Kaunein asia..

-lopeta toi tupakan poltto- ja olen lopettanut-

"Sun täytyisi käydä Roomassa. Niin kaunis kaupunki sopisi sinulle, koska olet niin kaunis.." Tuo on jäänyt mieleen päällimmäisenä. Onhan niitä muitakin kohteliaisuuksia tullut. :)

kaunein asia, ei ollut ensin sanallinen. Ensiksi tuli kyyneleet, sitten tuli hymy, sitten viimeisenä sana: Kyllä.

"Pärjäätkö varmasti nyt?"

mua ainoaksi ihmiseksi, jonka kanssa tuntee olevansa ihan rentoutunut:)

Tuli aamiaispöydässä anoppilassa puhetta parisuhteista. Mieheni jotenkin vain myhäili, katseli minua pitkään ja sanoi sitten yhtäkkiä kaikkien kuullen minun olevan juuri oikeanlainen ihminen hänelle, juuri sellainen minkä aina on halunnutkin. Nousi sitten vielä pöydästä ja suikkasi suukon hakiessaan lisää kahvia.

Anoppini näytti tyytyväiseltä poikansa sanoihin ja kertoi huomanneensa asian kyllä, virnistellen.

Meinasin vetäistä kahvit väärään kurkkuun, sillä mieheni on sitä laatua joka ei yleensä puhu eikä pussaa.

Kyllä tuli uskomattoman hyvä mieli. :)

.....je t' aime!

pitävänsä minusta.

näin: "Rakkaimmalle". Hän varmaan piti minusta silloin :).

"...oot sä vaan niin ihana, voi kun sut saisin..."

Ja myyty olen vieläkin :)

yksinkertaiset sanat kuin: "Voi sua".
Mutta se mieletön lämpö ja välittäminen, joka niistä oli aistittavissa. Oih ja voih. :)

Taito olla "Pieni rakas eneklei" ja seuravaksi totesi viellä " aidosta kullasta tehty prinsessa :)"

Siskoni on elämäni tärkein ihminen. Samalla hän on sellainen ihminen, joka ei pahemmin tunteistaan puhu, sellainen on hänestä "imelää" ja vaikeaa.
Noh, olimme kerran tulossa yhdessä kaupasta, kun näimme sateenkaaren pään aivan edessämme (sen voi ihan oikeasti nähdä kun oikealle paikalle sattuu). Sanoin siskolle, että nyt pitää mennä kattomaan löytyykö sieltä kultaa ja sisko jäi odottamaan, kun lähdin kävelemään sateenkaaren päätä kohti. Mutta, mitä lähemmäs sitä tulin, sitä vaikeampi oli päätellä missä se pää oikein on, se jotenkin "vältteli" ja sisko sitten sieltä etäämmältä rupes mua neuvomaan "vähän eteenpäin, vasemmalle, enemmän oikealle" etc., kunnes lopulta seisoin siellä sateenkaaren päässä. Sanoin sitten siskolle sieltä, että kaunistahan siellä on, muttei siellä kultaa ole ja palasin takaisin siskon luokse. Jatkettiin matkaamme. Sisko oli siinä sitten tosi hiljainen ja yhtäkkiä se kääntyi muhun päin ja sanoi: "Sun mielestä siellä ei ollu kultaa, mutta mulle siellä oli enemmäkin, vielä ku sulla on toi keltanen takki päälläs. Mä rakastan sua, pikkusisko, sä olet mun kultaruukku sateenkaaren päässä.".
Meinas itku päästä. :)))