Esimerkkitarina siitä, miten lääkärin toiminta/toimimattomuus voi aiheuttaa vahinkoa.
Muutama vuosi sitten kävin YTHS: n psykiatrilla. Kyseessä oli vanhempi mies, epäsympaattinen ja -empaattinen. Koskaan en kuullut häneltä yhtään myönteistä sanaa. Tyyppi laukoi kliseitä, jotka olin itsekin lukenut psykiatrian alkeisoppikirjoista. Lopulta käynnit menivät siihen, että kävin kerran viikkoon kääntymässä ovella hakemassa rauhoittavien reseptin ja silti jouduin maksamaan käyntimaksun.
Ilmeisesti uudelle paikkakunnalle muutto ja opiskelun aloittaminen vaikuttivat siihen, että en saanut kunnolla nukutuksi. Valvomista kesti kolme viikkoa. Psykiatri näki minut kerran viikkoon ja aina olin huonommassa kunnossa, ei silti puhettakaan lääkkeistä. Tyyppi oli lääkkeettömyyden kannattaja ja psykoanalyytikko, suuntaus jota vihaan.
Menin väsymyksestä sekaisin. Kävin luennoilla mutta en muista niistä mitään. Äiti kävi luonani kylässä ja jälkeenpäin en muistanut vierailusta mitään. Tasapainoaistini myös heikentyi, meinasin kävellessäkin nukahtaa ja heräsin siihen, että olin kaatumassa. Kerran sammuin keittiön pöydän ääreen ja samalla rasvat syttyivät palamaan hellalla. Tasapainon menetyksen vuoksi sain kaksi kertaa uunista palovammoja.
Lopulta ajattelin, että jos en pääse nukkumaan, joudun tappamaan itseni. Marssin sairaalan päivystykseen. Siinä vaiheessa olin jo aivan maaninen ja kuin 3 promillen humalassa. Mielisairaalassa piti antaa kova lääkitys ennen kuin rauhotuin ja vietin siellä viikon NUKKUMASSA.
Alkuperäiselle lääkärille en suostunut enää menemään. Myöhemmin kuulin, että häneltä itseltään oli pää seonnut. Ehkä siinä oli selitys kylmyyteen potilaita kohtaan. Vaihtakaa lääkäriä ajoissa jos ette saa apua!
Huono psykiatri
19
3916
Vastaukset
- Itsel samaa
Olen nyt 6-7 vuotta kärsinyt erilaisista häiriöistä ja tullut huomanneeksi kuinka paljon eroa lääkäreillä ja hoitajilla on, enkä voi olla mitään muuta kuin täysin samaa mieltä kanssasi. Mutta muille, tässä nyt kahden ihmisen kokemukset, älkää vähätelkö ongelmianne, jos hoitohenkilökunta sitä tekeekin. Heissä niin monen tasoista väkeä.
- kovia kokenut
Mulla on naislääkäri, joka on kylmä, kuin kuollut kala. Ei puhettakaan empatiasta tms... Todella tylyä käytöstä häneltä jne...
Viime talvena olin tosi huonossa kunnossa ja en tajunnut sitä. Ainoa hyvä asia minkä hän teki oli se, että hän lähetti minut päiväsairaalaan. Kuntouduin siellä ja kun tulin takaisin hänen vastaanotolleen olin niin riittävän hyvässä kunnossa, että tajusin miten hirveä hän on. Hän saarnaa, antaa vaikutelman, että olen ihan idootti, ei kuuntele, ei muista edes omia kysymyksiään, kun pyysin toistamaan jne...
Aion ottaa yhteyttä sairaanhoitajaan ja vaadin lääkärin vaihtoa. Kauheaa minkälaisten ihmisten armoilla ovat sairaat, puolustuskyvyttömät ihmiset. Masennuin kahdeksi päiväksi hänet tavattuani vaikka olo on ollut pidemmän aikaa hyvä. Päiväsairaalassa ei ollut vakituista lääkäriä, lääkärit vaihtuivat koko ajan. Kenenkään lääkärin kanssa ei ollut ongelmia. Näin kylmää lääkäriä siellä ei ollut. Suurin osa oli ihania ja empaattisia. Nyt olen saanut itseni ylös tuosta ahdistuksesta ja olo on jo parempi. Toipilaana olo on todella huteraa. Pienikin tuulenvire voi kaataa. Eikö kauheaa ole se, että lääkäri omalla käytöksellään vaarantaa potilaan parantuneen voinnin?!- kovia kokenut
Korjaus/selvennys: Olin huonossa kunnossa ja en tajunnut silloin/siksi, että lääkäri oli niin kauhea.
- sanoi psykiatri
kovia kokenut kirjoitti:
Korjaus/selvennys: Olin huonossa kunnossa ja en tajunnut silloin/siksi, että lääkäri oli niin kauhea.
Ilmeisesti otin psykiatria sen verran päähän kun en pikakuurilla parantunutkaan vaan taas hinasin itseni istumaan sen pakeille.
Tässä psykiatrin suusta masentuneelle ahdistushäiröiselle joka istuu vastapäätä paniikkihäiriössä vapisten ja itkien.
- mitäs meidän piti? (ei edes ollut lukenut edellisen käynnin asioita)
-depishän häipyy tosta vaan kuudes viikossa.
-mitäs meinaat nyt tehä muuta kuin napsia lääkkeitä (kun joutui kirjoittamaan b-lausunnon)
B-lausuntoa kirjoittaessaa katseli ulos ikkunsat ja puhui ilmeisesti vaimonsa kanssa puhelimessa.
Sain paprun nenän eteen ja siinäpä olikin jonkun toisen nimi ja henkilötunnus.
Lätkäisi samaa lääkettä hevosannostuksen vaikka kerroin ettei lääke tunnu auttavan vaan pahentavan oireita.
Pah, jäipä huono kuva lekurista jonka olin nyt kolmannen kerran tavannut ja joka kerta hän oli kuin eri ihminen. Kotimatkalla mielessä oli vain itsari. - Anonyymi
Näinhän se on, lääkäri tekee joskus sairaasta vielä sairaamman. Tilanteessa olet yksin, vastaan auktoriteetti. Ja"hullua" ei oteta todesta.
- Lakionlaki
Miksi toimittajamiehiä ei puukoteta tuhannen päreiksi?
Ihan turhia mätäpaiseita suurin osa. Yksinäisiä runkkareita, jotka eivät osaavat päteä vain kiusaamalla lukijoita. - Parempi-ilman
Ei ole olemassa muita kuin huonoja terapeutti ja lääkäreitä. Samanlaisen lämpöisen kakan tekevät kuten kaikki muutkin ihmiset. Älkää helvetti menkö koskaan terapiaan. Parempi mieli kun on menemättä. Arvalla heittävät diagnooseja ainakin kuopiossa julkisella puolella ja nauttivat kun ovat olevinaan potilaan yläpuolella.
- Anonyymi
En ole nuori enkä nainen, mutta kokemusta on "psykiatrista" joka on täysi sadisti. Oli aiemmin määrännyt bentsoja, ja kun erehdyin sanomaan että en aivan sillä päiväaikataululla ole pystynyt ottamaan kuin hän on määrännyt, hänellä ääni kellossa muuttui. Sanoi että kukaan lääkäri ei tule minuun enää luottamaan, ja antoi ymmärtää että olen seniili höperö vaikka vasta noin 70. Kundi itse on noin 50, joten ei itsellään pitkä matka "höperyyteen". Tuon nilkin takia olen kärsinyt jo 3 kk vaikka yrittänyt olla ajattelematta. Tottakai olen hakeutunut empaattiselle, asialliselle psykiatrille.
Ko. nilkki pitää vastaanottoa Forumin Mehiläisessä. Varokaa. - P.s. On kuulemma ortodoksi. Sielläpä haistelee suitsukkeita ihaillen omaa erinomaisuuttaan.- Anonyymi
Lisään vielä edelliseen, että kaikki tähänastiset lääkärit ovat olleet asiallisia, erikoisalasta riippumatta. Psykiatrin jos kenen kuuluisi tukea ja nostaa potilasta, antamatta valtaa omille negatiivisille tunteilleen. Tämä tapaus oli siis mitä suurimmassa määrin osoitus "lääkärin" ammattitaidottomuudesta. - Paras varautua antamaan takaisin kun menee uudelle psykiatrille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vielä edelliseen, että kaikki tähänastiset lääkärit ovat olleet asiallisia, erikoisalasta riippumatta. Psykiatrin jos kenen kuuluisi tukea ja nostaa potilasta, antamatta valtaa omille negatiivisille tunteilleen. Tämä tapaus oli siis mitä suurimmassa määrin osoitus "lääkärin" ammattitaidottomuudesta. - Paras varautua antamaan takaisin kun menee uudelle psykiatrille.
Haluan antaa pienen vinkin tuohon " takaisin antamiseen ".
Kannattaa olla varovainen sanoissaan ja pysyä asiallisena, ettei tule " väärinkäsityksiä ".
Itsekin kyllä nykyään sanon oman mielipiteeni, ja myös sen jos olen eri mieltä asioista.
Vaikka kuinka tarkkaan harkitsee sanomisiaan, niin silti voi olla lähellä tulla jonkinlaisia ongelmia.
Ongelmilla tarkoitan lähinnä mahdollisesti ilmaantuvia seurauksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluan antaa pienen vinkin tuohon " takaisin antamiseen ".
Kannattaa olla varovainen sanoissaan ja pysyä asiallisena, ettei tule " väärinkäsityksiä ".
Itsekin kyllä nykyään sanon oman mielipiteeni, ja myös sen jos olen eri mieltä asioista.
Vaikka kuinka tarkkaan harkitsee sanomisiaan, niin silti voi olla lähellä tulla jonkinlaisia ongelmia.
Ongelmilla tarkoitan lähinnä mahdollisesti ilmaantuvia seurauksia.Ymmärrän. Tässä nyt on vähän ollut pakko päästellä "höyryjä", mutta ko. asia on nyt loppuun käsitelty täällä. Nimiä ei tietenkään kannata mainita.
- Anonyymi
Tässä ketjussa on jo tarpeeksi arvostelua huonoista psykiatreista. Siksi siihen ei minun tarvitse lisätä omia kokemuksiani. Nimittäin huonojakin kokemuksia on. Eräs hyvä kokemus, jonka haluan heittää, oli Pentti Karvonen. Lama-aikana minulta olisi mennyt työpaikka, mutta Karvonen pelasti minut siltä. Hän oli empaaattinen, niin empaattinen, että söivät hänet viralta. En ole huumeiden käyttäjä, mutta Karvonen erikoisesti yritti auttaa huume-veikkoja. sillä alueella yhteiskunta viskasi hänet yli laidan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa on jo tarpeeksi arvostelua huonoista psykiatreista. Siksi siihen ei minun tarvitse lisätä omia kokemuksiani. Nimittäin huonojakin kokemuksia on. Eräs hyvä kokemus, jonka haluan heittää, oli Pentti Karvonen. Lama-aikana minulta olisi mennyt työpaikka, mutta Karvonen pelasti minut siltä. Hän oli empaaattinen, niin empaattinen, että söivät hänet viralta. En ole huumeiden käyttäjä, mutta Karvonen erikoisesti yritti auttaa huume-veikkoja. sillä alueella yhteiskunta viskasi hänet yli laidan.
Oikeastaan se, kuka on hyvä, ( mukava ) lääkäri, kenenkin mielestä, on hyvin henkilökohtainen kokemus.
Joku lääkäri voi olla toisen ihmisen mielestä ihan kauhea, kun taas toinen voi kokea hänet hyväksi.
Olemme niin erilaisia ihmisiä.
- Anonyymi
Mun entinen psykiatri määräs Peratsinia ja Escitalopram Orion lääkettä samaan aikaan vaikka Escitalopram Orionin pakkausselosteessa lukee ettei sitä saa käyttää mm. Peratsin kanssa:
"ÄLÄ KÄYTÄ ESCITALOPRAM ORION -tabletteja jos otat rytmihäiriölääkkeitä tai lääkkeitä, jotka voivat vaikuttaa sydämen rytmiin; esim. ryhmän IA ja III rytmihäiriölääkkeet, psykoosilääkkeet (esim. fentiatsiinin johdannaiset, pimotsidi, haloperidoli), trisykliset masennuslääkkeet, .... "
Peratsinin vaikuttava aine on perfenatsiini, joka on fentiatsiinin (eli fenotiatsiinin) johdannainen.
Lähteet:
Lääkeinfo
https://en.wikipedia.org/wiki/Phenothiazine
Se ei edes myöntänyt virhettään kun valitin asiasta!- Anonyymi
Olethan muistanut estää omien terveystietojesi siirtämisen yksiköstä toiseen, että saat tulevaisuudessa lisää samanlaisia somaattisen ja psykiatrisen puolen yhdistämiseen liittyviä hoitovirheitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olethan muistanut estää omien terveystietojesi siirtämisen yksiköstä toiseen, että saat tulevaisuudessa lisää samanlaisia somaattisen ja psykiatrisen puolen yhdistämiseen liittyviä hoitovirheitä?
Tarkennukseksi siis se sama psykiatri määräsi minulle ensin Peratsinia ja sitten myöhemmin Escitalopramia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559