Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pomo alistaa

Noona oli tavallinen sihteeri, melko kauniskin sellainen. Hänellä ja hänen pomollaan (Sakulla) oli suhde ja he jäivät joskus "töihin" vielä paljon työajan jälkeenkin. Eräänä päivänä Saku vihjaisi, että tänään voisi taas toimia. Työpaikalla on jostain kumman syystä sänky eräässä huoneessa. Siellä he yleensä toimivat. Kun sitten illalla Noona saapui siihen huoneeseen missä sanky oli. Hän ihmetteli missä Saku oli vaikka he olivat sopineet täksi illaksi "tapaamisen". Kun Noona oli hieman oviaukosta sisään astunut Saku Vetäisi nopeasti hänen kätesä selän taakse ja napsautti käsiraudat tukevasti kiinni. Noona kääntyi, mutta Saku sulki oven ja työnsi Noonan sänkyyn. Noona oli pukeutunut kauluspaitaan ja hameeseen, jotka olivat sellaiset vaatteet, jotka saivat Sakun kiimaan. Kun Noona alkoi hieman puhua ja kysellä, että mistä on kyse Saku vetäisi ilmastoititeipin palasen rullasta ja teippasi suun. Sen jälkeen hän sitoi jalat sängynpäätyyn ja alkoi toimia. Noona ei oikein pitänyt sitomisleikeistä ja yritti rimpuilla ja huutaa kovasti, mutta turhaan. Saku vain naurahteli ja jatkoi. Pian Saku lopetti ja lähti huoneesta. Noona todella ihmetteli! Jättikö hän hänet tähän sidottuna sänkyyn? Ja vielä pylly paljaana. Hän rimpuili kunnes väsymys alkoi painaa. Kun hän oli nukahtanut Saku irrotti hänet ja sitoi uuteen asentoon ja ja herätti hänet. Tällä kertaa myös paita oli lähtenyt. Hän kökötti siinä täysin alasti. Tällä kertaa kädet olivat sängynpäädyissä ja jalat nostettu ylös niin että jalat oli sidottu yhteen. Pian Saku oli irroittanut hänet ja aluksi hän oli hieman suuttunut, mutta hän oli kuitenkin nauttinut kokemuksesta.
013944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sihteerin. kirjoitti:

Noona oli tavallinen sihteeri, melko kauniskin sellainen. Hänellä ja hänen pomollaan (Sakulla) oli suhde ja he jäivät joskus "töihin" vielä paljon työajan jälkeenkin. Eräänä päivänä Saku vihjaisi, että tänään voisi taas toimia. Työpaikalla on jostain kumman syystä sänky eräässä huoneessa. Siellä he yleensä toimivat. Kun sitten illalla Noona saapui siihen huoneeseen missä sanky oli. Hän ihmetteli missä Saku oli vaikka he olivat sopineet täksi illaksi "tapaamisen". Kun Noona oli hieman oviaukosta sisään astunut Saku Vetäisi nopeasti hänen kätesä selän taakse ja napsautti käsiraudat tukevasti kiinni. Noona kääntyi, mutta Saku sulki oven ja työnsi Noonan sänkyyn. Noona oli pukeutunut kauluspaitaan ja hameeseen, jotka olivat sellaiset vaatteet, jotka saivat Sakun kiimaan. Kun Noona alkoi hieman puhua ja kysellä, että mistä on kyse Saku vetäisi ilmastoititeipin palasen rullasta ja teippasi suun. Sen jälkeen hän sitoi jalat sängynpäätyyn ja alkoi toimia. Noona ei oikein pitänyt sitomisleikeistä ja yritti rimpuilla ja huutaa kovasti, mutta turhaan. Saku vain naurahteli ja jatkoi. Pian Saku lopetti ja lähti huoneesta. Noona todella ihmetteli! Jättikö hän hänet tähän sidottuna sänkyyn? Ja vielä pylly paljaana. Hän rimpuili kunnes väsymys alkoi painaa. Kun hän oli nukahtanut Saku irrotti hänet ja sitoi uuteen asentoon ja ja herätti hänet. Tällä kertaa myös paita oli lähtenyt. Hän kökötti siinä täysin alasti. Tällä kertaa kädet olivat sängynpäädyissä ja jalat nostettu ylös niin että jalat oli sidottu yhteen. Pian Saku oli irroittanut hänet ja aluksi hän oli hieman suuttunut, mutta hän oli kuitenkin nauttinut kokemuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu