Vauvakuume, kun

No kai olet muistanut vanhemmillesi sanoa että kylläpä olivat tyhmiä kun hankkivat sinut ja veljesi vielä vanhoilla päivillään?

Itsellä isä oli myös yli 40 kun minä synnyin ja minulla on monta nuorempaa sisarusta. Eipä ole meitä ketään rassannut tuo hänen ikänsä. Itse olen nyt 40 ja vasta ensimmäisestä haaveilemassa, mies 48. Onnea vain ap:lle yritykseen! En usko että olemme yhtään huonompia vanhempia iän vuoksi kuin nuo tulisieluiset nuorikot.

Myös kokenut kirjoitti:

No kai olet muistanut vanhemmillesi sanoa että kylläpä olivat tyhmiä kun hankkivat sinut ja veljesi vielä vanhoilla päivillään?

Itsellä isä oli myös yli 40 kun minä synnyin ja minulla on monta nuorempaa sisarusta. Eipä ole meitä ketään rassannut tuo hänen ikänsä. Itse olen nyt 40 ja vasta ensimmäisestä haaveilemassa, mies 48. Onnea vain ap:lle yritykseen! En usko että olemme yhtään huonompia vanhempia iän vuoksi kuin nuo tulisieluiset nuorikot.

kenenkään lapsentekoa olla estämässä. Kerroin vain oman kokemukseni. Arvelin, että lapsen näkökulmakin voisi olla tervetullut. Kyllä minun täytyy rehellisesti sanoa, että olisi hienoa, jos olisi edes yksi isovanhempi lapsille. Tämä ainoa elossa oleva on kuin vieras ihminen ja hoidettava itsekin. Enhän minä sitä sano, että teille muille näin käy, mutta never know... Olen muuten sinut tilanteen kanssa, mutta välillä tulee päiviä, kun en jaksaisi vastata isästä, veljestä ja omasta perheestäni yhtäaikaa. Tuntuu kuin ei olisi normaalia sukua ollenkaan. Sitten taas porskutetaan.
Miksi minun olisi vanhemmilleni pitänyt kertoa näistä tuntemuksistani? Rakkailleni. Oletko itse tuonut ilmi asiat, joissa on kenties ollut toivomisen varaa? Olisiko hyötyä kellekään?
Ei tämä elämä nyt mikään kauhea ole ollut, mutta kun valita sain niin halusin omat lapset suht nuorena suht nuoren miehen kanssa.

tässä halua kirjoitti:

kenenkään lapsentekoa olla estämässä. Kerroin vain oman kokemukseni. Arvelin, että lapsen näkökulmakin voisi olla tervetullut. Kyllä minun täytyy rehellisesti sanoa, että olisi hienoa, jos olisi edes yksi isovanhempi lapsille. Tämä ainoa elossa oleva on kuin vieras ihminen ja hoidettava itsekin. Enhän minä sitä sano, että teille muille näin käy, mutta never know... Olen muuten sinut tilanteen kanssa, mutta välillä tulee päiviä, kun en jaksaisi vastata isästä, veljestä ja omasta perheestäni yhtäaikaa. Tuntuu kuin ei olisi normaalia sukua ollenkaan. Sitten taas porskutetaan.
Miksi minun olisi vanhemmilleni pitänyt kertoa näistä tuntemuksistani? Rakkailleni. Oletko itse tuonut ilmi asiat, joissa on kenties ollut toivomisen varaa? Olisiko hyötyä kellekään?
Ei tämä elämä nyt mikään kauhea ole ollut, mutta kun valita sain niin halusin omat lapset suht nuorena suht nuoren miehen kanssa.

Sinä sait valita, milloin halusit lapset, sinulla oli siihen sinä hetkenä sopiva mies ja ne lapsetkin taisi tulla ihan helposti.

Saivatko vanhempasi valita, minkä ikäisenä esim. tapasivat toisensa tai minkä ikäisenä niitä lapsia sitten sai/pystyi ruveta tulemaan?

Enpä saanut valita minäkään. Suuret suunnitelmat oli aikanaan mutta minkäs teet, elämä ei aina mene just niinkuin on itse toivonut ja suunnitellut. Vammaisia lapsiakin syntyy myös nuorille ihmisille.

Kerropa vielä, mikä on sinun käsitys "normaalista" suvusta kun ei niihin näy vanhukset ja vammaiset kuuluvan. Entä ovatko miehesi sukulaiset myös olleet yli-ikäisiä kun eivät enää ole isovanhempina lapsillenne? Vai olisiko käynyt niinkuin elämässä ikävä kyllä joskus käy, että ne vanhemmat saattavat kuolla nuorenakin - minulla nimittäin nuorehkon äitini vanhemmat kuolivat nuorina ja jopa ennen isänpuolen vanhempia. Niin ettei niistä nuoristakaan isovanhemmista ehtinyt iloa olla.

Minä kerron siis myös omista kokemuksistani silloin kun vain toinen vanhemmista on ns. iäkäs. Minulla ja sisaruksillani siitä ei ole ollut ongelmaa, ikävää että sinä koet tilanteen noin epänormaalina.

Myös kokenut kirjoitti:

Sinä sait valita, milloin halusit lapset, sinulla oli siihen sinä hetkenä sopiva mies ja ne lapsetkin taisi tulla ihan helposti.

Saivatko vanhempasi valita, minkä ikäisenä esim. tapasivat toisensa tai minkä ikäisenä niitä lapsia sitten sai/pystyi ruveta tulemaan?

Enpä saanut valita minäkään. Suuret suunnitelmat oli aikanaan mutta minkäs teet, elämä ei aina mene just niinkuin on itse toivonut ja suunnitellut. Vammaisia lapsiakin syntyy myös nuorille ihmisille.

Kerropa vielä, mikä on sinun käsitys "normaalista" suvusta kun ei niihin näy vanhukset ja vammaiset kuuluvan. Entä ovatko miehesi sukulaiset myös olleet yli-ikäisiä kun eivät enää ole isovanhempina lapsillenne? Vai olisiko käynyt niinkuin elämässä ikävä kyllä joskus käy, että ne vanhemmat saattavat kuolla nuorenakin - minulla nimittäin nuorehkon äitini vanhemmat kuolivat nuorina ja jopa ennen isänpuolen vanhempia. Niin ettei niistä nuoristakaan isovanhemmista ehtinyt iloa olla.

Minä kerron siis myös omista kokemuksistani silloin kun vain toinen vanhemmista on ns. iäkäs. Minulla ja sisaruksillani siitä ei ole ollut ongelmaa, ikävää että sinä koet tilanteen noin epänormaalina.

ihan sitä, että normaaliin sukuun ei kuulu vammaisia ja vanhuksia. Mutta kun ei kuulu muitakaan (tädit, sedät,serkut...) niin Joulut ym on vaikeita, eikä omille lapsille ole hoitajaa koskaan ja itselle ole tukea. Tavallaan juureton olo.
Miehen vanhemmat olivat myös vanhoja. Hän on ainoa lapsi. Oma äitini kuoli, kun olin 9v. Vaikea selittää näitä asioita.
Totta kai myös nuoret saavat vammaisia lapsia ja voivat kuolla. Mutta todennäköisyyksiin tässä nyt voi itse kukin vain nojata.
Selkeyden vuoksi: 1.Tehkää vaan lapsia 2.En ole ikärasisti; kysyttiin asiaa nimenomaan IKÄ-asiana ja 3.Vanha voi olla parempi, huonompi tai yhtä hyvä vaihtoehto kuin nuori, mutta 4.parempi kuin alkoholisti tms.

Minulla on sisko-puoli jolla on 43-vuotias äiti joka sama ku mulla ja isä joka muistaakseni 66-v ja niin siskon ikä on 12.....ja hyvin ovat pärjänneet...mut toisaalta mietityttää että kun sisko on 18 nin isä on jo 70-v. mut kumminkin...