Ihmiset näyttävät luulevan, että lihavilla ei ole sielua (EN usko jumalaan mutta sielulla tarkoitan ihan luonnetta ja "sisäistä kauneutta"). Olen ollut kiusattu eskarista yläasteen ysille. Koko tämän ajan olen taistellut masennusta vastaan, välillä jokainen päivä koulussa tuntua ylivoimaiselta. En halunnut mennä enää sinne, kiusaajien luokse. Muistan elävästi ne ala-asteen iltapäivät kun tulin koulusta kotiin. Lyyhistyin sängylleni kippuraan ja itkin peiton alla niin kauan kunnes kyyneleitä ei enää tullut. Minulle on huudeltu kaikenlaista: läskipossu, sika, puhekyvytön lehmä, saatanan läski ja muuta tällaista. Se sattui sisimpääni kamalasti. Kiusaajat näyttivät luulevan, että minulla ei ole aivoja, että minulla on vain lihava ulkokuoreni.
Eivätkö he nähneet, miten paljon se sattui pienen ekaluokkalaisen sydämeen kun ilkuttiin, nimiteltiin ja ivattiin. Kerran en enää jaksanut.
Kun ne taas nimittelivät koulun käytävällä minua läskiksi tai jtn, niin tapahtui jotain kauheaa: en pystynyt pidättelemään kyyneleitä. Itkin ääneen niiden edessä, jopa huusin niin kovaa kuin pystyin. Enkä saanut sitä loppumaan. Käytävällä kulkevat oppilaat katsoivat minua HYVIN pitkään, mutta en välittänyt, en pystynyt tekemään mitään järkevää. Kiusaajatkin lähtivät vähän ajan kuluttua. Seisoin siinä tunnin alkuun asti ja itkin. Sitten opettaja tuli hakemaan minut luokkaan. Sanoin että minun pitää mennä vessaan. Hän näki että olin itkenyt ja kysyi mitä oli tapahtunut. Yritin kertoa hänelle, mutta suustani kuului vain inahdus ja itkuista nikottelua. Sitten lähdin sinne vessaan, pyyhin siellä kyyneleitäni ja yritin ryhdistäytyä. Olin vessassa koko tunnin ja seuraavan välitunnin. Ihme kyllä opettajakaan ei tullut hakemaan. Kun tulin ulos pujahdin paikalleni luokkaan niin huomaamattomasti kuin pystyin. Tunsin muiden tuijotuksen selässäni ja kuulin supattelua: "Missä toi on ollu?? Se on ihan punanen! Se on varmaan itkeny!" Hillitsin itseni ja tuijotin tiukasti liitutaulua. Pelkäsin, että alan taas itkeä. Tunnin jälkeen opettaja kysyi että mitä oikeasti tapahtui ja missä olin koko tunnin. Kerroin koko jutun hänelle uudestaan ja taas kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Hän patisti minut kuraattorille jonne meninkin. Keskustelimme asioista ja hän lupasi kertoa rehtorille kiusaamisesta. Rehtori otti kiusaajat puhutteluun. Mutta ei auttanut. Kiusaaminen lakkasi aika pitkäksi aikaa (jopa 2 kuukautta sain olla rauhassa!!) mutta jatkui taas. Nyt vaan huomaamattomasti, merkitsevinä katseina ja ilmeinä. Ja toisinaan kiusaajat huutavat tai sanovat ERITTÄIN ivallisella äänellä "Moi Anne" (nimi muutettu.) Se on kamalaa. Tiedän, olen varmaan teidän mielestäni (ja omastakin mielestäni) yliherkkä enkä voi sille mitään että alan itkeä noin vähästä.
Koulunkäyntini kärsi tästä kiusaamisesta huomattavasti. Nyt ysin jälkeen en mene amikseen tai mihinkään :( Arvosanani olivat niin huonot, että en saanut opiskelupaikkaa! :O Olen alkanut muurautua kotiini. En halua lähteä kaupungille tai mihinkään. Tavallaan "pelkään ihmisiä", pelkään että he katsovat minua ja ajattelevat että "hirvee läski!" Häpeän itseäni, ja itsetuntoni on nollassa :(
En tiedä oikeastaan miksi kirjoitin tämän, halusin vain purkaa ajatuksiani. Kertokaas omia tarinoitanne ja muuta. Turha muuten naljailla että "miksi et sitten laihduta!!" Jokainen, joka on yrittänyt joskus laihduttaa tietää miten vaikeaa se on. Lisäksi minulla on todettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, mikä tekee laihdutuksesta vielä hankalampaa.
Ja kaikille tiedoksi: LIHAVILLA ON SIELU, USKOKAA TAI ÄLKÄÄ!! VAIKKA LAIHDUTTAISIN NIIN OLISIN TÄSMÄLLEEN SAMA IHMINEN KUIN 20 KILOA SITTEN!!
Eivätkö he nähneet, miten paljon se sattui pienen ekaluokkalaisen sydämeen kun ilkuttiin, nimiteltiin ja ivattiin. Kerran en enää jaksanut.
Kun ne taas nimittelivät koulun käytävällä minua läskiksi tai jtn, niin tapahtui jotain kauheaa: en pystynyt pidättelemään kyyneleitä. Itkin ääneen niiden edessä, jopa huusin niin kovaa kuin pystyin. Enkä saanut sitä loppumaan. Käytävällä kulkevat oppilaat katsoivat minua HYVIN pitkään, mutta en välittänyt, en pystynyt tekemään mitään järkevää. Kiusaajatkin lähtivät vähän ajan kuluttua. Seisoin siinä tunnin alkuun asti ja itkin. Sitten opettaja tuli hakemaan minut luokkaan. Sanoin että minun pitää mennä vessaan. Hän näki että olin itkenyt ja kysyi mitä oli tapahtunut. Yritin kertoa hänelle, mutta suustani kuului vain inahdus ja itkuista nikottelua. Sitten lähdin sinne vessaan, pyyhin siellä kyyneleitäni ja yritin ryhdistäytyä. Olin vessassa koko tunnin ja seuraavan välitunnin. Ihme kyllä opettajakaan ei tullut hakemaan. Kun tulin ulos pujahdin paikalleni luokkaan niin huomaamattomasti kuin pystyin. Tunsin muiden tuijotuksen selässäni ja kuulin supattelua: "Missä toi on ollu?? Se on ihan punanen! Se on varmaan itkeny!" Hillitsin itseni ja tuijotin tiukasti liitutaulua. Pelkäsin, että alan taas itkeä. Tunnin jälkeen opettaja kysyi että mitä oikeasti tapahtui ja missä olin koko tunnin. Kerroin koko jutun hänelle uudestaan ja taas kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Hän patisti minut kuraattorille jonne meninkin. Keskustelimme asioista ja hän lupasi kertoa rehtorille kiusaamisesta. Rehtori otti kiusaajat puhutteluun. Mutta ei auttanut. Kiusaaminen lakkasi aika pitkäksi aikaa (jopa 2 kuukautta sain olla rauhassa!!) mutta jatkui taas. Nyt vaan huomaamattomasti, merkitsevinä katseina ja ilmeinä. Ja toisinaan kiusaajat huutavat tai sanovat ERITTÄIN ivallisella äänellä "Moi Anne" (nimi muutettu.) Se on kamalaa. Tiedän, olen varmaan teidän mielestäni (ja omastakin mielestäni) yliherkkä enkä voi sille mitään että alan itkeä noin vähästä.
Koulunkäyntini kärsi tästä kiusaamisesta huomattavasti. Nyt ysin jälkeen en mene amikseen tai mihinkään :( Arvosanani olivat niin huonot, että en saanut opiskelupaikkaa! :O Olen alkanut muurautua kotiini. En halua lähteä kaupungille tai mihinkään. Tavallaan "pelkään ihmisiä", pelkään että he katsovat minua ja ajattelevat että "hirvee läski!" Häpeän itseäni, ja itsetuntoni on nollassa :(
En tiedä oikeastaan miksi kirjoitin tämän, halusin vain purkaa ajatuksiani. Kertokaas omia tarinoitanne ja muuta. Turha muuten naljailla että "miksi et sitten laihduta!!" Jokainen, joka on yrittänyt joskus laihduttaa tietää miten vaikeaa se on. Lisäksi minulla on todettu kilpirauhasen vajaatoimintaa, mikä tekee laihdutuksesta vielä hankalampaa.
Ja kaikille tiedoksi: LIHAVILLA ON SIELU, USKOKAA TAI ÄLKÄÄ!! VAIKKA LAIHDUTTAISIN NIIN OLISIN TÄSMÄLLEEN SAMA IHMINEN KUIN 20 KILOA SITTEN!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaikella ja kaikilla on sielunsa, en keksi parempaa sanottavaa. Ryhdistäydy.
Mulla on ollut -eeeh- vastaavanlainen ongelma, ei lihavuudesta, mutta sinne suuntaan, ja ''näkymättömät arvet'' näkyvät minusta yhä.. No ei liialliseen hienotunteisuuteen mennä sentään.
Hmm... Mutta sinullahan on perhe? Kai perheesi tukee sinua? Ota itseäsi niskasta kiinni, aloita joku aluksi helppo mutta mukava harrastus. Uinti on mukavaa? Kai sinä uimaan pystyt?
Valitettavasti en nuorena/tietämättömänä henkilönä tiedä, mikä on kilpirauhanen. Jos tietäisin, se voisi muuttaa melko paljon kirjoitustani.. Voimia sinulle
voi madeleine... Tarinasi niinsanotusti kosketti mua ja toivon että pääsisit yli kaikesta jota olet kokenut.. myönnän olleeni ilkeä eräälle luokkalaiselleni (hänkin hiukan tukeva) mutta sen tein syystä. Tämä henkilö on alkanut ''kostamaan'' mulle sitä mitä kerran sille sanoin, en haukkunu sitä vaan yritin sanoo sille kiltisti et en haluu et se seuraa. ja kuraattorillehan siitä mentiin. se asia on onneks jo mennyttä. On mun luokalla yks vähän isompi tyttö joka on mun mielest tosi hauska :D jutellaa ja sille. täl halusin sulle sanoo et on tääl hyviiki tyyppei ja mä toivon et uskaltaisit astuu ovesta ulos ja tavata ne tyypit. hyviä jatkoja sulle
--Tyttö--
Kyllä, olen kokenut aivan saman kuin sinä, mitä nyt että itse olen niin kovanaama että mulkaisin aina pahasti kiusaajia tai sanoin jotain takaisin(mitä ei tosiaan pitäisi tehdä). Se tuntuu todella pahalta kun joku haukkuu, eikä asiaa auttanut minun kohdalla ainakaan, että kaikki vain sanoivat "Haukkuva koira ei pure" tai "Ei haukku haavaa tee". Toisia ihmisiä vain satuttaa enemmän se, että haukutaan.
Yritä kuitenkin kohottaa itsetuntoasi, mene ystävällesi kylään, ole perheesi kanssa. Pidä hauskaa, nauti elämästäsi ja ajattele, että maailmassa on ainakin yksi jolla menee vielä huonommin kuin sinulla! Tiedän, että se ei ole helppoa, mutta askel askeleelta. Ajattele mielessäsi, että kyllä se tästä lähtee.
Älä eristäydy kotiisi missään nimessä yksinäisyyteen! Tuolloin se johtaa kamalaan masennukseen ja sitäkautta saatat alkaa ajatella itsemurhaa - tiedän tunteen. Jos itsemurha käy mielessä, ajattele että se on itsekäs teko.
Minä todella toivon, että elämäsi kääntyy parempaan suuntaan.
Surullista! Kyllä lihavat on ihmisinä samanarvoisia kuin muutkin, kaikki vain ei sitä ymmärtämättömyydessään näe.
Kiusaaminen luonnollisesti häiritsi sua ja vei opiskelumotivaation. Älä lakkaa yrittämästä pitäen itseäsi muita huonompana! Se ajatus olisi valhe, jonka kiusaajat yritti iskostaa suhun. Sulla on mahdollisuudet ammatillisiin opintoihin vaikkapa kymppiluokan jälkeen.
Kun tarpeeksi paljon satutetaan, ei uskalla luottaa muihin. Vetäytymällä sisäänpäin yrittää välttyä pettymyksiltä mutta kärsii yksinäisyydestä. Toivon sulle myönteisiä kokemuksia, jotka lieventäisi pettymystä! Voit löytää hyviäkin ihmisiä - niitä, jotka kohtelee muita ystävällisesti silloinkin, kun eivät hyödy siitä.
Pyydän sua vielä etsimään vastuuntuntoisen aikuisen apua! Ansaitset sen kaiken kokemasi jälkeen. Avun etsiminen ei ole noloa vaan järkevää ja rohkeaa! Häpeä ei ole sun, kosket ole tehnyt mitään väärää.
Siellä saa parennettua numeroitaan ihan helposti! Ihan oikeasti saa.
Olet todella hyvä kirjoittamaan etkä YHTÄÄN tyhmän kuuloinen. Jaksamisia sinulle Ystäväiseni.
En nyt ihan sanoisi, että ne luulevat ettei kiusatuilla ole sielua. Osa kiusaajista kiusaa vain huvin vuoksi, osa omien ongelmiensa takia. Kiusaajat saavat teoistaan nautintoa, tunnetta siitä että he ovat parempia. Minua on kiusattu 9 vuotta. Hieman kerhossa ennen koulun alkua, sitten ala-asteen neljä viimeistä vuotta, koko yläaste ja lukiossa. Olen nyt abi.
Olen itsekin ylipainoinen ja tiedän, että laihduttaminen on tosi vaikeaa. Mun itsekuri ei riitä siihen, koska rakastan herkkuja ja herkut auttaa, jos on masentunut tai muuten vain henkisesti huono olo. Lisäks herkut on vain hyviä. Mua on haukuttu läskiksi, gorillaksi, tyhmäksi... Kaikkea ne keksivät. Kiusasivat/kiusaavat varmaan siksi, että olen ylipainoinen, käytän rentoja vaatteita, en värjää hiuksia, en juo, en polta ja olen todella ujo, eli en pysty tutustumaan kasvokkain ihmisiin.
Mustakin tuntuu välillä, että kiusatut tuntuvat tietävän meistä 'läskeistä' vain sen, että me syömme paljon ja liika energia näkyy rasvana kehossamme. He eivät osaa katsoa pintaa syvemmälle. Arvaatko mitä? Koska minua on kiusattu näin kauan, olen terapiassa. Jos haluat mailata, mailaa osoitteeseen: [email protected]
mkä säälittävä nyhverö!! HEIKOT SORTUU ELON TIELTÄ !! ja tommoset läskit syrjäytyneet herkkänahkat saa sortuakki1! äähähäh
ps. laihuta
Minä olen 14 vuotias ja lievästi ylipainoinen. Minua on haukuttu eskasta lähtien läskiksi ja olen uusein halunnut vain alkaa itkeä ja juosta pois. Nykyään kestän sen. En itke enää millekkään. (eikä se johdu haukkumisesta vaan rakkaan läheisen kuolemasta) Kun joku haukkuu minua olen kuin en kuulisikaan. Koulussani kuulee niin paljon haukkumista etä olen oppinut sulkemaan sen pois.
On ikävä kuulla tällaista nykyään yhä useammin ja useammin. Ikävää et myös sulle on käynyt näin, itselleni tapahtunut melko lailla samoin. Kun aloitin kouluni, asuin melko pienellä paikkakunnalla, asukasluku n.13000. Yksi meidän luokkalainen otti mut vissiin sit silmätikukseen ja tätä kiusaamista jatkui, myös muut alkoivat ottaa osaa siihen.
Noh, koulua olen joutunut vaihtamaan ala-asteen aikana 2 kertaa, mutta jostain syystä uudella paikkakunnalla aina joku aloittaa tuon kiusaamisen, varmaan näkyy arkuus ja itseluottamuksen puute ulospäin sitten niin selvästi.
Yläasteella kiusaaminen väheni ja lukiossa onneksi sitä ei ole esiintynyt.
Oon erittäin katkera sille, joka tän kiusaamisen aloitti, sillä sai mun itsetunnon ja -luottamuksen murenemaan aika hyvin pois. Nykyään hän on Sm-tason urheilija, on se hyvä et hänellä menee hyvin. Itseä ei nykyään oikeen mikään jaksaisi enää kiinnostaa, ainakin joissain asioissa. Tekiskin mieli kertoo tälle henkilölle, miten kauaskantosia vaikutuksia täl kiusaamisel oli..
Mutta, madeleine, koita yrittää vaan jaksaa=) Kyl se elämä siitä sit tulee valosammaks.. Mut joka tapauksessa, ymmärrän hyvin, miltä susta tuntuu, se ei oo kiva tunne se. Tosin tytöillä usein toi verbaalinen loukkaaminen on joskus varmaankin aika julmaa, josta en tosin poikana osaa mitään sanoa, mut sen tiedän et sul on (ollut) vaikeeta. Mut koita yrittää päästä elämässä eteenpäin ja ole rohkeasti oma itsesi!! :)
moi.
Mulle ei ole käynyt ihan samalla lailla.Kiusattu on, itketty on ja kiusaajani hakkasin.
Kaikkila on sielu!Ihan jokaisella hiekan jyvälläkin taivaan viimeisempään tähteen!
Paljon voimia, haleja ja ymmärrystä sinulle!Yritä pärjätä!:)
on törkeetä haukkua toisia ulkonäön perusteella, todella itsekeskeistä hommaa! itse en ole mikään kaunis ihminen, en ole laiha! mutta en ryhdy siihen pakkomielteeseen että nyt alan laihuttaa että MUILLA on hyvä olla, kaikkien ei todellakaan tarvitse olla laihoja ei minusta ja ne jotka lihavia haukkuu niin on niin itsekeskeisiä ja itserakkaita apinoita!