Mikä mies veskarinaiselle?

Toivon Kipinä

Tätä asiaa olen pohdiskellut ja tullut siihen johtopäätökseen, ettei minulle taida sopia minkäänmerkkinen mies kumppaniksi.

Tunnen voimakasta fyysistä vetoa kerta toisensa jälkeen maanmerkkiseen mieheen (härkä, neitsyt, kauris), mutta henkisellä puolella ei pitkään synkkaa. Ei ainakaan, jos haluan olla oma itseni ja käyttäytyä luontevasti. Maanmerkkiset miehet pitävät minua liian suorapuheisena, rempseänä ja itsenäisenä, vaikka ensiksi juuri näihin ominaisuuksiini ihastuivatkin. Lisäksi maanmerkkiset miehet usein haluavat olla auktoriteettejä ja valitsevat itseään selvästi nuoremman naisen. Minäkin kun vauhdikkaana rokkimimminä nykyään miellyn itseäni nuorempiin, niin siinä on jo tragedian (tai vähintäänkin tragikomedian) ainekset koossa.

Horoskooppikirjoissa vesimiesnaiselle usein suositellaan oinas-, kaksos-, leijona- ja vaakamiestä. Itse en ole tuntenut vetoa näistä yhteenkään. Oinas on liian tulinen ja omistushaluinen, kaksonen kääntää takkinsa aina tilanteen niin vaatiessa enkä vaakaakaan kovin periaatteellisena pidä. Leijona taas pyrkii holhoamaan ja määräilemään, vaikka olisi nuorempikin.

Ne merkit, jotka taas ovat minuun joskusmuinoin ihastuneet ovat toiset vesimiehet sekä veden merkit kalat ja rapu.

Taitaa pian Toivon Kipinä sammua. Vesimies taitaa olla niin periaatteellinen merkki, että jos ei saa sitä, mitä haluaa ei ota toiseksi parastakaan vaihtoehtoa. Mitä olen miettinyt tuttavissani olevia iäkkäämpiä veskareita, niin he ovat kaikki joko monikymmenvuotisesta avioliitosta leskeytyneitä tai eivät ole ikinä olleet edes kihloissa.

31

7057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      Unohda nyt kaikki horoskooppijutut.

    • huhhuh"

      Minkä ikäinen olet??!! Aika monilla vesimiehillä taitaa olla tämän suuntaisia ongelmia ainakin kolmeenkymmeneen ikävuoteen, jotkun eivät osaa rauhoittua sittenkään. Lähinnä ehkä painottaisin sitä että koeta keskustella niiden ihmisten kanssa joihin ns. "ihastut" ja mieti sitten sitä kautta voisiko asiasta kehkeytyä jotakin enemmän. Jos toisen tunteet ovat todalla suuret niin kyllähän se tietää melken heti, mutta toisaalta se että koetat analysoida jokaista tapaamaasi miestä niin ajattelet vain omia tunteistasi, etkä näiden miesten tunteita. Ja; ihmiset ovat kuitenkin aina erilaisia. Kukaan ei voi todella tietää heti ensi tapaamisella mitä toisen päässä liikkuu. Jäitä hattuun on minun neuvoni!!!!

    • wesimN

      samantyylinen vesimiesNainen. Minäkin tunnen vetoa härkiin, neitsyisiin, rapuihin ja kauris on parhaillaan menossa, vaikka en olisi ikinä uskonut. Mutta hän onkin tumma ja tulinen, siitä sen täytyy johtua.
      Ja siitä että kaipaan jonkinlaista vastavoimaa ja ns auktoriteettia, jolle voin laittaa kampoihin.
      Horoskooppikirjoissa väitetään, että vesimiehet sopivat yhteen vaa`an, toisen vesimiehen ja kaksosten ja vielä jousimiehen kanssa parhaiten. Itsellä nämä merkit eivät ole ikinä iskeneet minkäänlaista psyykkistä tai fyysistä kipinää, ehkä jousimiestä lukuunottamatta. Olen minäkin itseäni nuorempien kanssa seurustellut, ja he tosiaankin mieltyvät minuun, itse tykkään eniten samanikäisistä tai vanhemmista. Itsenäinen ja suorapuheinen olen myös, vaikka minusta ensin saa vaikutelman, että olen hyvinkin herttainen ja kiltti. Veljeni on leijona, ja tiedän varmasti että ei käy, yrittää hallita ja määräillä, mikä ei tule ikinä onnistumaan minun kohdallani. Mutta silti kaipaan sitä haastetta. Oinas on liian yksinkertainen ja suoraviivainen ajattelussaan ja teoissaan. On sekin tullut kokeiltua. Toisesta vesimiehestä on kaksi kokemusta, ei vain sytytä, ei ole tulta eikä intohimoa. Vaaka on liian pliisu ja samoin kaksonen, ja kaksosta pidän lisäksi täysin epäluotettavana....Tällaista täällä..Jouskarista sen verran että se kumppanuus, mikä hänen kanssaan voi syntyä, on mahtavaa, ja ehkä myös skorpionin kanssa. Mutta olen nouseva skorppari, en tiedä mitä se vaikuttaa, mutta varmaan jotakin....

      • ..............................

        Vesimiesnaiselle sopii kalatmies, tai jouskarimies... kaksonen tai jellonakin käy.:)Mutta ei kai kukaan aloita mitään suhdetta sillä perusteella mikä horoskooppi toisella on... siihen vain rakastuu ajan myötä...

      • jääkuningatar

        että siinä sun kaurisM:ssä on myös skorpparia ja vesimiestä ja siksi sovitte yhteen. Itse olen kauris ja minun merkissäni skorppioni on nousevanan merkkinä ja vesimiestä on myös paljon syntymäkartassani.

      • Waterwoman
        .............................. kirjoitti:

        Vesimiesnaiselle sopii kalatmies, tai jouskarimies... kaksonen tai jellonakin käy.:)Mutta ei kai kukaan aloita mitään suhdetta sillä perusteella mikä horoskooppi toisella on... siihen vain rakastuu ajan myötä...

        .. pitää kyllä pelottavan hyvin paikkaansa, samat merkit sytyttää myös minua, vaikka ei muukaan merkki tietenkään hyvää miestä pahenna :)

      • aallotar
        jääkuningatar kirjoitti:

        että siinä sun kaurisM:ssä on myös skorpparia ja vesimiestä ja siksi sovitte yhteen. Itse olen kauris ja minun merkissäni skorppioni on nousevanan merkkinä ja vesimiestä on myös paljon syntymäkartassani.

        on venus skorpionissa, mikä ei haittaa ollenkaan. Kyllä kipinää löytyy..

      • Marielle82

        Hmm.... nyt sai sekä ap että wesimN pohtimaan tätä asiaa oikein olan takaa.

        WesimN:n kans olen oinaasta eri mieltä. He eivät mielestäni ole yksinkertaisia ja suoraviivaisia lainkaan, pikemminkin olen huomannut näitä piirteitä härässä. Paras ystäväni on oinas ja meistä minä keksin hulluja ideoita ja hän toteuttaa. Monet mahtavat illat on yksissä vietetty tästä syystä emmekä koskaan kyllästy toistemme seuraan. Tietty etäisyys pitää kuitenkin olla koska tiedän ettemme saman katon alla tulis pätkääkään toimeen. Mutta oinas- miehet eivät minua koskaan oo sytyttäneet. Moneen härkään oon kuitenkin menneisyydessä ollut ihastunut :) Ovat vaan jotenkin hurmaavia (vaikka osoittautuivat sitte liian "jalat-maassa"- miehiksi mikä sai epäröimään).

        Veljeni on neitsyt ja moinen pikkutarkkuus ja arvostelu on kyllä saanut pysymään sellaisista ihmisistä kaukana (en valikoi seuraani horoskooppien perusteella). Kahden kauriin kans olen seurustellut ja huomannut saman asian kuin ap, heitä kiehtoo menevä ja itsenäinen luonteeni ja kuitenkin se lopulta muodostuu ongelmaksi. Huomasin lopussa etten saa olla oma itseni.

        Leijona on ehdoton ei. Yhden kerran on leijona minua kiehtonut ja tiesin jo silloin että juttu olis täysin fyysinen ja siihen en lähtenyt. Vaaka ei ole mikään poissuljettu vaihtoehto, ovat mukavaa ja touhukasta seuraa. Koskaan ei vaan vaaka oo saanu multa jalkoja alta joten se siitä. Kalat... mielenkiintoinen, mutta liian tunteellinen.

        Ap on rokkimimmi, samoin minä... pidän tosin vanhemmista miehistä, jotka ovat kypsempiä (seurustelin kerran nuoremman kans ja kuten sanoit, katastrofin oireita näytti). Tylsimys mies ei saa olla, vaan pitää olla menevä, mutta luotettava. Siinäpä vaatimusta kerrakseen :) WesimN on nouseva skorpioni ja niin oon myös minä. Ja sen kyllä huomaa! Vipinää riittää :) Seurusteltuani elämässäni aika onnettomasti päätin itekkin että hitto, rima menee nyt niin korkealle että ei enää kelpaa kuin täydellinen ja niin fyysisen kuin henkisen puolen pitää synkata, muuten saa jätkä mennä mäkeen :) Jos ei löydy ikinä niin sitten ei löydy, sinkkuus ei ole huono vaihtoehto.

        Mulla kävi niin hyvä tuuri että se täydellinen löytyi ja arvatkaas mikä merkki se on? :) Vesimies! Lähdin hommaan kaveripohjalla vaikka toivo oli kyllä enemmässä. Eka tapaamisella jo oli kummallakin selvät kuviot. Hurmattiin vaan kertaheitolla toisemme ja yhdessä on sen jälkeen oltu ja tullaan olemaan vielä pitkään! Aina oon lukenu että 2 vesimiehen suhteessa ei oo mitään kipinää ja ystävyys on parempi vaihtoehto kuin parisuhde, ellei halua tasaista henkisen ykseyden liittoa. Kipinää kyllä löytyy kuten myös henkistä ykseyttä ja tämä mies on jotenkin poikkeuksellinen vesimies muutenkin, mutta miehen koko syntymäkartta on yks sekasikiö, melkein kaikki merkit sieltä löytyy. Että kai se piti olla tosi seko mulle :) itelläni on paljon vesimiestä, jousimiestä ja vaakaa. Venuksessa kauris ja kuten jo mainitsin, nousevana skorpioni. Miehelläni nouseva merkki on jousimies.

        Joku tällä palstalla mainitsi että vesimiehet (miehet yleensä) ei rauhotu ennen ku 30 ikävuoden jälkeen.. oma rakkaani on 33 ja sanonut kyllä joskus aiemmin että muutama vuosi takaperin en olisi kuulema hänestä tykännyt sen vuoksi, millainen hän oli. Mene tiedä :)

        WesimN mainitsi halun saada partneri, jossa on vastusta, jolle voi laittaa kampoihin. Samoin ajattelin itsekin ennen (kunnes määrittelin tätä halua vähän tarkemmin). Kyllä vuosikausien jokapäiväinen kampoihin laittaminen alkoi käydä voimien päälle. Koko ajan oli kilpailu ja päteminen päällä ja ei sitä jaksa, varsinkaan kun toinen arvostelee päälle koko ajan. Pohdin eron jälkeen asiaa ja tulin johtopäätökseen että toisella täytyy olla vahva itsekunnioitus ja oma tahto, mutta kyky sallia toiselle se etuoikeus, että saa muodostaa omat mielipiteensä eikä tule arvostelluksi.

        Ihmisten ensivaikutelma itsestäni on yleensä, että oon kiltti ja hiljainen ja ujo. Ne jotka tutustuu kavereiden kautta näkevät heti sen rempseämmän puolen. Kiltteys ja rauhallisuus minussa on aika petollista :) en ole nimittäin lainkaan rauhallinen, paitsi hätätilanteessa. Monesti ei porukka pysy minun perässä, tai antavat jo alkumetreillä periksi. Mukana on vuosien saatossa pysyneet vauhdikkaat ja hyvin kärsivälliset ihmiset :) Yleensä minua pidetään myös tosi "omituisena" mikä saa ihmiset kattomaan kieroon ja kiertämään kaukaan (juuri silloin kun rempseämpi minä näkyy pahimmillaan/parhaimmillaan). Eipä tuo minua oo vielä hidastanut ;) Tai muutenkaan vaikuttanut.

      • vesmiesnainen
        Marielle82 kirjoitti:

        se miten kuvailet itseäsi sopii todella hyvin
        meikäläiseenkin. olen nouseva skorpioni, venus
        kauriissa kartasta löytyy myös jousimiestä ja
        neitsyttä.

        olen nelikymppinen, ollut parisuhteessa toisen
        vesimiehen kanssa parikymmentä vuotta. suhde
        oli katkolla muutama vuosi sitten miehen
        löydettyä nuoremman ystävättären ja tunteet
        vei hänet mennessään.
        sinä aikana kokeilin sitten itsekin vieläkö
        viehätän vastakkaista sukupuolta. ei ollut
        pelkoa seuraa olisi kyllä löytynyt jos
        vain itse olisin ollut kiinnostunut. mutta
        sitten tapasin nuoruudenystävän vesimiehen
        tietenkin ja se oli menoa. oli tunnetta
        ja fyysistä vetovoimaa.
        mutta näin sitä vaan ollaan taas takaisin
        lasten isän kanssa. se on pitkä ja monimutkainen
        tarina.
        itse koen niin että sopivimpia merkkejä
        vesimiehelle ovat toiset vesimiehet, leijonat
        ja jousimiehet. vaaka liian kilttinä ei
        kiinnosta vaikka sanotaankin sopivan vesimiehelle. neitsyessä löytyy fyysistä
        vetovoimaa mutta muuten liian järkityyppi.
        skorpparit ja kauriit soveltuvat ennemmin
        ystäviksi.

      • vesimiesNainen

        aikansa kutakin, kaikki menettelee paitsi, jousimies, härkä , skorpioni, kalat, rapu, jellona, neitsyt, toinen vesimies, kaksoset,

        heheeee, laske siitä kenen kanssa tulet toimeen!

        Pikkanen vitsi vaan teille hupakot!

      • Marielle82
        vesmiesnainen kirjoitti:

        Kyllä minä ite vähän ajattelin ennen ku syntymäkarttani sain aikaseksi että kyllä sieltä joku skorpioni täytyy löytyä. Se ettei ollut yhtään neitsyttä oli yllätys juuri sen pilkunviilauksen takia. Oon nimittäin aika tarkka kaikesta, kuten että matot ja verhot on suorassa ja kaapin ovet ja vetolaatikot kiinni :D

        Venus Kauriissa... sanopa mulle, ootko huomannu itsessäsi sellaisen piirteen että kiinnostut ihmisistä joilla on ongelmia, joita haluat auttaa? Entä onko sellainen ilmiö tuttu, että osaat neuvoa muita hyvin heidän ongelmissaan muttet saa omistasi selvää?

        Kauheasti mulla ei kokemusta oo merkkien yhteensopivuuksista. Tunnen yhden Jousimies- miehen joka oli minuun ihastunut ja jotain mielenkiintoa siinä oli mutta ei kai sitten tarpeeksi. Juttu ei koskaan edenny kaveruutta pidemmälle vaikka herra teki vähän liiankin selväksi että on kiinnostunu enemmästä kuin vain kaveruudesta.

        Ainoastaan yksi vaaka jonka tunnen on rauhallinen ja tasapainoinen. Muut tuntemani vaa'at on tosi meneviä ja touhukkaita. Aina TEKEVÄT jotain. Mutta ovat silti tasapainoisia ja osaavat joskus rauhottuakin (hetkeksi).

        Leijonan sanotaan sopivan vesimiehelle.. mulla vain kokemukset on sellaisia että ovat vähän liian äkäisiä ja jos ovat joustamattomia vielä kaiken päälle niin sota on takuulla pystyssä!

        Skorpionin kans seurustelleena voin sanoa sen verran että aika fyysinen suhde oli ja räiskyvä. Liikaa konflikteja ja selvitettävää. Luottamuksen kyseenalaistamista ym. Oon valitettavasti ihminen jolla sellaiset asiat kuin luottamus ja rehellisyys ei ailahtele. Kun se kerran menee niin takaisin ei tule ja jos joku sanoo ettei minuun luota niin en pyri näyttämään luotettavuuttani, joko toinen luottaa minuun tai sitten ei. Oma valinta. Vakuuttelemaan en ala.

        Neitsyt on mielestäni aikamoinen nipottaja :D Mulla käy ainakin arvolle jatkuva kritiikki. Seurustelin kauriin kans ja oon melkein varma että se oli nouseva neitsyt kun helvetti näytti vaan kummankin merkin huonot puolet miehessä korostuvan. Liian tarkka rahasta ja kova arvostelemaan.

      • Marielle82
        vesimiesNainen kirjoitti:

        aikansa kutakin, kaikki menettelee paitsi, jousimies, härkä , skorpioni, kalat, rapu, jellona, neitsyt, toinen vesimies, kaksoset,

        heheeee, laske siitä kenen kanssa tulet toimeen!

        Pikkanen vitsi vaan teille hupakot!

        eihän vaakakaan jollekin oikein ollu sopiva joten mikä jää jälkelle?

        Kauris!

        Ja se ei taas kelpaa mulle :D

        Mulle käy tuo toinen vesimies :)

        Aika yksilöllistä se on ja vaikka horoskoopit on mulle harrastus niin on kiva verrata pitääkö syntymäkartat ym paikkansa. Niin pitkälle en sentään mene että esim kieltäytyisin johonkuhun tutustumasta horoskooppimerkin takia.

      • vesmiesnainen
        Marielle82 kirjoitti:

        Kyllä minä ite vähän ajattelin ennen ku syntymäkarttani sain aikaseksi että kyllä sieltä joku skorpioni täytyy löytyä. Se ettei ollut yhtään neitsyttä oli yllätys juuri sen pilkunviilauksen takia. Oon nimittäin aika tarkka kaikesta, kuten että matot ja verhot on suorassa ja kaapin ovet ja vetolaatikot kiinni :D

        Venus Kauriissa... sanopa mulle, ootko huomannu itsessäsi sellaisen piirteen että kiinnostut ihmisistä joilla on ongelmia, joita haluat auttaa? Entä onko sellainen ilmiö tuttu, että osaat neuvoa muita hyvin heidän ongelmissaan muttet saa omistasi selvää?

        Kauheasti mulla ei kokemusta oo merkkien yhteensopivuuksista. Tunnen yhden Jousimies- miehen joka oli minuun ihastunut ja jotain mielenkiintoa siinä oli mutta ei kai sitten tarpeeksi. Juttu ei koskaan edenny kaveruutta pidemmälle vaikka herra teki vähän liiankin selväksi että on kiinnostunu enemmästä kuin vain kaveruudesta.

        Ainoastaan yksi vaaka jonka tunnen on rauhallinen ja tasapainoinen. Muut tuntemani vaa'at on tosi meneviä ja touhukkaita. Aina TEKEVÄT jotain. Mutta ovat silti tasapainoisia ja osaavat joskus rauhottuakin (hetkeksi).

        Leijonan sanotaan sopivan vesimiehelle.. mulla vain kokemukset on sellaisia että ovat vähän liian äkäisiä ja jos ovat joustamattomia vielä kaiken päälle niin sota on takuulla pystyssä!

        Skorpionin kans seurustelleena voin sanoa sen verran että aika fyysinen suhde oli ja räiskyvä. Liikaa konflikteja ja selvitettävää. Luottamuksen kyseenalaistamista ym. Oon valitettavasti ihminen jolla sellaiset asiat kuin luottamus ja rehellisyys ei ailahtele. Kun se kerran menee niin takaisin ei tule ja jos joku sanoo ettei minuun luota niin en pyri näyttämään luotettavuuttani, joko toinen luottaa minuun tai sitten ei. Oma valinta. Vakuuttelemaan en ala.

        Neitsyt on mielestäni aikamoinen nipottaja :D Mulla käy ainakin arvolle jatkuva kritiikki. Seurustelin kauriin kans ja oon melkein varma että se oli nouseva neitsyt kun helvetti näytti vaan kummankin merkin huonot puolet miehessä korostuvan. Liian tarkka rahasta ja kova arvostelemaan.

        venus kauriissa..totta osaan neuvoa muita,
        mutta omien ongelmien kanssa menee välillä
        sormi suuhun. minuun näyttää sopivan sanonta
        tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin
        minä teen.

        edellisessä viestissäni mainitut sopivuudet toisten
        merkkien kanssa on tietenkin omakohtaisia
        kokemuksia eikä niitä voi yleistää kaikkiin
        vesimiehiin. itselleni tuntuu vain parhaiten
        kolahtavan toiset vesimiehet. esim. kaksosten
        sanotaan sopivan vesimiehille mutta minun
        kohdalla ne tuntuvat liian ailahtelevilta.
        ystävinä kaksoset taas ovat omaa luokkaansa.

      • vesimiesNainen
        Marielle82 kirjoitti:

        eihän vaakakaan jollekin oikein ollu sopiva joten mikä jää jälkelle?

        Kauris!

        Ja se ei taas kelpaa mulle :D

        Mulle käy tuo toinen vesimies :)

        Aika yksilöllistä se on ja vaikka horoskoopit on mulle harrastus niin on kiva verrata pitääkö syntymäkartat ym paikkansa. Niin pitkälle en sentään mene että esim kieltäytyisin johonkuhun tutustumasta horoskooppimerkin takia.

        Vaaka olisi täydellinen huumorintajuinen, intohimoinen.

        Oinas pitää kurissa, hillihtee alati voimakasta
        impulssiivisuutta vesimiehessä, kyltymättömän
        intohimoinen! Aviomies ainesta! Sopivan
        haasteellinen.

        Kauris, ihanan runolinen, samat arvomaailmat,
        hellä, ehkä liian varovainen, vesimies kyllästyy
        jos ei saa tunteisiin vastakaikua, viehättää
        yleisellä tasolla, kannattaa kokeilla.

      • Marielle82
        vesmiesnainen kirjoitti:

        venus kauriissa..totta osaan neuvoa muita,
        mutta omien ongelmien kanssa menee välillä
        sormi suuhun. minuun näyttää sopivan sanonta
        tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin
        minä teen.

        edellisessä viestissäni mainitut sopivuudet toisten
        merkkien kanssa on tietenkin omakohtaisia
        kokemuksia eikä niitä voi yleistää kaikkiin
        vesimiehiin. itselleni tuntuu vain parhaiten
        kolahtavan toiset vesimiehet. esim. kaksosten
        sanotaan sopivan vesimiehille mutta minun
        kohdalla ne tuntuvat liian ailahtelevilta.
        ystävinä kaksoset taas ovat omaa luokkaansa.

        Koskapa nousevat merkit vaikuttaa tosi paljon siihen, millainen ihminen on (ainakin horoskooppien mukaan), ei aurinkomerkki vielä kerro oikeastaan mitään. Eli omakohtaiset kokemukset merkeistä on sulla ja mulla ja varmaan muillakin vesimies-skorpioni-kauris yhdistelmillä erilaiset.

        Tunnen 3 henkilöä jotka ovat kaksosia ja luottamus näihin on tiukassa. Yhteen heistä luottaisin 100%. Kaikissa näissä 3 on kuitenkin yksi sama vahva piirre. Mieli muuttuu koko ajan, mielenkiinnon kohde muuttuu tiuhaan, kyllästys iskee helposti ja ovat ailahtelevaisia. Esim ystävinä... ensin pidetään yhteyttä lähes päivittäin ja sanotaan tehdään sitä ja mennään sinne ja sitten joko mitään ei tapahdu tai jos tapahtuu niin sen jälkeen menee jopa kuukausia ettei kyseisestä henkilöstä kuulu mitään. Tekstarit ei saa vastauksia. Jos soitan niin joo voitas tehä sita ja tätä, soitan sulle lähempänä ja taas ei tapahdu mitään. Sitte unohtaa koko henkilön ja yhtä-äkkiä kaksonen ottaakin yhteyttä ja taas on hauskaa ja touhutaan kunnes yksi sovittu juttu ei tapahdu ja "tauko" alkaa taas.

        Joku kaksonen voi tästä loukkaantua mutta kyseessä ei ole yleistys vaan ainoastaan minun henk koht kokemus piiriini kuuluvista kaksosista :)

    • WaterLady

      samoja asioita itsekin viimeaikoina pohdiskelleena olen tullut siihen tulokseen ettei samassa paketissa ole mahdollista olla sekä fyysistä vetovoimaa että henkistä yhteenkuuluvuutta...

      Kohtalonani näyttää olevan kerta toisensa jälkeen löytää skorpioni/kauris/neitsyt/rapumies,jota ympäröi vahva fyysinen vetovoima,ja joka kyllä ihastuu kreisiin olemukseeni,mutta pidemmän päälle homma ei toimi erilaisten katsomusten vuoksi...

      Ja nämä niinsanotut sopivat merkit ei sytytä,vaikka ehkä juttu luistaisikin muuten.. vaaka on liian leppoisa,oinas liian tulinen,jousimies tosikompi kuin itse,kaksonen...hmmm...no tällä hetkellä yksi kaksonen(muutaman vuoden nuorempi) jota en saa mielestä,kun hänessä olisi fyysistä vetovoimaakin...mieletöntä kun ollaan yhdessä,koko ajan pientä kisailua,sanaleikkiä ja härnäilyä,vaikkei kumpikaan mitään teinejä enää olla..mutta mielipiteet vaihtuu eriksi joka kerta kun nähdään ja ei ota selvää lopussaan mistään...plusmiinus tilanne koko ajan käsillä. Liian usein jos otan yhteyttä,ei vastaa,mutta kun tarpeeksi väliä niin sitten voi tavatakin ja on kuin ei olisi aikaa ollutkaan välissä...

      Itsekin olen vauhdikas ja nuorekas veskarimimmi,monikaan ei pysy vauhdissa ja ajatuksissa mukana,se tuskastuttaa itseäkin,mutta minkäs voi,kun vähempään ei voi tyytyä...

      • 40 wee+ WaterLady Krooninen...

        Oon just samaa mieltä, eli samasta paketista ei löydy kaikki.. ja ihan just samat merkit mullakin on ollut kierroksessa, ja aina jää jokin osa-alue puuttumaan. Skorpparit kyllä ymmärtää mua henkisesti melkein parhaiten, mut harvoin tunnen mitään fyysistä vetovoimaa heissä. Ravut taas saa mut usein syttymään, mut kokonaisuus jää sit kuitenkin vähän pliisuks. Nouseva merkkini on rapu. Hmmmmm... jatketaan tutkimusmatkailua.........

    • vähän niinkuin

      että joka elämänvaiheeseen eri mies! ite oon nelikymppinen ja lapset tein härän kanssa; turvallista ja tylsää kotielämää, meinasin kuolla siihen tylsyyteen loppuajasta, en jaksanut olla pirko pirteä ja inkeri innostaja koko ajan. Sittenpä kohtasin pekka pirteän eli ismo innostajan joka on KAKSONEN; aah sitä ihanuutta sekä fyysisellä ja psyykkisellä puolella, sielujen sympatiaa. Mut valitettavasti oli ihana muillekin yhtäaikaa ja valehteli päin pläsiä; USKOMATONTA. Mutta, mutta. Aikaa on mennyt, naisia on hänellä ollut, on huomannut ettei mua parempaa olekaan, ihmistä joka ymmärtää miksi piti valehdella, muutenhan meidän juttua ei olisi ollut ollenkaan ja olisin jäänyt yhtä järisyttävimmistä kokemusta köyhemmäksi ja tiedän että hän aloittaa elämänsä vielä puhtaalta pöydältä ja ihanuus tulee vielä jatkumaan....ja vietämme ihanan vanhuuden yhdessä ja meillä ei ole tylsää, sopivasti henkistä ja ruummiillista vetoa molemmin puolin...ja minä kun olen ymmärtäväinen ja sallivainen ja sopivasti hullu seksipuolella, ei hänellä ole mitään tarvetta enää hyppiä kukasta kukkaan ja vähän välillä härnään että on mustasukkanen ja kiinnostus säilyy...

    • Lempivaimo

      Kyllä veit sanat suustani. Oli niin tuttua, niin tuttua. Oon menossa taas kerran yrittämään "annetaan vielä mahdollisuus toisillemme" -tyyliin neitsytmiehen kanssa. Tutustuessa ihastutaan meikäläiseen Luluun, joka "rokkia rakastaa ja kohtais rappiomiehen". Sitten alkaa kauhee "neuvottelu" asioista kun en olekaan toivotun "kiltti" vaan oman tien kulkija. Tästä riittäis kerrottavaa vaikka kuinka; sinä vesimiehenä tiedät, mistä puhun. Kalat on ollut sellainen merkki, jonka kans olin 16 vee. Leijona oli narsisti. Et silleen. Oman ikäiset miehet ei tajuu meikäläistä yhtään. Ei puhuta edes samaa kieltä. Oh my Lord....

    • munasirkkeli

      Parempi kun ei ota mitään miestä. Kokeilin avoliittoa 2 vuotta ja irvistelin puolet ajasta.
      Nyt 34-vuotiaana minulta on tyystin kadonnut mielenkiinto vastakkaiseen sukupuoleen. Kai sitä taas joskus mielenkiinto palautuu, mutta saman katon alle en ukkoa ota. (tai parempi olla vannomatta enää yhtään mitään).
      Ihanan tyttären sain siitä mini-avoliitosta, ja exään on loistavat välit. Että ei sekään ihan turhaa ollut.

    • munasirkkeli

      .. unohtu sanoa että mun ihastukset on aina olleet joko vaakoja tai jousimiehiä. Omituista.
      Maamerkkejä kohtaan tunnen luontaista vastenmielisyyttä yleensä.. varsinkin neitsyet ovat oikein kammotus minulle. Hrrrr..
      Kai noihin vaikuttaa paljon henkilökohtanen horoskooppikin..

      • VMN

        se, että itse olet narsisti.

      • munasirkkeli
        VMN kirjoitti:

        se, että itse olet narsisti.

        Mitäs minä väärin sanoin kun noin "pillastuit"?
        En ole narsisti, kiitoksia vaan. Kaikenlaisia..

      • sivusta lukija
        munasirkkeli kirjoitti:

        Mitäs minä väärin sanoin kun noin "pillastuit"?
        En ole narsisti, kiitoksia vaan. Kaikenlaisia..

        "Parempi kun ei ota mitään miestä. Kokeilin avoliittoa 2 vuotta ja irvistelin puolet ajasta.
        Nyt 34-vuotiaana minulta on tyystin kadonnut mielenkiinto vastakkaiseen sukupuoleen. Kai sitä taas joskus mielenkiinto palautuu, mutta saman katon alle en ukkoa ota. (tai parempi olla vannomatta enää yhtään mitään).
        Ihanan tyttären sain siitä mini-avoliitosta, ja exään on loistavat välit. Että ei sekään ihan turhaa ollut. "

        voihan tuo narsisti nimitys olla vähän voimakas, mutta tuosta kirjoituksesta saa sen kuvan että mies on ollut vähän statistin roolissa. teit lapsen (miksi?), ja eksään on mainiot välit, mutta erosit silti, ja vannotat ettet miehiä halua (ainakaan saman katon alle). joten vähän erikoista....

      • munasirkkeli
        sivusta lukija kirjoitti:

        Ai miksi tein lapsen, no tuota, miksi ihmiset nyt ylipäätään haluavat perheen ??
        eX ja minä olimme tyystin eri puista veistettyjä, ja kyse ei koskaan ollut syvästä rakkaudesta. Olemme hyvissä väleissä koska meillä on tytär, ja yhteyksiä nyt on pidettävä. Hän on itselleen löytänyt sopivan naisen ja puolison, josta olen tyytyväinen. Ja itse saan elää elämääni ilman miestä kuten minulle sopiikin. Tämä on muutenkin ideaali tilanne, koska minulla on lapsesta huolimatta myös tarpeeksi omaa aikaa, koska tyttö on myös isänsä luona.
        Jos ero tekee minusta narsistin, niin aika pienestä irtoaa titteli. :D *puistelee päätään*

    • ollut

      leijonan (3v.), kauriin(3v.) ja härän(13v. naimisissa) kanssa. Härän kanssa alku aivan ihanaa, loppu tuskaa ja pelkkää jankutusta. Kaksonen hurmasi minut ja ravun kanssa oli sutinaa viimeksi. Rapumies kiinnostaisikin nyt vaikka aina olen ajatellut etteivät vissiin sovi. Eli onko kokemuksia ravuista. Kyseessä vanhempi rapumies.

    • Veskarinainen

      Minulle ainakin Leijona on just hyvä.Itselläni on tapana olla huolissani kaikista maailman asioista,kun taas Leijona ottaa asiat rennosti.Leijona on myös luotettava ja osaa kuunnella.On aina tukena ja on uskollinen.

      Leijona on aivan yhtä ihmisystävällinen kuin Vesimies ja innostuu usein samalla tavalla uusista asioista kuin Vesimies.Monella tapaa Leijona on hyvin paljon Vesimiehen kaltainen,mutta monella tapaa myös aivan erilainen.Leijonan kanssa voi keskustella kaikista asioista maan ja taivaan välillä.

      Ongelmaksi voi muodostua se,että leijona voi olla vähän itsekeskeinen ja se,että Vesimies usein vetäytyy omiin oloihinsa.Mutta jos kumpikin osaa vähänkin antaa periksi,suhde kyllä tulee onnistumaan.Ainakin meillä on käynyt niin. :)

      • Veskarinainen

        Täytyy vielä lisätä,että useimmiten minua on vetäneet puoleensa Vesimiehet,Kauriit sekä Oinaat.Ei niissäkään mitään vikaa ollut,Vesimiehiin en vain luottaisi enää ikinä.Oinaskin voi olla Vesimiesnaiselle oikein innostava kumppani:melko samanlainen arvomaailma ja hauskaa varmasti riittää.Myös Jousimiehissä on jotain kummallista vetovoimaa,samoin Härissä.

        Vaakoja olen aina pitänyt jotenkin vastenmielisinä,liian kiltteinä ja tylsinä.Samaan sarjaan ainakin minulla kuuluvat myös Kalat,Neitsyt ja Rapu...
        että sellasta...

    • nenni :)

      Kauris se olla pitää. :) Täydennetään toisiamme loistavasti.

      • vesimiesNainen

        Siehän oot lähes kaksoisolento maailmallisesti,
        suosittelen rikospolliisin alaa, mielikuvituksesi
        ratkaisee jutut tuossa tuokiossa.

        Mie olen luopunut aikoja sitten rikosfilmien katselusta, heh, voin jo 10 minuutin katsomisen
        jälkeen sanoa kuka teki ja mitä, arvaa harmittaako kavereita.

        Ai niin tää nyt tuli tähän miesosastolle, suosittelen, elä ota kaurista, hää loukkaa sinuu
        toistuvasti ja verisesti, antaa siun juosta
        töppöset tulena peräss,,,,

        Tyydy vaakaan, tai oinaaseen!!!!!!!!!!

    • Pohtija112

      Itse olen veskari.

      Kaksosen kanssa hullaannuttiin toisiimme ja oli iloa ja hauskaa kuin rakastavaisilla sielunkumppaneilla, mutta sitten kun se itse tutustuminen alkoi, huomasin, että olisin kaivannut paljonkin syvällisempiä keskusteluja ja otetta ylipäätään elämään. Tietenkään ei pidä paikkaansa, että kaikki kaksoset ovat pinnallisia, mutta tässä kumppanissani korostui tuo "kaksospiirre" eli pinnallisuus aika turhauttavalla tavalla yhdistettynä juurikin keskittymisvaikeuteen, mikä esti sen syvän kontaktin synnyn. Jonkinlainen kontakti syntyi kyllä heti, kun "näytin hyvältä".

      Neitsyen (olen neitsyt-nousuinen) kanssa taas syvällinen keskustelu ja seksi toimivat, mutta ovat ylipäätään yhtä varovaisia kuin minäkin joten /--reaktiota ei helposti synny ja mikään etene - kun taas kaksonen flirttailullaan lähestyy aktiivisesti ja rohkaisevasti, mitä veskarina tarvitsen.

      Kauriit usein viehättyvät minusta ja ovat usein maskuliinisuudessaan ja herkkyydessään viehättäviä ja ujoina poikina muutaman kaljan jälkeen hurmaavia, mutta sellainen kaurismainen asiassa pysyminen tuntuu tällaisen abstraktin veskarin silmissä aika vieraalta, juurikin vieraan maata viistävältä. Kuitenkin joku yhteys on. Myöskin sellainen "isällinen" saarnaaminen kaurismiehiltä on meinannut viedä hermot - en ole mikään lapsi! :D

      Oinaasta ei kokemusta kuin kaverina, mutta Mars-Oinaana samastun oinasmaiseen libidoon, rohkeuteen, aktiivisuuteen ja elämäniloon; olisi kiinnostavaa tavata joskus Oinasmies :)

      Kalat tuntuvat sielunkumppaneita, vielä ei ole vetovoimaa ollut, koska se aistittava kelluvuus/vesi heissä ei ehkä käy mars-oinaalleni :D

      Rapumies onkin sitten uusin ja kiinnostava tuttavuus Kuu-Ravulleni intohimoisuudessaan ja romanttisuudessaan, ja toivottavasti on syvällinen henkilö kyseessä; toivottavasti homma etenee jotenkin :)

      Härkä mieheen - mutta varattuun - olen tuntenut toisissani vetoa - rakastan härkien eroottisuutta ja aistillisuutta…

      Skorppareista ei kokemusta, mutta tutuissa ne skorpparin naksuttelevat sakset eli jatkuvat pistelevät vitsit ovat kyllä jotain, jota tuskin jaksaisin suhteessa, vaikka mustan huumorin ystävä osin olenkin. Siltikin skorpparimaiseen syvällisyyteen samaistun ja siihen, että kun skorppari välittää jostakusta, hän tosissaan välittää.

      Jousimiesten kanssa olen aina tullut niin mielettömän helposti toimeen, kuin olisimme kaksi seikkailijaa - en vaan tiedä, miksi vetovoimaista kohtaamista ei ole vielä tullut.

      Vaa'alle olen vain antanut rukkaset, muuta kokemusta ei ole...
      Eikä leijonasta, mutta vetovoimaa on kyllä löytynyt...

      Kaikista suurimmat ihastumiseni/rakastumiseni tähän asti ovat kuitenkin olleet neitsyt (olen neitsytnousuinen) ja kauris (meillä oli kummallakin kuu vesielementissä, minulla ravussa, hänellä kalassa; hänellä venus oli vesimiehessä ja minulla taas kauriissa).

      Siltikään en vieläkään tiedä, voisinko koskaan todella sitoutua kehenkään. Minulle kun on niin tärkeää, että saisin olla täysin vapaasti oma itseni kaikkine "outouksieni", sanotaan mieluummin "vapauksieni" ja "aitouksieni". Olen kyllä ajatellut, että olisi kiinnostavaa joskus tavata kuuma vesimiesmies :).

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      123
      3982
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      314
      2049
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1727
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1710
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1661
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1518
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1266
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1252
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      440
      1218
    Aihe