Voiko pankilta vaatia korvauksia?

Viime vuoden heinäkuussa istuimme vaimoni kanssa Kirkkonummella erään pankin neuvottelupöydän ääressä, jossa kaunopuheinen myyjä järjesti meille 240 000 EUR lainan, 30v. maksuajalla (ei ole provo). Toki vakuudet eivät ihan riittäneet, joten hän ystävällisesti junaili vielä meille kulutusluotolla ne lisävakuudet. Koko roskan kuukausierä lyhennyksineen n. 1100EUR, eli ei paha. Saamme asua unelmatalossamme, ja rahat riittivät juuri ja juuri. Samalla myöskin pankki"herra" vakuutteli että korkotason nousua ei ole näkyvissä. NÄIN hän sanoi!

No sitten meille kävi selväksi että omakotitalossa on muuten aika kovat asumiskustannuksetkin, pitää maksaa jätehuoltoa, sähköä, vettä, viemärivettä, kiinteistöveroa, uutta ruohonleikkuria, jne. Tämä oli yllättävän suuri menoerä, helposti 200-400EUR/kk. Näin ollen meidän talous meni tiukalle, mutta silti jotenkuten selvitään.

Nyt sitten pankista kerrottiin että nousseen korkotason johdosta uusi kuukausierämme nouseekin n. 250EUR edellisestä! Siis jumalauta, mistä me tommosia rahoja enää revitään? Voiko pankilta vaatia vastuuta, sillä ko. myyntineuvottelija silloin kertoi että koronnousua ei ole näköpiirissä? Mitä tehdä? Keljuttaa moinen huijari.
181696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tarinasi on epätosi.

Äänestä

Oletteko harkinneet asuntonne myymistä? Teidän ehkä kannattaisi myydä asunto ja ostaa tilalle hieman pienempi. Tekisitte hieman voittoa, josta tosin menee pääomavero koska ette ole asuneet vielä kahta vuotta asunnossa.

Kun asuntojen hinnat ovat nousseet näin niin pienempään asuntoon muutettaessa tekee pienen tilin. Ei mitään valtavia summia, mutta sen lisäksi asumiskustannukset pienenee huomattavasti.

Nyt korkojen edelleen noustessa on mahdollista, että asuntojen hinnat lähtevät laskuun. Tällaisessa tilanteessa sitten velkavaikeuksiin joutuneen tilanne pahenee nopeasti ja aika on kirjaimellisesti rahaa.

Äänestä

asuntolainan vakuus?

Mitä sä olet oiken taas syönyt, sienikeittoako?

Äänestä

Oliko sillä myyntineuvottelijalla viallinen kristallipallo, jost hän katsoi tulevaisuuteen?
Jos oli, niin siinä tapauksessa voi kyllä vaatia korvauksia ja niitten korvausten kanssa voi mennä sitten kädestä povaajan puheille. Hän saattaisi nähdä paremmin kädestä tai kahvinporoista tulevan korkotason..

Äänestä

Mä voisin maksaa sulle siitä käyvän arvon, sanotaanko jotain 50 000 e? Käteisellä, heti.

Äänestä

Voin lainata sulle 250e/kk rahaa kuukausittain, korko on 30% vuodessa maksat sitten omaan tahtiin takasin.
Ja vakuudeksi talosi, joka siirtyy minun omistuukseeni, mikäli et ole 10 vuodessa maksanut lainaa takaisin.

Äänestä

TekstiTV:ssä kaupataan kännykkävippejä. Otat sieltä sen 250 euroa joka kuukaudeksi. Pitää toki maksaa nopeasti takaisin, mutta ota lisää lainaa jostain muualta ja maksa edelliset pois.

Vuosikorko voi toki olla aika kova, mutta se on vain hyvä asia, sillä...

Kun lopulta rahaa et saa mistään, kaivat naftaliinista ameksin ja maksat sillä kaikki laskusi pois. Ameksi on oltava. Maksusta saat niin paljon lentomaileja että pääset ilmaiseksi pois tämän maan tilastoja rumentamasta. Ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Äänestä

Et voi vaatia pankilta korvauksia, mutta pankki voi vaatia sinulta lisävakuuksia, jos lainanmaksu alkaa tökkiä.

Äänestä
  • Selitä vuokralainen "lisävakuus"?

    Äänestä

  • Uikku69 kirjoitti:

    Selitä vuokralainen "lisävakuus"?

    Koettakaa olla aina menemättä näihin lisävakuusprovoihin.

    Äänestä

  • Valistaja. kirjoitti:

    Koettakaa olla aina menemättä näihin lisävakuusprovoihin.

    Jos asunnon arvo on laskenut pienemmäksi kuin lainan määrä on, voi pankki ryhtyä vaatimaan lisävakuuksia (varsinkin jos lainanmaksussa on vaikeuksia).

    90-luvun vaihteessa monille kävi näin, ja kun vakuuksia ei löytynyt, pantiin asunto/talo pakkohuutokauppaan ja jäljelle jäi vain kunnan vuokra-asunto ja jättimäinen velka.

    Äänestä

  • lisävakuus kirjoitti:

    90-luvusta on aikaa 15 vuotta. Ajat ovat muuttuneet poika.

    Mutta selasinpa tuossa ajankulukseni lainapapereitani ja velkaehtoja ym... enkä kyllä löytänyt sanallakaan mitään lisävakuuksiin viittaavaa! Mutta kai sekin voi olla pankkiriippuvaista...

    Eiköhän se, poika, ole niin, että minä muistan 90-luvun vaihteen kun taas sinä vielä taputtelit paskaa hiekkalaatikolla siihen aikaan.

    Se ettet löytänyt lisävakuus-sanaa papereistasi ei tarkoita yhtään mitään. Jos alkaa tökkiä, niin varaudu soittamaan äitimuorillesi, josko vaikka onnistuisivat kiinnittämään asuntonsa sinun velkojesi lisävakuudeksi.

    Äänestä

  • Poika poika kirjoitti:

    Menikö tuhnulta herne nenään?

    Koita nyt vaan niellä se kateutesi ja jatka kurjaa elämääsi siellä vuokraläävässä!

    Äänestä

  • Uikku69 kirjoitti:

    90-luvusta on aikaa 15 vuotta. Ajat ovat muuttuneet poika.

    Mutta selasinpa tuossa ajankulukseni lainapapereitani ja velkaehtoja ym... enkä kyllä löytänyt sanallakaan mitään lisävakuuksiin viittaavaa! Mutta kai sekin voi olla pankkiriippuvaista...

    se on nimittäin piilotettu lauseeseen jossa todetaan että pankki voi muuttaa lainan ehtoja, mikäli lainan ehdot uhkaavat muuttua sille epäedullisiksi.

    Pankin kannalta epäedullinen tilanne on se että asunnosta saatava raha ei riitä kattamaan siitä maksamattaolevaa lainamäärää.

    Äänestä

Tottakai omakotitalossa on myös omat asumiskulunsa! Ettekö muka sitä tienneet????
Oi djeezus, kaikille sitä lainaa myönnetäänkin!

Ja jokainenhan tietää, että korkotaso vaihtelee, ja koron nosto vaikuttaa eriin... ihan tuon vertaa toki korot eivät ole nousseet, joten laskepas uudelleen.

Muuten 1+2=3 ja siihen 1% lisää = 0,03...

Äänestä

Kyllä, joo, noinhan se menee...
Selvästikään tämä aloittaja ei ole pankissa ikinä käynytkään, ainakaan päivittäispalvelutiskiä etempänä.

Äänestä

Miksi olette ihmiset niin yksinkertaisia?!? Tutkisitte talousnäkymiä ja miettisitte asioita vähän tarkemmin; pankkitoimihenkilöitä ei voi teidän tyhmyydestänne sakottaa - he tekevät vain työtään, myyntiä. Koska ostitte, kärsitte itse seuraukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimim. huijatuksi tullut kirjoitti:

Viime vuoden heinäkuussa istuimme vaimoni kanssa Kirkkonummella erään pankin neuvottelupöydän ääressä, jossa kaunopuheinen myyjä järjesti meille 240 000 EUR lainan, 30v. maksuajalla (ei ole provo). Toki vakuudet eivät ihan riittäneet, joten hän ystävällisesti junaili vielä meille kulutusluotolla ne lisävakuudet. Koko roskan kuukausierä lyhennyksineen n. 1100EUR, eli ei paha. Saamme asua unelmatalossamme, ja rahat riittivät juuri ja juuri. Samalla myöskin pankki"herra" vakuutteli että korkotason nousua ei ole näkyvissä. NÄIN hän sanoi!

No sitten meille kävi selväksi että omakotitalossa on muuten aika kovat asumiskustannuksetkin, pitää maksaa jätehuoltoa, sähköä, vettä, viemärivettä, kiinteistöveroa, uutta ruohonleikkuria, jne. Tämä oli yllättävän suuri menoerä, helposti 200-400EUR/kk. Näin ollen meidän talous meni tiukalle, mutta silti jotenkuten selvitään.

Nyt sitten pankista kerrottiin että nousseen korkotason johdosta uusi kuukausierämme nouseekin n. 250EUR edellisestä! Siis jumalauta, mistä me tommosia rahoja enää revitään? Voiko pankilta vaatia vastuuta, sillä ko. myyntineuvottelija silloin kertoi että koronnousua ei ole näköpiirissä? Mitä tehdä? Keljuttaa moinen huijari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu