Syvällä syömishäiriön syövereissä viime aikoina olleena mä olen todella ensimmmäistä kertaa pohtinu itsemurhaa...Tiedän ettei se ole ratkaisu,että se on erittäin itsekästä,typerää jne. Kyse onkin tästä tunteesta jota mulla ei oo ikinä ennen ollut,tunne ettei haluaisi enää elää.Ehkä jonain päivänä kaikella on taas tarkoitus...Suunnattomasti voimia saman asian kanssa kamppaileville!
Pelottaa...
Maya
5478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun ymmärrät noinkin hyvin,että on pelottava tunne,kun ajattelee itsemurhaa,niin mene heti huomenna johonkín juttelemaan,tai soita aamusta terveysasemalle tai jos olet opiskelija niin sitten terveydenhoitajalle.Jos et hae apua,tilanteesi vaan pahenee ja huomaat kohta kuinka olet jo yrittämässä"sitä".Käytä voimasi itsesi pelastamiseen,vaikka toki on kannustavaa toivoa muille voimia.
Psykiatrilla olen jo käynyt muutaman kerran ja ensi viikolla mulla on aika syömishäiriöklinikalle...mä todella toivon,että niistä olisi jotain apua.Herääminen aamuisin on yhä vaikeampaa,kun vois vaan nukkua loputtomiin.Mutta kiitos sulle neuvoista,mä en todellakaan aio antaa periksi!
mä itse kärsin masennuksesta ja itsemurhahaluista, joten ymmärrän hyvin miltä susta tuntuu. Tulevaisuuteen on vaikea uskoa, mutta kuitenkin aina löytyy voimia jaksaa vielä huomiseen. Voimia sinullekin taisteluun, kyllä me tää vielä voitetaan!
Kiitos lohduttavista sanoista...vaikka niinku sä itsekin varmaan tiedät,se on ihan sama mitä muut sulle/susta sanoo kun sä itse näet itsesi jonkun vääristyneen peilin kautta.Juttelin just äitini kanssa puhelimessa,kun ahdisti niin kovasti ja itkuunhan se päättyi.Äiti hoki että "sä oot hyvä ihminen jne" Jotenkin mä oon pettyny omaan äitiini,tuntuu et se pitää mun masennusta/syömishäiriötä pelkkänä oikkuiluna tai jotain...Emmä tiedä,kun ei vaan jaksais enää.
Jatka vaan elämääs, ei sitä koskaan teidä miten hyvin sulla menee 10 vuoden päästä. kyllä mustakin joskus tuntuu siltä!!