moottoreista

Usein sanotaan että japsit erityisesti hondalla on kehittyneimmät moottorit. Tehoa varsinkin 1.6:ssa voi olla jopa 160 hp kun monella muulla merkillä ei ole niin paljoa edes 2.0:ssa.

Mutta eikö tämä teho ole kuitenkin monen valmistajan kompromissi, hiukan pienemmillä tehoilla saadaan kestävyyttä jne. Ja sitten kun seurataan mitä niille moottoreille kuuluu esim. 15 vuoden päästä huomataan että monessa pöllähtää öljyä pihalle auton käydessä.

Olen seuraillut monia vanhempia autoja ja tullut siihen tulokseen että kestävimmät tulee pitkälti italiasta, vanhoja unojakin kun seuraa niin moottoreita ei tarvitse rempata ja öljyä ei syö. Ja autourheilua kun seuraa niin lähes aina kun italialainen auto on mukana niin tekniikka kestää, vrt. esim lancia delta rallissa, alfa romeo 155 dtm:ssä ja tietysti ferrari f1:ssä missä esim. hondat paukkuu joka kisassa. Ja eikös uusi puntokin ole jo osoittanut kyntensä.

Eriäviä mielipiteitä saa esittää, mistä moottorien erot johtuvat jne.....
3446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän Fiatin myllyt tunnustetusti ovatkin aina olleet mekaanisesti varsin kestäviä, niin dieselit kuin bensakoneetkin.Esim. autolehtien kestotesteissä puretut moottorit mallista riippumatta ovat olleet ajettuun testimatkaan nähden erittäin hyvässä kunnossa oli kyseessä sitten Tempran kestotesti vuosien takaa tai sitten vaikka vähän tuoreempi Punton testi, mutta niinhän pitääkin olla!

Äänestä

..kone Jyväskylän suurajoissa Myhinpään pikataipaleella joskus 70- ja 80-luvun taitteessa, tarkkaa vuosilukua en muista. Mutta kyllä ne Fiatit olivat parhaita silloin ralleissa. Monta vuotta peräkkäin voittaja oli Markku Alen&Ilkka Kivimäki ja alla tietysti Fiat 131 abarth!

Äänestä

Kyllä se ferrarin kestävyys on aika pehmoa, kun rattiin istutetaan suomalainen kolli, joka ei tajua auton tekniikasta mitään ja ajelee miten sattuu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AQA kirjoitti:

Usein sanotaan että japsit erityisesti hondalla on kehittyneimmät moottorit. Tehoa varsinkin 1.6:ssa voi olla jopa 160 hp kun monella muulla merkillä ei ole niin paljoa edes 2.0:ssa.

Mutta eikö tämä teho ole kuitenkin monen valmistajan kompromissi, hiukan pienemmillä tehoilla saadaan kestävyyttä jne. Ja sitten kun seurataan mitä niille moottoreille kuuluu esim. 15 vuoden päästä huomataan että monessa pöllähtää öljyä pihalle auton käydessä.

Olen seuraillut monia vanhempia autoja ja tullut siihen tulokseen että kestävimmät tulee pitkälti italiasta, vanhoja unojakin kun seuraa niin moottoreita ei tarvitse rempata ja öljyä ei syö. Ja autourheilua kun seuraa niin lähes aina kun italialainen auto on mukana niin tekniikka kestää, vrt. esim lancia delta rallissa, alfa romeo 155 dtm:ssä ja tietysti ferrari f1:ssä missä esim. hondat paukkuu joka kisassa. Ja eikös uusi puntokin ole jo osoittanut kyntensä.

Eriäviä mielipiteitä saa esittää, mistä moottorien erot johtuvat jne.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu