ihminen, joka tarkkailee itseään. Ujouden ei tarvitse aina tarkoittaa vähäpuheisuutta, vaikka hyvin monissa tilanteissa juuri se paljastaa ujouden (ei kuitenkaan aina).
Ujo ihminen hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä paljon enemmän kuin tavallisesti ihminen. Ujo ihminen nolostuu liian helposti sekä pelkää yli kaiken tekevänsä virheitä. Esim. kuulostavansa puhuessaan tyhmältä. Ujo ihminen on ujo, itseään ujosteleva!
Ujona oleminen on inhottavaa. Se vie voimia ja rajoittaa. Pitäisi antaa itselleen kunnon mahdollisuus epäonnistua tekemisissään, koska epäonnistuminen on elämässä aivan väistämätöntä.
Itse olen ujo. Hyvin, hyvin ujo. Tällaiseksi olen tullut koulukiusaamisen ja huonon äitisuhteen myötä. Vaadin itseltäni liikoja enkä osaa olla itselleni yhtä lempeä kuin kuuluisi.
Ujo ihminen hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä paljon enemmän kuin tavallisesti ihminen. Ujo ihminen nolostuu liian helposti sekä pelkää yli kaiken tekevänsä virheitä. Esim. kuulostavansa puhuessaan tyhmältä. Ujo ihminen on ujo, itseään ujosteleva!
Ujona oleminen on inhottavaa. Se vie voimia ja rajoittaa. Pitäisi antaa itselleen kunnon mahdollisuus epäonnistua tekemisissään, koska epäonnistuminen on elämässä aivan väistämätöntä.
Itse olen ujo. Hyvin, hyvin ujo. Tällaiseksi olen tullut koulukiusaamisen ja huonon äitisuhteen myötä. Vaadin itseltäni liikoja enkä osaa olla itselleni yhtä lempeä kuin kuuluisi.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Kirjoitit hienosti ja olet erittäin sympaattisen oloinen ihminen. Olisin sinun seurassasi paljon mieluummin kuin keskivertorohkean "normaaliporskuttajan" joka ei tarkkaile sanomisiaan ja tekemisiään. Kyllä ujoudesaa on paljon positiivistakin!
kiitospa kiitos
Jos olet se, keneksi sinua luulen, niin kuinkakohan kauan jaksat nuolla persettäni? Kysynpähän vaan.
Antoiko marihuanan polttaminen sinulle myötätuntoa vai? Voi kuule, mä en kaipaa sun säälejäsi. Kirjoitan tänne palstalle ihan huvikseni...
Kirjoittele ihan vapaasti, mutta älä pilaa aloittajan tärkeää aihetta sairailla sekoiluillasi..
henkilö.
En kyllä ymmärrä sua... Nyt tiedän, että olet huumeidenkäyttäjä. Mitäköhän seuraavaksi paljastuu? Sekö, että olet bi?
Turhautat mua vain, kun kommentoit teksteihini. En halua olla sun kanssa missään tekemisissä.
Nykyisin sun elämässäsi ei ole mitään aitoa. Vain aineita, aineita, aineita. Sä olet jo elänyt elämän. Loppu"elämäsi" on mitä on. Luuletko, että haluan siihen sekaantua?
Eikä mua muutenkaan kiinnosta. Sussa ei ole mitään erityisen mielenkiintoista.
Pitää paikkansa, olen bi, toivoitko sitä salaa?
nyt en kyllä ymmärrä tästä ketjusta alkuunkaan mitään paitsi noi pari ekaa viestiä. Mitä nää viestit meinaa? Tunnetteko te oikeesti toisenne vai onko joku vaan seonnut?
vain voisi olla raitis? Miksi juuri sinun on täytynyt sotkeutua huumeisiin??
tutustua sinuun, mutta en uskalla! Se olisi todella paha, jos huumekaverisi tulisivat joskus uhkailemaan minua. :(
En ole koskaan käyttänyt huumeita. Nykyään en edes juo alkoholia, enkä usko tuntevani sua...
TUNNE toisiamme. Tiedämme vain ulkonäöltä...
Kuka voi sanoa edes tuntevansa itseään. En minä tiedä miksi tein niin, tai sanoin noin. Asiat vain tapahtuvat.
kuitenkin kontrolloida ihan itse!
Olen pahoillani että sinulle on käynyt näin, mutta en voi antaa tuollaisen tilanteen tulla myös itseni kohdalle. Niinpä on parempi, etten ole kanssasi tekemisissä mitenkään.
entisessä kodissani. Joudun nyt lopettamaan.
En voi, vaikka todella haluaisin (!!!!), tutustua sinuun *****. Hyvästi.
nyyh...
...sävyyn kirjoitin tuon edellisen viestin. En pystynyt kunnolla keskittymään sen kirjoittamiseen, kun äitini ryskytti ovea ja hoputti kamalasti. Kirjoitan näitä viestejä entisessä kodissani ja minun pitäisi joka kerta lähteä "ajoissa" pois. Ennenkuin siis tulee yö.
jos olisin "nähnyt sinut" kaksi vuotta sitten, olisin voinut tutustua raittiiseen *****in. Nyt en enää voi, se mahdollisuus on viety. :(
En sulata sitä ajatusta, että käytät huumeita. Ties vaikka et olisi enää kauaa älykäskään... Ei ole toiveajattelua (hah hah xD), vaan ihan toteamus. Tutustuisin sinuun ilman muuta, jos et polttelisi mitä sattuu!
Kerro minulle mitä huumeita käytän ja kuinka usein? Mistä saan rahat niihin?
En tiedä tarkalleen, mitä huumeita käytät. En ole alan asiantuntija ;) Enkä myöskään ymmärrä, mistä ihmeestä saat rahasi siihen. Mutta sen olen tajunnut, että aineeton et ole.
Ehkäpä olenkin koukussa johonkin ihan muuhun...;)
Jollakin on vähän vintti pimentynyt ja kirjoittelee itsensä kanssa. Näitä näkee aina silloin tällöin, aika surullista touhua.
on syynä eikä sekoaminen. mutta jos saat hirveät kiksit siitä että voit pitää jotakin henkilöä seonneena, niin pidä vain rauhassa mua. en kyllä kirjoita tähän ketjuun enempää. joten siitä on turha kenenkään valittaa
sinä oikein pidät minua jo?
Toivottavasti niin, ettet voisi lähteä kanssani vaikkapa elokuviin. Minä haluan sinuun tutustua! Minä haluan! Anteeksi että tänne kirjoitan epämääräisiä viestejä yhtenään. Ajattelen sinua vain niin paljon, että pääni on haljeta :(
"Toivottavati niin, ettet"
TOIVOTTAVASTI ET NIIN, ettet.......
ihanaa! sanoja unohtuu välistä ja annan itsestäni ihan hullunkuvan ;/
Minä olen myös juuri tuollainen, mutta se saattaa johtua osaksi siitä, että olen myös narsisti. Tarkkailen jatkuvasti käytöstäni ja mietin tarkkaan mitä sanon(yleensä olen kyllä hiljaa)Vain perheenjäsenten, sukulaisten ja hyvien kavereideni kanssa uskallan puhua vapautuneesti enkä tarkkaile itseäni. Olen myös erittäin ankara itselleni, enkä hyväksy mitään mokailua, en varsinkaan sosiaalisissa tilanteissa.
Häpeän ja nolostun myös helposti ja olen kateellinen sosiaalisille ja hyvän itsetunnon omaaville ihmisille, jopa vihaan heitä. Tästä johtuen nautin jos heille sattuu jotain pahaa tai noloa. Olen hyvin epävarma itsestäni, tunnen voimaksta epävarmuutta sosiaalisissa tilanteissa ja minua hävettää katsoa itsäni esim viedeolta ja kuunnella typerän kuulloista ääntäni. Ujous on juuri sitä mitä ketjun aloittaja sanoi. Myös ujo ihminen voi puhua paljon.
MM:n teksti oli kuin minun näppäimistöltäni.
Kerran eräässä kouluprojektissa kaverini haastatteli minua videokameran kanssa ja myöhemmin opettaja katsoi sen tietokoneelta parin muun oppilaan seistessä vieressä. Häpesin silmät päästäni. Silloin myös huomasin omaavani nököhampaat...
Itsekin olen hävennyt silmät päästäni, kun harjoittelimme koulussa neuvottelua ja se videoitiin ja katsottiin sitten koko ryhmän kesken. Hävetti uskomattomasti, kun typerän kuuloinen ääneni kuului muiden normaalien äänien seasta. Ja näytinkin viedolla aika töllikälle.
ymmärtää? Se oli niin epämääräinen, etten ymmärrä sitä ollenkaan.
Mutta sen tiedän, että se sätkä ei ollut tupakkaa, vaan jotain vahvempaa.
Vaikka älykäs olenkin, en ymmärrä tästä keskustelusta mitään. Olet erehtynyt henkilöstä, valitan. Olen vain ujo tyttönen...
Paljastuit sillä, että naiset hyvin harvoin rohkenevat sanomaan itseään älykkääksi :)))))
Olet mies... tiedän kuka olet.
bussi lähtee muuten nenän alta. On täällä netissä kyllä meidän ihan turvallista keskustella............. En ole "virallisesti" yhteydessä silloin suhun.
Tuntuu siltä, että ajatukseni ei enää kulje. Korjaan edellistä viestiäni
"On täällä netissä kyllä meidän ihan turvallista keskustella"
Piti kirjoittaa "minun"!!!!!!!!!!
Tiedän että on loukkaavaa sanoa tuollaista, mutta ottaa niin paljon päähän tuo asia.
Ei ole hyvä alku tutustua ihmiseen, joka käyttää huumeita ja jonka edellinen naisystävä vielä roikkuu kuvioissa mukana, ja joka on saanut minusta vieläpä helvetin vääristyneen kuvan! Kärsimättömän ja typerän....... No sen voin sanoa, että kärsimätön en ole ainakaan. Vaikka mitä sen sanominen auttaa.....
"ja joka on saanut minusta vieläpä helvetin vääristyneen kuvan"
Hitto soikoon, kun en jaksa ajatella lauseita loppuun. Eräs ääliö on keskeyttänyt minut vuoden ajan ja muodostanut itse lauseeni loppuun. Koskaan ei ole voinut sanoa mitään ITSE. Ja kun kysyin silloin sinulta nimeäsi, niin siinäkin hän oli puhumassa päälleni ja hoitamassa puhumisen minun puolestani! Et ehkä huomannut, mutta minä huomasin.
En toisaalta jaksa tutustua sinuun kun olen antanut itsestäni niin vääränlaisen kuvan. Esimerkiksi se puhelu, jonka kaverisi soitti..... En koskaan sano ketään hulluksi tai tylsäksi. Mutta silloin aivoni menivät johonkin ihmetilaan.....
Olen välillä niin turhautunut kun kirjoitan tänne. Olenko....ihan sama. Ei jaksa ajatella.
että vaikken käytä mitään aineita, olen kirjoittanut niin sekavia viestejä että edes aineiden käyttökään ei riittäisi selittämään niiden sekavuutta. :D
Olen turhautunut sillä hetkellä, kun kirjoitan jotain sellaista, mistä ei saa mitään selvää. En jaksa välillä ajatella lausetta loppuun, koska en ole kokonaisen viime vuoden aikana saanut sanoa suullani yhtäkään lausetta loppuun! Aina on keskeytetty... Se vie motivaation ajatella yhtään mitään itse. toivottavasti ymmärrät... tai no, haluat ymmärtää.
Olen antanut itsestäni aivan ihmeellisen kuvan. Sellaisen, että olisin ihminen joka syö toisilta elintilaa! Puhua pälpättävän, kärsimättömän ja tyhjästä puhujan kuvan. Se, miksi käyttäydyin puhelimessa sillä tavalla kuten käyttäydyin, oli huomiontarve!!!!!!!!!! En ollut puhunut varmaan kahteen viikkoon kenenkään kanssa puhelimessa. Vedin roolia. On lapsellista vetää roolia, mutta tilanteeni oli sellainen etten voinut malttaa kiusausta :D Enkä tarkoittanut haukkua sitä sun kaveriasi, vaan en ajatellut loppuun mitä sanoin! Jos ei minun ole annettu viimeisenä vuotena puhua loppuun, niin miten jaksaisin sitten ajatellakaan loppuun. Tuo ihminen, joka on näyttänyt ulospäin parhaimmalta ystävältäni, on ollut tuhoisin ihminen koko elämässäni! Ja syy on täysin minun, että olen antanut hänen olla "loisena kehossani". Imenyt kaikki energiat, kaiken motivaation ja innostuksen, mitä minulla vielä ihan alkusyksyllä oli.
Siksi roikun tällä tavoin täällä sinussa. En tiedä pitäisinkö sinusta oikeasti, jos minulla olisi valinnanvaraa vähän enemmän siinä, kehen tutustua. Tiedän että tämä on hirveän loukkaavaa ja masentavaa kuultavaa, mutta aivan saman asian voin huomata myös sinun kohdallasi. Jos ei tyttöystäväsi olisi jättänyt sinua jokin aika sitten, et varmaankaan saisi tällaista tarvetta tutustua kehenkään uuteen.
Suurkiitos sinulle, jos olet jaksanut lukea nämä viestit. Mikään pakkohan ei ole, puran näissä vain yksinäisyyttäni.
kuinka sekaisin ajatukseni ovat!
"entinen naisystäväsi roikkuu sussa"
"entinen naisystäväsi jätti sut"
Nyt hävettää.
En tiedä susta yhtään mitään, arvailuja kaikki. Ja nuo arvailut vaihtuvar tekstin myötä...xD
Mulla on niin ristiriitainen kuva susta.
mutta kun en ymmärrä, mitä pitäisi ajatella. Sä saat mun hämmentymään jatkuvasti!
"mut".
vihdoin nähdä toisemme, kun putoilet jatkuvasti tekstistäni kärryiltä? :D (kuten tiedät, se ei liity mitenkään Sinuun. Kirjoitan välillä väsyneenä sekavia, tiedän sen myös itse)
En pysty keskittymään näillä palstoilla. Kirjoitan nopeammin kuin ajattelen, joten lopputulos on se, että kukaan ei saa tekstistäni selvää. Kirjoittaminen on minulla purkautumiskanava. Harmittaa, että olet tullut lukeneeksi paljon viestejä, jotka ovat antaneet minusta hieman epäedustavan kuvan. Mutta ei voi enää mitään. Haluaisitko nähdä?
Sinä sekoitat minut johonkin toiseen. Et ole koskaan nähnyt mua, olen vain kirjoitellut sinulle tähän sekavaan viestiketjuun. Olen edelleen samaa mieltä ensimmäisen viestini suhteen. Siinä on paljon asiaa mikä laittaa miettimään. Kuten tuo ajatus että ujo ujostelee oikeastaan itseään!
..maan perii.
On se kumma, että täytyy valehdella ja juksata.
samapa se. Vaikka olen näkevinäni sinussa paljon hyviä piirteitä, ei niillä ole oikeastaan mitään väliä,koska käytät huumeita. Se on niin iso asia, että sitä ei voi sivuuttaa käden heilautuksella. Yksinäni täällä vain jankkaan samaa ja odotan sinulta vastausta. Se ei kerro mistään muusta kuin elämäntilanteestani, kun kirjoitan täällä sinulle. Jos minulla olisi pintapuolisten kaverien sijaan hyviä ystäviä, en uhraisi hetkeäkään tänne kirjoittamiseen ja miettimiseen, tutustuako nyt narkkariin!
olen tyhmä, kun olen kirjoittanut tänne. sä et luultavasti lue näitä kuin joskus kerran päivässä ihan täydessä aineessa. ja mä istun koneen äärellä kokonaisen päivän. on siinäkin järkeä.heh. ei mun pidä kritisoida sua yhtään mistään, koska huumeet ovat täysin sun yksityisasiasi. onpa typerää, että olen mennyt ottaneeksi kantaa asiaan, joka ei edes kuulu mulle.
nauti rauhassa niistä aineista. ja niin sä nautitkin. pidä mua vain yksinkertaisena, typeränä ja kärsimättömänä. ja niin säpidätkin.
ok. tämä 'keskustelu' on nyt tällä selvä.
Voi hyvin ja nauti hetkestä...
kirjoitan tarpeeksi paljon sekopäisiä viestejä, kukaan ei jaksa olla enää tekemisissä kanssani :)
Mutta kyllä sinä olit korrekti. Kuin herrasmies, et sanonut yhtäkään pahaa sanaa minusta (en ainakaan muista). Ja se puhelimessa ollut kaverisikin on korrekti... Jaksoi jatkaa puhelua, vaikka sanoin niin lapsellisia ja typeriä juttuja kuin vain voinkin! :D
Mistä ihmeestä tulee nimimerkki "Annuskaw"? Tarkoittaako se jotain? Minulle itselleni tulee mieleen ankka.. No mutta kuitenkin, en usko että olet kukaan anonyymi naiskirjoittaja. Olet hän! Tiedän sen vain.
minä haluan tutustua sinuun siitä huolimatta, vaikka polttaisit ruohoa.
tutustumisen alku on mennyt huonosti, koska olen jäänyt paikalleni jankkaamaan tätä huumejuttua, mutta yhä haluan sinuun tutustua! en välitä tutustumisen alusta, siis siitä miten se menee. ei se ole minulle mikään niin suuri kunnia-kysymys. olen antanut itsestäni ihan pellen kuvan, sen tiedän 99,9 prosentin varmuudella. mutta haluan silti olla kanssasi tekemisissä!
tiedän, että tämä ketju on ihan tyhmä, kun kerron vain negatiivisia ajatuksia sinusta. sen näkeminen että poltat jotakin tupakkaa vahvempaa järkytti niin paljon että vaivuin lapsen tasolle ("en halua tutustua suhun, en halua"). nyt olen toipumassa 'järkytyksestä'.
Olet sisäistänyt ujouden olemuksen hienosti harmi ettei siitä ole apua ujouteen:) Itse olen niin ujo etten koskaan aloita keskustelua jollei kyseessä ole esim. työasia. Kärsin mielessäni vanhoista "mokista" joita olen tehnyt kouluaikana ala-asteella. Tuskan hiki nousee otsalle, punastun ja tunnen häpeää niistä vieläkin. Itsellä ujous aiheuttaa ympäristön tarkkailua kun on seurassa miettii koko ajan onko siinä lupa olla vai pitäisikö poistua varsinkin kun ei saa otettua osaa keskusteluun. Koska ujous rajoittaa sosiaalisia kanssakäymisiä määrällisesti se myös lisää niiden merkitystä ja siksi tälläisissa harvinaisissa tilanteissa virheen tekemisen pelko korostuu. Itse olen saanut kouluaikana ja nuoruudessani ottaa vastaan henkistä väkivaltaa ja syrjintää tytöiltä. Olen kärsinyt naispelosta ja masennuksesta. Nyt ujous vaivaa lähinnä juuri silloin kun paikalla on ihminen (nainen) joka kiinnostaa sillä silloin paine virheettömään käyttäytymiseen on niin kova että saa ennemmin poistumaan paikalta. Olisi hienoa omata sellainen itsetunto että voisi suoda itselleen luvan tehdä virheitä:) olisikohan siitä apua jos tekisi tahallaan virheitä pieniä harkittuja ja valitsemassaan seurassa? Ehkä ei, mutta olen joskus miettinyt sitä, että ehkä sillä voisi totuttautua virheisiin niin ettei ne tuntuisi niin isolta asialta?
Tuosta tahallaan möhlimisestä tulee oikeastaan vain entistä ahdistuneempi olo. Ainakin minulle tulee. Niinpä kannattaa myöntää itselleen, että on ujo eikä vielä valmis hyväksymään virheitään. Turha ottaa liian isoa harppausta kerralla, koska tilanne saattaa olla varsin tukala, kun tajuaa ettei kestä häpeäänsä.
"---valitsemassaan seurassa"
Mitä tarkoitat tuolla? Kummat ihmiset olisivat möhlimistilanteessa valittuina: tutut vai vieraat? Minä itse valitsisin kaikkein mieluiten sellaiset ventovieraat, joita ei tarvitsisi nähdä uudelleen. Entä sinä?
Tutut olisivat minulle se seura jossa oisin kokeillut:) Tutuista moni tietää että olen ujo ja he eivät katoaisi mihinkään vaikka mokailisin. Heistä olisi hauskaa, seurata välillä toilailua sen äärimmäisen varovaisuuden ja ilmeettömyyden sijaan jonka taakse pakenen:)Siksi tuntuukin hassulta siinäkin seurassa olla varpaillaan, mutta järjellä on niin vähän tekemistä asian kanssa. Oikeastaan pelkästään jätkäseurassa olen viimevuosina osannut välillä unohtaa ujouden, mutta yksikin nainen seurassa vetää minut heti hiljaiseksi.