Ahaa-elämys!!

Luin useamman viestin, joissa sanottiin, että suuttuminen jollekin asialle estää paniikkia. Katsoin tänään lapsukaisten kanssa muumeja (Näkymätön lapsi). Ovatko paniikkihäiriöiset liian kilttejä? Itsestäni tunnistan juuri noita piirteitä mutta olen iän myötä päässyt paniikeista. Aika ajoin burn out-lomia, masennusta etc.
4808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suurinosa ph-potilaista on periksiantavia, tunteensa peittäviä, ylisuorittajia jotka ennemmin tai myöhemmin repeävät/oirehtivat tavalla tai toisella. Itseäni pidän ihmisenä, joka ei voi sietää riitoja, haukkuja ja väittelyitä. Turha itsepäisyyteni niitä silti välillä aiheuttaa ja olen välillä todella vaikeuksissa kun kaikille pitäisi olla mieliksi. Asiota ja niiden seurauksia tarkasti pohtivana olen monien mielestä saamaton mutta lapsuudessa saatu virheettömyyden malli seurannee minua hautaan asti. En siis suostu tekemään mitään mielijohteesta ja päätösten tekeminen nopeasti on tietenkin vaikeaa. Tässäpä asiasta ja vähän sen vierestäkin....

Äänestä
  • tuota ajoinkin takaa. Onhan masennuksesta ja ahdistuksesta sanottu juuri että sisältävät aika paljon torjuttuja tunteita. Ihminen ei ole saanut olla oma itsensä vaan on pitänyt miellyttää ja suoroittaa. Itse en kestä toisten riitojen kuunteluakaan. Kyllähän se koulunkäyntikin entovanhaan melkomoista nipottamista oli. Jonkinlaista täydellisyyden tavoittelua, ei saanut olla häiriöksi. Siis liian kiltti nyky mittapuun mukaan. Pelkäsi kai että jos suuttuu, kukaan ei välitä ja maailma hajoaa. Jonkinlainen hajoamisen tunne on hyvin keskeinen paniikeissa. Turvattomuus siitä ettei voi jättäytyä kenenkään varaan vaan yksin on pärjättävä.

    Äänestä

Mulla taas kohtaus voi tulla jos hermostun jollekkin tai olen hermostunut jollekkin asialle jne..

Äänestä

On totta, että kiltit ihmiset oireilevat enemmän paniikkihäiriötä kuin muut. Kun ihminen ei pura tunteitaan, esim. räjähdä, potki ja tappele toisen ollessa ilkeä, tunteet patoutuvat sisään. Joskus niiden on pakko päästä ulos: paniikkihäiriönä. Paniikkihäiriöhän on tila, jolloin psyyken kuormitus on niin korkea, että jännitys purkaantuu paniikkikohtauksena. Yleensä vaiva liittyy joko ahtauden tai liiallisen tilan (vapauden) kokemiseen (vrt. ahtaanpaikan kammo ja sos.tilanteiden pelko)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ninni Näkymätön? kirjoitti:

Luin useamman viestin, joissa sanottiin, että suuttuminen jollekin asialle estää paniikkia. Katsoin tänään lapsukaisten kanssa muumeja (Näkymätön lapsi). Ovatko paniikkihäiriöiset liian kilttejä? Itsestäni tunnistan juuri noita piirteitä mutta olen iän myötä päässyt paniikeista. Aika ajoin burn out-lomia, masennusta etc.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu