ei ole helppoa. Ihmettelen välillä itsekin että mikä siinä on kun pitää koko ajan pelätä itsellä olevan jotain, miksei voi vain olla murehtimatta? Ja seuraavassa hetkessä löytää taas itsensä tutkimasta luomiaan tai imusolmukkeitaan. Yritän olla menemättä terkkariin tai lääkäriin ihan pikkuoireiden takia. Ongelma onkin siinä, että monet ihan harmittomatkin oireet saavat pään sisällä suhteettomat mittasuhteet. Muut luulotautiset, oletteko löytäneet itsellenne avun ja jos olette niin millaisen? Kiitän vastauksista etukäteen ja toivottelen aurinkoisia loppukesän päiviä muille hypokondrikoille ja toki kaikille muillekin :)
luulotautisena
oleminen ja eläminen
3415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuntuu kyllä välillä tosiaan siltä, että kun johonkin saattuu tai hieman koskee, ajattelee aina pahinta. Kerran erehdyin menemään nettiin tutkimaan vaivaani, mikä lie, ja sieltähän saa aina sellaisen käsityksen, että kohta se kuolo korjaa ja on kaikki maailman taudit.
Pitäis itsellä olla aina jotain tekemistä, sillon ei satu minnekkään. Tulee todella dorka olo, ku ajttelee kaikkia mahdollisia asioita. Kai tää tästä ajan kanssa. :) Hyvää kesän jatkoa, ja yritetään ajatella jotain muuta :)
Itse olen myös pahemman luokan panikoija näissä asioissa. Välillä on kausia, etten muistakaan sairauksista mitään, mutt yht'äkkiä saattaa tulla sellanen luulo, että olen vakavasti sairas. Olen mukamas kipeä koko ajan jostakin, ja asiathan paisuvat päässä kohtuuttoman suuriksi. Jos satun käymään lääkärissä tai joku lohduttaa ettei siinä mitään vakavaa ole, pääsen pelosta, mutta hetken päästä on uusi paikka kipeänä ja paniikki alkaa taas alusta.
Minulla on myös sama, että kun on muuta ajateltavaa, en ole kipeä, mutta kun on aikaa pohtia ja jaaritella asioita niin meinaahan sitä hulluksi tulla. Mitenköhän täsät pääsisi eroon.. tuskin mitenkään.. :(
Olisi ihanaa elää huoletento elämää :)
Tuonne toiseen ketjuun jo kirjoittelinkin, pelko. Minä olen kärsinyt tästä n.15v, välillä parempia aikojakin. Lääkärissä käynti kyllä helpottaa, jos asiallinen lääkäri sattuu olemaan. Mutta myös se, kun yrittää ajatella jotain ihan muuta...
Onko teillä kuoleman pelkoa myös?