Seiskari S23

Millainen vene tuo mahtaa olla ajaa? Ilmeisesti aika taloudellisestikin menee 45hp koneella.. Olisi vaan kaamea innostus vaihtaa nykyinen HT-vene johonkin tuollaiseen hitaampaan ja akselivetoiseen matkaveneeseen, jossa olisi enemmän tilaa yöpyäkin, kuin nykyisessä HT:ssä. Jos jollain on hyvää tai pahaa sanottaa Seiskarista, niin otetaan mielellään tietoa vastaan.
Ehdotuksia muista saman tyyppisistä veneistä saa myös antaa esim Kulkurit yms. hintaluokka 1€-15000€
92856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ihan ok "puoliliukuvaksi" ajettavuus on osin ohjauksesta kiinni ja luonnollisesti hydrauliohjauksella varustetut ovat parempia kuin kaapeliohjauksella olevat. Eräs heikkous näissä on ollut moottorin ilmanvaihto sekä melun kohoaminen "kovaa" (yli 8 knots.) ajettaessa.

S-23:ssa kuten muissakin vastaavissa on paljon yksilökohtaisia eroja, joten hyvästä kannattaa maksaa enemmän kuin huoltamattomasta. Joissakin myynnissä olevissa on myös uusittu kone.

S-23:sta on ainakin 4 eri versiota joista takahytillinen ja takahytitön lienevät yleisempiä. lisäksi venettä on tehty avoversiona ja trader versiona.

puoliliukuvien taloudellisuus on hyvä jos ajatellaan tuntikulutusta 6-8l , mutta kovin pitkälle S-23:lla ei tunnissa pääse.

Marino 725 voisi olla toinen samanoloinen.

Äänestä

...jos 10 solmun vauhti riittää. Ei pelottanut kovemmassakaan aallokossa. Meteli saattaa vaivata ja yksilöllisiä eroja on varmasti. Vanhempi vene, Seiskari tai muu edellyttää kokemukseni mukaan paljon Tee Se Itse yms. mieltä ja askartelua...

Äänestä
  • Juu eiköhän tuo 10s vauhti piisaa, kuten myös piisaa askartelu mieltä ja jonkin verran kokemustakin, kun on tämän hetkinen paatti sen verran vanha vm-72 oleva Fjord 19 HT, josta olen uusinut vähän sitä sun tätä aina uutta maalipintaa, sähköjä ja pohjan lasikuituvaurioita myöden. Itselle ollut aina tärkeä osa harrastusta veneen laitto talvella ja keväällä.. En edes tavallaan haluaisi uutta venettä tuliterällä koneella, jolle ei tarvitsisi tehdä mitään pikku remppaa yms. talvikauden aikana.
    Ei kyllä sinänsä Fjordissa mitään vikaa ole. Tosi hyvä ja tukeva vene, mutta joku isompi matkavene on nyt haussa, jotta viitsisi enemmän viettää yötä veneessä, ja oma lompakko ei oikein tykkää noista isompien liukuvien matkaveneiden polttoainerakkaudesta, niin taidan kallistua akselivetoiseen dieseliin...

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Juu eiköhän tuo 10s vauhti piisaa, kuten myös piisaa askartelu mieltä ja jonkin verran kokemustakin, kun on tämän hetkinen paatti sen verran vanha vm-72 oleva Fjord 19 HT, josta olen uusinut vähän sitä sun tätä aina uutta maalipintaa, sähköjä ja pohjan lasikuituvaurioita myöden. Itselle ollut aina tärkeä osa harrastusta veneen laitto talvella ja keväällä.. En edes tavallaan haluaisi uutta venettä tuliterällä koneella, jolle ei tarvitsisi tehdä mitään pikku remppaa yms. talvikauden aikana.
    Ei kyllä sinänsä Fjordissa mitään vikaa ole. Tosi hyvä ja tukeva vene, mutta joku isompi matkavene on nyt haussa, jotta viitsisi enemmän viettää yötä veneessä, ja oma lompakko ei oikein tykkää noista isompien liukuvien matkaveneiden polttoainerakkaudesta, niin taidan kallistua akselivetoiseen dieseliin...

    erityisesti ilahtuu 10 solmun diesel-veneilijä tanakatessa. 6-8 litraa tunti ja n. 100 l tankki. Löpö maksaa n. 0,95/l. Ei tarvitse miettiä pahemmin kulutusta niin kuin bensaveneissä.
    Pressuun kiinnittäisin huomiota, että on mahd. vaivaton käyttää ja tiivis. Ja tietty runko (osmoosi ym) läpiviennit jne.

    Äänestä

  • RRR kirjoitti:

    Ainakin Seiskari S26 tekee 10 solmun vauhdilla sen verran isoa aaltoa, että ei voi kovin pienellä kulutuksella kulkea. Itse asiassa puoliplaanarit vievät 10 solmun vauhdilla löpöä jo sen verran, että diesel-moottorista plaanavaa venettä ajaa samalla kulutuksella. n 10 solmun vauhdillahan veneiden kulkuvastus on maksimissaan. Jos haluaa pientä polttoaineen kulutusta, pitää ajaa madellen.

    Äänestä

mutta on hyvä muistaa, että kyseessä on kuitenkin pieni (6,9x2,4) vene. Siinä on riitävä matkamukavuus, kunhan sopua riittää. Kun hate käytetyä venetä, niin kiinnitä huomiota tekniikan kuntoon.

Äänestä
  • niissä on ollut häikkää.

    Äänestä

parempi rungoltaan kuin Bella 700.

Äänestä

Valmistaja nimimerkki R K-S taisi jo vastata. Terve vaan Rauno. Olen menneen urani aikana myynyt pari 23:sta ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Ei mitään vikaa veneissä. Mitä nyt jotain pientä lisälaitteissa. Tämän päivän polttoainehinnoille OK. Nopeusalue OK jne. Ihan hyvä valinta eli osta pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Utelias kirjoitti:

Millainen vene tuo mahtaa olla ajaa? Ilmeisesti aika taloudellisestikin menee 45hp koneella.. Olisi vaan kaamea innostus vaihtaa nykyinen HT-vene johonkin tuollaiseen hitaampaan ja akselivetoiseen matkaveneeseen, jossa olisi enemmän tilaa yöpyäkin, kuin nykyisessä HT:ssä. Jos jollain on hyvää tai pahaa sanottaa Seiskarista, niin otetaan mielellään tietoa vastaan.
Ehdotuksia muista saman tyyppisistä veneistä saa myös antaa esim Kulkurit yms. hintaluokka 1€-15000€

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu