Olen ollut todella maassa...olen huomannut kuinka kiinnostukseni on lakannut niihin asioihin joista tykkäsin ennen, musiikin kuuntelu on minulle myös ehdottoman TÄRKEÄÄ! Ja tietenkin läheiset, mutta tuntuu välillä, etten jaksa ajatella läheisiäni..en yksinkertaisesti jaksa olla heidän kanssaan...vaikka haluaisin...tuntuu että he olisivat hylänneet minut...vaikka joskus he eivät osoita kovin suurta huomiota, otan sen itseeni, ja käsitän kaiken toisin...Musiikkia kuuntelen yleensä kun on paha olla...se pistää ajatukseni miettimään..kuuntelen masentavaa musiikkia...enkä voi lopettaa vaikka se olisikin oikein...saatan joskus vain maata huoneessani ja kuunnella musiikkia ja ajatella kaikenlaisia asioita, olla omissa maailmoissani...Otan yleensä asioita tosissaan...olen viillellyt itseänikin...en tiedä miksi...pelkään itseäni..että satutan läheisiäni jotenkin tai itseäni..pelkään että teen itselleni jotakin...minulla on välillä mielentiloja, joissa käyttäydyn erillä lailla..joskus saatan saada raivokohtaksia joissa huudan perheenjäsenilleni ja pätkin seiniä ja heittelen tavaraoita joskus....olen joskus käynyt perheen jäsenieni päälle..äidin ja siskon..jos olemme riidelleet olen hermostunut niin että olen käynyt käsiksi ja lyönyt...sitten saatan olla hiljainen omissa maailmoissani, ja tuntuisi kuin lähellä ei olisi mitään, en tuntisi muita ympärilläni, olisi pelkkää tyhjää sa samoin minä...olen ajatellut kuolemaa...ajattelen sitä usein...mietin mitä kuoleman jälkeen tapahtuu...miksi se on...ja mitä jos itse kuolen, mitä sillon oikein tapahtuu...olen yrittänyt viiltää ranteeni auki...mutta en pystynyt tekemään sitä...joskus suljeudun omaan huoneeseeni...ja saatan olla siellä koko päivän...en syö enää kunnolla...en syö niinkuin ennen...ruokahalut on kadonneet...en pysty enää nukkumaan...valvon öitä ja mietin asioita...on minulla kavereita ja läheisiä joille puhua...mutta se ei riitä aina...olen yrtittänyt piristyä ja käydä ulkona ja niin olen tehnyt..mutta tuntuu että se ei auta KOVIN...olen puhunut perheen jäsenille ja he ovat kyselleet jos haluaisin puhua psykologin kanssa, aluksi en suostunut, mutta olen harkinnut asiaa uudestaan ja haluan koittaa sitä...mutta olen alkanut pelkäämään miten siellä tulee käymään, mitä he sanovat minulle? Pitävätkö he minua sekopäänä? Saatan mennä asioista aika helposti sekaisin, etten ymmärrä niitä tai "halua uskoa" ja laitan itseni ymmärtämään ne erillälailla, vaikka ne eivät niin olisikaan...Kysymys kuuluukin, olen ahdistunut...mikä minulla oikein on, en ole tosiaankaan ollut pitkään aikaan oma itseni...en ymmärrä enkä jaksa tätä paskaa mitä minulla on elämässäni, en ymmärrä mikä tekee minulle pahan olon, en jaksa itseäni...Voinko olla masentunut tosiaan...läheiset joiden kanssa olen keskustellut tilanteestani, ovat sanoneet minulla saattaa olla masennus tai ahdistuneisuus...Pelkään että olen sairas pelkään kaikkea...haluan saada itseni kuntoon joillain konstin mutten tiedä miten...Kiitos Kiitän jos vastaatte! Arvostan sitä :)
maassa....
jokintiellä
2316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tervehdys sinulle ja samanlaisia ajatuksia ja tunteita on minullakin.
Minun masennus on kestänyt jo jonkin aikaa ja siiihen on monta eri syytä,mitä ei voi väheksyä.
Asioita jotka on monille muillekin arkipäivää,työttömyys tosin teen yleensä viikonloppuisin töitä taloudellinen ahdinko.
Minulle on tullut tämän kesän aikana tunne että olen riittämätön ja en osaa ottaa aikaa ihan itselleni.
Hoidan lapset kodin kun mies on muualla töissä,koetan järjestää et pääsen edes viikonloppuisin töihin.
Mieheni ei minua arvosta tai ainakin siltä tuntuu,onhan hänen työnsä tehtävä mutta minä joudun aina luopumaan omista asioistani.
Sain valtavat veromätkyt vuosi sitten ja velkaannuin,siihen päälle meni selkä ja sairaslomaa.Olin silloin töissä joka loppui keväällä,kaikki asiat kasaantuivat ja nyt olen loppu.
Minäkään en nauti enää musiikista en jaksa tavata ystäviä kun tuntuu et kaikki aika menee kodin pyörittämiseen ja murehtimiseen.
Luulen että yritän liikaa ja koetan näyttää että jaksan,omaa tyhmyyttäni en hae apua.
Mummo ja pappa on auttaneet lasten hoidossa ja siitä olen kiitollinen.
Odotan että joskus voisi olla ihan yksin edes päivän,huolehtimatta mistään.
Sinuun palatakseni olisi varmaan hyvä jos menisit lääkäriin ja saisit lähetteen vaikka psykologille,ainakin osasit hienosti kertoa mitkä ajatuksesi ovat.
Terapia ryhmät olisivat upea juttu,mutta en osaa sanoa missä niitä on ja miten niihin pääsee.
Ota pikku askel kerralaan älä laita itsellesi liian suuria tavoitteita.
Sanojahan nämä on mutta masennus on aika salakavala sairaus ja siitä ei hetkessä parannuta.
Kaikkea hyvää sinulle ja kirjoita miten jaksat.
ensimmäinen tehtävä on edottomasti avun hakeminen vaikka kiven silmästä. Tiedän kokemuksesta että sekään ei ole helppoa mutta ainoa tie elämisen arvoiseen elämään. Et kerro minkä ikäinen olet mutta sillä ei ole muuta väliä kuin se mistä lähdet apua etsimään. Nuorien ihmisten avunsaanti on lienee hieman helpompaa, kuin meidän vanhempien, sillä monissa paikoissa nuorten ongelmiin otetaan nopeastikin kantaa. Lohdutukseksi voin sanoa että elämä, vaikka se välillä tuntuu olevan (14v tyttärenikin mielestä) täyttä p....kaa, on pääsääntöisesti elämisen arvoista sillä koskaan et voi tietää mitä kulman takaa eteen tulee, rakkaus, rikkaus tai joku muu suuri onni josta voi jäädä paitsi. Lähes kaikki luettelemasi oireet ovat sellaisia joiden syyt pitää purkaa tavalla tai toisella esim.. kirjoittamalla kuten teitkin, juttelemalla ihmiselle jonka tiedät varmasti luotettavaksi. Pelot kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Minä ja lukemattomat muut ihmiset joutuvat niitä kohtaamaan päivittäin. Niitä et voi välttää. Ajattele mikä on maailmassa pahinta mitä voi tapahtua ja voitko siihen itse vaikuttaa. Tästä seuraa se, että arvojärjestys asettuu hiljalleen kohdalleen. Lähes kaikkeen voit siis itse vaikuttaa. Avuksi tarvitset vain pientä töytäisyä oikeaan suuntaan, olipa se sitten lääke, terapia tms. Sairaudelleen ei kukaan voi mitään ja mielenterveyden ja sairauden rajakin on perin häilyvä. Uskon että iän lisääntyessä ja elämäntilanteen muuttuessa opit elämään itsesi kanssa, sillä itsensä ja rajallisuutensa hyväksyminen on tärkeä pointti. Hyvää jatkoa elämääsi.....