Lääkäri teki minulle B-lausunnon vuonna 2001 työkkärin kuntoutustutkimusta varten. Silloin en vielä tiennyt mitään B-lausunnoista. Nyt kun olen hakemassa uudestaan B-lausuntoa samaan asiaan ja selvitellyt asiaa KELA:ssa, minulle selvisi että se lääkärin tekemä lausunto oli laadittu aivan perseestä.
Hain silloin lausunnon kunnan terveysasemalta.
Lääkäri ei ollut viitsinyt täyttää kunnolla, oli vain todennut mikä selkäsairaus vaivaa. Ei ollut viitsinyt lukea B-lausunnon kohtia kunnolla. Täysin tunari lääkäri.
Ei ollut ihme, miksi työkkärin asiaa käsitellyt delegaation asiantuntijalääkäri oli todennut jotain epämääräistä jumpasta ja homma jäi siihen.
Kertokaa ne jotka ovat päässeet kuntoutustutkimukseen mikälaisen läpimenneen B-lausunnon kuntoutustutkimusta varten on lääkäri tehnyt?
Jotenkin tuntuu, ettei tästäkään asiasta terveysaseman lääkärit näytä ymmärtävän yhtään mitään. Eivätkä jaksa lukea selviä ohjeita B-lausunnosta, miten ne kohdat pitäis täyttää. Eikö lääkis kehitä pitkäjänteisyyttä ollenkaan?
Tässä on ne olleellisen kohdat ja ohjeet b-lausunnosta.
B-LAUSUNNON KOHDAT
Etusivu
1. Sairaustiedot
1.1 Työkykyyn vaikuttavat sairaudet tärkeysjärjestyksessä
1.4 Toimintakyky (mihin jokapäiväisen elämän toimintoihin tutkittava tehtyjen tutkimusten ja lääkärin arvion mukaan kykenee, myös sairaduen aiheuttamat rajoitteet)
Sivu 2
2. Hoito- ja kuntoutussuunnitelma
2.3 Ammatillisen kuntoutuksen suunnitelma (esim. työjärjestelyt työpaikalla, työkokeilu, työklinikka- tai muu kuntoutustutkimus, ammatillinen koulutus tai valmennus) tai suunnitelman laadituttaminen. Arvio ammatillisen kuntoutuksen tarpeesta ja mahdollisuuksista. Kuntoutussuunnitelman laatija tai ehdotus laatijasta. Tutkittavan osallistuminen suunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien toteuttajataho.
3. Työkykyarvio
3.1 Lääkärin käytössä olevat tiedot tutkittavan työnteosta ja työn luonteesta. Työhistoria ja nykyisen työn kuvaus. Työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus. Tutkittavan selviytyminen nykyisessä työssä.
3.2 Työkyky
Miten sairauden aiheuttama haitta vaikuttaa tutkittavan selviytymiseen nykyisessä työssä tai siihen läheisesti verrattavassa työssä. Mikä on tutkittavan jäljellä oleva työkyky. Miten esitettyjen hoito- tai kuntoutustoimenpiteiden arvioidaan vaikuttavan työkykyyn. (myös aikatauluarvio). Mikäli lausunnon laatija ei tunne tutkittavan työtä ja sen vaatimuksia riittävästi, tulee tässä arvioida minkätasoisiin työsuorituksiin toimintakyky riittää.
Terveyasemalla B-lausunto päin mäntyä
9
16035
Vastaukset
- mene alan
erikoislääkärille?Yksityiselle sektorille. Miten et itse silloin 01 huomannut näitä puutteita B-lausunnossa?Tottahan otit itsellesi kopion B-lausunnosta, oletan. Kaikista epikriiseistä,todistuksista ym. kun kannattaa AINA ottaa itselle oma kappale. On jokaiselle kuuluva.
- En luota enää lääkäreihin
... luotin, että kyllä lääkäri tietää mitä kirjoittaa. Nykyään en enää luota yhteenkään lääkäriin. Ennen voi luottaa ammattitaitoon ja asiantuntemuksen ja jos lääkäri ei omasta mielestään osannut, se anto lähetteen eteenpäin, nykyään julkisella sektorilla näyttää säästöjen takia välteltävän lähetteiden kirjoittamista ja tekevät itse sellaista mitä eivät osaa. Kun lääkäri rupeaa itse tekemään, sitä on tähän asti luottanut, että se tietää mitä tekee. Nyt ei enää voi luottaa. Itse luulin, ettei ollut tarpeellista kirjoittaa B-lausuntoon asioita niin perusteellisesti, kun lääkäri ei niitä ollut kirjoittanut.
- loma..
En luota enää lääkäreihin kirjoitti:
... luotin, että kyllä lääkäri tietää mitä kirjoittaa. Nykyään en enää luota yhteenkään lääkäriin. Ennen voi luottaa ammattitaitoon ja asiantuntemuksen ja jos lääkäri ei omasta mielestään osannut, se anto lähetteen eteenpäin, nykyään julkisella sektorilla näyttää säästöjen takia välteltävän lähetteiden kirjoittamista ja tekevät itse sellaista mitä eivät osaa. Kun lääkäri rupeaa itse tekemään, sitä on tähän asti luottanut, että se tietää mitä tekee. Nyt ei enää voi luottaa. Itse luulin, ettei ollut tarpeellista kirjoittaa B-lausuntoon asioita niin perusteellisesti, kun lääkäri ei niitä ollut kirjoittanut.
Terveysasemalta saa aina vain ensi hätää sairasloman, B-lausuntoa sieltä, ei kela paljon arvosta.B-lausunto pitää olla aina keskussairaalan erikoislääkärin antama, joka on tutkinut potilaan
eri menetelmiä käyttäen, sitten vasta alkaa homma toimia. Ainakin itsellä toimi, olin yllättynyt
kun myönteinen eläkepäätös tuli postista. - kelpaa
loma.. kirjoitti:
Terveysasemalta saa aina vain ensi hätää sairasloman, B-lausuntoa sieltä, ei kela paljon arvosta.B-lausunto pitää olla aina keskussairaalan erikoislääkärin antama, joka on tutkinut potilaan
eri menetelmiä käyttäen, sitten vasta alkaa homma toimia. Ainakin itsellä toimi, olin yllättynyt
kun myönteinen eläkepäätös tuli postista.yksityissektorinkin erikoilääkärin kirjoittama lausunto, sen EI tarvitse olla keskussairaalan erik.lääkärin antama.
Arvauskeskuslääkäreiden lausunnoille nyt ei juurikaan anneta mitään arvoa....yleislääkäreitähän nuo ovat. - Tero 1
kelpaa kirjoitti:
yksityissektorinkin erikoilääkärin kirjoittama lausunto, sen EI tarvitse olla keskussairaalan erik.lääkärin antama.
Arvauskeskuslääkäreiden lausunnoille nyt ei juurikaan anneta mitään arvoa....yleislääkäreitähän nuo ovat....saada passituksen arvauskeskuksen kautta erikoislääkärille.
- Jussi 1
Mulle Kelassa ja työkkärissä kerrottiin, että kyllä ne terveysasemalla osaa B-lausuntoja kirjoittaa. No menin terveysasemalle, siellä lääkäri ei tiennyt mistään mitään. Kun kerroin, että tarvitsee B-lausunnon kuntoutustutkimusta varten, lääkäri totesi, että riittäisi kun hän kirjoittaisi vain sellaisen tavallisen lausunnon jossa hän toteaa selkäsairauden.
Jouduin itse valistamaan lääkäriä, miksi nimenomaan tarvitaan B-lausunto, kun siinä täytyy lääkärin kirjoittaa tavoitteet, jonka mukaan kuntoutustutkimuslaitos osaa toimia. Se lausunto on nimenomaan heille ohjeena. Pitkään väännettiin, että suostui kirjoittamaan B-lausuntoa selvästä selkäsairaudesta, josta mulla oli paperit mukana.
No nyt sitten odottelen, onko todella kirjoittanut B-lausunnon, vai jotain ihan muuta. Käsittämätöntä, ettei edes tiennyt mitä lausuntoon kirjoitetaan, vaikka lausuntokaavakkeessa on SELVÄT OHJEET.
Ohjataanko lääkiksessä lääkärit jonkinlaisen tyhmyystestin kautta terveysasemille töihin.
Kun lausunto tulee, katon sen läpi ja jos on jotain aivan skeidaa, haen B-lausunnon yksityislääkäriltä.
Mikä ihme noita lääkäreitä oikein vaivaa, täysin ammattitaidotonta porukkaa. Jotenkin näyttää, että terveysasemilla on 90-luvun alusta lakaen taso pudonnut ja hurjaa vauhtia.- Jussi 1
Aikaisemmin hain normaalia lääkärintodistusta selästä, kun edellinen katsottiin vanhentuneeksi. Sairaus ei parane, voi lähinnä pahentua.
No toinen saman terveysaseman lääkäri, totesi ettei voi kirjoittaa, koska se on lähinnä jäljentämistä. Vaan asiaa täytyy tutkia, vaikka kyseessä on pysyvä selkäsairaus.
Kertoi lähettävänsä minut kuntoutustutkimukseen, oman terveysasemansa fysioterapiaan. Ja HAH HAH, mietin hiljaa mielessäni. Milloin fysioterapiassa on kuntoutustutkimuksia tehty ;)
No menin sinne kuitenkin, siellä ihmeteltiin heti alussa, mitäköhän se lääkäri oikein tarkoittaa. Kun ei he kuntoutustutkimuksia tee, niitä tekevät sitä varten olemassa olevat tutkimuslaitokset.
Soitti lääkärille ja kysyi asiasta, sai vastauskeksi jotain ympäripyöreetä jorinaa ja oli yhtä kysmysmerkkinä kun ennen soittoakin.
No hoksasi siinä, että okei tehdään sitten sellainen kuntotesti ;)
Tehtiin kuntotesti ja homma jäi siihen. Lääkäri ei edes minulle kertonut miten siitä edetään.
Tämmönen pelleily yhden lääkärintodistuksen takia aiheutti aivan turhia kustannuksia yhteiskunnalle.
- potilas X
Pakko vähän osallistua keskusteluun...
Nyt marraskuussa 06 minua pyydettiin hankkimaan b-lausunto hoitavalta terveyskeskuslääkäriltä. Mitä lääkäri teki, jotta lausunnosta piti maksaa 27€? Kirjoitti 2,5 riviä tekstiä minusta ( kuka, mistä, Mitä tutkittu/löydös. ) ja kopioi 2 edellistä lääkärissä käyntiä ( ensimmäinen päiv.PKL:ta toinen TK:sta sanasta sanaan ) ja löi leiman ja allekirjoituksen alle. Toisin sanoen. Ei tehnyt mitään. Ei mitään perustutkimuksia, ei mitään. PETTYNYT LÄÄKÄRIN TOIMINTAAN ja USKO KUNNALLISEEN TERVEYDENHOITOON LASKENUT PALJON!!- terve sairas
työterveyslääkäri, joka ei tiedä minusta, työstäni eikä sairauslomieni syistä juuri mitään, päätti, että olen valmis työkyvyttömyyseläkkeelle. Sairauslomia ei edes sen vertaa, että Kela olisi esittänyt kuntoutusta tms. B-lausunto täynnä asiaankuulumattomia ja virheellisiä tietoja sekä ilmiselviä valheita. Ihmettelen, kun sairaita ei päästetä eläkkeelle ja tervettä yritetään kaikin keinoin saada ulos. Missähän se lääkärien etiikka ja moraali on, taitaakin olla etikka ja mitä lie. Työkykyarvioinnista ei voi kieltäytyä, joten odottelen sinne menoa. Kyllä taas palaa veronmaksajien rahaa turhaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216845Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562333- 1471887
- 871281
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981085Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91981- 72980
- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon159796