ja vähän vituttaakin ylänäsin metsässä temmeltävät munattomat pikku"rambot".Oikein maastopuvut päällä ja rynkyt pikkukätösissä nämä äidinmussukat harjoittelevat sotimisen jaloa taitoa!Tussareista peräisin olevia muovikuulia on metsä täynnä mutta kyllähän sota tietysti jälkensä jättää,ei kai sille mitään voi.Onneksi on kaatuneet korjattu pois!Sitä on varmaan kotona pelattu tietsikalla sotapelejä ja onhan se ymmärrettävää että sitä täytyy kokeilla myöskin käytännössä!On "rambot" sentään sen verran fiksuja että yhtä mulle tuttua varoittivat ettei kannattaisi koiraa varmaankaan nyt käyttää metsässä!Mitä huomaavaisuutta!!Oikeinhan se on että lenkkeilijät ja muuten metsässä tyhjänpanttina kuljeskelevat,väistykööt sotaväen tieltä,sekä etsikööt muualta vetelehtimis paikkansa,jotta lakkaisivat häirisemästä,jopa yhteiskunnalle merkittävää,leikkisotilaitten harjoittelua tulevia koitoksia varten!Elämämme on täten turvattu!!
näkijä
3
793
Vastaukset
- Jo about 15 v sitten
Hyvä, hyvä, mitä olen puolustusvoimien nykymeiningistä kuullut, niin luulen, että enemmän nämä "rambot" oppivat maanpuolustusta siellä kamppulan metsissä kuin puolustusvoimien leikkikoulussa, missä varmaan jo puhutaankin sävyyn "Hyvä Alokas N.N., olitsitteko ystävällinen ja petaisitte punkkanne, ei toki ole pakko, voittehan aina ilmoittautua sairastuvallekin".
- Jo about 15 v sitten
Vielä lisäys, että oikea sanamuoto kuuluu vaikkapa näin "Alokas N.N., Ylikersantti N.N. on erittäin hämmentynyt siitä, että äitinne ei ole kyennyt opettamaan teille niinkään yksinkertaista asiaa kuin sängyn petaaminen, eikä siihen näköjään ole kyennyt tttöystäväkään, mikäli teillä sellainen on, mikäli ei ole, tuskin sellaista tulette saamaankaan, ennenkuin olette oppineet sijaamaan vuoteenne. Alokas N.N., teette kymmenen punnerrusta nyt, jonka jälkeen teillä on puoli minuutia aikaa sijata vuoteenne. Alokas N.N., onko asia ymmärretty?"
Jo about 15 v sitten kirjoitti:
Vielä lisäys, että oikea sanamuoto kuuluu vaikkapa näin "Alokas N.N., Ylikersantti N.N. on erittäin hämmentynyt siitä, että äitinne ei ole kyennyt opettamaan teille niinkään yksinkertaista asiaa kuin sängyn petaaminen, eikä siihen näköjään ole kyennyt tttöystäväkään, mikäli teillä sellainen on, mikäli ei ole, tuskin sellaista tulette saamaankaan, ennenkuin olette oppineet sijaamaan vuoteenne. Alokas N.N., teette kymmenen punnerrusta nyt, jonka jälkeen teillä on puoli minuutia aikaa sijata vuoteenne. Alokas N.N., onko asia ymmärretty?"
Voi voi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108