen joskus yrittänyt, mutta en vain pystynyt siihen. Jos liikunnan harrastamisesta tulee sulle hyvä olo, jatka sitä. Tsemppiä!