Meillä on kaksi koiraa, jotka ovat tulleet kotiimme koiratarhalta / koiratalosta. Ikää molemmilla on n. 4 - 5 vuotta ja meillä ovat ehtineet olla toinen vajaan vuoden ja toinen puoli vuotta. Koirat ovat sopeutuneet toisiinsa ja kotiimme hyvin.
Koirista on tullut kuitenkin hyvin reviiritietoisia, mm. mökillä ollessamme vieraiden paikalle tulo aiheuttaa aggressiivisuutta. Toisen koiran luonne hieman myös arveluttaa, kun se on todella mustasukkainen huomiosta jo nyt.
Arveluttaakin hieman, miten koirat suhtautuvat uuteen perheenjäseneen: onko se konttaava saalis, tasavertainen leikkikaveri vai polvenkorkuinen puolijumala? Miten koirien mahdollisia negatiivisia reaktioita pystyy hallitsemaan ja takaamaan turvallisen lapsuuden syntyvälle vauvalle, siis muita vaihtoehtoja kuin piikki koirille tai niiden pois antaminen? Kokemuksia?!?
Koirista on tullut kuitenkin hyvin reviiritietoisia, mm. mökillä ollessamme vieraiden paikalle tulo aiheuttaa aggressiivisuutta. Toisen koiran luonne hieman myös arveluttaa, kun se on todella mustasukkainen huomiosta jo nyt.
Arveluttaakin hieman, miten koirat suhtautuvat uuteen perheenjäseneen: onko se konttaava saalis, tasavertainen leikkikaveri vai polvenkorkuinen puolijumala? Miten koirien mahdollisia negatiivisia reaktioita pystyy hallitsemaan ja takaamaan turvallisen lapsuuden syntyvälle vauvalle, siis muita vaihtoehtoja kuin piikki koirille tai niiden pois antaminen? Kokemuksia?!?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Todella tyhmää antaa koirat pois jos ei kerta viitsitä vahtia ja pitää silmää kovana.
Vielä tyhmempää on viedä koirat piikille sen takia, ettette jaksa katsoa perään.
Eli ^ parempi on vain opettaa koirille että tulokas on kaveri, eikä sen kanssa leikitä muutakuin leluilla ja rauhallisesti.
Vauvasta saattaa tulla koirille myös vihollinen, tai niin koirat voivat sen ottaa. Jos vauva satuttaa koiraa (kiskoo hännästä, repii korvista), ei koiraa kannata syyttää jos se jokin päivä näykkäisee vauvaa. Koira osaa kostaa.
"Miten koirien mahdollisia negatiivisia reaktioita pystyy hallitsemaan ja takaamaan turvallisen lapsuuden syntyvälle vauvalle?"
Kirjoittaja pyysi neuvoja, että _kuinka_ negatiivisia reaktioita hallitaan _ilman_ piikille viemistä tai pois antamista.
Todella tyhmää kommentoida, jos vastausta ei kysyttyyn asiaan sitten oikeasti olekaan.
Minä jo puolestani hyvin lyhyesti vastasinkin aloittajan kysymykseen tuolla muualla.
Lisäisin kuitenkin vielä, että kannattaa selvittää jo etukäteen, miten koirat suhtautuvat pieniin lapsiin viemällä koiria esim. lapsellisten tuttavien luokse (muista turvallisuus).
Meillä pienin koiramme osoitti mustasukkaisuutta vauvallemme silloin kun kuvitteli, ettei kukaan nähnyt (eli mieheni kainalosta tai pöydän alta). Kaksi kertaa jouduimme "antamaan koiralle kyytiä", eikä sen jälkeen ongelmia ole ilmennyt. Koskaan en kuitenkaan jätä vauvaamme ja koiria keskenään vahtimatta.
Synnytyslaitokselta tultuamme esittelin vauvan omasta sylistäni koirille ja kerroin, että se on äidin oma vauva ja että kiltisti pitää olla. Isot koirat ovatkin aina suhtautuneet poikaamme hyvin rakastavasti :) ja suojeluhaluisesti (menevät joskus vauvan ja vieraan väliin osoittamatta kuitenkaan agressiivisuutta).
Muistathan aina, aloittaja, että liian vartioimisviettinen koira voi olla ihana vauvalle, mutta "peto" vieraille, varsinkin jos vartioimisviettiin yhdistyy mustasukkaisuus.
Uskon kuitenkin kaiken menevän hyvin, kunhan tutustutatte koirat vauvaan kunnolla ja olette varovaisia. Isot koirathan voivat olla "vaarallisia" lapsille jo siksikin, että ne voivat juosta päin ja kaataa pienen lapsen.
Ps. Lapsi tietysti pitää opettaa siihen, kuinka eläimiä kohdellaan, mutta itse olen opettanut koirille, ettei lapselle murista, tuli mikä tuli (esim. ruoasta).
Meillä kans ongelma vauvan ja koiran kans. Eli koira on vähän liiankin innoissaan vauvasta ja haluaisi nuolla naamaa ym. Sitä ei tietenkään anneta tehdä. Koira myös ulisee ja ''etsii'' vauvaa. Mikä avuksi?
Tosin koirien taustat olivat tiedossa, toinen tuli vuosikkaana ongelmakoirana meille, ja toinen jo ihan pentuna. Enemmän pelkäsimme juuri sen vanhemman nartun vuoksi, koira oli tullessaan arvaamaton ja pelokas, purikin herkästi. Oli kuitenkin ollut jo melko luotettava monta vuotta, kun esikoinen syntyi. Meillä agressiivisuutta esiintyi lisäksi ainoastaan aikuisia kohtaan, ei koskaan lapsia.
Lapsia oli koira tottunut näkemään paljon jo aikaisemmin, soten niihin ei enää totutella tarvinnut. Vaunut ja muut tarvikkeet otimme hyvissä ajoin esille, jotta koirat ehtivät niiden olemassa oloon tottua jo ennen lapsen syntymää. Synnytyksen jälkeen toimme vauvan vaippoja kotiin jo ennen kotiutumista, ja samoin vauvan hajuisen peiton. Itse kotiutuminen meillä hoidettiin niin, että itse tulin ensin, ja tervehdin koiria, olin ollut viikon pois ja koirat eivät meinanneet pysyä nahoissaan. Vauva tuli vasta sen jälkeen sisään isänsä kanssa. Tutustuminen hoidettiin pikku hiljaa, koska koiria ei aluksi edes kiinnostanutmoinen nyytti. Ensimmäinen parkaisu olikin sitten koirille ihmetyksen aihe, jolloin tulivat kurkistamaan, että mikäs tuo nyt on, kun noin pahaa ääntä päästelee. Hiukan nuuhkivat, ja sitten taas ei vauva kiinnostanut enää.
Mustasukkaisuutta ei oikeastaan esiintynyt, käytin aikaa koirien kanssa ihan entiseen malliin, lenkillä käytiin vaan nyt vaunujen kanssa. Lapsen tutit kyllä alkoivat yhdessä vaiheessa häviämään, ja löytyivät sitten pienemmän pedistä tarkkaan piilotettuna patjan alle. Tämäkin loppui lähes itsestää, ja pian oppivat jättämään vauvan tavarat ihan rauhaan. Paitsi vaipat ovat vieläkin haluttua tavaraa, repivät aina, jos vaan saavat käytetyn sellaisen hampaisiinsa. Kannellinen roskiskaan ei pidättele, kun oppivat avaamaan sen.
Koirilla on omat paikat, joissa niitä ei häiritä, lapsetkin ovat aika nopeasti oppineet joka kerta olemaan menemättä sinne. Pieni karvoista repiminen ei ole aiheuttanut hämminkiä meillä. Siihenkin lapsi oppii nopeasti, että koiria ei saa repiä.
Vesikipot on jouduttu siirtämään aina vauvan ulottumattomiin, koska eivät saa muuten olla rauhassa, vaan lattiat lainehtivat. Luita emme ole uskaltaneet sisällä syöttää ja jättää lojumaan lattioille. Ruoan kanssa ei ole ongelmia ollut.
Mutta jos perusasiat ovat kunnossa ei huolta pitäisi olla. Tarkkaa valvontaa kuitenkin suosittelen minäkin. Meillä on lapsista ja koirista tullut erottamattomia, unipaikkakin on vaihtunut koirilta lasten huoneen oven eteen öisin. Jotenkin tuntuu, että koiratkin vaistoavat milloin voi hiukan rajumminkin leikkiä. Seitsemän vuotiaan kanssa touhut ovat rajumpia kuin kolmevuotiaan kanssa ihan luonnostaan.
Toivottavasti kaikki menee teilläkin hyvin. Aurinkoisia syyspäiviä!
Minusta ei ole neuvoja antamaan, mutta ihan pakko kertoa omat kokemukset meidän vastaavasta tilanteesta.
Meillä oli 1,5 vuotias narttukoira silloin kun ensimmäinen vauva tuli taloon, ihan nätisti käyttäytyvä, joskin melkoinen tohelo-hulivili-höslä ja aika arka. Kun vauva saapui kotiin, koira vaan nuuskaisi sitä ohimennen ja tervehti minua koko pienen sydämensä paatoksella. Sitten vauva päästi ensimmäisen kitinän ja koira jähmettyi niille sijoilleen juostakseen sitten keittiön pöydän alle piiloon karvat pystyssä ja murisi sielä hyvin hämillään. Aloin jo ounastella, että onko katastrofi tulossa. Sitten pikkuhiljaa koira suostui tulla vauvaa haistelemaan houkuteltuna.
Tämän jälkeen koira alkoi pitää vauva pentuna ja kaverina. Kun vauva makasi huovalla lattialla tai sohvan nurkassa, koira paneutui siihen lähelle maate ja katseli niin selkeästi äidillinen katse silmissään vauvaa, ettei kukaan olisi siitä voinut erehtyä. Sain ikuistettua kamerallakin niitä ihania huolehtivaisia, levollisia, äidillisiä ilmeitä, ihanan näköisiä =). Sitten kun vauva vähän kasvoi ja alkoi takoa kantapäillään lattiaa selällään maatessaan, koiramme hyvin varovasti otti jopa pikkujalkaa suuhunsa, mutta ei kertaakaan satuttanut edes vahingossa.
Tämän jälkeen meille tuli toinen vauva... ja kolmas vauva... ja joka kerta koira ensin murisi vähän uudelle tulokkaalle, mutta otti sen jälkeen apuäidin tehtävät itselleen. Niin se aika menee. Vauvoja tulee ja ne kasvaa isoiksi, vaan koira pysyy aina lapsena. Tavallaan liikuttavaa, miten koira kasvattaa jokaisen lapsen vuorollaan isoksi ollen itse aina se "pienin". Nyt tämä kyseinen koira on jo koirien taivaassa.
Meidän juniori on 1,5 vuotta. Koira saa syöttötuolissa istuvalta pikkuäijältä makupaloja koko ajan. Siitä huolimatta koira murisee lapselle ja antaa ymmärtää nokkimisjärjestyksen. Aiemmin, kun lapsi alkoi ryömiä, koira ei tykännyt siitä lainkaan. Nyt menee korvista roikkumiset ja muut peuhuleikit ihan hyvin. Koira on Labradori, maailman "kiltein" ja "lapsirakkain". Siitä huolimatta minua on varoitettu siitä, että rauha ja rakkaus on vallitse toistaiseksi. En luottaisi mihinkään hyökkääväksi/hallitsevaksi tiedettyyn rotuun yhtään.
Eli lyhyt yhteenveto: koiria kannattaa tutustuttaa pienten lasten lapsiperheisiin, laitokselta kannattaa tuoda hajuja kotiin jo etukäteen ja itse tutustuminen hoitaa rauhallisesti ns. ohimennen. Koirien uuteen tilanteeseen sopeutumiseen kannattaa varata riittävästi aikaa ja samalla pitää tarkasti silmällä mitä missäkin milloinkin tapahtuu ja tehdä rajat selviksi. Ja loppu onkin sitten vain elämää ja osittain myös onnettaren kädessä.
Kiitos vielä kaikille ja mukavaa loppukesää!!!