Kuinka monta kohtalotoveria täältä löytyy?
Meillä on 7-vuotias asperger tyttö joka aloittaa koulun parin viikon päästä..
Miten muilla pienillä as-lapsilla sujuu? Olisi kiva kuulla kokemuksia?
Meillä on 7-vuotias asperger tyttö joka aloittaa koulun parin viikon päästä..
Miten muilla pienillä as-lapsilla sujuu? Olisi kiva kuulla kokemuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Koulussa pärjääminen/viihtyminen riippuu monestakin seikasta: aspergerin tasosta ja laadusta, opettajasta, koulun hengestä, muista oppilaista. Minulle koulunkäynti oli helppoa, koska peruskoulusta selviää ulkoa oppimalla. Valokuvamuistista on suurta hyötyä, kun asiat menevät päähän kertalukaisulla. Oppitunneilla en pystynyt keskittymään opetukseen, vaan piirtelin vaan vihkoihin ja ajattelin niitä näitä. Olen sellainen rauhallinen assi, vilkkaamilla on varmaan hankalampaa. En huomannut myöskään että minua olisi kiusattu tai en ainakaan välittänyt siitä. Joka tapauksessa koulu meni taitoaineita lukuunottamatta hyvin, peruskoulun päästötodistuksessa lukuaineiden keskiarvo oli tasan 10. Ystäviä en juurikaan saanut, mutta pari hyvää ystävää kompensoi puutteet tässäkin asiassa. Ja pääasia etten saanut vihamiehiäkään.
ja uusien ystävien saaminen on varmasti vaikeaa. Kouluaineista selviytyy luultavasti hyvin, on niin kiinnostunut kaikesta uudesta tiedosta =) osaa jo lukea ja kirjoittaa.. Se mikä kiinnostaa myös sujuu!
Lapsi on herkkä arvostelulle ja kiusaamiselle, lapset ovat joskus niin ilkeitä toisilleen.. tästä voi tulla ongelmia ja uusia pelkoja lapselle..
En minäkään mielelläni halunnut kouluun lähteä aikoinaan. Se oli helvetillistä touhua. Äidin piti ottaa koko vuosi töistä virkavapaata ja viedä minut päivittäin kouluun ja hakea takaisin, vaikka asuimme 100 metrin päässä koulusta :D Sitten tokaluokalla mummo hoiti saman homman...
Kerran muistan, kun opettaja päästi meidät 15 minuuttia aikaisemmin tunnilta niin äiti ei vielä ollutkaan ehtinyt portille, ja jouduin hirveään paniikkiin, vaikka varsin hyvin tiesin, että hän kohta tulisi ja että koti on kulman päässä. Yksi tuttavaperheen äiti sitten vei minut kotiin. Tämä johtunee kai siitä, että AS:ssa pitäisi aina olla tiukat rutiinit, ja jos ne vähänkin järkkyvät niin helvetti voi olla irti :( Sitten minua piti aina koulun jälkeen "ulkoiluttaa" sama lenkki, jotta psyykkeeni kestäisi tuon rutiinien muutoksen, jonka koulun alkaminen toi.
Itsekin osasin jo valmiiksi lukea ja jonkin verran kirjoittaa, ja sitten kun opin lukemaan niin olin jatkuvasti kirja kädessä. Lukuaineista sain aina täydet kympit ja itsellänikin ulkomuisti oli erinomainen. Liikunta, kuvaamataito, käsityöt ja musiikissa nokkahuilun soitto olivat taasen silkkaa helvettiä.
Oma kokemukseni on se, että 1-2 luokilla erilaisuus hyväksyttiin helpommin eikä kiusaaminen ollut vielä niin rajua, koska pojatkin saattoivat leikkiä tyttöjen leikkejä jne. Minullakin oli alaluokilla kaksi hyvää ystävää, jotka olivat aika samanlaisia varautuneita tyyppejä kuin minä itsekin. Mutta kiusaaminen alkoi viidennellä luokalla, siinä vaiheessa kun pojat luokallani sisäistivät, että olen erilainen enkä pysty pelaamaan esim. jalkapalloa. Mielelläni puhuin vain omista rajoittuneista kiinnostuksenkohteistani ja jos sain kuulla, että "ei kiinnosta" niin pahoitin mieleni ja haistatin heti näille idiooteille. Se tietysti johti syvempiin konflikteihin.
Opettaja vaikuttaa viihtyvyyteen tosi paljon. 1-4 luokilla minulla ollut naisopettaja oli äidillinen ja hyväsydäminen, ja koin että hän ymmärsi minua ja osasi suhtautua rauhoittelevasti. 5-6- luokilla ollut miesopettaja taas pilkkasi minua ironisilla kommenteillaan, eikä puuttunut kiusaamiseen. Hän oli jopa vanhempainillassa todennut, koulun tehtävä ei ole millään lailla puuttua kiusaamiseen.
Toivottavasti tyttäresi koulunkäynti lähtee sujumaan :) Suuri elämänmuutos se on.
Älkää olko liian avoimia koulun suuntaan. Asia voi kääntyä lastanne vastaan. Hänestä voi tulla lisämäärärahojen väline, vaikkei se olisikaan lapsen etu. Jos lapsi ei pärjää esimerkiksi ilman avustajaa, niin sitten voitte kertoa asiasta.
Olkaa varovaisia siinä, mitä papereita annatte opettajan luettavaksi. Tavallisella luokanopettajalla ei ole juurikaan tietoa aspergerista ja asia voi sitten putkahtaa esille yllättävämmissäkin tilanteissa vielä vuosien päästä. Kokemusta on.
Me ollaan kyllä oltu ihan sillä linjalla että koulun suuntaan ollaan avoimia, opettaja tietää jo että lapsellamme on asperger..
Itse taas ajattelin sen niin että opettajalla on kesäloman aikana aikaa ottaa hieman selvää aspergerista ja sitten ei tulisi niitä inhottavia tilanteita että luullaan ettei lapselle ole opetettu käytöstapoja yms kun tiedetään mistä erilainen käytös johtuu ja annetaan opettajallekkin neuvoja toimia eri tilanteissa.
Avustajan lapsi saa välitunneille ja ruokailuun.
Onneksi opettaja vaikutti todella mukavalta ja ymmärtäväiseltä, toivottavasti on sitä myös oikeasti!
Mielestäni avoimuus on paikallaan. Se ainakin auttoi serkkupoikaa. Kun oireilun syytä ei tiedetty - pidettiin poikaa häirikkönä. Syyn selvittyä myös suhtautuminen lapseen muuttui. Liian vähän vielä tiedetään aspergerista - kyllä se on myös vahvuus, jos se valjastetaan oikein - eli koko luokka saattaa hyötyä lapsen vahvuuksista.
Jos haastavaa viestintää esiintyy - se on aika tavallista, mutta tässä vinkki - kuinka tulla toimeen sen kanssa:
http://groups.google.com/group/Assit/browse_thread/thread/2fff4247d7ebf710
Voitko kertoa lisää miten tohon osoitteeseen pääsee koska linkki ei toimi. Ilmoittaa vain että sisään pääsee kutsulla.
Veljelläni on AS, joka on todettu 4-vuotiaana. Meitä on yhteensä viisi lasta. Veljeni on nyt menossa 9- luokalle.
Hän oli 2 ekaa vuotta pienluokassa ja sitten tavallisessa luokassa, koko ajan henkilökohtainen avustaja. Yläasteella sen verran avustusta, että läksyt pitää merkata reissuvihkoon ja vanhemmat tarkistaa. Hän on liian kömpelö kirjoittamaan käsin, salkkumikroon on saatu vammaistukea.
Fiksu poika, vahvoja aineita ovat tietotekniikka, englanti ja historia. Varmaan suuntautuu IT- alalle.
20 ja 26 vuotiaat aspit.
Olisi hauska kuulla kuinka selvisitte lastenne kanssa. Meillä on vielä monta vaihetta edessä murrosikä tulossa ja monet taistot jo eletty koulussa ja sairaalassa.
Meidän professori (poika 10 v.) Kävi as- tutkimuksissa kahdesti. Ensimmäisellä kerralla keskeytin prosessin, koska pelkäsin pojan saavan mahdollisesti turhan diagnoosin ja kuvittelevani koko asian. Toisella kerralla tutkimukset vietiin loppuun ja tuloksena oli, lievästi as- piirteinen, ei kuitenkaan diagnoosia. Poika pärjää koulussa hyvin, matematiikassa on todella hyvä, mitä nyt päättelytehtävät eivät aina oikein avaudu. Kaikki muutkin lukuaineet menevät päähän oikein hyvin. Sen sijaan liikunnassa on ongelmia, kun on "vähän" kömpelö, ei oikein ymmärrä sääntöjä ja ei ole lainkaan joukkuepelaajatyyppiä. Hän ottaa asiat kovin kirjaimellisesti, mikä tulkitaan usein viisasteluksi. Tunnilla kuulemma puhelee välillä itsekseenkin ja vaipuu omiin aatoksiinsa. Näitä asioita on hieman vaikeaa ollut opettajille selittää, varsinkin kun on jo neljäs luokanopettaja menossa. Lisäksi tulevat vielä eri aineopettajat. As- tutkimuksista olen kertonut, mutta kun varsinaista diagnoosia ei tullut, se taitaa kuullostaa opettajien korviin lähinnä selittelyltä. Itsellänikin on välillä vaikeaa suhtautua raivonpurkauksiin, joita saattaa tulla ihan käsittämättömistä asioista. Samaten jotkin lähes pakkomielteeksi muodostuneet asiat tekevät arjen hankalaksi. Esim. ruokaa ei saa koskaan heittää pois, koulussakaan ei uskalla paljon syödä, kun pelkää, ettei ehkä jaksakaan kaikkea ottamaansa. Siellä kun pitää syödä se, mitä on lautaselleen laittanut. Ja määrätyissä asioissa hän on piinallisen lainkuuliainen. Kun on tullut lisää ikää, huomaan joidenkin piirteiden vähentyneen, mutta uusia erikoisuuksia tuntuu tulevan tilalle. Tuntuisi helpommalta, jos hän olisi saanut selkeän diagnoosin, sillä tällainen "vähän, muttei ihan"- tilanne saa meidät vanhemmat jatkuvasti syyllistämään itseämme, miettimään, johtuuko tämä kuitenkin meistä. Vaikka toisaalta tiedämme, ettei näin ole. Kertokaa lisää kokemuksianne, helpottaisi kauheasti, kun saisin lisää muiden henkilökohtaisia kommentteja!