mistä saan naishormonia`?

öhhöm

hei tietääkö kukaan täällä mistä saan naishormonia? onko kukaan käyttänyt ja mitä se vaikutti? kasvoks tissit ja mitä muuta naisellisempaan suuntaan vartalossa tapahtui?

37

8553

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meeri-Anneli

      Eksyitkö palstalle vahingossa, etkä ole lukenut muita ketjuja.

      Tälle palstalle kirjoittaa aika ahkerasti transsukupuolisia ihmisiä. Transsukupuoliset naiset nimenomaan käyttävät naishormonia, eli estrogeeniä koko loppuelämänsä. Tietenkin estrogeeni vaikuttaa, mutta se tarvitsee tuekseen joko antiandrogeenin ja/tai leikkauksen. Rinnat kasvaa ja vartalo muuttuu kasvoja myöten naiselliseksi.

      Estrogeenin saanti onkin sitten asia erikseen. Sitä käydään ostamassa apteekista reseptillä. Mutta reseptin saa vain diagnosoitu transsukupuolinen nainen. Noin vain lääkärille menemällä se ei onnistu, pitää olla transsukupuolinen ja käydä tutkimukset läpi.

      • Kysymys...

        Keskustelimme toisessa viestiketjussa antiandrogeenin vaikutuksista esim. pohkeiden lihaksikkuuteen. Kerroit (tai oliko se joku muu), että antiandrogeenillä saattaisi olla vaikutus myös lihaksiin. Kysymys kuuluukin, että saako antiandrogeeniä ilman ts-diagnoosia ja onko sillä vaikutusta ilman estrogeeniä?

      • Meeri-Anneli
        Kysymys... kirjoitti:

        Antiandrogeeni heikentää testosteronin tuotantoa ja alentaa sen tasoa verenkierrossa. Testosteronin väheneminen taas aiheuttaa lihaksien surkastumista jossakin määrin naistyyppiseksi. Aiheuttaa myös impotenssia ja libidon heikkenemistä. Tähän taas perustuu toinen lääkkeen hoitotapa. Sitä käytetään huomattavasti isompina annoksina liiallisen seksuaalisuuden vähentämiseen. Eli jompi kumpi tauti pitää olla jos aikoo saada antiandrogeeniä. Estrogeeni ei ilmeisesti vaikuta suuremmin lihaksiin. Mutta ellei sitä ole testosteronin tilalle, seuraa menopaussioireita. Ihminen tarvitsee jotain sukuhormonia voidakseen hyvin. Vaikka iäkkäänä molempien tuotanto vähenee, se ei lakkaa aivan kokonaan, joten vanhukset pärjäilevät sillä jäljelle jääneelläkin.

      • siis.....
        Meeri-Anneli kirjoitti:

        Olla ts-diagnoosi saadakseen antiandrogeenejä vai riittääkö asian selvitys yleislääkärille vai suostuuko yleislääkäri edes kirjooittamaan antiandrogeenejä? Minkälainen annos muuten kyseiseen tarkoitukseen on sovelias ja onko tiedossa jotain antiandrogeenin lääkemerkkejä joita voi hakea tietokannoista?.

        Sain esim. fansteriidiä ainoastaan selvittämällä lääkärille mistä on kyse. Toinen läääkäri ei olisi halunut kirjoittaa finastereediä edes sairaudenhoitoon, eli korvattavaksi.

      • tietenkin on
        siis..... kirjoitti:

        Yksi antiandrogeeni, jota käytetään jenkkilässä transhoidoissa yksinomaan on spironolaktoni, esim Aldactone. Sen ensisijainen vaikutus on nesteenpoisto, joten sitä voi pyytää turvotuksen hoitoon. Sivuvaikutuksena voi sitten saada terhakkaat rinnanalut. Jos tykkää.

      • Meeri-Anneli
        tietenkin on kirjoitti:

        Spirolaktonia olen käyttänyt jo ennen prosessia verenpainelääkkeenä. Annokseni on 50 mg/vrk, eikä lääkärini suostunut kirjoittamaan vahvempaa (kuten jenkeissä) sivuvaikutusten pahenemisen takia. Rinnat eivät kasvaneet kovin paljon, ehkä noin luumun kokoisiksi. Muita sivuoireita ei tuolla annoksella tullut.

        Finasteridillä on pieniä antiandrogeenisiä vaikutuksia, mutta kunnollinen vaikutus on vasta Androcurilla. Finasteridiä saa melko vapaasti hiusten kasvatukseen Propecia nimisenä, eikä siitä saa mitään korvauksia. Vahvempien lääkkeiden määräämiseen lääkäri varmaankin haluaa paremmat perusteet, koska ne ovat tarkoitettu ensisijassa eturauhassyövän hoitoon. Mutta on näitäkin TS:t saaneet hiusten kasvatukseen (pilleri jaetaan neljään osaan ja päiväannoksen hinta putoaa dramaattisesti).

        Yleislääkäri ei varmaankaan suostu kirjoittamaan antiandrogeeneja. Antiandrogeeneja kirjoittaa hormonilääkäri transsukupuoliselle. Yleislääkäri voi kirjoittaa lähetteen transtutkimuksiin, jos tuntee sukupuoliristiriitaa ja sitten ehkä aikanaan saa ihan lailliset lääkkeet.

      • Edukasta
        Meeri-Anneli kirjoitti:

        Spirolaktonia olen käyttänyt jo ennen prosessia verenpainelääkkeenä. Annokseni on 50 mg/vrk, eikä lääkärini suostunut kirjoittamaan vahvempaa (kuten jenkeissä) sivuvaikutusten pahenemisen takia. Rinnat eivät kasvaneet kovin paljon, ehkä noin luumun kokoisiksi. Muita sivuoireita ei tuolla annoksella tullut.

        Finasteridillä on pieniä antiandrogeenisiä vaikutuksia, mutta kunnollinen vaikutus on vasta Androcurilla. Finasteridiä saa melko vapaasti hiusten kasvatukseen Propecia nimisenä, eikä siitä saa mitään korvauksia. Vahvempien lääkkeiden määräämiseen lääkäri varmaankin haluaa paremmat perusteet, koska ne ovat tarkoitettu ensisijassa eturauhassyövän hoitoon. Mutta on näitäkin TS:t saaneet hiusten kasvatukseen (pilleri jaetaan neljään osaan ja päiväannoksen hinta putoaa dramaattisesti).

        Apteekista saa finasterid 5Mg Copyfarm nimisenä tuotteena 28e ja korvauksella 16e / 30Tabl jaetuna neljään osaan = 4Kk:n annos. Propecia 1Mg 28Tbl = 1Kk:n annos 59e, eikä korvauksia.

      • ts....
        tietenkin on kirjoitti:

        Yksi antiandrogeeni, jota käytetään jenkkilässä transhoidoissa yksinomaan on spironolaktoni, esim Aldactone. Sen ensisijainen vaikutus on nesteenpoisto, joten sitä voi pyytää turvotuksen hoitoon. Sivuvaikutuksena voi sitten saada terhakkaat rinnanalut. Jos tykkää.

        Paljonkohan sitä turvotusta pitäs olla että lääkäri kirjoittaa sitä?? Riitäsköhän tollanen kova pallo maha...Mä haluun aluksi kokeilla tuota...

    • naisesta

      otetaan kymmenkunta naista ja puristetaan niistä mehu

      • öhhöm

        siis täh, mä vaan kysyin mistä saisin naishormoni ja te puhutte jotain ihan outoo jostain nesteen poistoista yms ihme juttuu. kun en oo trans-sukupuolinen, vaan ihan tyttö ja haluan tyttö ollakin, mutta haluisin isommat rinnat. kysyin tota asiaa täältä, koska ajattelin että monet transut varmaan käyttää sitä ja tietää siten mistä sitä saa ja miten se vaikuttaa :)

      • Ei pimeästi
        öhhöm kirjoitti:

        Sepä ei kai tullut heti selväksi että oletkin
        nainen. Jospa kysyisit ensimmäiseksi lääkäriltäsi.
        Hän voi neuvoa oiken ja turvallisen osoitteen,
        mistä saat ne hormoonit. Tosin minä olen mies,
        enkä tiedä muuta paikkaa.

      • Meeri-Anneli
        öhhöm kirjoitti:

        siis täh, mä vaan kysyin mistä saisin naishormoni ja te puhutte jotain ihan outoo jostain nesteen poistoista yms ihme juttuu. kun en oo trans-sukupuolinen, vaan ihan tyttö ja haluan tyttö ollakin, mutta haluisin isommat rinnat. kysyin tota asiaa täältä, koska ajattelin että monet transut varmaan käyttää sitä ja tietää siten mistä sitä saa ja miten se vaikuttaa :)

        No nyt selvisi, olisit kertonut heti että olet luomunainen.

        Sitten pieni vinkki: transsukupuoliset eivät ole mitään transuja, se on ilkeä haukkumasana transvestiiteistä, eikä he käytä hormoneja.

        Tuo valitsemasi sanamuoto, tyttö, pisti vähän epäilemään ikääsi. Jos oletkin nuori, vasta murrosiän kynnyksellä, kannattaa odottaa. Rinnat kasvavat eri vauhdilla murrosiässä, jollakin voi olla samassa iässä jo isot, kun toisella vasta kasvu heräilee.

        Mikäli olet jo reilusti ohittanut murrosiän ja aikuinen nainen, käänny gynekologisi puoleen (aikuisena sellainen sinulla varmaankin jo on). Gynekologi voi miettiä kanssasi tarvitaanko lääkkeitä. Transsukupuolisillakaan estrogeeni ei varsinaisesti kasvata rintoja, joten tarvitaan todennäköisesti muita lääkkeitä, jos rintojen kasvu on poikkeuksellisen heikkoa. Ehkä keltarauhashormoni voisi auttaa (tai luonnonmukaisesti raskaus) se kasvattaa ainakin odotusaikana ja imettäessä rintoja. Hormonitason laskiessa osa kasvusta kylläkin kutistuu pois.

    • Sari_

      Hormonikorvaushoito kuuluu kiinteänä osana transsukupuolisuuden hoitoon, ja omalla osallani siihen kuului 4 mg Progynovaa (estradiolivaleriaatti) ja 25 mg Androcuria (syproteroniasetaatti) päivässä. Jouduin puolittamaan annoksen sivuvaikutusten takia.

      Omat rintani kasvoivat A:sta lopulta pieneen C:hen. Kasvot pyöristyivät ja rasvakudos keskittyi lantiolle niin, että muotoni selkeästi naisellistuivat. (Jossei minulla ollut tiimalasivartaloa, niin lankarullavartalo ainakin.) Karvoitus keveni.

      Olet luomunainen, joten kehosi kehittää estrogeeneja itsessään, ja kuukautiskierto vaikuttaa myös omalta osaltasi. Mitä rintojen kasvattamiseen hormoneilla tulee, sellaiselle luomunaiselle, joka aikoo äidiksi, se on todella riskipeliä. Raskauden aikana nimittäin rinnat kasvavat luonnostaan (siskollani ne kasvoivat C:stä DD:hen) ja hormonikorvaushoidolla ennen vaihdevuosia voi olla pahoja sivuvaikutuksia.

      Jos todella haluat, mene juttelemaan asiasta lääkärin kanssa ja mittauta hormonitasosi. Estradioli tai etinyyliestradioli plus progesteroni ovat ne mömmöt, joilla haluttuja vaikutuksia saadaan aikaan.

      • öhhöm

        anteeksi etten heti tehnyt selväksi että olen nainen. ja en todellakaan tarkoittanut pahalla sitä kun sanoin transu, en vaan oikeen oo perillä niistä nimityksistä kun niitä on ihan kamalan paljon. joo kuitenkin, oon kohta 20 v. mut en osaa sanoa itsestäni vielä nainen vaan tyttö tuntuu oikeemmalta vielä :) mulla on joku b-kuppi ja se tuntuu tosi pieneltä, ja muutenkin oon tosi hoikka ja tikkumainen, haluaisin enemmän naisellisemmat muodot (lantio, rinnat jne). ajattelin että jos naishormonit auttais, et niitä ottais vähän sen verran et musta tulis hyvä ja sit lopettais.. en oikeesti kyl tiedä miten niitä pitää käyttää. mut meen ens viikolla gynekologille niin jos kysyisin sit sieltä.

        kiitos teille kaikille vastanneille, oikein paljon =)

        Olet 20-vuotias, eli murrosiästäsi on vasta vähän aikaa kulunut. Saattaa olla, etteivät kasvupisteesi ole vielä luutuneet, joten hormoneilla saattaa olla osaltasi vielä vaikutusta jopa luustoon. (Tai sitten ei.)

        Hormoneja käytetään joko pillereinä suun kautta, laastareina tai geelinä ihon läpi tai sitten pistoksina. Pillereillä on helpointa saada oikea annostus, pistoksina puolestaan saa kahdeksi viikoksi mielenrauhan ja laastarit ovat viikko kerrallaan -tavaraa.

        Naishormoneista tärkeimmät ovat progesteroni ja estradioli. Progesteroni saa aikaan rinnan rauhaskudoksen kasvun, kun taas estradioli kasvattaa rasvakudosta. Progesteronin ansiosta nännit ja nännipihat laajenevat. Jos vaikuttaa siltä, että nännisi/nännipihasi ovat "tyttömäiset", silloin saatat hyötyä progesteronista. Jos taas ne ovat naismaiset mutta rintasi ovat muutoin pienet, tällöin voi miettiä estradiolia. Estradioli myös aiheuttaa rasvakudoksen kertymisen lantiolle ja leventää lantiota. Liika estradioli aikaansaa "päärynälihomista".

        Sanoit, että sinulla on B-kuppi. B on normaali suomalaisen naisen kuppikoko, eikä siinä ole mitään häpeämistä. On vaiettu salaisuus, ettei yksikään nainen ole ikinä tyytyväinen rintoihinsa. Joko ne ovat liian pienet tai liian isot tai epäsymmetriset tai mitä vielä. Jos olet hoikka ja "tikkumainen", ja sinulla on B-kuppi, olet todennäköisesti noin 3-4 v ikäistäsi nuoremman näköinen. Sinulla on melkeinpä mallin vartalo tällöin.

        Mikäli suunnitelmissasi lähiaikoina on äitiys, niin voit olla varma, että silloin vartalosi tulee muuttumaan. Ei, en tarkoita raskausarpia enkä rasvoittuvaa ihoa tai löysää vatsanahkaa, vaan sitä, että tällöin rintasi kasvavat ja myös lantio levenee. Raskausaikana myös hormonitoimintasi menee melko lailla uusiksi. Mutta lienee parasta, etten puhu paljoa äitiydestä, koska en itse sitä voi ikinä kokea.

        Koska olet menossa pian gynikselle ja hän taatusti tietää näistä asioista minua enemmän, niin otapa nämä asiat juttusille. Älä missään tapauksessa tohtoroi omin päin! Jos tiedät, mitä termi "DDR-vitamiini" tarkoittaa, niin kyse on pohjimmiltaan juuri siitä: douppaamisesta. Toiseksi pahimmillaan estradioli aiheuttaa posketonta lihomista - ja pahimmillaan se vaikuttaa suurina määrinä testosteronin tavoin, kun elimistö alkaa yrittää tasapainottamaan sukupuolihormonien määrää kehossa ja palauttamaan "naiselle kuuluvaa" tasapainoa. Liian moni TS on mennyt tohtoroimaan itseään omin päin ja maksaa siitä sitten kropallaan. Luojan kiitos itselläni oli hyvä lääkäri, sillä jouduin puolittamaan annostuksen - minulla tuli masennus- ja hyperaktiivisuuskohtauksia ja lihosin yli 20 kg vuoden aikana - hän ehdotti annostuksen pienentämistä, sillä hän näki missä mentiin. Sain sen onneksi dieetattua ja treenattua pois, mutta sen verran rankka kokemus se oli, etten suosittele "itselääkintää" kenellekään.

      • öhhöm
        Sari_ kirjoitti:

        kiitos sari_ sinulle todella laajasta vastauksesta! hui en kyllä omin päin menis heti kokeilee mitään, en todellakaan halúais mitään yltiöpäistä lihomista!

        pelkään et se estradioli saa mut sit lihomaan ihan sikana, mut pitää tosiaan noista jutuista sit jutella sen gynen kanssa. toivon vaan ettei se heti kiellä koko juttua multa. mutta voin vaikka täällä sitten kertoa mitä se gyne sanoi asiasta ja sainko niitä hormoneja :) kiitos sinulle sari_ vielä! =)

        Henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat tuohon lihoamiseen. Minulla ei ole tullut painoa lisää lainkaan, pudonnut muutaman kilon 1,5v. hormonihoidon aikana, vaikka en ole mitään laihdutuskuuria pitänytkään. Syönyt kuten ennenkin tarkkailemalla rasvan ym. käyttöä ja kohtuullisin annoksin (karkit ja muut herkut jätetty hyvin minimiin). Liikuntana reipas vajaan tunnin kävelylenkki keskimäärin 3 kertaa viikossa. Alkoholin käyttö on hyvin minimissä, koska kalja lihottaa reippaasti (ei edes maita enää).

        Naisen hormonikorvaushoito menopaussissakin on paljon "kevyempää" transsukupuolisen hoitoon verrattuna. Transsukupuolisen estrogeeniannostus on moninkertainen (esim minulla 3-6 kertainen luomunaiseen verrattuna). Siksipä nuo sivuvaikutukset tavalliselle naiselle on pienemmät.

      • kommentti

        Oletko ajatellut, milloinka on aika pudottaa sinunkin estrogeeniannostus ikäistesi luomunaisten tasolle? Transnaisiahan yleensä lääkitään vahvasti alussa, jotta feminisoitumista tapahtuisi. Sen jälkeen ei ole mitään syytä käyttää 6 kertaa luomunaisia vahvempaa lääkitystä.

      • Meeri-Anneli
        kommentti kirjoitti:

        Hormonihoito aloitetaan Suomessa vähitellen nousevilla annoksilla. Tällä hetkellä annokseni on riittävä, koska hormonitasoni on normaalin ovuloivan naisen tasolla. Homonilääkitystäni ei koskaan pudoteta nollille, kuten luomunaisilla, koska minulla ei ole lainkaan omaa hormonitoimintaa. Luomunaisilla on pientä hormonitoimintaa vielä menopaussin jälkeenkin. Transsukupuoliset tarvitsevat hormonihoitoa elämänsä loppuun asti, mutta annosta voidaan vähän pienentää kun toivotut fyysiset muutokset on saavutettu. Minulla on siihen vielä pitkä matka.

      • voisi olla joku

        Itse kuvittelen, että transitio tapahtuisi suurin piirtein seitsemän vuoden aikana, mutta saattaa venyä pitemmäksikin. Kehon solut uudistuvat keskimäärin seitsemässä vuodessa, ihon solut paljon lyhyemmässä ajassa. Siksi ihon muutokset tulevat hormonihoidossa lähes ensimmäisinä.
        Transtaustaisen naisen normaaliannostus tämän jälkeen lienee luokkaa 4mg estradiolia vuorokaudessa.

      • Meeri-Anneli
        voisi olla joku kirjoitti:

        "Transtaustaisen naisen normaaliannostus tämän jälkeen lienee luokkaa 4mg estradiolia vuorokaudessa."

        Tuo on ilmeisesti se normaaliannostus. Sellaisen ohjeen hormonilääkäri antaa kun siirtää TS:n terveyskeskuksen hoidettavaksi prosessin päätyttyä.

        Kun luomunaisten hormonikorvausannos pillereillä on yleensä 1 tai 2 mg/vrk, niin onhan siinä vielä eroa. Tavallisilla naisilla hormonikorvaushoito yleensä lopetetaan muutaman vuoden hoidon jälkeen.

      • Sari_
        Meeri-Anneli kirjoitti:

        Henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat tuohon lihoamiseen. Minulla ei ole tullut painoa lisää lainkaan, pudonnut muutaman kilon 1,5v. hormonihoidon aikana, vaikka en ole mitään laihdutuskuuria pitänytkään. Syönyt kuten ennenkin tarkkailemalla rasvan ym. käyttöä ja kohtuullisin annoksin (karkit ja muut herkut jätetty hyvin minimiin). Liikuntana reipas vajaan tunnin kävelylenkki keskimäärin 3 kertaa viikossa. Alkoholin käyttö on hyvin minimissä, koska kalja lihottaa reippaasti (ei edes maita enää).

        Naisen hormonikorvaushoito menopaussissakin on paljon "kevyempää" transsukupuolisen hoitoon verrattuna. Transsukupuolisen estrogeeniannostus on moninkertainen (esim minulla 3-6 kertainen luomunaiseen verrattuna). Siksipä nuo sivuvaikutukset tavalliselle naiselle on pienemmät.

        Tuo, mitä sanoit, pitää paikkaansa. Lisäksi se vaikuttaa, onko lihominen rasva- vai hiilihydraattilihomista.

        Minulla oli pieni annostus jo alussa (hormonilääkärini kysyi, olinko ottanut mömmöjä laittomasti, koska minulla oli kaikkein pahin gynekomastia, mitä hän oli koskaan nähnyt kenelläkään aloittavalla TS:llä) ja jouduin pienentämään vielä siitäkin, suunnilleen luomunaisen tasolle. (Kivaa olla kromosomimutantti, jee!)

        Itselläni lihominen on hiilihydraattilihomista, eli lihoan hiilihydraateista, kun taas rasvaa voin syödä niin paljon kuin haluan eikä se vaikuta. Kun vaihdoin sitten vähähiilihydraattiselle dieetille, aloin laihtumaan voimakkaasti, ja alle vuodessa kaikki kilot hävisivät. Sen jälkeen olen tarkasti katsonut, mitä syön. Pahaksi onneksi estradioli tuntuu stimuloivan insuliiniaineenvaihduntaa. Olen joutunut tekemään välttämättömyydestä hyveen, eli opettelemaan tykkäämään juustosta, pähkinöistä jne vähähiilihydraattisesta naposteltavasta.

        "Pahaksi onneksi estradioli tuntuu stimuloivan insuliiniaineenvaihduntaa."

        Tuo on tunnettu asia. Siksi minäkin jouduin 2-tyypin lievän diabeteksen takia tutkimuksiin ja lääkitykselle ennen hormonihoidon alkua. Verensokeri oli hieman normaalia korkeammalla, mutta lääkitystä ei katsottu aikaisemmin tarpeelliseksi. Ennen prosessia jouduin sitten lääkitykselle jotta verensokeri saataisiin normaaliksi. Samalla tuli myös virallinen diabetesdiagnoosi ja nyt saan muutkin tarvittavat hoidot. Kun hormonihoito alkoi, arvot nousi taas. Ne saatiin normaaliksi kolminkertaistamalla lääkitys ja nyt vielä lisättiin yhdellä pillerillä.

    • SWW.

      Kallista puuhaa ja mieheys näkyy pikkasen aina ulospäin, ja korvien välissähän se kumminkin on. Treenaa itselöles lihakset ja nauti oikeiden naisten huomiosta.

      • jebulisjebulisjee

        Aidolla transnaisella on vain ja ainoastaan naissukupuoli korvien välissä. Siitähän tää juttu herrajumala nimenomaan lähti liikkeelle.
        Mutta turha tätä on kai toitottaa "ulkopuolisille", ei ne tuu tätä kai ikinä tajuamaan. Niille sukupuoli on yhtä kuin ihmisen ulkoasu....johon on synnytty.

      • Meeri-Anneli

        Jos et osaa lukea, niin pysy poissa!

        Kysyjä on nainen, joten heittosi meni ihan pieleen.

        Eikä hoito ole mitään kallista, naiset pääsevät vielä halvemmalla. Noin 4-8€/kk lääkkestä riippuen (tarkemmat hinnat voi katsoa kelan nettisivulta).

      • Sari_

        Alkuperäinen kysyjä on noin 20-vuotias nainen, jolla hänen omasta mielestään murrosiässä ei tapahtunut riittävän selkeää femininisoitumista ja hän haluaisi buustata omaa ruumistaan niin, että rintojen kasvu olisi selkeämpää ja pepusta tulisi naisellisempi.

        Eli kyseessä on _luomunainen_, joka kysyy hormoneista ja niiden vaikutuksista. Onneksi olkoon, onnistuit mokaamaan itsesi todella perusteellisesti.

        joo arvasin, en tietenkään saa koko hormoneja. kävin siis siellä gynellä ja se ei ottanut kuuleviin korviinsa koko juttua, sanoi vaan että "niitä semmosia käytetään sukupuolenvaihdosten yhteydessä ja se on vuosien prosessi, ei niitä joka päiväisesti teinitytöille jaella". okei, oli ehkä mullakin aika kaukaa haettu koko juttu, mut pitipähän kokeilla. hmph, jäi silti harmittamaan että joudun nyt loppuelämäni viettämään tälläisena tikkuna. =(

        Uskon kyllä että että harmittaa. Mutta jos aiot joskus hankkia lapsia, sillä asia todennäköisesti korjaantuu. Estrogeeni ei edes ole varma rintojen kasvatukseen, sitä voi olla sinullakin jo ihan riittämiin. Enemmänkin asiaan voi vaikuttaa progesteroni, jota alkaa tulla reilusti odotusaikana.

        Ehdit kyllä aikanaan saamaan estrogeenitkin, kunhan vuosikymmenten kuluttua menopaussi iskee.

      • Sari_
        öhhöm kirjoitti:

        joo arvasin, en tietenkään saa koko hormoneja. kävin siis siellä gynellä ja se ei ottanut kuuleviin korviinsa koko juttua, sanoi vaan että "niitä semmosia käytetään sukupuolenvaihdosten yhteydessä ja se on vuosien prosessi, ei niitä joka päiväisesti teinitytöille jaella". okei, oli ehkä mullakin aika kaukaa haettu koko juttu, mut pitipähän kokeilla. hmph, jäi silti harmittamaan että joudun nyt loppuelämäni viettämään tälläisena tikkuna. =(

        Harvinaisen ikävä vastaus. Et ole enää teinityttö ja olet kuitenkin aikuinen ihminen.

        Ehkä gyniksesi oli huolissaan luontaisesta kierrostasi. Kerroit olevasii hoikka ja pitkä. Onko kuukautiskiertosi säännöllinen? Rasvaprosentti vaikuttaa myös hormonitoimintaan, ja rasvoissa on triglyseridien ohella paljon steroideja, joita elimistö käyttää hormonien tuotantoon. En kehota sinua lihottautumaan, mutta kuukautiskiertosi säännöllisyys kertoo paljon.

        Toinen juttu on sitten, että nyt kannattaa yrittää tehdä välttämättömyydestä hyve. Pystyt käyttämään todella upeita avoselkäisiä leninkejä ja iltapukuja, joista rintavammat naiset voivat vain haaveilla. Olennaisempaa kuin olla jotain on olla sitä mitä jo on.

        Kolmas juttu on äitiys. Jos sinusta joskus tulee äiti (toivottavasti), se muuttaa kehoasi, ja rintasi kasvavat taatusti. Sisarellani ne kasvoivat liki kaksi kuppikokoa.

      • Minna x
        öhhöm kirjoitti:

        joo arvasin, en tietenkään saa koko hormoneja. kävin siis siellä gynellä ja se ei ottanut kuuleviin korviinsa koko juttua, sanoi vaan että "niitä semmosia käytetään sukupuolenvaihdosten yhteydessä ja se on vuosien prosessi, ei niitä joka päiväisesti teinitytöille jaella". okei, oli ehkä mullakin aika kaukaa haettu koko juttu, mut pitipähän kokeilla. hmph, jäi silti harmittamaan että joudun nyt loppuelämäni viettämään tälläisena tikkuna. =(

        Esimerkiksi tuolla Brava-systeemillä pitäisi pystyä keskimäärin kuppikoon kasvattamiseen. Suomenkieliset sivut täällä:

        http://www.thtreatment.com/

        Minna

        PS: Tuon pitäisi toimia myös transseksuaaleilla. Onko kenelläkään jo kokemuksia laitteesta?

      • öhhöm
        Minna x kirjoitti:

        Esimerkiksi tuolla Brava-systeemillä pitäisi pystyä keskimäärin kuppikoon kasvattamiseen. Suomenkieliset sivut täällä:

        http://www.thtreatment.com/

        Minna

        PS: Tuon pitäisi toimia myös transseksuaaleilla. Onko kenelläkään jo kokemuksia laitteesta?

        kiitos teille sari_ ja meeri-anneli!

        sari kysyit jotain kuukautiskierrosta. se on todella epäsäännöllinen, ja se gynekologi määräskin siihen sellaista hormonilääkitystä, jota käytetään kolmen kk ajan. sen pitäisi säännöllistää kuukautiset.

        ja toivon myös että joku päivä olisin äiti, vaikkei mitään erityistä vauvakuumetta mulla ole koskaan ollutkaan. mutta olisi kiva saada niitä muotoja jo ennenkin, mutta pitänee kai ajatella että mikä tässä elämässä loppupeleissä on tärkeetä! ehkä mä pärjään tän näkösenäkin sitten.

        niin ja vielä siitä, mitä se gyne sanoi. ehkä se sanoi mua teinitytöks sen takia, että 20-vuotiaaksi näytän ehkä paljon nuoremmalta tän kokoni vuoksi, kun olen niin pieni. olisi kiva juuri siks näyttää vähän naisellisemmalta, kun en enää mikään pikkutyttö ole.

        se brava-juttu jota joku tossa mainosti, alkoi kiinnostaa myös, mutta vaikutti ainakin sen verran hankalalta prosessilta tähän hätään etten ainakaan vielä voi sitä harkita, ehkä myöhemmin sitten. hintakin oli aika huima :/

        mutta kiitos teille kaikille vastaajille, ilo huomata miten ihmiset ovat valmiita auttamaan ja neuvomaan tälläisissa ei-niin-tärkeissäkin asioissa! vaikka mulle tää tärkeetä onkin :)

    • Samajuttu

      Mulla on toi sama onglema... oon vasta 16v mutta rinnat ei ole kasvaneet 2vuoteen, olen kävelevä tikku ja haluaisin lisää muotoja.
      Haluaisin myös aloittaa ton hormonihoidon koska pelkään että tuun aina olemaan näin laiha ja rinnaton(70A) :( Mulla ei ole ruokahäiriöitä joten älkää luulko väärin, oon aina syönyt reippaasti, tällä hetkellä syön enemmän kuin kaverini joka on isompi kuin minä! Että tässä mulla on tooosi iso ongelma...
      haluaisin ainakin rintani kasvavan edes vähän.
      Tiedän että tää on vanha keskustelu, mutten tiennyt minne kirjoittaa tällästä :s.

      • njfbhhbvbg

        Ymmärsin kirjoituksestasi että olet syntyperäinen nainen. Hormonihoito estrogeeneilla ei yleensä vaikuta rintojen kasvuun naisilla kuin poikkeustapauksissa silloin kun oma estrogeenin tuotanto on liian vähäistä.

        Mikäli olet ruumiinrakenteeltasi hoikka, A-kupin rinnat voivat hyvinkin olla suhteessa vartaloon oikean kokoiset. Aikanaan raskaus ja imetys todennäköisesti kasvattaa rintoja ja ehkäpä vuodet tuovat lisää myös rasvaa rintoihin.

        Paremmat keskustelufoorumit kysymyksiisi voisi löytyä seuraavista linkeistä
        http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3882
        http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3878

      • hieman omituinen
        njfbhhbvbg kirjoitti:

        Kuppikoko on aina suhteessa vartalon kokoon. Ei kuppikoko ole jokin universaali massamäärä, vaan mittaerotus rintojen ulommaisen kohdan ja heti rintojen alapuolella olevan rinnanympäryksen välillä. Jonkun ison ja pitkän tytön A-kuppi voisi massaltaan olla hoikan ja pienen tytön B- tai C-kuppi.

      • Lääkäriltä ne saa

        Gynekologin tai endokrinologin vastaanotolta noita hormoneja saa. Mutta ensin pitää tehdä tutkimukset että onko todellakin estrogeenivajausta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3392
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3212
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      2771
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1963
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1240
    Aihe