Huolestunut

Äiti81

Huolestuttaa niin, että pää hajoaa!

Kerron teille mikä...

Tyttäreni 5v.
Kaikki alkoi viime vuoden puolella hampaista.
Tyttäreni takahampaat "syöpyivät" niin, että vain reunus jäi jäljelle.
Hampaita koitettiin paikata kun reiät olivat pienemmät,
mutta tuo hammasluun tuhoutuminen ei pysähtynyt!
Reiät suurenivat paikkojen yli.
Tyttäreni sai antibioottikuurin, jonka piti pysäyttää tulehdus,
jota epäiltiin syyksi syöpymiseen.
Ei auttanut!
Ei myöskään paikallisesti annettu lääke hampaalle.
Hampaan sisällä ei ollut enään lopuksi mitään!
Nämä karat otettiin nukutuksessa pois toukokuussa -06! (käsi jo silloin paketissa)

Tyttäreni kaatui tarhassa huhtikuussa -06
Rtg kuvien perusteella löydettiin murtuma olkavarresta,
mutta myös kirkastuma luussa jota lähdettiin selvittämään.
Tämä kirkastuma oli silloin n.5 cm ja n 2 cm koholla.
Lasten kirurgin diaknoosi rtg kuvista on luukysta.
Luun sisällä on nestettä, joka syövyttää luuta.

1.6 murtuman jälkitarkastuksessa tuo kirkastuma oli edennyt vauhdilla,
kokoa oli tullut reilusti lisää.
(olkavarresta miltei kyynärpäähän)

Hoito luukystaan oli, että neste otettaan kädestä piikillä pois
ja piikillä kortisooni-injektio sisään,
joka alkaa kasvattamaan uudelleen luuta.

Tämän piti tapahtua ennen juhannusta -06,
koska lapseni oli kipeä (yskä, nuha, kuume) nukutusta ei voitu tehdä!

Hoito siirtyi eteenpäin ja hoito tehtiin 20.7.06
Toimenpide meni hyvin, mutta...
He epäilevät,
että ei olekkaan kyse tuosta kystasta,
joka hoidetaan kortisooni-injektiolla.
Epäilevät sen sijaan aneurusmaattista luukystaa.
Siihen ei kortisooni auta vaan päinvastoin huonontaa tilannetta!
(sitä en tiedä mitä lääkäri tuolla tarkoitti, koska injektio kuitenkin laitettiin käden sisään).
Varjoaineet olivat kadonneet käden sisältä todella nopeasti, nopea kasvu ja veri mitä sisältä tuli voisi kertoa jälkimmäisestä.

Nyt meidän pitää odottaa 3kk, että päästään mangneettikuviin ja asiaa tutkitaan enemmän :/

Ja taas meillä ollaan kipeenä kuume, nuha, yskä.
Hassua kuumeessa on se, että nousee todella nopeasti lähelle 40.C

Tytöstäni ei ole otettu mitään kokeita, edes verikoetta!
Rtg kuvat ovat ainoa diaknoosin lähde.

Soitin lääkärille toimenpiteestä seuraavana päivänä
ja pyysin häntä vielä kertomaan minulle mistä on kyse.
Sain todella epämiellyttävää käytöstä vastineeksi!
Ja naurahtelua, tuskaista huokailua kysymyksilleni?!

Nyt minun vain pitäisi odottaa tuo 3kk,
miettien mikä yhteys on hampaiden syöpyvällä luulla on käden vastaavasti syöpyvään luuhun
ja se, että meillä sairastetaan usein nuha, kuume, yskä- tautia!
Vai onko noilla mitään muuta yhteistä kuin kantaja!

Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta?!

Kiitoksia kun jaksoitte loppuun asti lukea huoleni.

29

7434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuku

      huh huh. olipa hurjaa luettavaa. mutta varmasti asiast selkenisivät piankin kunhan lääkärit olisivat kiinnostuneita!!!onko nämä kokeet otettu keskussairaalassa vai missä??todella oudolta kuulostaa lääkärien asenne.. Onko teillä mahdollisuutta käydä yksityisellä tai edes vaihtaa lääkäriä??

      • Äiti81

        Lääkäri vaihtui lomista johtuen jo kerran.
        Eli diaknoosin ja toimenpiteen teki eri lääkäri!
        Keskussairaalassa tätä on nyt hoidettu,
        mutta alkaa tosiaan mennä usko ja tuntumaan liukuhihnatavaralta.
        Sehän tässä on hauskaa...
        Yksityisen lastenkirurgi on sama, joka teki meille diaknoosin keskussairaalassa.
        Toisessa yksityisessä ei hoideta lasten tälläisia asioita, sieltä meidät lähetettiin keskussairaalaan.

      • Äiti81

        Niin mitään kokeita kun ei ole otettu!
        Ensimmäinen rtg kuva otettiin yksityisellä.
        Sieltä he lähettivät keskusaairaalaan.
        Murtuman jälkitarkastus rtg-kuvat otettiin keskussairaalassa..
        Siinä on kaikki "kokeet" mitä on otettu!

      • juuku
        Äiti81 kirjoitti:

        se on kumma miten sairaalassakaan ei oteta kantaa tähän hammasjuttuunkaan koskien, miten on mahdollista että molemmat asiat hoidetaan "irrallisina" vaikka ilmeisestikin kuuluu yhteen!! siis todella raivostuttavaa kyllä.. minä toivon koko sydämestäni että asianne hoidetaan hyvin ja pian kuntoon ja pääsette jatkamaan elämäänne normaalisti!!kaikkea hyvää!

      • kuulostaa..

        Kyllä nyt luulisi jotain verikokeita otettavan myös tuollaisessa tilanteessa. Eikös lääkäreiden pomoja ole ylilääkärit? Voisikohan ottaa sellaiseen yhteyttä tässä tapauksessa? Ymmärrän, että tilanne huolestuttaa.

      • Äiti81
        juuku kirjoitti:

        Siihen haluaisinkin vastauksen,
        mutta ei tunnu lääkäreitä kiinnostavan minun huoleni!
        He tietävät ja osaavat, tyhmän maallikon kysymykset ärsyttävät!
        Eiköhän tämä tästä jonain päivänä selkene,
        toivon, että ennemmin kuin myöhemmin...
        Aurinkoista loppukesää myös sinulle :)

      • Äiti81
        kuulostaa.. kirjoitti:

        Kyllä nyt luulisi jotain verikokeita otettavan myös tuollaisessa tilanteessa. Eikös lääkäreiden pomoja ole ylilääkärit? Voisikohan ottaa sellaiseen yhteyttä tässä tapauksessa? Ymmärrän, että tilanne huolestuttaa.

        En ole vielä ottanut tuosta asiasta selvää.
        Luulisin, että joku potilasasiamies?!
        Tälläsessa tilanteessa ei voimat riittäisi taisteluun,
        mutta kai se on pakko niin tehdä.

    • pirpana..

      sanoo oman mielipiteensä...
      älä anna periksi vaikka kuinka yrittävät mitä ,pistä kova kovaa vastaan ja pyydä mikä mättää että
      ei selvitetä sinulle kaikkee miks niin vaikee tutkii ja selittää mitä kokeita on otettu.
      sinulla on oikeus saada kaikki tiedot lapsestasi
      siis mitä ovat kirjottaneet sairaudesta ja kokeista.
      kun meet sairaalaan seuraavan kerran pyydät KAIKKI
      TIEDOT LAPSESTASI,,,MUISTAT VARMAAN KÄYNTIKERRAT...
      TARKISTA VIELÄ ETTEI MITÄÄN JÄÄ POIS.
      SANOT TOPAKASTI ETTÄ HALUAT NE,,,
      LAKI ON NYKYÄÄN ONNEKS PUOLELLAMME ETTÄ SAAMME
      TIETÄÄ MITÄ MEISTÄ KIRJOITETAAN LÄÄKÄRI KÄYNNILLÄ.

      YMMÄRRÄN HÄTÄSI JA TUSKASI HYVIN.VOIMIA SINULLE.

    • Mummonen

      vaan varaisin ajan terveyskeskukseen, ihan tuon sairastelun vuoksi. Ellei anneta aikaa, veisin terveyskeskuksen päivystykseen, silloin kun on kuumeessa. Vaatisin kokeita. Ole lujana, älä anna periksi. Ei ole kokemusta kertomastasi, en ole koskaan kuullutkaan, mutta näin tekisin. Neuvolan kautta voisi myös yrittää, olisiko sieltä jotain apua ja ohjeita.

      • Toiveena

        Minun lapsestani löytyi syöpä viime keväänä, ja täytyy sanoa, että asiat todella etenivät nopeasti, kun lääkäreillä oli aihetta epäillä pahanlaatuista löytöä. Vaikka ensimmäinen yhteydenotto lääkäriin oli lauantai -iltapäivä, oli kaikenlaiset kokeet ja myös ultraääni, röntgen ja magneettikuvat otettu yhden vuorokauden aikana. Koepala leikattiin maanantai-aamuna. Kaikkien katsellaan nyt muutama päivä/viikko vastausten jälkeen (muihin tauteihin) tuntui todella rohkaisevalta, että asiat tosi tilanteessa hoidetaan nopeasti. Kun tätä kiittelin, sanoi lääkäri, että lasten syöpäepäilyt hoidetaan aina mahdollisimman pikaisesti. Todellakin kaikista sairauskertomuksista ja asiapapereista sinulla on oikeus saada kopio, mutta mitä ilmeisemmin tässä tapauksessa ei epäillä nopeita muutoksia jos odottaa pitäisi 3 kk. Sinuna soittaisin kyllä vielä lääkärille ja sanoisin, että olen niin huolissani, etten pysty odottamaan vaan tarvitsen lisätietoa. Itse huomasin, etten saanut turhia lupauksia ja rauhoitteluja, vaikka niitä yritin saada. Vaikka raskasta on ollutkin, olen ollut tyytyväinen lääkärien rehellisiin vastauksiin. Nyt meillä on hoidot lähes ohi, ja ovat ilmeisesti auttaneetkin ja siirrymme seurantaan.

      • Äiti81
        Toiveena kirjoitti:

        ... ja jaksamista teille roppakaupalla!
        Onneksi olette jo ylittäneet pahimman vaiheen.
        Toivotaan, että syöpä nujerretaan kokonaan ja ikuisesti lapseltanne!

        Se odottelu tässä onkin ahdistavinta.
        Huhtikuun lopussa kun tuo löydös oli n 5 cm pitkä.
        1.6 murtuman jälkitarkastuksessa kirkastuma oli jo miltei kyynärpäässä.
        20.7 sairaalassa ollessamme en saanut mitään tietoa kasvaimen koosta yms.
        Itse en myöskään ymmärtänyt kysyä.
        Keskityin vain siihen mikä meitä odottaa 3kk jälkeen.
        Käsi on olkavarresta kyynärpäähän yhtä ohut kuin kananmunankuori
        eli ei kestä minkäänlaista töytäisyä / kompastumista murtumatta tai katkeamatta.
        3 kk tässä tilanteessa tuntuu ikuisuudelta!

      • ottaisit

        kaikki epikriisit sun muut ja varaisit pikaisesti ajan yksityiseltä lääkäriasemalta, vaikkapa pediatrilta, ajan.
        Voimia!

    • ope

      Hei,

      lapsesi oireet viittaavat aivan muuhun sairauteen kuin luukystaan. Kehotan sinua nyt nopeasti hakeutumaan Hyksin lastenosastolle. Laspsesi toistuvat infektiot ovat merkki veriarvojen heikentymisestä ts. immunologisen tasapainon häiriöstä. Vaadit pääsyä lasten lääkärille. Oikotie on yksityispuolen kautta. Soita esim. Mehiläiseen ja kerro tilanne. Pyydä ottamaan laajaverkuva, maksaa noin 70 euroa. Siitä selviää todella paljon.Yleislääkärit eivät tunnista monimutkaisia taudinkuvia, koska heidän tehtävänsä on priorisoida potilaita. Voimia. Tässä maassa joutuu ponnistelemaan lastensa terveyden puoleta.

      • Hoitaja

        Ilman muuta samma mieltä edellisen kanssa! Jos verenkuvat ok niin sitten miettii uudelleen. Ainakin rtg-kontolli olisi paikallaan.. Yleislääkäri tekee juuri sitä mitä edellinen kertoi.

      • ja nopeasti
        Hoitaja kirjoitti:

        soitat omalle lääkärille ja VAADIT lähetteen täydelliseen verenkuvaan!! Sinulla on oikeus siihen oireiden ja aiemman diagnoosin vuoksi! Vaadit, että sinulle soitetaan heti kokeiden valmistuttua- menee muutama tunti! Keskityt kuuntelemaan leukosyyttiarvoja (eli valkosoluja) normaali noin 5-14 ja hemoglobiinia (eli punasoluja), norm n. 112-147, neutrofiiliset granulosyytit, norm noin tuhat sekä trombosyytit eli verihiutaleet, norm n 200-450.
        Olen nimittäin kuullut tapauksista joissa potilas on päässyt verikontrolliin ja lääkäri on luetellut "viallaan olevat arvot" tietämättömälle vanhemmalle ja taas on kulunut viikkoja kun kukaan ei katso oikeita asioita.

        Itselläni lapsi sairasti flunssan vain muutaman kerran, mutta lapsi oli väsyneempi, jolloin huolestuin..
        - soitin itse labraan ja sanoin tuovani hänet, kesken työpäivän- hain lapsen päiväkodista ja vain käskin ottaa pienen verenkuvan. Sanoin tuntevani lapseni parhaiten, olen toki hoitoalalla, mikä auttaa ennakoimaan.
        Illalla olimme Helsingissä K10:llä. VOIMIA- TIEDÄ OIKEUTESI JA PIDÄ NIISTÄ HULTA!!

      • lääkäriäsi!
        ja nopeasti kirjoitti:

        Kyseessä on sentään ammattilainen. Jos haluat käskyvaltaa, mene yksityissektorille.

      • helvetin motiivi?
        Hoitaja kirjoitti:

        Ilman muuta samma mieltä edellisen kanssa! Jos verenkuvat ok niin sitten miettii uudelleen. Ainakin rtg-kontolli olisi paikallaan.. Yleislääkäri tekee juuri sitä mitä edellinen kertoi.

        Mikähän helvetin motiivi yleislääkärillä olisi pitää sairauksia jemmassa?

      • kun eivät
        helvetin motiivi? kirjoitti:

        Mikähän helvetin motiivi yleislääkärillä olisi pitää sairauksia jemmassa?

        tunnista läheskään kaikkia sairauksia! Terv.keskuksessa kyllä hoituu selvä flunssa tai korvatulehdus, mutta.....

        AP:lle; yksityiselle ja pian kuten aiemmissa viesteissä on neuvottu!!

      • sinä tunnistat!
        kun eivät kirjoitti:

        tunnista läheskään kaikkia sairauksia! Terv.keskuksessa kyllä hoituu selvä flunssa tai korvatulehdus, mutta.....

        AP:lle; yksityiselle ja pian kuten aiemmissa viesteissä on neuvottu!!

        Yrittäkää nyt tajuta että yleislääkäri on paras lääkäri arvioimaan ensivaiheen hoitoja! Mistä ihmeestä tiedät minkä alan erikoislääkärille sinun tulee mennä jos tulet sairaaksi? Asia ei ole niin mutkaton kuin voisi alkuun kuvitella.

        Yleislääkäri osaa parhaiten koko lääkärikunnasta arvioida jatkohoitotarpeen ja sen, missä jatkohoito tapahtuu. Jos menet suoraan erikoislääkärillke, niin erikoislääkäri hoitaa oman suppean tietämyksensä mukaan, ja se saattaa olla jopa vaarallista: "Jos itse on vasara niin kaikki muut näyttävät nauloilta!"

        Flunssa ja korvatulehdus hoituu missä tahansa, mutta yleislääkärin toimenkuvaan kuuluu poimia välistä jatkohoitoa tarvitsevat ja ohjata heidät oikeaan jatkohoitopaikkaan. Yleislääkäri hoitaa kyllä paljon muutakin kuin flunssat ja korvatulehdukset: Sydän- ja verenpainelääkitykset, depressio-, psykoosi-, ja mielialalääkitykset, haavojen ompelua, murtumien diagnostiikka ja konservatiivinen hoito, psykiatrisen tilan arviointeja ja psyykenlääkemuutoksia, neurologisten sairauksien lääkitysten seuranta ja muutokset. Lastenneuvola, vanhainkodin asukkaiden lääkitykset, vuodeosaston potilaiden lääkitykset: ruusu- ja keuhkokuumepotilaiden diagnostiikka ja hoito. Silmien vierasesineiden poisto, silmäsairauksien hoito. Gynekologisten vaivojen tutkimukset ja hoito. Jne jne.. lista on loputtoman pitkä, ja erikoissairaanhoitoon lähetetään vain ne joiden kanssa ei enää pärjätä, ja usein kyse on siitä ettei ole laitteita joilla tutkia: esim akuuttia aivoverenkiertohäiriötä epäiltäessä potilas tulee viipymättä lähettää yksikköön jossa pää voidaan kuvata.

        Näin yleislääkärinä sieppaa kun maallikot aina puhuvat korvatulehduksista ja flunssista. Tavallinen flunssa ei edes kuulu lääkärille, mutta joskus hysteeriset, alilämpöiset "flunssapotilaat" ovat juuri niitä päivystyksen äänekkäimpiä potilaita jotka ovat vaatimassa pääsyä täydelliseen verenkuvaan, kun samaan aikaan infarktipotilas takahuoneessa olisi kipeämmin avun tarpeessa. Niin. Myös sydäninfarktin liuotushoito on yleislääkärin heiniä: työni on kaukana flunssasta ja korvatulehduksista. Parhaita mahdollisia tutkimuksia en ole koskaan keneltäkään evännyt eikä minua työnantajankaan taholta ole sellaiseen kehotettu. Lääkärikunnassa yleislääkärin työn vaativuus tunnustetaan yleisesti, kysy keneltä tahansa lääkäriltä. Maallikkoja kehoittaisin käyttämään enemmän maalaisjärkeä hoitoon hakeutumisessa: Jos flunssa alkoi eilen eikä ole kuumetta, tilannetta voi hyvin seurata kotona.

      • ja nyt
        sinä tunnistat! kirjoitti:

        Terveyskeskus oli ennen arvauskeskus, mutta nyt se on enää sidontapaikka.
        Itse on oltava asialla, että asiat etenee.

      • vaimoke

        keskustelun aloittajan viestistä? Kuinka neuvoisit häntä?

      • varmasti
        vaimoke kirjoitti:

        keskustelun aloittajan viestistä? Kuinka neuvoisit häntä?

        verikokeita koska äiti itse on niin huolissaan tilanteesta. Kun veriarvot ovat priimaa niin lisätutkimustenkin odotus on helpompaa. Kovin kiireelliseltä ja pahalta ei kuulosta jos vasta kolmen kuukauden päästä pääsee magneettiin.

      • varmaankin
        ja nyt kirjoitti:

        Terveyskeskus oli ennen arvauskeskus, mutta nyt se on enää sidontapaikka.
        Itse on oltava asialla, että asiat etenee.

        yksi niistä uusavuttomista jotka tulevat sidottamaan pienimmätkin naarmut lääkäriin, ja heti kun on pienikin nuha niin antibioottia pitäisi saada "kun on tuota alilämpöäkin". Sitten valittelet kun terveyskeskuslääkäri hoitaa vain mitättömiä juttuja. No älä tuo niitä mitättömiä vaivojasi terveyskeskukseen niin ei tarvitse niitä hoitaakaan, aika ne pikkunaarmut parantaa, vaan voi keskittyä oikeisiin potilaisiin.

      • ihmettelijä 2222
        sinä tunnistat! kirjoitti:

        Yrittäkää nyt tajuta että yleislääkäri on paras lääkäri arvioimaan ensivaiheen hoitoja! Mistä ihmeestä tiedät minkä alan erikoislääkärille sinun tulee mennä jos tulet sairaaksi? Asia ei ole niin mutkaton kuin voisi alkuun kuvitella.

        Yleislääkäri osaa parhaiten koko lääkärikunnasta arvioida jatkohoitotarpeen ja sen, missä jatkohoito tapahtuu. Jos menet suoraan erikoislääkärillke, niin erikoislääkäri hoitaa oman suppean tietämyksensä mukaan, ja se saattaa olla jopa vaarallista: "Jos itse on vasara niin kaikki muut näyttävät nauloilta!"

        Flunssa ja korvatulehdus hoituu missä tahansa, mutta yleislääkärin toimenkuvaan kuuluu poimia välistä jatkohoitoa tarvitsevat ja ohjata heidät oikeaan jatkohoitopaikkaan. Yleislääkäri hoitaa kyllä paljon muutakin kuin flunssat ja korvatulehdukset: Sydän- ja verenpainelääkitykset, depressio-, psykoosi-, ja mielialalääkitykset, haavojen ompelua, murtumien diagnostiikka ja konservatiivinen hoito, psykiatrisen tilan arviointeja ja psyykenlääkemuutoksia, neurologisten sairauksien lääkitysten seuranta ja muutokset. Lastenneuvola, vanhainkodin asukkaiden lääkitykset, vuodeosaston potilaiden lääkitykset: ruusu- ja keuhkokuumepotilaiden diagnostiikka ja hoito. Silmien vierasesineiden poisto, silmäsairauksien hoito. Gynekologisten vaivojen tutkimukset ja hoito. Jne jne.. lista on loputtoman pitkä, ja erikoissairaanhoitoon lähetetään vain ne joiden kanssa ei enää pärjätä, ja usein kyse on siitä ettei ole laitteita joilla tutkia: esim akuuttia aivoverenkiertohäiriötä epäiltäessä potilas tulee viipymättä lähettää yksikköön jossa pää voidaan kuvata.

        Näin yleislääkärinä sieppaa kun maallikot aina puhuvat korvatulehduksista ja flunssista. Tavallinen flunssa ei edes kuulu lääkärille, mutta joskus hysteeriset, alilämpöiset "flunssapotilaat" ovat juuri niitä päivystyksen äänekkäimpiä potilaita jotka ovat vaatimassa pääsyä täydelliseen verenkuvaan, kun samaan aikaan infarktipotilas takahuoneessa olisi kipeämmin avun tarpeessa. Niin. Myös sydäninfarktin liuotushoito on yleislääkärin heiniä: työni on kaukana flunssasta ja korvatulehduksista. Parhaita mahdollisia tutkimuksia en ole koskaan keneltäkään evännyt eikä minua työnantajankaan taholta ole sellaiseen kehotettu. Lääkärikunnassa yleislääkärin työn vaativuus tunnustetaan yleisesti, kysy keneltä tahansa lääkäriltä. Maallikkoja kehoittaisin käyttämään enemmän maalaisjärkeä hoitoon hakeutumisessa: Jos flunssa alkoi eilen eikä ole kuumetta, tilannetta voi hyvin seurata kotona.

        Puolitoista kuukautta on jo kulunut, kun ÄITI81 on kirjoittanut lapsensa sairaudesta ja nyt vasta luen.

        En kommetoi yleislääkärin kirjoitusta muuten, kuin viimeisen rivin "Jos flunssa alkoi eilen eikä kuumetta, tilannetta voi hyvin seurata kotona".

        Minulla oli hyvä ystävätär ja hänellä oli toistuvasti flunssaa. Hän sai terveyskeskuslääkärilta monet antibiootit, joilla ei ollut mitään vaikutusta. Yhdessä ihmettelimme, kuinka on mahdollista, että kuuri kuurin perään.... Loppujen lopuksi hänellä oli rintasyöpä ja siihen tautiin hän sitten kuoli!!!!

        Kysymyksessä oli aikuinen ja nyt lapsi, mutta ei liene eroa. Eli tuntui, että kirjoittaja yleislääkäri ei ole tällaisesta kuullutkaan.

        Ja kyllä näin maallikonkin mielestä ÄITI81:n kirjoitus tuntuu aika hurjalta. Itse kyllä epäilisin jo vaikka syöpää!!! Toivottavasti ei ole ja asia lienee jo selvinnyt. Toivon ainakin ettet odottanut sitä kolmea kuukautta!!

        Ihmettelenkin, että kuinka yleislääkäri voi ottaa noin kevyesti noinkin hurjat oireet. Tarkoitan sinua kirjoittaja ja sitä lääkäriä, missä äiti lapsensa kanssa oli!!??

        Jos et sinä äiti vielä ole lapsellesi hoitoa ja apua saanut, niin tee kaikkesi, että jotain tapahtuu. ÄLÄ ODOTA HETKEÄKÄÄN!!

        Voimia sinulle ja lapsellesi! Toivoisin, että vielä kirjoittaisit tänne, miten teillä menee.

    • äippä87

      Mun pojalla 5v todettiin kookas luukysta nilkan alueella...päivystyksessä juostu ku jalka kipee... ottavat röntgen kuvat ja ei murtumaa menkää kotii ja särkylääkettä... pojalla menee välillä jalat alta jopa...

      • äippä87

        Kas kummaa olihan oikean jalan säääriluussa murtuma.... tammikuussa neurologille aika jossa kyllä avaudun ja paljon... pojalla kipsiä ollut luukystan toteamisesta asti... kerennyt olla muutaman päivän pois ja eikun uudestaan polille saamaa kipsii...

      • äippä87
        äippä87 kirjoitti:

        Kas kummaa olihan oikean jalan säääriluussa murtuma.... tammikuussa neurologille aika jossa kyllä avaudun ja paljon... pojalla kipsiä ollut luukystan toteamisesta asti... kerennyt olla muutaman päivän pois ja eikun uudestaan polille saamaa kipsii...

        Anteeksi siis ortopedille ei neurologille

    • niinsevaano

      Se on valitettavasti niin ,että "kunnallinen" puoli tekee päätöksensä melko konservatiivisesti ja veromarkkoja säästellen ,jos ei ole kyseessä kiireinen (pahanlaatuinen) tapaus , yksityisellä puolella asioiminen (jos on vakuutus tai on varaa maksaa ) on todella tähän verrattuna melkoisen nopeaa , parhaillaan lähipiirissä (lapsi) on tapaus ,jossa" kunnallinen" puoli seuraisi potilaan kuntoa puolen vuoden päästä syyskuussa ,kun taas yksityispuolen kautta olemme olleet jo leikkausoperaatiossa ja reilun viikon päästä on potilaan lopputarkastus (tulee 6 viikkoa operoinnista/leikkauksesta) ,kyseessä oli iso luukysta ,joka on syönyt olkavarren luun sisäpuolen seinämiä melko lailla ja sopivalla kolautuksella olisi voinut murtua milloin vain .....

    • Anonyymi

      Oliko kysta aneurusmaattinen luukysta vai jokin muu ja miten se hoidettiin?
      Onko tullut lisää kystia? Mistä ne johtuivat?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe