Kyllä on ikävä lukea näitä surullisia tarinoita täällä. Onko teillä poloiset koskaan tullut mieleen, että ehkäpä psykiatria ei ole ollenkaan toimiva tieteenhaara? Katsokaa mihin se ajaa ihmiset; Uskomaan, että sairastaa psyykensairautta, vaikka kyse olisi ihan "elämään kuuluvista" asioista, kuten hyvin keksitty sairaus "pakkoneuroosi". Heh, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko, kun ajattelen onnetonta täysin tervettä ihmistä, joka alkaa uskoa näihin psykiatrian "luokituksiin". Ettekö te hyvät ihmiset eläisi paljon selväjärkisemmän ja huumevapaamman elämän ilman loputonta psykiatrian suota. Huumaavia lääkkeitä ja epätoivoa ja loputonta psykologian pohdiskelua. Sellaista elämääkö sinä haluat elää? Miksi et vain totea: "Elämä on ihmeellistä ja kaikkea tapahtuu.!" Ei tarvitse heti alkaa epäillä omaa mielenterveyttään jos pitää tarkistaa muutaman kerran onko hella päällä vai ei tai jos vaimo tai joku muu tyrkyttää jotain diagnoosia. Väitän, että ihminen, joka turvautuu psykiatriaan on loppupeleissä onnettomampi kuin että jos hoitaisi vain itse itseään (vitamiinit, ulkoilu ja YSTÄVÄLLISET läheiset ihmiset). Parempi elämä on edessä kun pysytte pois psykiatrian suosta. Onnea elämäänne.
Surkeata
luettavaa
8395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi vittu mikä ääliö on tuonkin kirjoittaja. Tyyppi osoitti oman typeryytensä niin selvästi että ei tiedä itkeäkö vai nauraisiko!
Pakkoneuroosia pidetään psyykkisenä häiriönä eikä se olekkaan vakava, jollei se kohtuuttomasti haittaa elämää. Kirjoittaja ei näemmä tiedä pakko-oireisesta häiriöstä yhtään mitään. Tuskin tuonne palstalle kukaan kirjoittaakaan jollei joku juttu vaivaa sitä niin paljon, että siitä on pakko alkaa ottaa selvää.
tuo on totta että ulkoilu, ystävälliset läheiset ihmiset, työ ja ihan tavallinen elämä virikkeineen on auttaa kyllä todella paljon, mutta vaikeassa pakkoneuroosissa nuo tahtoo kärsiä kovasti koska siitä toistamispakosta ei vaan pääse eroon ja se ahdistus mikä siinä voi olla mukana on sellaista jota sä et osaa edes kuvitella mitenkä ihmisellä voi olla niin paha olo.
Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että kirjoittaja on vähän niinkuin soitelleen sotaan lähtijä. Vasta sodassa hän tajuaa, että sota on kauheaa.
hei ,
olen täysin samaa mieltä jos puhutaan pakkoneuroosista jota itse sairastan ja olen sairastanut jo yli 10v. Kukaan joka ei itse sairasta sitä samaa paskaa ei tiedä kyllä mistä puhuu. sellaiset löpinät kun ota itseäsi niskasta kiinni jne. on täyttä paskaa. ei kai kukaan huvikseen viitsi kolkuttaa esim. ovia monta kertaa, pestä käsiä esim. 1h, ajattele jotain tiettyä numerosarjaa joka tuottaa iloa esim. vain. muutamia mainitakseni. riippuen tietty omasta neuroosista. neuroosia ei kannata kenenkään aliarvioida koska siihen voi itsekin sairastua eikä ole mikään pikku asia päästä sen yli .
Kehoitan sinua toimimaan oman oppisi mukaan:
Miksi et vain totea: "Elämä on ihmeellistä ja kaikkea tapahtuu.!"
on olemassa kai ihan selkeät lääketieteelliset ohjeet. Jalka kipsataan tai lastoitetaan ja tietyn ajan kuluessa - huom. lääkäri voi kertoa tämän etukäteen - se on terve (esim. 3 viikon kuluessa). Kertoiko sinun psykiatrisi, että kun syöt lääkkeitä olet terve tietyn ajan kuluessa? En tarkoita väheksyä sinun tai kenenkään vaivoja. Huudan vain metsään, että katsokaa ja kyseenalaistakaa. Eikö järki jo sano, että jos vetää esim. Amfetamiinijohdannaisia "psyykenlääkkeitä", niin kyllä kai elämä nyt alkaa näyttää aurinkoisemmalta. Mutta onko se lääke tai parantaako se onkin toinen juttu. Jos joku juttu ei paranna, niin eikö kannattaisi etsiä vaihtoehtoisia hoitomuotoja? Niitähän on vaikka kuinka. Jos olet onneton jonkin hoitomuodon parissa, miksi jatkaa?
Pakkoneuroottisuudesta vähäsen.
Neurooseja on monilla ihmisillä, toisilla ihan ettei edes itse huomaa, sitten jos neuroottisuus alkaa
meneen elämää haittaavaksi niin sitten se on sairaus johon kannattaa hakea apua.
Verrata vois vaikka et ei pikku nuha paha oo, mut jos on 42 asteen kuume ja henki ei kulje niin jo sitten kannattaa mennä lääkäriin...
...saat? Purkillisen pillereitä. Sanooko tohtori sinulle sitten: "Syö näitä kolme viikkoa ja sitten pakkoneuroosi on poissa"? Tuskin. Miettikää, kyseenalaistakaa. Onko koko hommassa mitään järkeä? Väitän, että jos psykiatri on saanut jonkun tervehtymään hän olisi yhtä hyvin ja paremminkin tervehtynyt ilman psykiatrin "apua". Katsokaa tuloksia ja tilastoja. Psyykenhäiriöt ovat varmaan sata kertaistuneet 50 vuoden aikana. Kai ne ovat kun uusia luokituksia KEKSITÄÄN koko ajan lisää. Ja kas kummaa kaikkiin niihin on pilleritkin. Näitä huumaavia pillereitä kun syödään, niin kohta on joka toinen vastaantulijha huumattu näillä "lääkkeillä". Onko eläminen enää turvallista kun vastaantulevat ihmiset ovat huumattuja?
Ilman psyykelääkkeitä olisin haudassa.
Ehkä olisit tai ehkä et olisikaan. Ikävää tietysti jos olisit, mutta mitä tapahtui ENNEN kuin aloitit syömään psyykenlääkkeitä?