Haluaisin tietää millasia te muut neitsyet olette erotilanteissa. Ite olen sellanen et ensinnäkin siirrän eroa niin pitkälle ku mahollista, periks en mielelläni anna. Sitten jos ero kuitenkin tulee, en millään haluaisi päästää irti ja elän menneessä ja muistelen vain meidän hyviä hetkiä ja kohta jo olenkin unohtanut kaikki vaikeudet ja voisin vaikka yrittää uudelleen...Muutenkin olen hyvin sovitteleva. Riidoissa en mielelläni eroa koskaan vaan kavereina vain. Vaikka mua kohdeltais huonosti niin silti haluan sovitella ennemmin kuin erota riidoissa.
Neitsyt ja ero
........................
72324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
se on =) Periksi en haluaisi millään antaa, eli hakkaan päätä seinään niin kauan että taju lähtee. Erotaan sovussa mutta yhteyttä ei enää sen jälkeen pidetä, se on loppu niin se on loppu.
Ja muistissa vain ne hyvät asiat jotka sattuu syvälle varsinkin jos on se jätetty osapuoli, mutta kai se on kuitenkin parempi muistella hyvää kuin pahaa kun tietää että niistä saa vielä joku kaunis päivä hyvän mielen =)
Suoraan sanottuna: Pirun pitkään tein eroa, ihan liian pitkään, vaikka itse suhde oli myös pitkä kuin nälkävuosi! Aikaa kului hukkaan ;) Käytännössä olin tottunut suhteeseen ja sen ongelmiin, jotka jatkuvasti nakersivat meitä erilleen. Toinen (ei neitsyt) ei myöskään antanut periksi tai ei osannut lopettaa ajoissa. Toki vuosia oli ollut kulta-aikaa.Lopulta, kun kaikki oli käytännössä jo tuhottu ja loppu, lopetin suhteen ”virallisesti”
Iski vaihe kaksi. En osannut olla uudessa suhteessa, koska elin vanhaa suhdetta alitajunnassa, vaikka aikaa oli jo kulunut hyväkin tovi. Samalla ketutti kun ajatteli, että miksi hemmetissä en nostanut kytkintä aiemmin. Kun kerran ”realistina” tajusin missä menee metsään. Katkeruutta ilmeni myös alitajunnassa, mutta sitä ei purettu koskaan muihin. Sitä puitiin ja puitiin alitajunnassa, yksin.
Tuli vaihe kolme. Melkoinen kokeilun halu iski päälle. Jatkuva vertailu entiseen. Tämä kaikki tapahtui taas alitajunnassa, eikä näkynyt muille muuta kuin siinä, etten osannut/uskaltautunut sitoutua. Halusin vain ”leikkiä”, mutta en todellakaan loukata ketään.
Nykytilanne. Olen iloinen, onnellinen ja elän satasella! Menee pirun hyvin ja muistan vanhasta suhteestani vain hyviä asioita. Lyhyet, muutaman viikon suhteet alkavat jo onnistua ;)
Jos ajatellaan tunteilla, niin kyllä vanha suhde olisi vieläkin mahdollista käynnistää. Jos ajatellaan järjellä, niin se ei koskaan palaisi siihen mitä se oli joskus. Asenne olisi suhdetta kohtaan niin toinen, vaikka aikakausikin toki olisi osansa tehnyt.
Ps. olen todella kade niille, jotka eron jälkeen lukitsevat itsensä makkariin. Itkevät peiton alla viikon ja astuvat uuteen suhteeseen kuin rakastuneet teinikanit!
NeitsytMies - toivottavasti muut eivät ole näin erovammasia.
Oli pakko ruveta kirjoittamaan kun sinun kirjoituksesi kululuu pisti hymyilyttämään..=)Täältä löytyy toinen erovammainen (hauska termi!)! En kylläkään ole neitsyt vaan härkä ja elän tällä hetkellä vaihdetta kaksi..! Erosin pitkästä parisuhteesta vuosi sitten ja nyt olen uudessa parisuhteessa neitsyt- miehen kanssa. Olo on levoton ja välillä ahdistunut.Tuntuu, että ärsyynnyn pikkuasioista ja vertaan entiseen kumppaniini. Mies on lämmin ja empaattinen, ihana. Välillä on hyvä olla ja välillä ahdistaa ja olen ärsyyntynyt. Tunnistan sen, että elän alitajunnassa vanhaan suhdettani enkä ole siitä täysin irti. Olen turhautunut!
Voitko kululuu kertoa enemmän sinun kakkosvaiheesta? Millaisia tuntemuksia sinulla oli uudessa parisuhteessa? Tajusitko uudessa parisuhteessasi eläväsi alitajuisesti vanhaa suhdettasi?
Mukava kuulla, että sinulla menee nyt hyvin =)=)
Toivottavasti tästä erovammaisuudesta voi parantua.
Lämpöä elämääsi!
Kylläpäs huvittaa kun luki nämä vastaukset =D
Vaikka eihän vakavan asian kuuluisi naurattaa...
Unohdin aiemmin mainita tuosta irtipäästämisestä joka itselle on käytännössä mission impossible.
Sen takia ajatuskin uudesta suhdeesta saa minut voimaan pahoin. Vieläkin vaikka erosta on jo vuosi...olen siis pahasti erovammainen =D
Odotan siis kaikessa rauhassa että tämä "vamma" korjaantuu ja elämä voi taas alkaa =)
Onnea teille!
vaikka järki sanoo toista niin tunteet vetää aina pidemmänkorren ja yritetään kiivetä sinne puuhuun takapää edellä ja joka kerta
suhteesta eroaminen on aina kova pala ja sitä venytetään viimeiseen asti kunnes kaikki keinot on lopussa ja voimat ehtyneet
jälkeen päin on vaikea kohdata vanhoja rakkaitaan tai puhua heille mikään ei enään tunnu luontevalta
muistot tuntuvat aina palaavan mieleen ja mielummin elään ilman että niitä herättelee
eron epämielyttävä maku palaa suuhun ja saattaa mennä koko päivä sitten pilalle vain muistellessa mitä olisi voinut tehdä toisin ja miksi toinen teki niin ja näin
eikä siihen auta vaikka kuinka sanoisi itselleen "anna jo olla"
Hei Tituu ja muut hörhöt!
Vaikka kirjoitamme hk-palstalla, älä silti ota näitä liian tosissasi, vaikkakin aistisit samoja fiiliksiä kuin minä aikoinaan. Sanon tän juuri siksi, että kaikki lähtee itsestäsi ja henkisesti vahvana ihmisenä voit siirtää vaikka vuoria.
Mun vaiheeseen kaksi sisältyi myös selvästi sellainen ongelma, että etsin mahdollisimman identtistä korviketta menneeseen. Tai sitten en etsinyt yhtään mitään! En ymmärtänyt, että edellistä suhdetta ja sen tuntemuksia oli rakennettu vuosia. Eihän sitä historiallista tunnetta, käytäntöä, olosuhteita voinut ketään tarjota hetkessä. Eikä niitä tarjoajia niin paljon ollutkaan, koska olin niin perkeleen jäinen ihminen, jonka lähelle pääsi vain käyttämällä jääpiikkiä.
Ja todella suuri ongelma mun oli käsittää se, että edesmennyt suhde oli alkanut jo sata vuotta sitten. Eli olin ihmisenä kasvanut aivan erilaiseksi kuin silloin aikoinaan. Vaadin, että mun piti kokea jotain sellaista kuin aikoinaan, ehkä enemmän, jotta pääsen ”irti”. Varmaan olisin kokenutkin, jos olisin antanut mennä, mutta minä vaan olin oman mieleni vanki. Eli en osannut irtaantua, mitä tämä meidän teema juuri käsittelee. Tai jos irtaannuin, niin siihen meni sitten kyllä todella paljon alkoholia. Ja jos sattumalta luulin, että nyt tässä on jotain, niin eihän se ollut kuin jumalaton kapula.
Kaikista paras juttu oli se kun ihan sattumalta tutustuin ihmiseen, joka oli aivan eri planeetalta mun kanssa. Jos olisin elänyt vaiheen ”kaksi” alkua, olisin torjunut heti, koska katsoin, että ei todellakaan. Mutta olin sen verran antanut jo itselleni periksi, että kun hieman tutustuin, elin kuin olisin ollut 8-vuotias. Tää oli avaussignaali, että mulla on tunteita olemassa.
Ja kuten sanoin vaiheesta kolme olen siirtynyt jo ei niin tunnevammaiseen vaiheeseen. Ei se nyt mitään seesteistä perhe-elämää ole, mutta runsaasti kokemuksia, jotta saan menneet kiinni. Tätä menoa mulla on vielä joskus perhe. Ehkä joskus 2025 olen rakastunut taas korviani myöden.Sehän ei neitsyelle tuli ihan hetkessä. Prepaid 24h ihastumisia luoja välillä suo, sentää neitsyellekin.
Anna palaa! Todellisuudessa neitsyt kestää vaikka mitä. Neitsyt ei koskaan tee sellaista mitä hän joutuisi katumaan koko elämänsä. Ja noilla kokemuksilla en tarkoita mitään päätöntä sekoilua, vaan juuri tutustumista ja niitä elämyksien löytämisiä.
Aivan samanlainen höppänä,en millään älyä luovuttaa ja saan siipeeni aina.
Märehdin menneessä vuosia ja sitten tulee katkeruus.Olen tosi rasittava välillä,tiedän sen itsekin.Eroaminen on ollut vaikeaa,vaikkaon ollut lattiamattona ja sylkykuppina.
Joskus ajattelen,että olisin eriluotoinen,kylmä ja kova..