MITÄ TEHDÄ?

moi! Mä oon 16 vuotias tyttö ja mulla on keskivaikea akne. Eli otsassa on pikkusia näppyjä, leuka tosi punanen kuin myös nenän pielet, nenä ja posket. Mun posket ja kasvojen sivut on täynnä punaisia näppyjä ja arpia. Söin n. vuosi sitten 4,5 kk apocyclin kuurin. Se auttoi sen verran että valkopäiset finnit lähtivät, eikä niitä ole enää paljon tullutkaan.
Mun nenä on tosi punanen ja siinä on isot ihohuokoset. Mistä kova punoitus johtuu koko kasvoissa?

Kävin keväällä terkkarilla ja hän suositteli että menisin nyt syksyllä ihotauti lääkärille. Jos hän vaikka antaisi roaa.

Tää akne on saanu mussa ylivallan. Ajattelen sitä koko ajan ja en viitti mennä kavereiden luo yöksi, ku meikit pitää pestä pois. En ole nähnyt tällaista ihoa kenelläkään kaupungilla tai meidän koulussa.

2 viikon päästä menen uuteen kouluun lukioon. Hävettää olla siellä. Kaikilla muilla on niin kaunis iho. En tykkää yhtään olla valokuvissakaan, koska ihoni punoittaa ja kiiltää niin, vaikka olisi meikkivoidetta ja puuteria.

pesen ihoni aamuin illoin acon puhdistus geelillä jonka jälkeen laitan acon kosteusvoidetta tai aloe vera geeliä.

Ajattelin käydä nyt tuolla uudessa koulussa kanssa terkkarilla, jos hänellä olisi joitain toisenlaisia vinkkejä.

Widmerin sivuilla on kuvat eri akne tyypeistä, niistä se keskivaikea kuvaa eniten minun ihoani.
Muttei ihoni kuitenkaa ihan semmoinen ole.

http://www.louis-widmer.fi/002lwd_03019002_fi.htm
6782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei terkkareilla ole mitään niksejä, lääkettä siihen tarvitsee.Itket lääkärillä vaikka miten se vaikuttaa sun itsetuntoon ja rajoittaa elämää.EI tuo ole hauskaa.

Äänestä

Siis jos ihosi kovin punottaa, huokoset ovat suuria ja jos vielä iho tuntuu kuivalta tai kiristää pesun jälkeen niin kannattaa ostaa herkälle iholle tarkotettuja tuotteita. Mahdollisimman hajusteettomia ja reilusti kosteuttavia. Jos iho kuitenkin kiiltää niin ole tarkkana ja osta vaan sellasia naamavoiteita joissa ei oo (mineraali)öljyjä. Olen kuullut (en siis itse kokeillut, koska oma nassuni ei ole herkkää nähnytkään...)että ainakin Erisanin putsari ja toisilla myös kosteuttaja olisivat erittäin hyviä. Eikä näitä ole hinnalla pilattu. Eli kosteutta ja hellävaraisuutta. Ei missään nimessä alkoholia sisältävää kasvovettä, myös acon salisyylivesi (jos nyt sitä käytät) on melko jytyä tavaraa eikä sovi jatkuvaan päivittäiseen käyttöön. Käy hakemassa apteekista tai luontaistuotekaupasta 100% teepuuöljyä ja laita sitä pari kertaa päivässä yksittäisille finneille. Eli hellävaraisuutta peliin ja peukut pystyyn! Tottakai lääkärissäkin kannattaa käydä, mutta musta vaan tuntuu että niiden määräämät konstit on kovin rajuja, eikä pitkän päälle toimivia. Melkein ehkäpä kannattais käydä kosmetologilla, varsinkin jos sinä tai tuttusi tiedätte jonkun hyvän ja luotettavan...

Äänestä
  • Mene vain reippaasti lääkärin puheille! Vaikka lääkkeet joita siellä määrätään, olisivatkin aika vahvoja,ne auttavat. Jos olet lukenut kirjoituksia, joiden kirjoittajilla ei kyseiset lääkkeet ( roa ) ole auttaneet, huomaat, kuinka yksilöllistä se on.Kosmetologi ei välttämättä voi auttaa.Jos kiinnostaa, niin lue toisten kokemuksia kosmetologeista, harvoilla ne ovat hyviä.
    Siispä,mene ystävä hyvä lääkäriin, sieltä saat aika varmasti apua :)

    Äänestä

menet lääkäriin, onhan se kallista mutta saat kelalta osan takaisin, saat lääkkeet ja sitten kerran kuussa ihonpuhdistuksessa kosmetologilla. tälleen tulee hoidettua nassua sekä sisältä että ulkoa, muta muista kertoa kosmetologille lääkekuurista. hankit herkälle iholle sopivat tuotteet, tuossa osaa kosmetologi auttaa paremmin kuin minä. teepuu-öljy on myös hyvä paikallinen hätäapu, osta 100% esim. emendon, parempi kuin laimennetut versiot. tuo kyllä haisee pahalta mutta on todella hyvä, luonnontuote, desinfioi, poistaa kipua etc... onnea 'matkaan'!

Äänestä

moro. Minulla kans vaikuttaa tosi paljon itsetuntoon
pikkuhiljaa nämä. Olen siis poika, 18v, ja akne on nyt keskittynyt nenän alueelle, ja sen pielustat.
Kolme SUURIkokoista arpea on jo tullut nenään, ja niitä olen yrittänyt peitellä ja häivyttää kohta vuoden.. vaan eipä ne siitä häviä, korkeintaan vähän vaalentuneet. Peiteaineita on tullut käytettyä, mutta sitten kun iho hilseilee, peiteaineet eivät hyödytä mitään, ja kun yrität raaputtaa pinseteillä tai muulla kuollutta ihoa pois, aiheuttaa se vain lisää finnejä. Päivääkään ei ole sen jälkeen pystynyt olla rauhassa, vaan jatkuvasti pitää vahdata tilannetta.

Tälläkin hetkellä yksi iso piru on tuossa nenänvarressa, josta luultavasti tulee taas arpi.
Mitähän tässä nyt sitten tekisi, leikkaukseen kait se on lähdettävä.
Akne tyttö et kyllä ole ainut tässä maailmassa, ja on pahempiakin tapauksia ;)

Äänestä
  • apteekista saatavaa vichy normaderm -voidetta? Itse oon kärsinyt livästä aknesta jo kymmenisen vuotta ja yksi vaikeimmista tehtävistä on ollut löytää hyvä voide, sellainen joka ei rasvoita ihoa mutta kosteuttaa riittävästi. Hiljattain löysin tuon vichy-sarjan, etenkin se uusi yövoide on todella hyvä. Kosteuttaa tarpeeksi, mutta jättää ihon mataksi ja miellyttävän tuntuiseksi. Aika suolanen hinta eikä putkiloa kyllä voi kamalan riittoisaksikaan kehua... Mutta mieluummin kuitenkin kannattaa laittaa rahat tohon ku esim. johonki meikkivoiteisiin, jotka saa ihon näyttämään vaan rumemmalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


akne tyttö kirjoitti:

moi! Mä oon 16 vuotias tyttö ja mulla on keskivaikea akne. Eli otsassa on pikkusia näppyjä, leuka tosi punanen kuin myös nenän pielet, nenä ja posket. Mun posket ja kasvojen sivut on täynnä punaisia näppyjä ja arpia. Söin n. vuosi sitten 4,5 kk apocyclin kuurin. Se auttoi sen verran että valkopäiset finnit lähtivät, eikä niitä ole enää paljon tullutkaan.
Mun nenä on tosi punanen ja siinä on isot ihohuokoset. Mistä kova punoitus johtuu koko kasvoissa?

Kävin keväällä terkkarilla ja hän suositteli että menisin nyt syksyllä ihotauti lääkärille. Jos hän vaikka antaisi roaa.

Tää akne on saanu mussa ylivallan. Ajattelen sitä koko ajan ja en viitti mennä kavereiden luo yöksi, ku meikit pitää pestä pois. En ole nähnyt tällaista ihoa kenelläkään kaupungilla tai meidän koulussa.

2 viikon päästä menen uuteen kouluun lukioon. Hävettää olla siellä. Kaikilla muilla on niin kaunis iho. En tykkää yhtään olla valokuvissakaan, koska ihoni punoittaa ja kiiltää niin, vaikka olisi meikkivoidetta ja puuteria.

pesen ihoni aamuin illoin acon puhdistus geelillä jonka jälkeen laitan acon kosteusvoidetta tai aloe vera geeliä.

Ajattelin käydä nyt tuolla uudessa koulussa kanssa terkkarilla, jos hänellä olisi joitain toisenlaisia vinkkejä.

Widmerin sivuilla on kuvat eri akne tyypeistä, niistä se keskivaikea kuvaa eniten minun ihoani.
Muttei ihoni kuitenkaa ihan semmoinen ole.

http://www.louis-widmer.fi/002lwd_03019002_fi.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu