Minulla on todettu syntymästä lähtien lievä skolioosi, joka arjessa aiheuttaa joskus alaselänkipuja esim jos alaselkään kohdistuu painoa. Armeijaan mennessä tilanne hieman kärjistyi, kannoimme toista säkkiä tavaroita kohti omaa patteria, jonka jälkeen alaselkä kipeytyi todella pahoin, ei ollut missään asennossa hyvä olla.
Sain ensin vapaata palveluksesta, mutta kivut pakottivat menemään terveysasemalle ja siitä lepäämään. Määrättiin panacod nimistä lääkettä, mutta ei auttanut. Pääsin lopulta lääkärin
puheille, joka määräsi kotiutettavaksi ja hankkimaan lisäselvitystä selästä ja lähettämään paperit uudenmaan läänin lääkärille, joka päättää onko palvelukseen kelpaava ollenkaan. Kotiutuessa kivut helpottivat noin päiväksi, mutta sitten alkoi samanlainen kipu, joka kesti noin 5 päivää , tällä hetkellä tilanne ok. Olen käynyt siviilissäkin lääkärin luona, joka määräsi röntgen kuvaukseen, jonka jälkeen lähetetään joko fysiatrille tai ortopedille. Onko kukaan saanut vapautusta armeijasta lievän skolioosin takia tai
onko kellään muulla samankaltaisia oireita? Olen
omasta mielestäni kyvytön käymään armeijaa, sillä eihän siitä tule mitään jos vähän väliä joutuisi lepäämään kovien selkäkipujen takia. Kommenttia kiitos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun serkku sai vapautuksen armeijasta pahan synnynnäisen skolioosin ja yli 2cm:n jalkojen pituuseron takia.
Tosin nyt sillä ei enää ole skolioosia eikä erimittaisia jalkoja, kun hänen lantionsa korjattiin... Eihän se skolioosi itsestään tule! Siihen on aina syynsä ja yleensä se on vino lantio, jonka siis voi korjata helposti...
Uskoisin että, lievä skolioosini johtuu siitä, kun minua on jouduttu makuuttamaan keskoskaapissa muutaman kuukauden verran ja suurimman osan ajasta selällään. Takaraivossani on "litteä kohta" myös tästä syystä.
Ellei selässä ole jotain todella pahasti vialla joka vaatii leikkausta tai pitkää kuntoutusta niin pelkän selän vuoksi et saa vapautusta(C-luokka) vaan lykkäystä 24kk jonka jälkeen tilanne arvioidaan uudelleen. Tietenkin palveluskelpoisuuteen vaikuttaa myös muutkin seikat ja kokonaisuutta arvioidaan.
Kesäkuussa koittaa armeijan kelpoisuusluokan tarkistus. Tuntuu, edleeen siltä että selkä altistuu kivulle kun kantaa selän päällä jotain painavampaa. Tässä joku aika sitten reppuni painoi noin 3 tai 5 kiloa niin seuraavasta yöstä ei tullut oikein mitään, jouduin heräämään yöllä koviin alaselänkipuihin ja eikun panacod lääke kurkusta alas. Kesti jonkun aikaa kun helpotti. Tämä on vaikuttanut ura valintoihinikin sillä lailla että lähihoitajaksi ei uskalla opiskella koska työssä voi joutua nostelemaan/kannattelemaan, on minulla kuitenkin merkonomin paperit, mutta ajattelin muitakin vaihtoehtoja. Harrastuksista sen verran että pelaan sählyä ja siinä ei ole selän kanssa ongelmia.